Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vaikeasti masentuneen miehen jättäminen...
26.06.2014 |
Mieheni on vaikeasti masentunut, oikeasti sairas. On syönyt lääkkeitä 10 vuotta ja niiden seurauksena persoona muuttunut ilottomaksi, tunnekylmäksi, seksikään ei häntä enää kiinnosta. Olen tukenut ja ollut turvana taloudellisesti ja muutenkin, mutten jaksa enää. Toisaalta tuntuu pahalta että sairaus tulee väliimme. Mutta koen että ansaitsen ihmisen joka on kiinnostunut minusta, tulevaisuudesta ja joka edes vähän osallistuisi perhe-elämään. Mitä mieltä olette?
Kommentit (24)
Sama kokemus. Erottiin. Koin huonoa omaatuntoa jonkinaikaa ja syyllisyyttä että jätin sairaan ihmisen. Nyt kuitenkin voin itse hyvin ja sen huomaa jo muutkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä se, mutta ystävällisesti. Heitä sille täkyjä onnellisempaan elämään vaikka listan muodossa. Vertaistukipaikkoja, uusia harrastuksia etc tarpeeksi yksityiskohtaisesti kerrottuna jotta tarttuisikin niihin. "Tee jotain" ei auta, mutta "kokeile miestentaloa sörnäisissä siihen ja siihen kellonaikaan" voi auttaakin:) voimia!
Olen pahoillani puolestasi. Olen vielä syvemmin pahoillani miehesi puolesta. Masennus on kamala sairaus ja niin kamalaa kuin se onkin, silloin ihminen ei pysty keskittymään kuin omaan tuskaansa. Silti sinä olet oman elämäsi herra ja sinun tulee keskittyä omaan hyvinvointiinsi.
Onko miehesi itsetuhoinen? Minut jätettiin pahimpana masennuskautena ennen lääkitystä ja yritin tappaa itseni. Kadun sitä suunnattomasti ja nyt parantuneena en kykene ymmärtämään silloisia ajatuksiani.
Voimia!
Lääkkeitä on todella moneksi, ja psyykenlääkkeet ovat todella vahvoja, ja toisilla on erittäin pahat ja pitkäkestoiset (siis myös lääkkeen vaihtamisen jälkeen kestävät) sivuvaikutukset. Oletko varma, että miehesi hoito on paras mahdollinen? Omassa lähipiirissäni erään lääkkeen vaihto toiseen teki todella dramaattisen eron. Toinen juttu , onko pakko jättää mies, vai voisitko, höm, vaikka pettääkin, mutta ei hylätä kokonaan, jos hänestä kuitenkin välität?
Kiitos vastauksista. Olemme molemmat noin nelikymppisiä. Masennus oli alunperin luultavasti alkoholin/työstressin aiheuttamaa ja alttius siihen perittyä. Miehen molemmat vanhemmat ovat sairastaneet masennusta enemmän tai vähemmän koko ikänsä.
Mulla on itsellä jo paljon harrastuksia ja ystäviä, aloin noin neljä vuotta sitten elää niin että teen asioita vaikka sitten yksin.
Kotioloissa kuitenkin on aika raskasta, koska mies lähinnä vain makaa töiden jälkeen ja nyt lomansa sohvalla. Ei käy kaupassa, laita ruokaa, siivoa, tai tee mitään muutakaan vastaavaa. Taloudellisesti nykyään osallistuu sentään jonkin verran (maksaa noin 35 % perheen menoista), oli aika jolloin jouduin maksamaan kaiken.
Pelkään että hänen käytöksensä vielä joskus lamauttaa minutkin ja pelkään myös sitä mitä tuollaisen makaamisen todistaminen tekee lapsiemme mielille ja kehitykselle.
Täytyy nyt aluksi harkita kaksoiselämää, kaipaan niin kovin sitä että joku koskettaisi, halaisi, puhuisi minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuossa tilanteessa kaksoiselämäkin on mielestäni hyväksyttävää. Ja aian tietysti hienompaa olisi jos löytäisit kumppanin kenen kanssa voisit tilannettasi purkaa ja ehkä sitten yhteisen tulevaisuudenkin. Ei ketään voi tuomita loppuiäksi avioliittoon, jos toinen ei ole enää lähellekään samanlainen kuin yhteen mennessä. Syyllisyys varmasti painaa aina, mutta toisaalta sinä et ole sairastumisesta vastuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap sinuna en välttämättä jättäisi. Muuttakaa erilleen ja sitä kautta saada ratkaisu tähän tilanteeseen. Masentunut ihminen tarvitsee aktiviteettia nimenomaan pakosta jos sitä passataa ja hoidetaan asiat masennus saattaa pahentua. Jos muuttaa omaan asuntoon hoitaa kaikki itse etkä saa auttaa normaaleissa asioissa. Tämä vaatii kyllä aika paljon sinulta mutta jos rakastat miestäsi niin uskoisin että tämä auttaa. Kaikkea hyvää.
Nuorimies24
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 09:54"]
Jättäisikö mies koskaan vaimoa, jos vaimo sairastuu... :(
[/quote]
Niitä on PALJON jotka ovat jättäneet. Minut on jätetty paljon pienemmästäkin, lihomisesta ja kropan muuttumisesta raskauksien jälkeen...
Ymmärrän hyvin mikä tuossa on vaikeaa, koska mies ei ole tahallaan rikkonut liittoa eikä tehnyt mitään väärää, hän ei itse voi mitään sairaudelleen. Siksi tuntuu tosi pahalta erota. Mutta varsinkin jos oma jaksaminen alkaa ap:lla olla kortilla jo, niin ei sitä auta muu kuin ajatella omaa itseään.
Itse jätin 8 vuotta sitten bipolaarisesta mielialahäiriöstä kärsivän miehen, ja kyllä tunsin valtavaa syyllisyyttä kun jätin sairaan ihmisen joka ei itse voi sekoiluilleen mitään. Mies lisäksi oli yrittänyt itsemurhaa lääkkeillä jättämisen jälkeen, mikä lisäsi syyllisyyttäni valtavasti. Mutta minun oli oikeasti pakko, minä en jaksanut enää, olin sekoamisen partaalla itsekin ja olin alkanut mm. saada paniikkikohtauksia ja lääkitä ahdistustani viinalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 09:54"]
Jättäisikö mies koskaan vaimoa, jos vaimo sairastuu... :(
[/quote]
Erittäin harva mies jäisi nelikymppisenä sairaan vaimonsa rinnalle, vaikka sairaus olisi "vain" pahempi liikuntavamma tai aineenvaihduntahäiriö, josta seuraa lihominen!
Naisilla on enemmän sisua ja ... aitoa rakkautta huolehtia heikommista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 10:10"][quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 09:54"]
Jättäisikö mies koskaan vaimoa, jos vaimo sairastuu... :(
[/quote]
Erittäin harva mies jäisi nelikymppisenä sairaan vaimonsa rinnalle, vaikka sairaus olisi "vain" pahempi liikuntavamma tai aineenvaihduntahäiriö, josta seuraa lihominen!
Naisilla on enemmän sisua ja ... aitoa rakkautta huolehtia heikommista!
[/quote]Bullshit ! Onko joku lähde ?
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 10:03"][quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 09:54"]
Jättäisikö mies koskaan vaimoa, jos vaimo sairastuu... :(
[/quote]
Niitä on PALJON jotka ovat jättäneet. Minut on jätetty paljon pienemmästäkin, lihomisesta ja kropan muuttumisesta raskauksien jälkeen...
[/quote]Todellako ? Monelle miehelle olet ollu raskaana ?
Ilmeisest sinun miehet on tajunnu sinun luonteesi myöhemmin
Jos mies on töissä, jaksaa hän myös kotona tehdä jotain, jos haluaa. Moni erittäin vaikeasti masentunut ihminen on työkyvyttömyyseläkkeellä. Tästä päätellen miehelläsi olisi halutessaan mahdollisuus osallistua perhe-elämään muutenkin kuin sohvalla maaten.
Erittäin vaikeasti masentunut ihminen ei voi sairaudelleen mitään. Lääketiedekin on melko voimaton. Hiljalleen tämän ihmisen elämä alkaa pyöriä vain itsensä ympärillä, koska tuska on niin suuri. Alkoholi voi olla ainoa hetkellinen helpotus, mikä tietysti pahentaa tilannetta. Itse en syyllistäisi ketään, joka 10 vuoden jälkeen ystävällisesti ja kauniisti jättäisi puolisonsa ja jatkaisi matkaa. Toivoa muutoksesta ei yksinkertaisesti juuri ole. Toki on niitäkin, jotka kulkevat rinnalla. Mutta mielestäni kumpikaan ei tee paremmin tai huonommin.
Tässä masentuneen äidin lapsen näkökulma: äitini on sairastanut ns. keskivaikeaa masennusta (mutta pois työelämästä ja toimintakyky huomattavasti heikentynyt, käytännössä sohvalla makoilua ja tv:n katselua) nyt pian 15 vuotta, ja meillä perheenjäsenillä toivo parantumisesta oli aika koetuksella.
Minä ja pikkusiskoni emme juurikaan muista äitiä ajalta ennen masennusta, eikä hän ole oikeasti ollut läsnä elämässämme, vaikka onkin masennuksesta huolimatta laittanut kaikki muut ihmiset ja varsinkin lapsensa edelleen jaksamisensa mukaan.
Isällemme äidin masennus on ollut kovempi pala, sillä hän on joutunut huolehtimaan poikkeuksetta kaikki perheen asiat ja tietysti "menettämään" ihmisen, johon aikoinaan rakastui. Meillä on ollut todella vaikeita aikoja, itselleni helpotus tuli kun muutin 18-vuotiaana pois kotoa.
Eri lääkityksiä on äitinikin kokeillut (+terapiaa ja kuntoutusjaksoja), ja tämä nykyinen (jonka nimeä en valitettavasti tiedä) on tuonut tähän asti huomattavimman muutoksen. Isäni on sanonut, että heillä menee paremmin kuin vuosiin ja se vanha äitini pilkahtelee jostain sieltä alta jo melkoisen usein.
En tiedä miten isäni jaksoi kaikki nämä vuodet, mutta nyt olen saanut sen kuvan, että heidän rakkautensa on vahvempaa kuin koskaan. Enkä tarkoita tällä sanoa, että kaikkien pitää jaksaa, haluan vain kertoa, että toivoa voi vielä olla, vaikka se olisi jo ajat sitten kadotettu.
Itse olen jättämässä epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivää. Tuskaa, kun on välillä maailman ihanin ja välillä maailman vihaisin ihminen. Aina kun on raivoamatta hetken, perun eroaikeet. Nyt on pakko pitää kiinni niistä. Mies ei näe itsestään tätä sairautta ja vähättelee sitä. Ei suostu lääkitsemään eikä terapiaan, kun ei koe tarvitsevansa. Mulla on selvä ehto, ero tai terapia, mies ei halua kumpaakaan. Minä valitsin eron kun ei voi pakottaa terapiaan.
Mies varmaan tajuaa eron jälkeen mitä tapahtui. Ehkä sitten hakeutuu hoitoon.
Alue: Aihe vapaa
minkä ikäisiä olette?
mitä jos alkaisit ensiksi hakea uusia ystäviä ja harrastuksia kodin ulkopuolelta. ja ota vaikka miehesi mukaan tekemään jotain uutta.
btw miksi se on masentunut