Lue keskustelun säännöt.
Takana hirveä juhannus kotikulmilla...
23.06.2014 |
Tekstillä on valeotsikko, koska mieheni seikkailee toisinaan tällä palstalla enkä halua hänen lukevan tätä keskustelua (arasta aiheesta johtuen). Pahoittelut harhaanjohtamisesta. Tässä siis oikea:
Tuntuu, että tein väärät elämänvalinnat
Tekstini (ja tunteeni) voi olla rankan vauva-arjen tuotosta, mutta tässä tilanne pääpiirteittäin:
Vuosia sitten seurustelin miehen kanssa, jota rakastin syvästi. Olisin halunnut mennä hänen kanssaan naimisiin ja perustaa perheen. Tämän takia olisin joutunut hylkäämään paljon, mutta en välittänyt siitä, koska rakastin häntä. Olimme jo kihloissa, mutta mies päätti kuitenkin jättää minut silloisten näkemyserojen takia. Olin aivan masentunut tämän jälkeen.
Aikanaan tapasin uuden miehen, jonka kanssa synkkasi. En tuntenut häntä kohtaan samanlaista intohimoista ja syvää rakkautta kuin ensimmäistä miestä kohtaan, mutta tavallaan tyydyin tilanteeseen, kun kyseessä oli kuitenkin hyvä mies. Menimme naimisiin ja parin vuoden päästä teimme ensimmäisen lapsemme, tämän joka on nyt noin kuukauden vanha.
Vauva-arki on rankkaa, lapsi huutaa tuntikausia öisin eikä nuku paljoa päivälläkään. Ei viihdy lainkaan yksin vaan vaatii syliä aina hereillä ollessaan. En ole vielä tuntenut sitä kaikkien niin mainostamaa äidinrakkautta tuota lasta kohtaan, vaan hoidan häntä lähinnä mekaanisesti. Isä osallistuu onneksi paljon lapsen hoitoon. Olen pohtinut, että ehkä minun on vaikeampi rakastaa lastani siksi, että tein sen sellaisen miehen kanssa, jota rakastan lähinnä kumppanillisesti romanttisen rakkauden sijaan.
Nyt yön pimeinä tunteina mietin, että teinkö sittenkin väärät valinnat. Viime vuonna eksäni otti minuun yhteyttä ja kertoi yhä rakastavansa minua (kuten minäkin häntä). Juttelimme useita kuukausia säännöllisesti ja hän ehdotti, että olisimme palanneet yhteen ja aloittaneet elämämme alusta muualla. Ajatus oli kyllä houkutteleva ja päätös oli vaikea, mutta päätin kuitenkin olla rikkomatta nykyistä liittoani. Emme ole nyt noin vuoteen olleet eksäni kanssa yhteyksissä.
En tiedä mitä odotin saavani tältä pieneltä perheeltä, mutta jostain syystä se ei tunnu siltä mitä halusin. Rakastan edelleen entistä miestäni, nämä kaksi nykyistä perheenjäsentä ovat toki rakkaita mutta eivät samalla tavalla. En tiedä mitä tehdä, tunnen olevani jumissa.
En osaa sanoa mikä oli aloituksen pointti, mutta ehkä joku on kokenut samaa ja haluaa jakaa sen kanssani...?
Mies haluaisi että menisin puhumaan psykologille siitä, etten koekaan vauvaperhe-elämää sellaiseksi kuin kuvittelin, mutta itse koen sen turhaksi. Uskon kuitenkin, että iso osa niistä tunteista johtuu normaalista baby bluesista, enkä kuitenkaan ole mitenkään masentunut. Minulla oli ehkä vain hieman turhan ruusuinen kuva tulevasta arjesta ennen kuin lapsi syntyi.
Näistä elämänvalinta-asioista en ole ymmärrettävästikään miehelle puhunut, koska ajatukseni varmasti loukkaisivat häntä.
Kommentit (43)
No en tiedä, mutta ihmettelen jälleen tarviiko niitä lapsia tehdä jokaisen miehen kanssa kun vastaan tulee. En rakasta sinua, mutta tehdään lapso. En taida rakasta lastakaan nyyh.
Idiootit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos päättäisit jättää aviomiehesi niin viisainta olisi olla hetki ihan yksikseen.
Ei siitä oikein mitään tule hyppäämällä toisen luota heti toisen luo.
Onko sinulla edes tarkkaa tietoa tämän ex.n elämäntilanteesta tällä hetkellä?
Ex.n luokse palaaminen voi tuntua houkuttelevalta, mutta jos se ei toiminut silloin ensimmäisellä kerralla niin tuskin toimisi nytkään. Nyt on vielä kuviossa vauva.
Rauhoitu ja ota nyt päivä kerrallaan. Liian pikaistuksissa tehdyt ratkaisut harvemmin ovat viisaita.
Nim. itse jätin mieheni ja lähdin "unelma" ritarin mukaan. Nyt 4.v jälkeen kaduttaa ja vahvasti. Harmi ettei kelloa voi siirtää taaksepäin....Olin pässi.
Synnytyksen jälkeinen masennus on hyvin yleistä, eikä yövalvominen tee tilaa paremmaksi. Voisitko saada joltain sukulaiseltasi apua, niin että saisit väälillä nukutuksi kunnolla? Itse hakeuduin aikanaan asiantuntijan pakeille, sain kotiapua kaupungilta, ja pääsin pahimman yli. Kyllä se kiintymys aikanaan vahvistuu, nykyisestä ei kannata tuntea syyllisyyttä - se on vain biologiaa. Nukkuminen ja jokin iloa tuottava toiminta ja ystävien seura auttavat. Tsemppiä sinulle, älä arkaile pyytää apua, se koituu sinun ja koko perheen parhaaksi. Sitä varten asiantuntijat ovat, että auttavat tarpeen tullen.
Kuinka voit kirjoittaa "typerys" vasta synnyttäneelle äidille, jolla ehkä on baby blues. Kuulostaa pahalta, näin ulkopuolisenkin korvissa.
Ei äidinrakkaus välttämättä heti syty, se voi kasvaa vasta vuosien myötä, anna itsellesi ja lapsellesi aikaa. Eksäsi ei koskaan ole lapsesi isä eikä myöskään tule rakastamaan lastasi kuin omaansa.Jos eroat, niin lapsen tulee antaa viettää aikaa isänsä kanssa eli nykyisesi on koko ajan elämässäsi mukana (toivottavasti ei lastansa hylkää). Kannattaa miettiä millaista elämäsi on kymmenen vuoden päästä molemmissa tapauksissa. Lue uusperheistä, mieti yksinhuoltajuutta, ydinperhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eksäsi on paskapää. Älä helvetissä jätä lapsesi isää tuon takia. Joo helppo uskoa että olet taas kiinnostava kun oot varattu. Se haluaa vain rikkoa sun perheen ja tehdä sut onnettomaksi, vaikka lirkuttelisi mitä. Älä usko hänen puheisiinsa, teidän tilaisuutenne oli ja meni, ette sitä silloin halunneet ja nyt se on parempi unohtaa ja ajatella uusia asioita. Jos et halua miehesi kanssa olla niin jätä hänet ja etsi joku ihan uusi, älä haikaile tuon eksän perään jonka kanssa yhteiselo kariutui ties mihin turhaan syyhyn.
Miljionannen kerran: miksi oli pakko tehdä lapsi? Eikös se pitäisi tehdä sitten, kun on varma parisuhteestaan ja siitä että juuri Tuon miehen kanssa haluan perheen? Mutta ei, nykyisin on pakko tehdä mukula, ihan sama vaikka kavereita oltaisiin..! Nyt ratkaiset asian Lapsen kannalta parhaalla tavalla. Rikotko perheen heti vauva-aikana? Jos mies on kunnollinen, kestät varmaan, mutta onko perheeasänne hyvä ilmapiiri lapaen kasvaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä eksäsi kanssa ei ole samanlaista enää ette voi palata entiseen, nyt kun sinulla on vauva eli vanhoja on turha haikailla, uudelta pohjalta voi toki aloittaa, mutta uusperheen realiteetit tulee ottaa huomioon ettei tule iso pettymys. Mitä jos ja kun eksäsi ei rakasta tai ei voi sietää lastasi? Vuoden päästä arkesi näyttää jo ihan erilaiselta, vauva-aika voi oikeasti olla ihan kamalaa, se on ihan täyttä työtä, mutta se helpottaa kyllä, tsemppiä!
Mietippä ap, kauan luulet miehen joka jätti sinut näkemyserojen vuoksi, jaksavan katsella toisen miehen lasta?
Oma neuvoni on sama kuin monen muun aiemmin. Ole tyytyväinen siihen mitä sinulla on, äläkä ala hormoonihöyryissä tekemään usean ihmisen elämään vaikuttavia ratkaisuja.
Muistan oman lapseni vauva-ajalta samankaltaisia ajatuksia. Vauva-arjen uuvuttamana sitä kai kaipasi "huoletonta" elämää ja exä oli siinä sopivasti vokottamassa. Onneksi itsekin ymmärsin, että ei se vauva-arki mihinkään häviä vaikka miestä vaihtaisi, päinvastoin - muuttuisi kahta kauheammaksi kun lapsen isä ei olisikaan auttamassa. En ole mistään muusta niin onnellinen kuin siitä, etten hormoonihöyryissäni tehnyt elämäni suurinta virhettä ja palannut exän luokse paskaan suhteeseen. Rakastan miestäni ja lastamme aivan valtavasti ja olemme todella onnellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 04:18"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 03:21"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 03:03"]
Älä riko perhettäsi. Sinä voit päättää, että alat rakastaa miestäsi. Elo eksäsi kanssa olisi ennenpitkää arkea. Se ei olisi sitä, mitä nyt pilvilinnaunelmissasi kuvittelet.
[/quote] no tässäpä vasta elämänviisautta jota minä en ole 48v aikana kokenut 'sinä voit päättää, että rakastat miestäsi'. ai se vaan päätetään, selvä!
[/quote]
Naimisiin mennessähän se pappikin kysyy "tahdotko rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä?" Ihastumisen ja intohimon tunteet voivat tulla ja mennä tahdosta huolimatta, mutta siihen vuosikymmenet kestävään rakkauteen ja sitoutumiseen tarvitaan myös tahtoa molemmilta osapuolilta, sillä elämässä tulee aina hetkiä, kun toisen pärstä ärsyttää ja ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella. Jos menee vain tunteiden viemänä, ei ole kovinkaan todennäköistä, että pysyvää suhdetta löytää. Tämän viisauden olen sisäistänyt jo 26-vuotiaana, joista 7 v. yhdessä saman miehen kanssa ;)
[/quote]
Joo mutta jos sitä rakkautta ei ole koskaan ollutkaan. Tyhjästä on paha nyhjästä.
Oikeesti vitsi mitä nillittäjiä!!! Mä en tajuu miten sen yhden vauvan kanssa voi muka olla niiiiiiin raskasta vielä kun mieskin osallistuu..uskomatonta! Ja kokemuksesta sanon on haastavaa lasta jä vähemmän haastavaa. Nyt nainen ryhdistäydy ja tee asiat niinkuin ne kuuluu äläkä haihattele, yleensä se joka omia halujaan seuraa on onnettomin loppupeleissä. En tajuu miten nykynaiset on niin heikkoja!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teit valintasi silloin kun kieltäydyit eksäsi ehdotuksesta. Elä sen kanssa.
Pahoittelen tilannettasi. Olet kuitenkin itse avain onneesi. Suosittelen lukemaan kirjan Rakastan, siis olen. Siitä saat oikeita työkaluja elämääsi. Toivotan sinulle voimia ja Jumalan siunausta! Ja vauva-arkeen kannattaa pyytää apua, ettei yövalvomiset aja sinua loppuun. On normaalia, että hyvät tunteet ovat vähissä, jos on fyysisesti loppu.
<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina voi aloittaa alusta. Sinuna tekisin rohkean valinnan.
Muuten tulet katumaan joskus tulevaisuudessa että miksi et lähtenyt exäsi mukaan.
Do it.
Teit oikean valinnan. Jos exäsi jätti sinut näkemyseron vuoksi, NÄKEMYSERON, niin silloin kannattaisi päästä hänestä jo yli.
Mutta kuvitellaanpa nyt hypoteettisesti tilanne, että sinä soittaisit exällesi ja menisit hänen kanssa yhteen? Onnistuisiko se? Mitä lapselle tapahtuisi? Faktahan nyt on se että lapsi menee tästä lähtien aina ja iänkaikkisesti kaiken edelle.
Jos kovasti tuntuu siltä ettet halua olla miehesi kanssa enää yhdessä niin palaa exäsi luokse. Mutta olisiko sekään reilua, sillä vuosi sitten sanoit hänelle kieltävästi?
Vaikeita kysymyksiä, mutta minusta kuulostaa siltä kuin olisit tehnyt jo ratkaisusi. Miehesi ehdottama psykologin tapaaminen ei olisi pahitteeksi. Ihan vain oloa helpottamaan.
Mutta jos sulla on sellanen tunne että tulet 10 vuoden päästä katumaan sitä että et palannut exäsi luokse niin silloin kannattaa sitä palaamista harkita. Ei ole kiva katkeroitua.
Tule sitten tänne kertomaan!
Otsikkosi on niin mielenkiintoinen, että miehesi lukee sen takuulla. Olisit vaikka otsikoinut, että Minkämerkkinen kuukuppi on paras?
No joo, jos joku jättää NÄKEMYSERON vuoksi, voi vittu anna olla.
Älä riko perhettäsi. Sinä voit päättää, että alat rakastaa miestäsi. Elo eksäsi kanssa olisi ennenpitkää arkea. Se ei olisi sitä, mitä nyt pilvilinnaunelmissasi kuvittelet.
Taas jälleen kerran yksi turha ero, jos tuon takia eroat. Ajattele nyt järjellä.
Itse sain lapsen 9v. yhdessäolon jälkeen juurikin sen unelmien miehen kanssa. Vauva oli koliikki-tapaus, olin synnytyksen jälkeen pitkään huonossa kunnossa, mies joutui olemaan paljon poissa kotoa yms. Tilanne oli kaoottinen. Inhosin miestäni enemmän kuin koskaan mitään, olin väsynyt, epätoivoinen, lähes hysteerinen. Kuukausien kuluessa arki alkoi luistamaan, ja sitten se olikin jo hyvin antoisaa. Nyt minulla on mitä ihanin taapero, ihana ja välittävä mies ja toinen lapsi tulossa.
Paljon on tuosta ajasta opittu, kamalaa oli mutta sitä kesti vain hetken. Anna päivien mennä, keskity lapseen, anna kaikki se syli ja lämpö mitä tarvitsee ollakseen tyytyväinen. Itselläni helpotti sekin, kun heitin neuvolan ja muiden 'ohjeet' ja kiellot roskakoriin ja menin täysin vauvan tarpeiden mukaan, arki alkoi heti sujumaan paremmin.