Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olin lapsi huonosta perheestä, ja sain tuntea sen nahoissani
26.06.2021 |
Äitini oli alkoholisti, ja lähti kun olin kuudennella luokalla. Isästä tuli yksinhuoltaja, ja asuttiin pienessä kaksiossa vuokralla. Isällä ei ollut vanhemmuuteen otetta, ja vietin yksin viikonloppuja jo alakouluikäisenä. Yläkoululaisena sain kotona juoda lasin viiniä ja sain polttaa.
Ymmärrän todella hyvin, miksi en ollut muiden vanhempien mielestä hyvää seuraa. Olin kuitenkin hiljainen ja kohtelias, ja todella ujo ja epävarma aikuisten seurassa. Luin paljon erilaista kirjallisuutta (siitä varmaan ne käytöstavat tarttui), katsoin paljon elokuvia, soitin kitaraa ja piirsin. En viihtynyt missään porukoissa, enkä ollut millään tavalla koulukielteinen.
Muistan miten kamalan pahalta tuntui kuulla, että "meidän äiti sanoi että sä et ole hyvää seuraa mulle" kaverin suusta. Tai kun ensimmäisen poikaystävän äiti ei halunnut tavata, vaan oli todennut pojalleen että "sen kaltaisista ei koskaan tiedä". En valinnut perhettäni enkä osaani enkä sitä, että vaikka kuinka yritin, en pärjännyt koulussa pahojen pelkojen ja ahdistuksen vuoksi.
Koskaan en houkutellut ketään juomaan tai polttamaan tai lopettamaan koulujaan kesken. Olin itse se, jolle näin puhuttiin. Jolle opettaja huusi, ettei "sinusta tule koskaan yhtään mitään".
Onko täällä kohtalotovereita?
Kommentit (34)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua ja ymmärrän kaveriesi äitejä.
Lapseni seurusteli 14-17 - vuotiaana alkoholistiperheen lapsen kanssa. Olin aina älyttömän huolissani. Helpotti, kun lopettivat seurustelun. Alkoholistiperheen lapsi alkoi juoda ja käyttää huumeita, josta jäi poliisille kiinnikin. Ei enää ollut aikaa seurustelukumppanille, kun pöihderinki veti puoleensa ja siksi lapseni lopetti seurustelun. Tuo päihdeperheen lapsi keskeytti amiksen eikä ole suuntaa elämässä. Suloinen hän oli kyllä muuten, mutta päihteet vei.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ja ymmärrän kaveriesi äitejä.
Lapseni seurusteli 14-17 - vuotiaana alkoholistiperheen lapsen kanssa. Olin aina älyttömän huolissani. Helpotti, kun lopettivat seurustelun. Alkoholistiperheen lapsi alkoi juoda ja käyttää huumeita, josta jäi poliisille kiinnikin. Ei enää ollut aikaa seurustelukumppanille, kun pöihderinki veti puoleensa ja siksi lapseni lopetti seurustelun. Tuo päihdeperheen lapsi keskeytti amiksen eikä ole suuntaa elämässä. Suloinen hän oli kyllä muuten, mutta päihteet vei.
Aina ei käy näin ja lapsi on kuitenkin täysin syytön omien vanhempiensa tekoihin. On todella kohtuutonta ap:n kokema kohtelu.
Oikeastiko y m m ä r r ä t niitä aikuisia jotka sanoivat esim. ettei hänestä tule mitään??
Aikuiset voivat olla t o d e l l a julmia lapsia kohtaan, jotka eivät ole heidän omiaan.
Tällaisessa tilanteessa ihmisyys punnitaan; onko sitä, miten on?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ja ymmärrän kaveriesi äitejä.
Lapseni seurusteli 14-17 - vuotiaana alkoholistiperheen lapsen kanssa. Olin aina älyttömän huolissani. Helpotti, kun lopettivat seurustelun. Alkoholistiperheen lapsi alkoi juoda ja käyttää huumeita, josta jäi poliisille kiinnikin. Ei enää ollut aikaa seurustelukumppanille, kun pöihderinki veti puoleensa ja siksi lapseni lopetti seurustelun. Tuo päihdeperheen lapsi keskeytti amiksen eikä ole suuntaa elämässä. Suloinen hän oli kyllä muuten, mutta päihteet vei.
Minä nimenomaan en käyttänyt huumeita, enkä houkutellut muita polttamaan, eikä meidän kotona muut saaneet viiniä maistella kuin minä silloin, kun vietin viikonloppuja yksin.
Nykyään ymmärrän, miksi minut nähtiin uhkana omille lapsille. Mutta en ymmärrä, miksi minulle oltiin niin käsittämättömän julmia. Ap
mä tajusin vasta aikuisena et yks kaveriperheen äiti ei joskus 5 vuotiaana pitäny musta, isä sen sijaan piti. :D Voi nyyh.. :D muuttikohan siks pois meiän vierestä?! :D no tuskin nyt sentään. :)
Mun äiti on ollu tosi salliva kaikkia lapsia kohtaan, mut esim kun mun siskosta tuli gootti, niin moni sen kaverin vanhempi oli luullu sitä joksikin narkomaaniksi tms. :S ja se oli jotain 13 vuotta ja se oli pelkkä tyyli. :D
Itse olin aina "hyvä lapsi" ja kaikki hyvin muutenkin enkä usko että kukaan syrji ja jos syrji joku aikuinen niin iaika tyhmä oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulle kaverin äiti tarjoili joskus 16 vuotiaana viinaa ym, en ollu tottunu juomaan ja menin aivan sekasin siitä, se äiti oli alkkis, mut haettiin raivoissaan pois sieltä ja tais äiti olla aika vihainen, ja myöhemmin se kaverin lapsi, joka ne bileet järjesti, ei enää "pitänyt musta". Miksiköhän?! :D varmasti mustamaalattu ton takia että itse tarjoili mulle alaikäsenä ties miten vahvoja alkoholeja jne..... :))
Lapsena asuin pienessä kylässä.
Oli aika järkyttävää huomata, miten yhteiskunnallinen status vaikutti muiden suhtautumiseen. Olipa kyseessä ope, kyläkauppias tai lääkäri, kohtelu tuli perheen mukaan. Ja kun sattui olemaan köyhä, sen kyllä huomasi.
Toivottavasti joskus opitaan näkemään ihminen ihmisenä, ei vain syntymäpaikan jatkeena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsena asuin pienessä kylässä.
Oli aika järkyttävää huomata, miten yhteiskunnallinen status vaikutti muiden suhtautumiseen. Olipa kyseessä ope, kyläkauppias tai lääkäri, kohtelu tuli perheen mukaan. Ja kun sattui olemaan köyhä, sen kyllä huomasi.
Toivottavasti joskus opitaan näkemään ihminen ihmisenä, ei vain syntymäpaikan jatkeena.
Ei tämä ole sattumaa. Pidemmälle päässeet ovat keskimäärin laadukkaampia ihmisiä, kuin huono-osaisimmat. Ongelma tuossa on ennemminkin paikkakunnan pienuus, ei kohtelu sinänsä. Se on aina vaikeaa, kun yläluokkaisempien pitää kohdata low-lifeja. Isommissa ympyröissä ei tarvitse kohdata.
Omaa lastaan haluaa suojella ja sen vuoksi ei ole järkevää ottaa tarpeettomia riskejä. Ikävä kyllä hyvin monen kohdalla just se oma lapsuudenperhe antaa mallin, milliasta "normaali" elämä on. Mulla on yksi sukuhaara, jossa omasta näkökulmastani kaikki menee päin persettä. Isä on ollut linnassa, setä on ollut linnassa, veli on ollut linnassa ja niinpä parikymppinen tyttökin on nyt linnassa. Omiensa kaltaiseen seuraan hakeudutaan, mikä tietysti on ihan luonnollistakin. Tuttu ja turvallinen - vaikkakin väkivaltainen ja/tai päihteiden täyttäminen - on aina helpompi valinta kuin pyrkiä ihan erilaiseen elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tämä ole sattumaa. Pidemmälle päässeet ovat keskimäärin laadukkaampia ihmisiä, kuin huono-osaisimmat. Ongelma tuossa on ennemminkin paikkakunnan pienuus, ei kohtelu sinänsä. Se on aina vaikeaa, kun yläluokkaisempien pitää kohdata low-lifeja. Isommissa ympyröissä ei tarvitse kohdata.
-Perusteluja kiitos.
Ap olen pahoillani puolestasi. En itsekään ymmärtä miksi hyvinvoivat aikuiset ovat niin julmia lapsille. Et saanut parhaita eväitä lapsuudessa ja lapsuutesi ei ole sinun vikasi. Olen iloinen, että vaikutat syvälliseltä ja empaattiselta kaikesta kokemastasi huolimatta. Kaikkea hyvää sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ja ymmärrän kaveriesi äitejä.
Lapseni seurusteli 14-17 - vuotiaana alkoholistiperheen lapsen kanssa. Olin aina älyttömän huolissani. Helpotti, kun lopettivat seurustelun. Alkoholistiperheen lapsi alkoi juoda ja käyttää huumeita, josta jäi poliisille kiinnikin. Ei enää ollut aikaa seurustelukumppanille, kun pöihderinki veti puoleensa ja siksi lapseni lopetti seurustelun. Tuo päihdeperheen lapsi keskeytti amiksen eikä ole suuntaa elämässä. Suloinen hän oli kyllä muuten, mutta päihteet vei.
Aina ei käy näin ja lapsi on kuitenkin täysin syytön omien vanhempiensa tekoihin. On todella kohtuutonta ap:n kokema kohtelu.
Oikeastiko y m m ä r r ä t niitä aikuisia jotka sanoivat esim. ettei hänestä tule mitään??
Aikuiset voivat olla t o d e l l a julmia lapsia kohtaan, jotka eivät ole heidän omiaan.
Tällaisessa tilanteessa ihmisyys punnitaan; onko sitä, miten on?
En tietenkään hyväksy aikuisia, jotka sanovat päihdeperheen lapselle, että siitä ei tule mitään.
Huomatkaa, että annoin tuolle alkoholistien lapselle mahdollisuuden. Hän oli ihmisenä todella kiltti ja suloinen. Sitten verenperintö vei hänetkin päihdemaailmaan.
Ettekö tajua, että on riski antaa lapsensa olla päihdeperheen lapsen kanssa, kun tuo lapsi saattaa varttuessaan viedä kaverinsakin päihteiden maailmaan.
Muistakaa sanonta, että seura tekee kaltaisekseen. Kuka halua lapsensa kaverin olevan päihteiden käyttäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena asuin pienessä kylässä.
Oli aika järkyttävää huomata, miten yhteiskunnallinen status vaikutti muiden suhtautumiseen. Olipa kyseessä ope, kyläkauppias tai lääkäri, kohtelu tuli perheen mukaan. Ja kun sattui olemaan köyhä, sen kyllä huomasi.
Toivottavasti joskus opitaan näkemään ihminen ihmisenä, ei vain syntymäpaikan jatkeena.
Ei tämä ole sattumaa. Pidemmälle päässeet ovat keskimäärin laadukkaampia ihmisiä, kuin huono-osaisimmat. Ongelma tuossa on ennemminkin paikkakunnan pienuus, ei kohtelu sinänsä. Se on aina vaikeaa, kun yläluokkaisempien pitää kohdata low-lifeja. Isommissa ympyröissä ei tarvitse kohdata.
Laadukkaampia ihmisiä? Ei stana...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsena asuin pienessä kylässä.
Oli aika järkyttävää huomata, miten yhteiskunnallinen status vaikutti muiden suhtautumiseen. Olipa kyseessä ope, kyläkauppias tai lääkäri, kohtelu tuli perheen mukaan. Ja kun sattui olemaan köyhä, sen kyllä huomasi.
Toivottavasti joskus opitaan näkemään ihminen ihmisenä, ei vain syntymäpaikan jatkeena.
Moni muukin on kokenut samaa tässä lutterien kulttuurissa!!
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä ole sattumaa. Pidemmälle päässeet ovat keskimäärin laadukkaampia ihmisiä, kuin huono-osaisimmat. Ongelma tuossa on ennemminkin paikkakunnan pienuus, ei kohtelu sinänsä. Se on aina vaikeaa, kun yläluokkaisempien pitää kohdata low-lifeja. Isommissa ympyröissä ei tarvitse kohdata.
-Perusteluja kiitos.
Yläluokkainen odottaa ja edellyttää tiettyjä tapoja ja maneereita, joita köyhemmät eivät osaa. Esim. tervehdyksiin vastaaminen ei suju matalasti koulutetuilta lainkaan hyvin,osa ei osaa tavatessa itselleen uusia ihmisiä edes avata suutaan sanoakseen nimensä saati muuten puhua niitä näitä.
Siitä tulee tasokkaalle vaivautunut olo ja haluaa pitää kanssakäymisen i d i o o t t i e n kanssa mahdollisimman lyhyenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena asuin pienessä kylässä.
Oli aika järkyttävää huomata, miten yhteiskunnallinen status vaikutti muiden suhtautumiseen. Olipa kyseessä ope, kyläkauppias tai lääkäri, kohtelu tuli perheen mukaan. Ja kun sattui olemaan köyhä, sen kyllä huomasi.
Toivottavasti joskus opitaan näkemään ihminen ihmisenä, ei vain syntymäpaikan jatkeena.
Ei tämä ole sattumaa. Pidemmälle päässeet ovat keskimäärin laadukkaampia ihmisiä, kuin huono-osaisimmat. Ongelma tuossa on ennemminkin paikkakunnan pienuus, ei kohtelu sinänsä. Se on aina vaikeaa, kun yläluokkaisempien pitää kohdata low-lifeja. Isommissa ympyröissä ei tarvitse kohdata.
Laadukkaampia ihmisiä? Ei stana...
Nii-in. Itseltäsi taitaa laadukkuus puuttua, kun et ymmärrä eroja ihmisten laadukkuudessa.
Eipä elämä orvoksi äänelläkään mitään onnen auvoa ole. Minusta tuli ihmisten puheiden mukaan ”kunnan elätti”. Jäin orvoksi niin nuorena, että minun on todella vaikea kiintyä keneenkään.
Koin vanhempieni kuolemasta jauhavat aikuiset ja lapset myös rasittavaksi ja vastenmielisiksi, koska en pystynyt avaamaan heille yhtään enempää onnettomuutta kuin siitä oli esimerkiksi paikallislehti kertonut. Eivät poliisit alkaneet avata minulle yksityiskohtia.
Kaikki tuntui todella epätodelliselta hautajaisissakin. Tuntui siltä, että olisin ollut tuntemattomien hautajaisissa. Aikuisten suurin hätä minun suhteeni oli pelko siitä, että alkaisin itkeä.
Tottakai orpous on ollut painolastina aivan niissäkin aikuisten oppilaitoksissa, joiss kysytään lähiomaista ja sukulaisuussuhdetta. Ihmisillä on jotenkin kumma kuvitelma siitä, että muiden elättinä eläminen tekee ihmisestä huonomman.
Luulin päässeeni taakasta eroon yo-lakkiaisten jälkeen mutta niinpä vain opettaja otti minut silmätikukseen ja piruli sydämensä kyllyydestä kommentoiden muun muassa, että olen huono ja kasvattamaton ihminen. Kyllä siinä oli tällaisella ujolla introvertilla ihmettelemistä. Ikinä aiemmin ei sentään oltu tuolla lailla haukuttu.
Aiempi kiusaaminen perustui siihen, ettei minulla ollut vanhempia, joille kertoa koulukiusaamisesta. Ehkä olisi kannattanut kertoa rehtorille törkeimmistä heitoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena asuin pienessä kylässä.
Oli aika järkyttävää huomata, miten yhteiskunnallinen status vaikutti muiden suhtautumiseen. Olipa kyseessä ope, kyläkauppias tai lääkäri, kohtelu tuli perheen mukaan. Ja kun sattui olemaan köyhä, sen kyllä huomasi.
Toivottavasti joskus opitaan näkemään ihminen ihmisenä, ei vain syntymäpaikan jatkeena.
Ei tämä ole sattumaa. Pidemmälle päässeet ovat keskimäärin laadukkaampia ihmisiä, kuin huono-osaisimmat. Ongelma tuossa on ennemminkin paikkakunnan pienuus, ei kohtelu sinänsä. Se on aina vaikeaa, kun yläluokkaisempien pitää kohdata low-lifeja. Isommissa ympyröissä ei tarvitse kohdata.
Laadukkaampia ihmisiä? Ei stana...
Esim. tässä on esimerkki laaduttoman ihmisen tekemästäaloituksesta:
https://www.vauva.fi/keskustelu/4209572/siskon-miehen-iso-koira-huitais…
Vierailija kirjoitti:
Eipä elämä orvoksi äänelläkään mitään onnen auvoa ole. Minusta tuli ihmisten puheiden mukaan ”kunnan elätti”. Jäin orvoksi niin nuorena, että minun on todella vaikea kiintyä keneenkään.
Koin vanhempieni kuolemasta jauhavat aikuiset ja lapset myös rasittavaksi ja vastenmielisiksi, koska en pystynyt avaamaan heille yhtään enempää onnettomuutta kuin siitä oli esimerkiksi paikallislehti kertonut. Eivät poliisit alkaneet avata minulle yksityiskohtia.
Kaikki tuntui todella epätodelliselta hautajaisissakin. Tuntui siltä, että olisin ollut tuntemattomien hautajaisissa. Aikuisten suurin hätä minun suhteeni oli pelko siitä, että alkaisin itkeä.
Tottakai orpous on ollut painolastina aivan niissäkin aikuisten oppilaitoksissa, joiss kysytään lähiomaista ja sukulaisuussuhdetta. Ihmisillä on jotenkin kumma kuvitelma siitä, että muiden elättinä eläminen tekee ihmisestä huonomman.
Luulin päässeeni taakasta eroon yo-lakkiaisten jälkeen mutta niinpä vain opettaja otti minut silmätikukseen ja piruli sydämensä kyllyydestä kommentoiden muun muassa, että olen huono ja kasvattamaton ihminen. Kyllä siinä oli tällaisella ujolla introvertilla ihmettelemistä. Ikinä aiemmin ei sentään oltu tuolla lailla haukuttu.
Aiempi kiusaaminen perustui siihen, ettei minulla ollut vanhempia, joille kertoa koulukiusaamisesta. Ehkä olisi kannattanut kertoa rehtorille törkeimmistä heitoista.
Kohtuutonta, että sua on kohdeltu noin huonosti.
Alue: Aihe vapaa
Tietyssä mielessä kyllä. Toinen vanhempi kuoli kun olin lapsi ja toinen mt-ongelmista kärsivä jäi.
Sellainen tietty osattomuus, minkä kunnolla ymmärsi vasta aikuisena, että ei ole hajuakaan sosiaalisesta kanssakäymisestä, eikä saa tukea mihinkään elämässään. Että vanhempi ei ole kyennyt mitään sellaista antamaan, vaan täysin ulkopuolisena ulkoistanut sinut kaikesta.
Tuo epävarmuus sosiaalisissa tilanteissa johtuen tietenkin taustasta.
Asuttiin kuitenkin maalla, missä paljon tilaa ympärillä ja kasvattajana alati ympäröivä ja lohdullinen luonto.