Mikä on kohtalomme, varattu mies...
Olemme tapailleet muutaman kuukauden seksin merkeissä, mies varattu ja minä sinkkuäiti. Viestittelemme päivittäin. Mies puhunut erosta, mutta jotenkin tuntuu ettei tule eroamaan kuitenkaan. Mitä tehdä? Plääh!
Kommentit (25)
Mun mielestä tuo lupailu erosta on se huonoin juttu. Mulla oli avioliiton ulkopuolinen suhde. En ikinä luvannut mitään, en puhunut miehestäni toisen kanssa, en haukkunut, en puinut meidän liittoa. Toinen tiesi, että olin naimisissa ja taisin sen verran sanoa, että en kai mä toisen miehen sängyssä olisi, jos kotona olisi asiat kunnossa.
Tiesin heti suhteen alkamisen jälkeen, että mun täytyy erota, että en ole miehelleni enää hyvä puoliso. Todellakaan. Olosuhteiden pakosta elin kaksoiselämää puolisen vuotta. Sitten tein järjestelyt, kerroin miehelleni, laitettiin paperit kuntoon ja sovittiin käytännön asiat. Siitä meni vielä jonkun aikaa ennen kuin muutettiin erillemme.
Kerroin tälle toiselle miehelle erosta kuukautta ennen kuin muutimme erillemme. Tuossa vaiheessa kysyin häneltä, että huoliiko mut seurustelumielessä. En siis edes olettanut, että meidän suhde jatkuu, se ei ollut mun eroni syy.
Tein paskamaisesti ex:lle, kun petin. Meidän liitto oli jo nakuteltu siinä vaiheessa, mutta totta kai mun olisi pitänyt olla loppuun asti rehellinen. En pystynyt, meidän suhde ei ikinä ollut avoin ja rehellinen, kumpikaan ei päästänyt toista lähelleen.
Mistä näitä naisia pettäjämiehille aina lytyy??
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 00:00"]Kiitos asiallisista loppupään kommenteista, on todella hyvä lukea kokemuksista. Varattu mies ei ole minulle mitään luvannut. Kertoo avioliittonsa olevan vain nimet paperilla, mutta ymmärrän kyllä ettei nämä puheet aina täyttä totuutta ole. Mies on vaan niin ihana, etten pysty tätä lopettamaan :(
Ap
[/quote]
Hahaha. Voi vittu
Jos avioliitto on vain nimet paperilla, miksei eroa...
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 00:00"]
Kiitos asiallisista loppupään kommenteista, on todella hyvä lukea kokemuksista. Varattu mies ei ole minulle mitään luvannut. Kertoo avioliittonsa olevan vain nimet paperilla, mutta ymmärrän kyllä ettei nämä puheet aina täyttä totuutta ole. Mies on vaan niin ihana, etten pysty tätä lopettamaan :(
Ap
[/quote]
Kummasti siinä liitossaan pysyy!
Jos itse olisisin tilanteessasi niin kyllä mä ainakin teksin selväksi etten ole joku panopuu jonka luokse tulee saamaan lisää koska eihän kukaan ajattele että mies joka palaa kotiin vaimon luo ole suhteessa jossa ei saisi. Sehän vaan hommaa lisää tai erilaista mitä kotoa ei saa.
Parisuhteet loppuu, se on elämää. Mutta ota nyt järki käteen. Sehän käyttää sinua hyväkseen. Miehellä on vin vin -tilanne kun se saa kahdessa paikassa: kotoa ja sinun luonasi. :D
Mikä sen parempi miehelle?
Jos mies aina palaa kotiin vaimonsa luo, niin ei se liitto ole vain nimet paperilla. Sehän on parisuhde. Ihan sama minkälaista seksiä ja miten usein. Eihän tuohon puheeseen kannata luottaa kun tyyppi hipsii joka tapauksessa kotiinsa: vaimon luokse.
Ei avioliittotodistus määritä millainen avioliiton tulee olla -vaan mies sinne kotiin luotasi aina palaa. Jos tulee luoksesi niin tyyppi vaan viettää kissanelämää. Saattaa sillä olla joku kolmaskin jota käy vetämässä. ;) Ja se puhuu sille samat mitä sinulle ja taas: palaa kotiin sinne vaimonsa syliin.
En ymmärrä, mikä saa naisen ryhtymään rakastajattareksi. Tälläkin ap:lla luulisi olevan ymmärrystä, miten hirveää se vaimolle on kun elämältä putoaa pohja. Siis just se, että päästää suhteen alkua pidemmälle, kun eihän kukaan kai heti palavasti rakastu. Sama pätee varattuun mieheen silloin, jos tällä ylipäätään on mitään kunniantuntoa, omatuntoa tai empatiakykyä.
Tästä ap:n pettäjämiehestä ei tosiaan tiedä, onko tällainen käytös ollut paljonkin tapana vai ei. Mutta kun hän kerran on uskollisuuden periaatteesta lipsunut, voi olla varma, ettei hän ap:llekaan tule olemaan uskollinen, vaikka vaimoksi vaihtaisikin. Miehellä joko on tai ei ole selkärankaa.