Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (12093)

Vierailija

Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat hoitivat lapsensa ilman kotihoidontukia ja jos työttömyys iski, mentiin Ruotsiin töihin tai pohjoiseen tietä tekemään.
Vastikeetonta työttömyyskorvausta ei ollut.
Tt-tukea ei saanut juuri kukaan, van monet keräsivät koko kesän marjoja ja ihan lapsesta asti oltiin torilla myymässä ja hankkimassa rahaa koulua varten.
Mummot olisivat hoitaneet lapsia, mutta monissa perheissä isovanhemmat olivat satojen kilometrien päässä.
Näin eleltiin tehdaspaikkakuntien rintamamiestaloissa.
Kaupungeissa oli ehkä erilaista.
Kyllä vaan soisin sen ajan olot nykynuorillekin.
Puhumattakaan omasta lapsudesta.
Meillä oli yksi polkupyörä (miesten), jolla me neljä lasta opeteltiin ajamaan. Me tytöt sieltä tangon välistä.
Isä käytti työmatkoihin samaista pyörää.
Yhdet suksetkin oli, mutta sauvoja ei ollut, joten kapeita kattolistan jämiä käytettiin sauvoina. Nehän tietysti upposi lumeen ihan jäätyneeseen maahan.

Olin nuorin ja sain kaikkien jämät, mutta 12 v sain luistimet, kun olin päässyt oppikouluun ja lapsenpiikarahoilla ostin ne itselleni.
Onneksi omille lapsilleni oli vähän paremmat olosuhteet.
Kusimieshän tietysti väittää valheeksi nämä jutut.
Ei mulla muuta kuin se, että olkaa onnellisa nykyisestä elintasosta.
T.1000 e eläkkeellä elävä RIKAS mummo.

Miksi et suo nuorille keski-iässä eläköitymistä, vapautta tyel-maksuista ja hyviä karttumakertoimia?

Ei kukaan vastusta noita sun juttuja, eikä muutenkaan kiinnosta, saat vapaat kädet tehdä mitä haluat.

Nykyajan ison ikäluokan ei tarvii hittojakaan välittää intersektionaalisesta feminismistä ja muista sekopäisistä ruskeista tytösistä.

Niillä on talot maklsettu ja tilillä rahhaa sen verran ettei tarvii kellon pirinään herätä ja lähtee ruuhkimaan työmaille, ja tämäkös jotain vi tuttaa kovasti, ja se ettei niistä viksuimmat mene piikille.

Kyllä kun näitä ollaan kustannettu heille. Neljännes palkkarakenteesta mene eläkkeisiin. 70l uvulla kahdeskymmenesosa ja sekin vain työnantajalta. Suuret ikäluokat väistivät maksurastin ja sysäsivät sen meille. En ymmärrä miten tämä ei heitä hävetä yhtään. Elättää nyt itsensä muiden kustannuksella.

Ei me ole opittu häpeämään, se on sinua varten. Tämä on sitäpaitsi aivan väärä foorumi eläke keskusteluun, järjestöissä ja puolueissa keskustellaan, eduskunnassa päätetään. Häpeäisit tyhmyyttäsi.

Ja sitä sanoinkin , että en sitä ymmärrä. Elätetään itsensä toisten työllä eikä edes hävetä. Konsensus siis tästä. Toisaalta olette muita yllyttämässä töihin, mutta itse jäitte keski-iässä eläkkeelle. Korostatte omillaan toimeentulemista ja olette vuosikymmeniä tulonsiirtoja varassa. Rehellisyydestä puhutte, mutta valehtelette , sinä tuhkamuna erityisesti. Kyllä en tosiaan ymmärrä miten yksi sukupolvi on noin ahne ja itsekäs ja epärehellinen.

Mikä siinä nyt on niin vaikea ymmärtää, olet tuota kohta vuoden jankuttanut, kaikki myöntävät että olet oikeassa. Miksi samaa asiaa päivästä toiseen jankutat. Emme häpeä mitään, nautimme kunnon eläkkeistä jotka sinä maksat, emme ole siitä kiitollisia koska ne eläkkeet kuuluvat meille, maksaminen sinulle. ÄLÄKÄ NYT TAAS ALA JANKUTTAMAAN SAMASTA ASIASTA.

Emme ole samaa mieltä. Eläkkeet eivät kuulu teille. Maksoitte nikstä vain viidenneksen. Nykyään ne maksetaan kokonaan. Tämä tekee teistä nettosaajia ja helpolla pääseitä muiden kustannuksella eläviä.

Kuules palikka, koita nyt kestää et tää maa on täynnä muiden kustannuksella eläviä, en edes viitsi sanoa kuinka paljon ja keitä, muuten alkaa itseänikin ketuttaa.
Hyvinvointivaltiossa eletään, ainakin toistaiseksi. Näillä mennään, joku voi jäädä häviölle ja joku voitolle, tämä on sitä pohjoismaista demokratiaa. Vai haluaisitko asua jossain esim diktatuurissa.
En minäkään mitään ökyeläkkeitä kannata, joku eläkekatto olis paikallaan.Ei eläkeläisiä kaikkia voi samaan kategoriaan laittaa, on parempi ja huonompi osaisia, ihan älytöntä toi sun sterotyyppinen boomerfantasias.

Nykyinen eläkejärjestelmä on juuri suurten ikäluokkien ennemmistödiktatuurin aikaansaannos. Eihän nyt muuten yhdelle ikäluokalle suotaisi niin selkeästi parempia etuoikeuksia kuin muille. Suurista ikäluokista se on itsestään selvää että ansaitsevat parempaa he ovat mielestänsä luomakunnankruunuja ja evoluution huipentumia.

Kun työurasi on yli 40 vuotta niin keskituloisenakin saat 2000 euron eläkkeen, ei riipu mistään ikäluokasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Hei, sanon kyllä tähän eläke järjestelmään, että kyllä meidän mitää maksaa ne eläkkeet toisille omista rahoista, näin itse myös teen. En voi vaikuttaa siihen, että työllisyys tilanne huononee tai muuta. Minä itse maksan koko ajan palkasta muiden eläkkeet, mutta ei se minua haittaa. Toisilla on oikeasti huono eläketurva, tai jos sairastuu ym. niin en todellakaan tiedä, miten sitten käy? En myöskään suosi nykyisiä työnantajia, jotka antavat vain pätkätöitä, eivätkä palkkaa vakituiseen työsuhteeseen. Eikö ongelma ole siinä, etteivät yritykset palkkaa enää työntekijöitä vakinaiseen työsuhteeseen, vaan voivat käyttää toisia vain silloin tällöin tai huonosti palkattuna. On todella surkeaa toimintaa yrityksiltä, jos eivät enää palkkaa vakituiseksi. Mutta sen tiedän, että ne yritykset, jotka palkkaavat henkilökuntaa vain sillon tällöin tarpeen vaatiessa, ja vanhemmat ihmiset pois tai muiden kustannus syiden vuoksi, niin he eli nämä yrittäjät kyllä kuolevat ennen pitkään.

Kuten huomaatte ette mahda "eläkkeet kustantaa" nimimerkille mitään, normaali keskustelu ei hänen kanssaan onnistu joten antakaamme periksi emmekä reagoi mitenkään. Kaikilla lienee muutakin elämää kuin vauva sivu, keskittykäämme siihen.
Eikä näitä eläkeasioita täällä ratkota joten turhaa aikaa täällä kuluttaa.

Eihän kaaleppi mihinkään ratkaisuihin pyrikään, hän vain lietsoo vihaa eläkeläisiä kohtaan, ja vastakkain asettelua sukupolvien välillä. Onhan nämä jutut jo aika vitsikkäitä, ei kai kukaan nyt todesta näitä ota.

Tietysti pyrkisin jos olisi joku keino olemassa. Ei oikein ole. Edelleen sanon että eipä ole syytä kehuakaan helpolla pääseviä suuria ikäluokkia eläkekusetuksesta.

No ei me sun kehujaskaan kaivata. Olet ala-arvoinen ja täyttä potaskaa koko ihmisparka. Herää pahvi! 

Rahat ainakin kelpaa minulta ja en kehuja annakaan kuten sanoin. Ala-arvoista on maksattaa elämänsä muilla. Ongelma kannaltanne on juuri se että olen herännyt ja keskimääräistä tietoisempi tästä eläkekusetuksesta.

Ongelma on ainoastaan itselläsi.

Minullakin. Minulla se on maksutaakka. Teillä näemmä siitä puhuminen. Pitäisi vain kehua kuinka te rakensitte yksin Suomen ja puolustatte isänmaata vaikka kumpikaan ei pidä paikkaansa

Sulla on ihme harha jostain kehumisesta palikka.

Boomeri fanclubin prinsessakin kunnioittaa läsnäolollaan .

Joo, kiva, olin joku pari viikko sitten täällä. Sama tuttu meininki jatkuu. Eks oo mitää uutta keksiny? Onks boomerit kehunu itteensä? Ainakin sä oot haukkunu niitä. Kuin sä jaksat, en oo fani, mut ihan neutraali, mut sun tyylistä en tykkää, liian hyökkäävä.

En ole keksinyt mitään uutta. Aina sama juttu ja aihe pitää yllä keskustelua. Itse en tykkää maksaa eläkemaksuja sellaisille jotka niitä ei itse maksanut.

Niin sua ärsyttää toi palkkakuitissa näkyvä eläkemaksu, mä en ole edes huomannu sitä, no nyt tsekkasin, no joo menköön, ei ärsytä. Mua ärsyttää taas mun mies, joka kyylii joka kuitista alv: t ja kauhistelee niitä,, samoin kuin sähkönsiirtoveroa joka on siis suurempi kuin itse sähkön hinta. Löytyyhän noita ärsytyksen aiheita jos alkaa hakemaan.

Sekin. Isompi kuva on kuitenkin ongelma se mikä on maalle suorastaan tuhoisa. 33miljardia vuodessa , palkkarakenteesta neljännes. Sitten periaatteellinen puoli, miksi juuri suuret ikäluokat ansaitsevat kaikkeinnparhaat edut, kun eivät itse maksaneet vaan maksattavat muilla ja jäivät keski-iässä eläkkeelle.

Toi sun ininä on kuin pippuri atlantilla, ei vaikuta mihinkään, paitsi ehkä vähän helpottaa sun kateellista ja katkeraa olos, kun saat räksyttää vauvaeduskunnalle.

Tottakai hän alkaa jankuttamaan samasta asiasta, turha muuta luulla. Itse hän ei ymmärrä omaa kateuttaan ja fiksaatiotaan eläkkeisiinn, eikä myöskään omaa röyhkeyttään asian ilmaisussa.

Mitäs minä sanoinkaan. Erittäin arvattava tyyppi.

Hän kuvittelee olevansa joku kansantalousguru, laskeskelee menoja, laskuja ja tuloja aamusta iltaan, ja välillä raporteeraa vauvaparlamentille. Hyvä että meillä on sentään fiksuja henkilöitä ratkaisemassa kansantalouden ongelmia, kuten esim kusimies.

Sitä on joidenkin vaikeaa ymmärtää, että jokseenkin kaikki ihmiset ovat eri elämänvaiheissaan vuoroin yhteiskunnalle tuloja tuottavia ja vuoroin "kulueriä". Lopputuloksen eli sen, jäädäänkö yksilön kohdalla voitolle vai tappiolle, voi laskea vasta yksilön kuoleman jälkeen!

No ei. Kyllä juuri ikäluokkana suuret ikäluokat väistivät tyel-maksut , mutta kuitenkin niistä eniten saavat nauttia. Keski-iässä eläkkeelle ja sitä rataa.

Tätä keski-iässä eläkkeelle en tajua. Onko sinusta 64-65 vuotias keski-ikäinen. Ja sitä paitsi, minkäs minä mökin muija olisin tälle "eläkekusetukselle" mahtanut? Samalla tavalla teitä nuorempia tullaan haukkumaan vuoden 2015 kansainvaelluksesta, vaikka ette sille yksilönä mitään voineet.

Vierailija kirjoitti:
Onneksi päästään kohta kapitalismista, ja kaikki saavat yhtä paljon.

Nyt taidat sotkea toveri kommunismin atteen kommenttisi..

Kapitalismissa ahkeruudesta,yrittämisestä ja kekseliäisyydestä palkitaan eikä

todellakaan kaikki saa samaa=)

Vierailija

Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan ison ikäluokan ei tarvii hittojakaan välittää intersektionaalisesta feminismistä ja muista sekopäisistä ruskeista tytösistä.

Niillä on talot maklsettu ja tilillä rahhaa sen verran ettei tarvii kellon pirinään herätä ja lähtee ruuhkimaan työmaille, ja tämäkös jotain vi tuttaa kovasti, ja se ettei niistä viksuimmat mene piikille.

Kyllä kun näitä ollaan kustannettu heille. Neljännes palkkarakenteesta mene eläkkeisiin. 70l uvulla kahdeskymmenesosa ja sekin vain työnantajalta. Suuret ikäluokat väistivät maksurastin ja sysäsivät sen meille. En ymmärrä miten tämä ei heitä hävetä yhtään. Elättää nyt itsensä muiden kustannuksella.

Ei me ole opittu häpeämään, se on sinua varten. Tämä on sitäpaitsi aivan väärä foorumi eläke keskusteluun, järjestöissä ja puolueissa keskustellaan, eduskunnassa päätetään. Häpeäisit tyhmyyttäsi.

Ja sitä sanoinkin , että en sitä ymmärrä. Elätetään itsensä toisten työllä eikä edes hävetä. Konsensus siis tästä. Toisaalta olette muita yllyttämässä töihin, mutta itse jäitte keski-iässä eläkkeelle. Korostatte omillaan toimeentulemista ja olette vuosikymmeniä tulonsiirtoja varassa. Rehellisyydestä puhutte, mutta valehtelette , sinä tuhkamuna erityisesti. Kyllä en tosiaan ymmärrä miten yksi sukupolvi on noin ahne ja itsekäs ja epärehellinen.

Mikä siinä nyt on niin vaikea ymmärtää, olet tuota kohta vuoden jankuttanut, kaikki myöntävät että olet oikeassa. Miksi samaa asiaa päivästä toiseen jankutat. Emme häpeä mitään, nautimme kunnon eläkkeistä jotka sinä maksat, emme ole siitä kiitollisia koska ne eläkkeet kuuluvat meille, maksaminen sinulle. ÄLÄKÄ NYT TAAS ALA JANKUTTAMAAN SAMASTA ASIASTA.

Emme ole samaa mieltä. Eläkkeet eivät kuulu teille. Maksoitte nikstä vain viidenneksen. Nykyään ne maksetaan kokonaan. Tämä tekee teistä nettosaajia ja helpolla pääseitä muiden kustannuksella eläviä.

Kuules palikka, koita nyt kestää et tää maa on täynnä muiden kustannuksella eläviä, en edes viitsi sanoa kuinka paljon ja keitä, muuten alkaa itseänikin ketuttaa.
Hyvinvointivaltiossa eletään, ainakin toistaiseksi. Näillä mennään, joku voi jäädä häviölle ja joku voitolle, tämä on sitä pohjoismaista demokratiaa. Vai haluaisitko asua jossain esim diktatuurissa.
En minäkään mitään ökyeläkkeitä kannata, joku eläkekatto olis paikallaan.Ei eläkeläisiä kaikkia voi samaan kategoriaan laittaa, on parempi ja huonompi osaisia, ihan älytöntä toi sun sterotyyppinen boomerfantasias.

Kyllä on, mutta ei toista kokonaista ikäluokkaa kategorisesti vieläpä ihan palkkatuloihin verrattavalla almuilla. Joku jää häviölle joku voitolle no ainakin suuret ikäluokat joka vaiheessa jäivät voitolle ja pohjoismaisesta demokratiasta voidaan tässä olla eri mieltä eläkejärjestelmä kuten nyt on , on kari Puron työryhmän aikaansaannos jossa jokainen jäsen oli hyötyjä. Sinä tykkäät maksaa sellaisille jotka itse eivät maksaneet, minä en. Voithan maksaa vaikka minullekin?

Koita nyt vaan kestää, kun et muutakaan voi. Vauvaparlamentille toki voit esittää valituksen, varmaan menee läpi. Kannattaa myös selittää juurta jaksain asia tuhat potenssiin sata. Minun makseluista sinun turha luulla mitään,( jos vaikka juuri perustin firman) et voi tietää, luulla voit toki ihan mitä tahansa.

Vierailija

Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat hoitivat lapsensa ilman kotihoidontukia ja jos työttömyys iski, mentiin Ruotsiin töihin tai pohjoiseen tietä tekemään.
Vastikeetonta työttömyyskorvausta ei ollut.
Tt-tukea ei saanut juuri kukaan, van monet keräsivät koko kesän marjoja ja ihan lapsesta asti oltiin torilla myymässä ja hankkimassa rahaa koulua varten.
Mummot olisivat hoitaneet lapsia, mutta monissa perheissä isovanhemmat olivat satojen kilometrien päässä.
Näin eleltiin tehdaspaikkakuntien rintamamiestaloissa.
Kaupungeissa oli ehkä erilaista.
Kyllä vaan soisin sen ajan olot nykynuorillekin.
Puhumattakaan omasta lapsudesta.
Meillä oli yksi polkupyörä (miesten), jolla me neljä lasta opeteltiin ajamaan. Me tytöt sieltä tangon välistä.
Isä käytti työmatkoihin samaista pyörää.
Yhdet suksetkin oli, mutta sauvoja ei ollut, joten kapeita kattolistan jämiä käytettiin sauvoina. Nehän tietysti upposi lumeen ihan jäätyneeseen maahan.

Olin nuorin ja sain kaikkien jämät, mutta 12 v sain luistimet, kun olin päässyt oppikouluun ja lapsenpiikarahoilla ostin ne itselleni.
Onneksi omille lapsilleni oli vähän paremmat olosuhteet.
Kusimieshän tietysti väittää valheeksi nämä jutut.
Ei mulla muuta kuin se, että olkaa onnellisa nykyisestä elintasosta.
T.1000 e eläkkeellä elävä RIKAS mummo.

Miksi et suo nuorille keski-iässä eläköitymistä, vapautta tyel-maksuista ja hyviä karttumakertoimia?

Kyllä vaan suon, mutta eläisivät ensin samanlaisen lapsuuden ja nuoruuden, niin sitten suon heille sen ihanuuden jälkeen 1000 e eläkkeen 65 v, kuten minullekin on suotu.
T.ed.mummo

  • ylös 10
  • alas 0
Vierailija

Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan ison ikäluokan ei tarvii hittojakaan välittää intersektionaalisesta feminismistä ja muista sekopäisistä ruskeista tytösistä.

Niillä on talot maklsettu ja tilillä rahhaa sen verran ettei tarvii kellon pirinään herätä ja lähtee ruuhkimaan työmaille, ja tämäkös jotain vi tuttaa kovasti, ja se ettei niistä viksuimmat mene piikille.

Kyllä kun näitä ollaan kustannettu heille. Neljännes palkkarakenteesta mene eläkkeisiin. 70l uvulla kahdeskymmenesosa ja sekin vain työnantajalta. Suuret ikäluokat väistivät maksurastin ja sysäsivät sen meille. En ymmärrä miten tämä ei heitä hävetä yhtään. Elättää nyt itsensä muiden kustannuksella.

Ei me ole opittu häpeämään, se on sinua varten. Tämä on sitäpaitsi aivan väärä foorumi eläke keskusteluun, järjestöissä ja puolueissa keskustellaan, eduskunnassa päätetään. Häpeäisit tyhmyyttäsi.

Ja sitä sanoinkin , että en sitä ymmärrä. Elätetään itsensä toisten työllä eikä edes hävetä. Konsensus siis tästä. Toisaalta olette muita yllyttämässä töihin, mutta itse jäitte keski-iässä eläkkeelle. Korostatte omillaan toimeentulemista ja olette vuosikymmeniä tulonsiirtoja varassa. Rehellisyydestä puhutte, mutta valehtelette , sinä tuhkamuna erityisesti. Kyllä en tosiaan ymmärrä miten yksi sukupolvi on noin ahne ja itsekäs ja epärehellinen.

Mikä siinä nyt on niin vaikea ymmärtää, olet tuota kohta vuoden jankuttanut, kaikki myöntävät että olet oikeassa. Miksi samaa asiaa päivästä toiseen jankutat. Emme häpeä mitään, nautimme kunnon eläkkeistä jotka sinä maksat, emme ole siitä kiitollisia koska ne eläkkeet kuuluvat meille, maksaminen sinulle. ÄLÄKÄ NYT TAAS ALA JANKUTTAMAAN SAMASTA ASIASTA.

Emme ole samaa mieltä. Eläkkeet eivät kuulu teille. Maksoitte nikstä vain viidenneksen. Nykyään ne maksetaan kokonaan. Tämä tekee teistä nettosaajia ja helpolla pääseitä muiden kustannuksella eläviä.

Kuules palikka, koita nyt kestää et tää maa on täynnä muiden kustannuksella eläviä, en edes viitsi sanoa kuinka paljon ja keitä, muuten alkaa itseänikin ketuttaa.
Hyvinvointivaltiossa eletään, ainakin toistaiseksi. Näillä mennään, joku voi jäädä häviölle ja joku voitolle, tämä on sitä pohjoismaista demokratiaa. Vai haluaisitko asua jossain esim diktatuurissa.
En minäkään mitään ökyeläkkeitä kannata, joku eläkekatto olis paikallaan.Ei eläkeläisiä kaikkia voi samaan kategoriaan laittaa, on parempi ja huonompi osaisia, ihan älytöntä toi sun sterotyyppinen boomerfantasias.

Kyllä on, mutta ei toista kokonaista ikäluokkaa kategorisesti vieläpä ihan palkkatuloihin verrattavalla almuilla. Joku jää häviölle joku voitolle no ainakin suuret ikäluokat joka vaiheessa jäivät voitolle ja pohjoismaisesta demokratiasta voidaan tässä olla eri mieltä eläkejärjestelmä kuten nyt on , on kari Puron työryhmän aikaansaannos jossa jokainen jäsen oli hyötyjä. Sinä tykkäät maksaa sellaisille jotka itse eivät maksaneet, minä en. Voithan maksaa vaikka minullekin?

Ei voida olla eri mieltä pohjoismaisesta demokratiasta, koska asiat on tosiaan päätetty juuri Suomessa vallitsevan systeemin mukaan, mitään demokratian lakeja ei ole rikottu.
Lopputuloksesta voidaan toki esittää eriviä mielipiteitä haukkumatta ketään, esim eläkeläisiä. Jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Mistä hiton maksamisen tykkäämisestä oikein horiset? Säädetyt velvoitteet on hoidettava tykkäämisestä tai tykkäämättömyydestä huolimatta. Tai siis kunnon kansalaiset tekevät niin, eivätkä rähise tyytymättömyyttään päivästä toiseen.

Eläkkeet kustantaa 33miljardia...

Vierailija kirjoitti:
Eläköidy nyt vaikka ala-asteelta suoraan ja hanki mahtavat karttumat itsellesi, loputon jankutukses ei enää kiinnosta!

Ei ole mahdollista. Näyttää kuitenkin jankutus kiinnostavan vaikka tuokin on jankutettu jo sataoja kertoja täällä.😅 on jätetty kymmeniä jäähyväisiä, vetoomuksia olla vastaamatta..Aina vain jatkuu🤷‍♂️

Eläkkeet kustantaa 33miljardia...

Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat hoitivat lapsensa ilman kotihoidontukia ja jos työttömyys iski, mentiin Ruotsiin töihin tai pohjoiseen tietä tekemään.
Vastikeetonta työttömyyskorvausta ei ollut.
Tt-tukea ei saanut juuri kukaan, van monet keräsivät koko kesän marjoja ja ihan lapsesta asti oltiin torilla myymässä ja hankkimassa rahaa koulua varten.
Mummot olisivat hoitaneet lapsia, mutta monissa perheissä isovanhemmat olivat satojen kilometrien päässä.
Näin eleltiin tehdaspaikkakuntien rintamamiestaloissa.
Kaupungeissa oli ehkä erilaista.
Kyllä vaan soisin sen ajan olot nykynuorillekin.
Puhumattakaan omasta lapsudesta.
Meillä oli yksi polkupyörä (miesten), jolla me neljä lasta opeteltiin ajamaan. Me tytöt sieltä tangon välistä.
Isä käytti työmatkoihin samaista pyörää.
Yhdet suksetkin oli, mutta sauvoja ei ollut, joten kapeita kattolistan jämiä käytettiin sauvoina. Nehän tietysti upposi lumeen ihan jäätyneeseen maahan.

Olin nuorin ja sain kaikkien jämät, mutta 12 v sain luistimet, kun olin päässyt oppikouluun ja lapsenpiikarahoilla ostin ne itselleni.
Onneksi omille lapsilleni oli vähän paremmat olosuhteet.
Kusimieshän tietysti väittää valheeksi nämä jutut.
Ei mulla muuta kuin se, että olkaa onnellisa nykyisestä elintasosta.
T.1000 e eläkkeellä elävä RIKAS mummo.

Miksi et suo nuorille keski-iässä eläköitymistä, vapautta tyel-maksuista ja hyviä karttumakertoimia?

Ei kukaan vastusta noita sun juttuja, eikä muutenkaan kiinnosta, saat vapaat kädet tehdä mitä haluat.

En sitä kysynyt. Kysyin miksi et suo ja rukoile noita samoja asioita nuorille, vaan sitä huonompaa? Vastaa nyt kysymykseen äläkä kiertele.

Eläkkeet kustantaa 33miljardia...

Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan ison ikäluokan ei tarvii hittojakaan välittää intersektionaalisesta feminismistä ja muista sekopäisistä ruskeista tytösistä.

Niillä on talot maklsettu ja tilillä rahhaa sen verran ettei tarvii kellon pirinään herätä ja lähtee ruuhkimaan työmaille, ja tämäkös jotain vi tuttaa kovasti, ja se ettei niistä viksuimmat mene piikille.

Kyllä kun näitä ollaan kustannettu heille. Neljännes palkkarakenteesta mene eläkkeisiin. 70l uvulla kahdeskymmenesosa ja sekin vain työnantajalta. Suuret ikäluokat väistivät maksurastin ja sysäsivät sen meille. En ymmärrä miten tämä ei heitä hävetä yhtään. Elättää nyt itsensä muiden kustannuksella.

Ei me ole opittu häpeämään, se on sinua varten. Tämä on sitäpaitsi aivan väärä foorumi eläke keskusteluun, järjestöissä ja puolueissa keskustellaan, eduskunnassa päätetään. Häpeäisit tyhmyyttäsi.

Ja sitä sanoinkin , että en sitä ymmärrä. Elätetään itsensä toisten työllä eikä edes hävetä. Konsensus siis tästä. Toisaalta olette muita yllyttämässä töihin, mutta itse jäitte keski-iässä eläkkeelle. Korostatte omillaan toimeentulemista ja olette vuosikymmeniä tulonsiirtoja varassa. Rehellisyydestä puhutte, mutta valehtelette , sinä tuhkamuna erityisesti. Kyllä en tosiaan ymmärrä miten yksi sukupolvi on noin ahne ja itsekäs ja epärehellinen.

Mikä siinä nyt on niin vaikea ymmärtää, olet tuota kohta vuoden jankuttanut, kaikki myöntävät että olet oikeassa. Miksi samaa asiaa päivästä toiseen jankutat. Emme häpeä mitään, nautimme kunnon eläkkeistä jotka sinä maksat, emme ole siitä kiitollisia koska ne eläkkeet kuuluvat meille, maksaminen sinulle. ÄLÄKÄ NYT TAAS ALA JANKUTTAMAAN SAMASTA ASIASTA.

Emme ole samaa mieltä. Eläkkeet eivät kuulu teille. Maksoitte nikstä vain viidenneksen. Nykyään ne maksetaan kokonaan. Tämä tekee teistä nettosaajia ja helpolla pääseitä muiden kustannuksella eläviä.

Kuules palikka, koita nyt kestää et tää maa on täynnä muiden kustannuksella eläviä, en edes viitsi sanoa kuinka paljon ja keitä, muuten alkaa itseänikin ketuttaa.
Hyvinvointivaltiossa eletään, ainakin toistaiseksi. Näillä mennään, joku voi jäädä häviölle ja joku voitolle, tämä on sitä pohjoismaista demokratiaa. Vai haluaisitko asua jossain esim diktatuurissa.
En minäkään mitään ökyeläkkeitä kannata, joku eläkekatto olis paikallaan.Ei eläkeläisiä kaikkia voi samaan kategoriaan laittaa, on parempi ja huonompi osaisia, ihan älytöntä toi sun sterotyyppinen boomerfantasias.

Nykyinen eläkejärjestelmä on juuri suurten ikäluokkien ennemmistödiktatuurin aikaansaannos. Eihän nyt muuten yhdelle ikäluokalle suotaisi niin selkeästi parempia etuoikeuksia kuin muille. Suurista ikäluokista se on itsestään selvää että ansaitsevat parempaa he ovat mielestänsä luomakunnankruunuja ja evoluution huipentumia.

Kun työurasi on yli 40 vuotta niin keskituloisenakin saat 2000 euron eläkkeen, ei riipu mistään ikäluokasta.

Tietysti riippuu. Karttumakerroin on eri, eläkeikä eri ja ansiotyöhön pääsyikä korkeampi. Nyt on käytännössä pakko opiskella. Ei tuo juttusi nyt muuta asian epöreiluutta puoleen tai toiseen.

Eläkkeet kustantaa 33miljardia...

Vierailija kirjoitti:
Hei, sanon kyllä tähän eläke järjestelmään, että kyllä meidän mitää maksaa ne eläkkeet toisille omista rahoista, näin itse myös teen. En voi vaikuttaa siihen, että työllisyys tilanne huononee tai muuta. Minä itse maksan koko ajan palkasta muiden eläkkeet, mutta ei se minua haittaa. Toisilla on oikeasti huono eläketurva, tai jos sairastuu ym. niin en todellakaan tiedä, miten sitten käy? En myöskään suosi nykyisiä työnantajia, jotka antavat vain pätkätöitä, eivätkä palkkaa vakituiseen työsuhteeseen. Eikö ongelma ole siinä, etteivät yritykset palkkaa enää työntekijöitä vakinaiseen työsuhteeseen, vaan voivat käyttää toisia vain silloin tällöin tai huonosti palkattuna. On todella surkeaa toimintaa yrityksiltä, jos eivät enää palkkaa vakituiseksi. Mutta sen tiedän, että ne yritykset, jotka palkkaavat henkilökuntaa vain sillon tällöin tarpeen vaatiessa, ja vanhemmat ihmiset pois tai muiden kustannus syiden vuoksi, niin he eli nämä yrittäjät kyllä kuolevat ennen pitkään.

Sinua ei haittaa, vaikka niille joille maksat se asia haittasi kovasti. Niin paljon että eivät ennen vuotta 95 maksaneet ollenkaan. Yhtä hyvin voit sitten ymmärtää myös yritysten itsekkyyttä jos ymmärrät yhden ikäluokankin.

Eläkkeet kustantaa 33miljardia...

Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten huomaatte ette mahda "eläkkeet kustantaa" nimimerkille mitään, normaali keskustelu ei hänen kanssaan onnistu joten antakaamme periksi emmekä reagoi mitenkään. Kaikilla lienee muutakin elämää kuin vauva sivu, keskittykäämme siihen.
Eikä näitä eläkeasioita täällä ratkota joten turhaa aikaa täällä kuluttaa.

Eihän kaaleppi mihinkään ratkaisuihin pyrikään, hän vain lietsoo vihaa eläkeläisiä kohtaan, ja vastakkain asettelua sukupolvien välillä. Onhan nämä jutut jo aika vitsikkäitä, ei kai kukaan nyt todesta näitä ota.

Tietysti pyrkisin jos olisi joku keino olemassa. Ei oikein ole. Edelleen sanon että eipä ole syytä kehuakaan helpolla pääseviä suuria ikäluokkia eläkekusetuksesta.

No ei me sun kehujaskaan kaivata. Olet ala-arvoinen ja täyttä potaskaa koko ihmisparka. Herää pahvi! 

Rahat ainakin kelpaa minulta ja en kehuja annakaan kuten sanoin. Ala-arvoista on maksattaa elämänsä muilla. Ongelma kannaltanne on juuri se että olen herännyt ja keskimääräistä tietoisempi tästä eläkekusetuksesta.

Ongelma on ainoastaan itselläsi.

Minullakin. Minulla se on maksutaakka. Teillä näemmä siitä puhuminen. Pitäisi vain kehua kuinka te rakensitte yksin Suomen ja puolustatte isänmaata vaikka kumpikaan ei pidä paikkaansa

Sulla on ihme harha jostain kehumisesta palikka.

Boomeri fanclubin prinsessakin kunnioittaa läsnäolollaan .

Joo, kiva, olin joku pari viikko sitten täällä. Sama tuttu meininki jatkuu. Eks oo mitää uutta keksiny? Onks boomerit kehunu itteensä? Ainakin sä oot haukkunu niitä. Kuin sä jaksat, en oo fani, mut ihan neutraali, mut sun tyylistä en tykkää, liian hyökkäävä.

En ole keksinyt mitään uutta. Aina sama juttu ja aihe pitää yllä keskustelua. Itse en tykkää maksaa eläkemaksuja sellaisille jotka niitä ei itse maksanut.

Niin sua ärsyttää toi palkkakuitissa näkyvä eläkemaksu, mä en ole edes huomannu sitä, no nyt tsekkasin, no joo menköön, ei ärsytä. Mua ärsyttää taas mun mies, joka kyylii joka kuitista alv: t ja kauhistelee niitä,, samoin kuin sähkönsiirtoveroa joka on siis suurempi kuin itse sähkön hinta. Löytyyhän noita ärsytyksen aiheita jos alkaa hakemaan.

Sekin. Isompi kuva on kuitenkin ongelma se mikä on maalle suorastaan tuhoisa. 33miljardia vuodessa , palkkarakenteesta neljännes. Sitten periaatteellinen puoli, miksi juuri suuret ikäluokat ansaitsevat kaikkeinnparhaat edut, kun eivät itse maksaneet vaan maksattavat muilla ja jäivät keski-iässä eläkkeelle.

Toi sun ininä on kuin pippuri atlantilla, ei vaikuta mihinkään, paitsi ehkä vähän helpottaa sun kateellista ja katkeraa olos, kun saat räksyttää vauvaeduskunnalle.

Olen saman sanonut vähän eri sanamuodoilla. Ei minulla ole .itään harhaluuloja että olisin joku suuri vaikuttaja. Lastu laineilla tai rikka rokassa vain.

Eläkkeet kustantaa 33miljardia...

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan ison ikäluokan ei tarvii hittojakaan välittää intersektionaalisesta feminismistä ja muista sekopäisistä ruskeista tytösistä.

Niillä on talot maklsettu ja tilillä rahhaa sen verran ettei tarvii kellon pirinään herätä ja lähtee ruuhkimaan työmaille, ja tämäkös jotain vi tuttaa kovasti, ja se ettei niistä viksuimmat mene piikille.

Kyllä kun näitä ollaan kustannettu heille. Neljännes palkkarakenteesta mene eläkkeisiin. 70l uvulla kahdeskymmenesosa ja sekin vain työnantajalta. Suuret ikäluokat väistivät maksurastin ja sysäsivät sen meille. En ymmärrä miten tämä ei heitä hävetä yhtään. Elättää nyt itsensä muiden kustannuksella.

Ei me ole opittu häpeämään, se on sinua varten. Tämä on sitäpaitsi aivan väärä foorumi eläke keskusteluun, järjestöissä ja puolueissa keskustellaan, eduskunnassa päätetään. Häpeäisit tyhmyyttäsi.

Ja sitä sanoinkin , että en sitä ymmärrä. Elätetään itsensä toisten työllä eikä edes hävetä. Konsensus siis tästä. Toisaalta olette muita yllyttämässä töihin, mutta itse jäitte keski-iässä eläkkeelle. Korostatte omillaan toimeentulemista ja olette vuosikymmeniä tulonsiirtoja varassa. Rehellisyydestä puhutte, mutta valehtelette , sinä tuhkamuna erityisesti. Kyllä en tosiaan ymmärrä miten yksi sukupolvi on noin ahne ja itsekäs ja epärehellinen.

Mikä siinä nyt on niin vaikea ymmärtää, olet tuota kohta vuoden jankuttanut, kaikki myöntävät että olet oikeassa. Miksi samaa asiaa päivästä toiseen jankutat. Emme häpeä mitään, nautimme kunnon eläkkeistä jotka sinä maksat, emme ole siitä kiitollisia koska ne eläkkeet kuuluvat meille, maksaminen sinulle. ÄLÄKÄ NYT TAAS ALA JANKUTTAMAAN SAMASTA ASIASTA.

Tottakai hän alkaa jankuttamaan samasta asiasta, turha muuta luulla. Itse hän ei ymmärrä omaa kateuttaan ja fiksaatiotaan eläkkeisiinn, eikä myöskään omaa röyhkeyttään asian ilmaisussa.

Mitäs minä sanoinkaan. Erittäin arvattava tyyppi.

Ohhoh oletpa sinä nero! Onneksi olkoon.

Eläkkeet kustantaa 33miljardia...

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten huomaatte ette mahda "eläkkeet kustantaa" nimimerkille mitään, normaali keskustelu ei hänen kanssaan onnistu joten antakaamme periksi emmekä reagoi mitenkään. Kaikilla lienee muutakin elämää kuin vauva sivu, keskittykäämme siihen.
Eikä näitä eläkeasioita täällä ratkota joten turhaa aikaa täällä kuluttaa.

Eihän kaaleppi mihinkään ratkaisuihin pyrikään, hän vain lietsoo vihaa eläkeläisiä kohtaan, ja vastakkain asettelua sukupolvien välillä. Onhan nämä jutut jo aika vitsikkäitä, ei kai kukaan nyt todesta näitä ota.

Tietysti pyrkisin jos olisi joku keino olemassa. Ei oikein ole. Edelleen sanon että eipä ole syytä kehuakaan helpolla pääseviä suuria ikäluokkia eläkekusetuksesta.

No ei me sun kehujaskaan kaivata. Olet ala-arvoinen ja täyttä potaskaa koko ihmisparka. Herää pahvi! 

Rahat ainakin kelpaa minulta ja en kehuja annakaan kuten sanoin. Ala-arvoista on maksattaa elämänsä muilla. Ongelma kannaltanne on juuri se että olen herännyt ja keskimääräistä tietoisempi tästä eläkekusetuksesta.

Ongelma on ainoastaan itselläsi.

Minullakin. Minulla se on maksutaakka. Teillä näemmä siitä puhuminen. Pitäisi vain kehua kuinka te rakensitte yksin Suomen ja puolustatte isänmaata vaikka kumpikaan ei pidä paikkaansa

Sulla on ihme harha jostain kehumisesta palikka.

Boomeri fanclubin prinsessakin kunnioittaa läsnäolollaan .

Joo, kiva, olin joku pari viikko sitten täällä. Sama tuttu meininki jatkuu. Eks oo mitää uutta keksiny? Onks boomerit kehunu itteensä? Ainakin sä oot haukkunu niitä. Kuin sä jaksat, en oo fani, mut ihan neutraali, mut sun tyylistä en tykkää, liian hyökkäävä.

En ole keksinyt mitään uutta. Aina sama juttu ja aihe pitää yllä keskustelua. Itse en tykkää maksaa eläkemaksuja sellaisille jotka niitä ei itse maksanut.

Niin sua ärsyttää toi palkkakuitissa näkyvä eläkemaksu, mä en ole edes huomannu sitä, no nyt tsekkasin, no joo menköön, ei ärsytä. Mua ärsyttää taas mun mies, joka kyylii joka kuitista alv: t ja kauhistelee niitä,, samoin kuin sähkönsiirtoveroa joka on siis suurempi kuin itse sähkön hinta. Löytyyhän noita ärsytyksen aiheita jos alkaa hakemaan.

Sekin. Isompi kuva on kuitenkin ongelma se mikä on maalle suorastaan tuhoisa. 33miljardia vuodessa , palkkarakenteesta neljännes. Sitten periaatteellinen puoli, miksi juuri suuret ikäluokat ansaitsevat kaikkeinnparhaat edut, kun eivät itse maksaneet vaan maksattavat muilla ja jäivät keski-iässä eläkkeelle.

Toi sun ininä on kuin pippuri atlantilla, ei vaikuta mihinkään, paitsi ehkä vähän helpottaa sun kateellista ja katkeraa olos, kun saat räksyttää vauvaeduskunnalle.

Hän kuvittelee olevansa joku kansantalousguru, laskeskelee menoja, laskuja ja tuloja aamusta iltaan, ja välillä raporteeraa vauvaparlamentille. Hyvä että meillä on sentään fiksuja henkilöitä ratkaisemassa kansantalouden ongelmia, kuten esim kusimies.

En näitä ole laskenut. Tilastoista vain ottanut. Eikä ne näytä lainkaan hyviltä. Suuret ikäluokat ja Eläkkeet ovat valtava menoerä! Aivan kestämätön. Kanqantalouden ja kotitalouksien kannalta suuri onnettomuus .

Eläkkeet kustantaa 33miljardia...

Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat hoitivat lapsensa ilman kotihoidontukia ja jos työttömyys iski, mentiin Ruotsiin töihin tai pohjoiseen tietä tekemään.
Vastikeetonta työttömyyskorvausta ei ollut.
Tt-tukea ei saanut juuri kukaan, van monet keräsivät koko kesän marjoja ja ihan lapsesta asti oltiin torilla myymässä ja hankkimassa rahaa koulua varten.
Mummot olisivat hoitaneet lapsia, mutta monissa perheissä isovanhemmat olivat satojen kilometrien päässä.
Näin eleltiin tehdaspaikkakuntien rintamamiestaloissa.
Kaupungeissa oli ehkä erilaista.
Kyllä vaan soisin sen ajan olot nykynuorillekin.
Puhumattakaan omasta lapsudesta.
Meillä oli yksi polkupyörä (miesten), jolla me neljä lasta opeteltiin ajamaan. Me tytöt sieltä tangon välistä.
Isä käytti työmatkoihin samaista pyörää.
Yhdet suksetkin oli, mutta sauvoja ei ollut, joten kapeita kattolistan jämiä käytettiin sauvoina. Nehän tietysti upposi lumeen ihan jäätyneeseen maahan.

Olin nuorin ja sain kaikkien jämät, mutta 12 v sain luistimet, kun olin päässyt oppikouluun ja lapsenpiikarahoilla ostin ne itselleni.
Onneksi omille lapsilleni oli vähän paremmat olosuhteet.
Kusimieshän tietysti väittää valheeksi nämä jutut.
Ei mulla muuta kuin se, että olkaa onnellisa nykyisestä elintasosta.
T.1000 e eläkkeellä elävä RIKAS mummo.

Miksi et suo nuorille keski-iässä eläköitymistä, vapautta tyel-maksuista ja hyviä karttumakertoimia?

Kyllä vaan suon, mutta eläisivät ensin samanlaisen lapsuuden ja nuoruuden, niin sitten suon heille sen ihanuuden jälkeen 1000 e eläkkeen 65 v, kuten minullekin on suotu.
T.ed.mummo

Eli sinä siis koet etuoikeudet ansaituksi koska subjektiivisesti arviot elämäsi niin rankaksi? Tämä sama järkeily ei sitten kuitenkaan pätenyt teitä aikaisempiin ikäluokkiin? Tätä järkeil viimekädessä suuret ikäluokat oikeasti käyttävät moraalisena pontimena eläkekusetusta tehdessään. Heillä oli valta arvioida mikä on rankkaa ja mikä ei ja sitten säätää siitä itselleen palkkio. He asettuivat tuomareiksi.

Vierailija

Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan ison ikäluokan ei tarvii hittojakaan välittää intersektionaalisesta feminismistä ja muista sekopäisistä ruskeista tytösistä.

Niillä on talot maklsettu ja tilillä rahhaa sen verran ettei tarvii kellon pirinään herätä ja lähtee ruuhkimaan työmaille, ja tämäkös jotain vi tuttaa kovasti, ja se ettei niistä viksuimmat mene piikille.

Kyllä kun näitä ollaan kustannettu heille. Neljännes palkkarakenteesta mene eläkkeisiin. 70l uvulla kahdeskymmenesosa ja sekin vain työnantajalta. Suuret ikäluokat väistivät maksurastin ja sysäsivät sen meille. En ymmärrä miten tämä ei heitä hävetä yhtään. Elättää nyt itsensä muiden kustannuksella.

Ei me ole opittu häpeämään, se on sinua varten. Tämä on sitäpaitsi aivan väärä foorumi eläke keskusteluun, järjestöissä ja puolueissa keskustellaan, eduskunnassa päätetään. Häpeäisit tyhmyyttäsi.

Ja sitä sanoinkin , että en sitä ymmärrä. Elätetään itsensä toisten työllä eikä edes hävetä. Konsensus siis tästä. Toisaalta olette muita yllyttämässä töihin, mutta itse jäitte keski-iässä eläkkeelle. Korostatte omillaan toimeentulemista ja olette vuosikymmeniä tulonsiirtoja varassa. Rehellisyydestä puhutte, mutta valehtelette , sinä tuhkamuna erityisesti. Kyllä en tosiaan ymmärrä miten yksi sukupolvi on noin ahne ja itsekäs ja epärehellinen.

Mikä siinä nyt on niin vaikea ymmärtää, olet tuota kohta vuoden jankuttanut, kaikki myöntävät että olet oikeassa. Miksi samaa asiaa päivästä toiseen jankutat. Emme häpeä mitään, nautimme kunnon eläkkeistä jotka sinä maksat, emme ole siitä kiitollisia koska ne eläkkeet kuuluvat meille, maksaminen sinulle. ÄLÄKÄ NYT TAAS ALA JANKUTTAMAAN SAMASTA ASIASTA.

Emme ole samaa mieltä. Eläkkeet eivät kuulu teille. Maksoitte nikstä vain viidenneksen. Nykyään ne maksetaan kokonaan. Tämä tekee teistä nettosaajia ja helpolla pääseitä muiden kustannuksella eläviä.

Kuules palikka, koita nyt kestää et tää maa on täynnä muiden kustannuksella eläviä, en edes viitsi sanoa kuinka paljon ja keitä, muuten alkaa itseänikin ketuttaa.
Hyvinvointivaltiossa eletään, ainakin toistaiseksi. Näillä mennään, joku voi jäädä häviölle ja joku voitolle, tämä on sitä pohjoismaista demokratiaa. Vai haluaisitko asua jossain esim diktatuurissa.
En minäkään mitään ökyeläkkeitä kannata, joku eläkekatto olis paikallaan.Ei eläkeläisiä kaikkia voi samaan kategoriaan laittaa, on parempi ja huonompi osaisia, ihan älytöntä toi sun sterotyyppinen boomerfantasias.

Nykyinen eläkejärjestelmä on juuri suurten ikäluokkien ennemmistödiktatuurin aikaansaannos. Eihän nyt muuten yhdelle ikäluokalle suotaisi niin selkeästi parempia etuoikeuksia kuin muille. Suurista ikäluokista se on itsestään selvää että ansaitsevat parempaa he ovat mielestänsä luomakunnankruunuja ja evoluution huipentumia.

Kun työurasi on yli 40 vuotta niin keskituloisenakin saat 2000 euron eläkkeen, ei riipu mistään ikäluokasta.

Tietysti riippuu. Karttumakerroin on eri, eläkeikä eri ja ansiotyöhön pääsyikä korkeampi. Nyt on käytännössä pakko opiskella. Ei tuo juttusi nyt muuta asian epöreiluutta puoleen tai toiseen.

Suuntaa tarmosi eläkejärjestemän muuttamiseen, lopeta uikutus ettet mahda mitään.

Sivut

Sisältö jatkuu mainoksen alla