Mökkinaapurin koira juoksee räkyttämässä pihallani
Naapureilla on joku terrieri, joka haukkuu kaikki veneet ja juoksee tontillani räkyttämässä. Olen pariin kertaan joutunut siivoamaan myös sen jätöksiä. Haitta on aika iso, koira ravaa tässä 3-5 kertaa päivässä. Lisäksi oma lemmikkini tietenkin kärsii tunkeutujasta, eikä halua ulos enää ollenkaan - paikassa, jossa on monet kesät nauttinut ulkoilmasta.
Naapurit ovat varsin kovakorvaisia asialle. Hämmentävänkin, ollakseen ihan koulutettuja ja jonkinlaisissa yhteiskunnallisissa asemissa aikanaan työskennelleitä (näin ovat itse mainostaneet). Olen monta kertaa ystävällisesti pyytänyt heitä huolehtimaan, ettei koira juokse täällä. Ei tehoa ollenkaan. Kävin pari päivää sitten henkilökohtaisella visiitillä esittämässä ihan ystävälliseen sävyyn, että rakentaisivat aidan tai kytkisivät koiran. He ehdottivat, että MINÄ voisin rakentaa halutessani aidan. Ja että olen mökilläni niin harvoin muutenkin, että ei ole perustetta rajoittaa koiran kulkemista. Lopuksi sain vielä kehotuksen poistua. Ymmärrettävää - eihän kukaan pidä siitä, että joku ventovieras olento tulee omaan pihaan räkyttämään :D
Mitä tehdä seuraavaksi? Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (53)
avaa koiralle ovi vaikka saunaan, tai jonnekin suljettavaan tilaa, laita sinne vesiastia myös. Kun koira menee sisään, ovi kiinni ja jäät odottamaan, kun naapurit alkavat etsiä koiraa. Sitten kun löytyy, niin "voivoi, kuule kyllä teidän pitäisi pitää parempaa huolta koirastanne, nyt on vielä koiria pidettävä kytkettynäkin enkä minä voi mitenkään olettaa, että sisätiloihin menee koira, kun ei sellaista itsellä ole." eivätköhän opi kerrasta, etenkin, jos joutuvat huhuilemaan vuffeaan tunteja pitkin metsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä hetkellä on kiinnipitoaika.
Koira kiinni ja lähimpään eläinkotiin. Hakekoon sen sieltä.
Koirienhan pitää aina olla kiinni!
Omistamallaan alueella saa koira olla irti kiinnipidoajan ulkopuolella.
jos se menee naapurin tontin puolelle, niin ei ole enää omistamaansa aluetta
värjää koira elintarvikevärillä vaikkapa vihreäksi
Vesiletkusta kylmää vettä päälle, oppii kerrasta.
Jonkin ison reviiritietoisen koirarodun edustajan voisi omistajineen kutsua viettämään mökkiviikonloppua. Oma lemmikkisi muualle hoitoon siksi ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä hetkellä on kiinnipitoaika.
Koira kiinni ja lähimpään eläinkotiin. Hakekoon sen sieltä.
Koirienhan pitää aina olla kiinni!
Omistamallaan alueella saa koira olla irti kiinnipidoajan ulkopuolella.
Saa olla omistajan hallinnassa irti. Ei vapaana irti, miten kutsut koirasi kilometrin päästä?
Itse saattaisin laittaa koiran vaikka saunaan muutamaksi tunniksi piiloon vesiastian kanssa kuten yksi ehdotti.
Ja kävi kyllä mielessä että sotkisi turkkia jollain vaarattomalla mutta ärsyttävällä aineella jos piilottaminen ei toimi. Mutta tietysti niin ettei koiralle ole aineesta mitään vaaraa. Heittäisi vaikka aina mutavelliä koiran päälle kun tulee tontillesi. Joko koira oppisi välttämään vierailuja tai omistajat kyllästyisivät pesemään koiraa. Toki naapurisopu voisi mennä myös.
Kolmas vaihtoehto on että syötät ja hemmottelet koiraa niin että omistajat joutuvat aina hakemaan luotasi. Luulen että kohta harmittaisi kun koira tykkää enemmän sinusta kun heistä. Toki jos eivät piittaa koirastaan niin saattaisivat olla vaan tyytyväisiä.
On kyllä outoa. Eikös laki kiellä koirien juoksentelun vapaana naapurien pihoissa. Ilmoita asiasta viranhaltijoille.
Toisen tontille ei saa mennä ilman lupaa ei ihminen, ei koira. Ala harrastaa ampumista, ammut tontilla koko ajan, varsinkin silloin kun nämä idiootit ovat mökillään. Sanot niille että luoti saattaa vahingossa osua näiden räkyttävään elukkaan, että sinä voit omalla tontillasi tehdä mitä haluat. Jos nämä eivät halua elukkaansa kiinni pitää, on se sitten heidän vika jos jotain sattuu. Laitat ruokaa esille ja laitat siihen vaikka suklaata tai muuta kivaa. Heitä omat roskapussit naapurin pihaan, se on ihan sama jos heidän koira paskantaa sun pihaan. Voi kuule, jos mulla olis tuollainen tilanne, tuo rakki ei kauaa juoksentelis mun tontilla, ei todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Toisen tontille ei saa mennä ilman lupaa ei ihminen, ei koira. Ala harrastaa ampumista, ammut tontilla koko ajan, varsinkin silloin kun nämä idiootit ovat mökillään. Sanot niille että luoti saattaa vahingossa osua näiden räkyttävään elukkaan, että sinä voit omalla tontillasi tehdä mitä haluat. Jos nämä eivät halua elukkaansa kiinni pitää, on se sitten heidän vika jos jotain sattuu. Laitat ruokaa esille ja laitat siihen vaikka suklaata tai muuta kivaa. Heitä omat roskapussit naapurin pihaan, se on ihan sama jos heidän koira paskantaa sun pihaan. Voi kuule, jos mulla olis tuollainen tilanne, tuo rakki ei kauaa juoksentelis mun tontilla, ei todellakaan.
tuolla tavalla kun ampuu niin se on ampuma-aserikos. ei se ole koiran vika, että juoksentelee missä vain, vaan omistajien. Siksi koiraa ei pidä rankaista.
https://yle.fi/uutiset/3-10107642
AP, tuolta ohjeita.
- ota koira kiinni ja vie löytöeläinkotiin joka kerran, kun koira vierailee pihallasi
- jos ei ole mahdollista, ilmoita asiasta poliisille ja pyydä heitä hakemaan koira ja palauttamaan naapurille
- samalla voivat käydä jututtamassa naapuria kiinnipidosta ja heitteillejätöstä
Tsemppiä, inhottava tilanne! Onpa outoa, etteivät edes reagoineet siihen, että sanoit koiran estävän oman lemmikkisi ulkoilua. Todella harmillinen tilanne paikassa, jossa pitäisi sijaita oma rauha ja lupa.
Koiralle kannattaa tarjota ruokaa. Sen enempää en selvennä.
Tai loukuttaa ja viedä noin 60 km päähän.
Joihinkin koiriin tehoaa spraymaali. Mielellään pinkki. Kannattaa pitää hanskat kädessä ja ihmetellä, että en ainakaan minä.
Osaan tehoaa myös kloriitti.
Jos sanominen ei auta, niin sotke koira jollain, ja toista tarvittaessa. Mieleen tulee esim. huussin kikkareista tehty mössö, tai jokin maali mikä sotkee paikat.
Yksittäinen piipahdus pihassa voi olla vahinko, mutta jos toistuvaa (ja asiasta sanottu!) niin silloin ottaisin kaikki keinot käyttöön.
Jos "kaataa maalipurkin" niin hakisin vielä naapurilta korvauksia kaikista koiran sotkemista asioista (maaliahan voi helposti roiskua esim. pitkin pihakalusteita/maalisia tassunjalkiä terassilaudoilla/ravistellut kännykän näytölle maalia turkistaa jne.) ja tekisin tuosta ihan vaikka poliisille jutun elleivät suoraan korvaa.
Kerro naapurille, että teillä on puuvajassa hiiriä ja siksi siellä on myrkkyä, jossa on keskushermostoon vaikuttavaa alfakloraloosia. Muistuta naapuria, että vaikka myrkky on koiran saavuttamattomissa, niin se voi epähuomiossa syödä myrkytetyn hiiren ja saada vakavia oireita, kouristella ja kuolla. Kannattaa siis pitää koira poissa pihastanne, koska vaikka koira söisi hiiren pihassa, ette olisi korvausvelvollisia. Olette varoittaneet vaarasta ja toiseksi koiralla ei ole lupa tulla pihaanne.
Vaikka söisi repullisen myrkytettyjä hiiriä niin ei mitään vaikutusta.
Olen monenlaisia fantasioita pyöritellyt mielessäni tästä asiasta, mutta toistaiseksi olen jättänyt jopa houkuttelevimmat eli makkaranpalojen "vitaminoinnin" tekemättä. Ois kiva kattoa, kun naapurin rouva kuivattelee vasta jynssättyjä mattoja kesätuulessa. Myös ystäväni lupasi auttaa ja tulla muutaman isokokoisen koiran ja niiden isokokoisten omistajien kanssa tänne jossain vaiheessa. Pitää hommata heille riittävästi bisseä tänne.
Olkaa kiitollisia, jos teillä on kivoja naapureita! Edellisten kanssa sovittiin heti aivan yksinkertaisen kohteliaasti, että täällä jokainen on omissa oloissaan. Näiden kanssa ilmeisesti on sitten meno sellaista, että heitä ei parane häiritä, mutta mua ei häiritse mikään. Ap
Jos ei ole vesiletkua, jolla koiraa ruiskuttaa, niin osta tehokas vesipistooli. Koirat ei tykkää yhtään veden ruiskuttamisesta oli sitten kylmää tai kuumaa.
Oikein kovapäisen koiran tapauksessa kannattaa täyttää vesipistooli kusella. Ainakin omistajaa alkaa harmittamaan kusenhajuinen koira.
Niin ja monet koirathan tykkää piehtaroida ihmisen ulosteisssa. Sitä vaan ämpärillinen omalle tontille kasaan.
Jep, siitä ei tässä ole kysymyskään, että olisi koiran omistajan omistamaa maa-aluetta. Rakki juoksee mun omistamalle tontille.