Ahdistuneisuushäiriö?

Mulla on diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö, mutta mulle ei koskaan sanottu siitä mitään minkään tapaamisen aikana, joten en ole varma minkä perusteella se on annettu. Mutta olen itsekin juuri tuollainen koko ajan jostain ahdistuva ja stressaava, tuntuu että päässäni "teen" kaiken liian vaikeaksi. Ja pienet asiatkin on mulle rasittavia, vaikka olen työtön yms. eli elämässäni ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla mitään raskasta.

Ahdistushullu taas vauhdissa

Ei sitä hoideta. Annetaan jotain mielialalääkkeitä, jotka ei vaikuta siihen yhtään. Turha edes yrittää.

Olet ahdistunut ja huolestunut, niin että se vaikuttaa hyvinvointiin ja arkeesi. Se on riittävä syy hakea apua. Diagnoosin voi sitten ammattilainen tehdä. T. Sh

Mulla on ssri ja tarvittaessa rauhoittava.

Liskoaivot käynnissä. Äitini ja moni muu samanikäinen nainen, jonka kanssa olen jutellut, on sanonut, että ko. tila menee ohi nelikymppisenä. Luulen että tila liittyy siihen että ihmisille on aiemmin ollut hyötyä olla hereillä ja reagoida ärsykkeisiin, mutta meidän maailmassa ärsykkeitä on hieman muitakin kuin vain raksahtavat oksat pensaikossa. Ja kun kaikkiin ärsykkeisiin reagoidaan, mennään helvetin väsyneisiin tiloihin. Menee ohi nelikymppisenä, koska silloin ei enää ollut hyvin pieniä lapsia huolehdittavana ennen vanhaan. Evoluutio kun ei ole edennyt yhtä nopeasti kuin teknologian kehitys.

Huom, tämä viesti on ihan älytöntä mutuilua mutta en ihmettelisi jos kyse olisi oikeasti tästä :D

Päivystävä ählämlääkäri laittoi minulle tuon diagnoosin. En oikeasti edes ole ahdistunut. Eikä ahdistuneisuushäiriöön saa minkäänlaista apua. Enintään määräävät jonkun masennuslääkkeet ja neuroleptejä tarvittavaksi. Hoito menee vakavammin oireileiville.

Hyvinkin mahdollista. Itselläni on ollut yleistynyt ahdistuneisuushäiriö diagnosoituna jo yli 10vuotta. Oon 30v ja työkyvyttömyyseläkkeellä.

Lääkkeillä ja terapialla sitä voi yrittää hoitaa. Itse oon käyny 3vuoden psykoterapian, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Erilaisia lääkkeitä oon syöny lukuisia, mutta mikään ei oo tehonnu tarpeeksi hyvin. En oo nyt enää pitkään aikaan syöny muuta kuin rivatrilia, jota otetaan tarvittaessa (ei päivittäin). Se auttaa jotenkin, mutta ei sekään mikään pelastaja oo.

Kannattaa hakeutua vaikka mt-toimistoon ja käydä ihan oikeissa testeissä ammattilaisen kanssa, jossa voidaan kartoittaa mistä on kyse ja sitä kautta tarvittaessa lähteä hoitamaan sitä. Tai vaikka tk lääkäriin ensin. Kunhan hakee apua edes jotakin kautta, jos vähänkin siltä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä hoideta. Annetaan jotain mielialalääkkeitä, jotka ei vaikuta siihen yhtään. Turha edes yrittää.

Mihin tämä mieleipiteesi perustuu?

Veikkaan että ei yhtään mihinkään, van olet yksi niistä "kaikkitietävistä" jakelemassa täällä hyvin vaarallisia neuvojaan, tai mielipiteitä psykologiasta ilman minkäänlaista tietämystä.

Minun ahdistusta ei oikein edes yritetty hoitaa keskustelemalla tai tutkimalla, muuta kyllä hoidettiin niin.

Ahdistukseen on tehokas lääkitys.

Olen samassa veneessä. Viimeisen muutaman vuoden aikana moni pelkoni on suurentunut huomattavasti niin, että ennen jännittävät asiat saavat nykyään pyörtymisen tai hyperventiloinnin partaalle (korkeanpaikankammo, neulakammo, lentokammo). Lisäksi uusia pelkoja on tullut esimerkiksi kuolemanpelko ja julkistentilojen pelko sekä ajopelko. Lääkärissä en ole näistä syistä käynyt vaan kehitellyt omia keinoja pärjätä näiden kanssa, mutta selväksi on käynyt, ettei elämäni enää ole normaalia. Muuten pärjään jo kaikissa muissa epämielyttävissä tilanteissa, mutta auton ajaminen ei oikein onnistu.

N30

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä hoideta. Annetaan jotain mielialalääkkeitä, jotka ei vaikuta siihen yhtään. Turha edes yrittää.

Mihin tämä mieleipiteesi perustuu?

Veikkaan että ei yhtään mihinkään, van olet yksi niistä "kaikkitietävistä" jakelemassa täällä hyvin vaarallisia neuvojaan, tai mielipiteitä psykologiasta ilman minkäänlaista tietämystä.

Minun ahdistusta ei oikein edes yritetty hoitaa keskustelemalla tai tutkimalla, muuta kyllä hoidettiin niin.

Ahdistukseen on tehokas lääkitys.

Omaan kokemukseen. Olen ollut hoidossa pitkään, monia lääkkeitä kokeiltu ja keskusteluapua annettu -ei tulosta.

Vierailija kirjoitti:

Päivystävä ählämlääkäri laittoi minulle tuon diagnoosin. En oikeasti edes ole ahdistunut. Eikä ahdistuneisuushäiriöön saa minkäänlaista apua. Enintään määräävät jonkun masennuslääkkeet ja neuroleptejä tarvittavaksi. Hoito menee vakavammin oireileiville.

Masennuslääkitys on ihan validi hoito myös ahdistuneisuuteen.

Minulla masennuslääke on vähentänyt ahdistusta. Pystyy jo jotenkin elämään.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistushullu taas vauhdissa

Samoin sinä, ahdistushullu -diagnosoija

Minulla oli tuota ja pelkäsin jotain pahas tapahtuu kuten kuvailit. Vuoden kesti ja aloin jopa pelkäämään ja ahdistumaan niin paljon et ajatukset meni liian lujaa et saatoin pelätä ja hätkähdellä/säikkyä tietoisesti sekä alitajuntaisesti, varsinkin kotona välillä ja julkisia paikoissa.. et apua esim. Kulkuneuvoihin mentäessä saatoin yhtäkkiä itekseni pelästyä ja säikähtää jotain pahaa tapahtuu-> noidan kehä ja seuraava ajatus”mitäköhän tapahtuu ?”-> apua!-> mitä se vois olla ja sit aloin jopa ahdistuksissani pelkään pelkojani että jos ehkä tässä kohtaa jotain Pahaa tapahtuu Ja Sit ”odotin sitä” ja pelko ruokki noidankehää. En osaa selittää. Pelkäsin jo tuolloin on muuta kun ahdistuneisuushäiriö kun näin dejavuta jotka syntyivät keksittyinä todennäköisesti peloistani. Minun sairauteni ja ahdistuskausi kesti vuoden ja parani itsellään lopulta. Luulen että sairauden puhkaisi(tai tiedän nyt mistä todennäköisesti syntyi) seurustelin tuolloin aggressiivisen miehen kanssa joka kerran pari paiskasi minut seinään. Pelästyin todennäköisesti alitajuntaisesti.

Minäkin olen ollut ahdistunut tässä vähintään puolen vuoden ajan. Mitä olen tuttujen kanssa puhut, niin hyvin monella muullakin on ahdistusta mm. pandemiasta johtuen. Olen pelännyt, että mies tai lapsi sairastuu tai miten lapsi pärjää jos itse sairastuisin. Olen jännittänyt myös tulevaa syksyä, kun oma kotiäitiys tulee päätökseen. Viime aikoina tuntui, että mahassa on märkä pyyhe, jota puristetaan kaksin käsin kuivaksi. Myös rinnassa tuntui, että siinä on tiiliskivi, eikä pysty hengittää ja koko keho jännitystilassa. Kannattaa puhua omasta olosta rohkeasti jonkun läheisen kanssa, ehkä heillä on samoja kokemuksia. Mieskään ei tiennyt aikaisemmin, paitsi kun kerroin pari päivää sitten. Olen juonut kamomillateetä ja vähentänyt kofeiinia ja nyt on olo parempi.