Puhutteko lapsillenne heidän tulevaisuudestaan omien odotustenne mukaan? e.g.
Itse huomaan jatkuvasti puhuvani lapsilleni heidän tulevaisuudestaan omien ennakkoodotusteni mukaisesti. Eli juuri, että sitten kun sinulla on lapsia, sitten kun menet naimisiin, sitten kun löydät kivan tytön, sitten kun kirjoitat ylioppilaaksi, sitten kun lähdet muualle opiskelemaan, sitten kun menet rippileirille jne jne.
Syyllistyttekö muut tähän? Ja onko kenelläkään kokemusta siitä, että tällaiset puheet vanhempien taholta olisivat tuntuneet ikäviltä tai omituisilta?
Kommentit (21)
Ei kai kukaan puhu lapsilleen negatiivisten ennakko-odotusten mukaan. Sitten kun olet työttömänä, sitten kun löydät kaamean bitchin, sitten kun vihdoin olet eronnut, sitten kun olet vailla koulutusta ja roikut vielä kotona elätettävänä, sitten kun olet niin syrjäytynyt kaveripiiristä että et uskalla lähteä riparille...
Jos tarkoitat että puhutaan kun-muodossa eikä hypoteettisemmin niin olisihan se toki monesti parempi ilmaista asia "jos" ja "ehkä joskus sinä" ja "monet tekevät niin" jne.
esimerkiksi pitää lukiota jotenkin normaalimpana väylänä, kuin ammattikoulua, vaikka objektiivisesti ajateltunahan lukio ei ole mitenkään parempi kuin ammattikoulu. Ja kyllä minua ärsytti, kun appi selitti niin vakavissaan, että kyllähän meidän lapset lukioon menevät. Varmaan menevätkin, ovat teoreettisesti lahjakkaita, ja meillä on koulutettu suku, ja niin siinä yleensä sitten käy, mutta silti, haluaisin, että lapsilla olisi jotenkin vapaus olla mitä ovat.
että lapsi menee esim. lukioon. Nykyään jo yli puolet menee ammattikouluun, eli lukion käyvät ovat jo vähemmistö.
Ei kai kukaan puhu lapsilleen negatiivisten ennakko-odotusten mukaan. Sitten kun olet työttömänä, sitten kun löydät kaamean bitchin, sitten kun vihdoin olet eronnut, sitten kun olet vailla koulutusta ja roikut vielä kotona elätettävänä, sitten kun olet niin syrjäytynyt kaveripiiristä että et uskalla lähteä riparille...
Jos tarkoitat että puhutaan kun-muodossa eikä hypoteettisemmin niin olisihan se toki monesti parempi ilmaista asia "jos" ja "ehkä joskus sinä" ja "monet tekevät niin" jne.
Eli kyllä voin sanoa, että sitten kun menet lukioon (minusta paras valinta tuon ikäiselle, enkä epäröi vähän aivopestä ajoissa) tai kun sinulla on tyttöystävä (poikani on niin ihana, että en kyseenalaistaisi hänen mahdollisuuksiaan parinmuodostuksessa.
Sen sijaan sanon, jos sinulla on lapsia (koska niitä ei aina saa vaikka haluaa) tai jos menet naimisiin (useimmilla on jotain suhteita elämäsä aikana, mutta kaikki eivät lopulta edes halua naimisiin).
Eli: olen hyvin tietoinen, käytänkö kun- vai jos -sanoja-
joiden mielestä lukio on paras paikka juuri heidän lapsilleen. Osalle se on, osalle todella väärä. Ja osa noista väärässä paikassa olijoista on siellä vanhempiensa takia. Tosiaan käy sääliksi.
Ja kaikki pojat eivät halua tyttöystävää, vaikka saisivatkin. Minusta sellainen poika pitää hyväksyä siinä missä muutkin.
Poika vaikuttaa älykkäältä enkä usko, että koulumenestys olisi esteenä lukiolle.
Mielestäni lukio antaa hyvää pohjaa yleissivistykselle ja aikaa miettiä, mihin ammattiin haluaa. Mutta tämä menee kyllä nyt ohi alkuperäisen aiheen...
Lapseni on myös sosiaalinen ja melko todennäköisesti hetero - joten en usko asettavani vaatimuksia tuon tyttöystävä lauseen suhteen. En itse asiassa ole varma, onko sitä edes tullut käytettyä, se oli vain esimerkki siitä, että voin kyllä antaa odotusteni näkyä puheessa, mutta harkiten.
Ehkä ei ole hyväkään se, jos varoo liikaa odotusten asettamista. Esim. tytöille alemman koulutusasteen saanut äiti helposti ehdottaa helppoja vaihtoehtoja kuten lastenhoitajan tai kosmetologin ammattia (ei suorituspaineita...), miksi ei LTOta tai lääkäriä?
joiden mielestä lukio on paras paikka juuri heidän lapsilleen. Osalle se on, osalle todella väärä. Ja osa noista väärässä paikassa olijoista on siellä vanhempiensa takia. Tosiaan käy sääliksi.
Ja kaikki pojat eivät halua tyttöystävää, vaikka saisivatkin. Minusta sellainen poika pitää hyväksyä siinä missä muutkin.
No,
joiden mielestä lukio on paras paikka juuri heidän lapsilleen. Osalle se on, osalle todella väärä. Ja osa noista väärässä paikassa olijoista on siellä vanhempiensa takia. Tosiaan käy sääliksi.
Ja kaikki pojat eivät halua tyttöystävää, vaikka saisivatkin. Minusta sellainen poika pitää hyväksyä siinä missä muutkin.
Meidän lastemme vanhemmilla on yhteensä neljä akateemista loppututkintoa, ja yksi tohtorintutkinto, ja varon todella paljon viittaamasta lasten kohdalla akateemiseen uraan, koska ympäristön odotukset ovat varmasti heidän kohdallaan jo tarpeettomat.
Toisaalta, olemme puhuneet mieheni kanssa, että meillä on se onnellinen tilanne, että meillä ei ole sellaisia omia toiveita koulutuksen suhteen, mitä ei olisi voinut toteuttaa, joten aidosti lapset saavat olla omia itsejään, meidän puolesta heidän ei tarvitse ainakaan kouluttaa itseään.
Hyvällä koulumenestyksellä menee moni myös ammattikouluun, ammattikoulun suosituimmille linjoille vaaditaan joillakin paikkakunnilla jo yli 9 keskiarvoa...
Sinä et voi todellakaan tietää onko poikasi hetero, vaikka kuinka siltä vaikuttaisi. Todella harva nuori poika uskaltaa tuossa iässä edes vielä itsellensä myöntää että on homo, vaikka silti tuntuisi.
mutta kerron, että isompana voi sitten valita asioita
että hänen äitinsä pyörisi varovaisesti aiheen ympärillä niin että poika huomaa selvästi hänen varovan ottamasta mitään kantaa siihen, onko hänellä tulevaisuudessa mahdollisesti tyttö- vai poikaystävä.
Mielenkiintoisia keskusteluita siitä toki voisi tulla.
"Sitten jos sinulla tulevaisuudessa on joskus tytt... eiku, umm... kumppani, niin..."
"Ai luuleksä että mä oon homo vai? V***u saatana!"
jos pidät tuollaista kielenkäyttöä normaalina. Tunnen aika paljon nuoria, ja voisin sanoa, että 90% heistä ei kiroile vanhempiensa kuullen.
Jatkan tätä ohi aiheen keskustelua, koska olen todella vahvasti lukion kannalla, ellei sitten ole ongelmia opiskelujen kanssa. Ammattitutkinto on ok, mutta lukion oppi ei mene hukkaan, ja antaa aikaa kypsytellä päätöstä ammatista. 16v ikäsienä on kovin aikasta valita, kun se ei aikuisenakaan ole helppoa.
Ei se minulle ole ongelma, jos lapsi ei olisikaan hetero. Tuntuu vaan nyt jo olevan jotain ihastuksen poikasta joskus ilmassa, joten siksi arvelen hänen olevan hetero. Aika näyttää. Itse asiassa minusta olisi ihan hyvä, että sitä tyttöystävää ei vielä kovin nuorena olisi.
Se, että voi viitata tulevaisuuteen, ehkä maalaten omia odotuksiaan ja jotain, mikä on melko todennäköistä, voi minusta myös vapauttaa keskustelulle. Minusta olisi ollut paljon helpompaa teininä, jos jollain lailla olisi ollut keskustelu auki "asioihin". Keskustelun avaaminen asioista, joista ei koskaan puhuta voi sekin olla aika tukalaa.
Joustoa tietysti pitää olla, jos omat odotukset eivät täyty. Toisaalta, voihan se lapsi ne jopa ylittääkin!
Hyvällä koulumenestyksellä menee moni myös ammattikouluun, ammattikoulun suosituimmille linjoille vaaditaan joillakin paikkakunnilla jo yli 9 keskiarvoa...
Sinä et voi todellakaan tietää onko poikasi hetero, vaikka kuinka siltä vaikuttaisi. Todella harva nuori poika uskaltaa tuossa iässä edes vielä itsellensä myöntää että on homo, vaikka silti tuntuisi.
Joustoa tietysti pitää olla, jos omat odotukset eivät täyty. Toisaalta, voihan se lapsi ne jopa ylittääkin!
Eli sinusta on olemassa jokin 'hyvän' elämän malli, joka sitten täyttyy tai sitten ei. Tai jopa ylittyy. Minusta tärkeää olisi, että lapsen ei tarvitse täyttää mitään vanhempien odotuksia, ja että roskakuskin ammatti on yhtä hieno kuin ylilääkärin. Vaikka koulutus olisi lyhyempi.
Kyllä 16v. voi varsin hyvin tietää mitä haluaa tehdä työkseen. Ja jos haluaa lukion käydä yleissivistyksen toivossa kannatta valita kolmoistutkinto. Eli jos tietää mitä haluaa tehdä ja haluaa myös lukion käydä niin ammattilukioon sit vaan.
jatkaa opintojaan yliopistossa tai AMK:ssa jos jatkokouluttautuminen tai toisenlainen ammatti kiinnostaa.
Mielestäni lukion sivistävää vaikutusta yliarvioidaan kovasti, mitä sellaista siellä opiskellaan esim. historiantunneilla joita ei voisi itsekseen lukea/opiskella tai jo tietää entuudestaan? Lisäksi usein opetustahti on liian hidas jolloin loppuosa kirjasta jää käymättä, aikoinaan esim. kun itse olin siellä niin koskaan ei ehditty koulussa opiskella 1970-luvun jälkeistä historiaa.
jos pidät tuollaista kielenkäyttöä normaalina. Tunnen aika paljon nuoria, ja voisin sanoa, että 90% heistä ei kiroile vanhempiensa kuullen.
Mitä mieltä olet homoista?
Minun tuntemillani nuorilla on kyllä täysin normaalit kiroilutaidot, ja he kykenevät niitä käyttämään, kun vanhempien kanssa tulee riitaa.
Eli sinusta on olemassa jokin 'hyvän' elämän malli, joka sitten täyttyy tai sitten ei. Tai jopa ylittyy. Minusta tärkeää olisi, että lapsen ei tarvitse täyttää mitään vanhempien odotuksia, ja että roskakuskin ammatti on yhtä hieno kuin ylilääkärin. Vaikka koulutus olisi lyhyempi.
Silläkin vanhemmalla joka odottaa lapsestaan roskakuskia on oletus ja odotus, että jokin ammatti ja työ kuuluu hyvään elämään. Ja tämä on ihan ok.
minusta vanhempien vain olisi hyvä tiedostaa, että enemmistö lapsista osaa kunnioittaa aikuisia, ja vain pieni vähemmistö esim kiroilee opettajan kuullen. Selvästi alle sen 10%. Ei niin, että heidän ihmisarvoaan kyseenalaistaisin, kasvatus on sitten ihan toinen juttu.
Homoseksuaalisuus toisin kuin vanhempien kunnioittaminen ei käsittääkseni liity kasvatukseen mitenkään.
eivät hanki lapsia, eivät halua lukioon tai opiskelevat kotikaupungissa, tai vaikka kaikkia noita. Tosin ilman vahvoja perusteita pidän lukiota parempana vaihtoehtona varsinkin pojille, jotka vielä 15-vuotiaina ovat aika lapsia päättämään tulevan ammattinsa. Tietysti asia olisi toinen, jos jollakin pojista olisi mielessä joku pitkäaikainen, selvä ja vahva toive tietystä ammatista, johon valmistutaan ammattikoulusta, mutta noin muuten yleissivistyksen ja kielitaidon kartuttaminen samalla kun hieman aikuistuu ei minusta ole huono vaihtoehto ennen tulevaisuuden ammatinvalintaa. Tietysti lukio voi olla pahaksi, jos teoreettinen opiskelu takkuaa, jolloin varmasti hieman vähemmänkin vahvasti päätetty ammattikouluala voisi olla parempi vaihtoehto. Sen verran kyllä meillä odotukset ovat korkealla, että koulunkäynnin lopettaminen peruskouluun ei ole vaihtoehto.
Enimmäkseen tuo kun tulee kuitenkin noihin lauseisiin minulta ihan epähuomiossa ja kysehän on nimenomaan sivuhuomautuksista. Jos esimerkiksi tulevaisuuden opiskelunäkymistä varsinaisesti keskustellaan, eivät varsinkaan teinipojalle tarjotut tulevaisuuden vaihtoehdot ole noin yksioikoisia. Ja kun vielä koulussa opinnonohjauksessa tunnutaan vahvasti painottavan tuota ammatillista puolta (selailin pojan opon tuntien vihkoa ja viime vuonna oli esitelty noin tusina eri ammattivaihtoehtoa ja -koulutusalaa, kaikki ammattikoulusta), niin tuskin se lukio jää lapsen päähän ainoana vaihtoehtona.
Ja joskus puutun kun mies puhuu niin. Mutta varmaan on paljon, mitä ei edes tajua itse. Ja joskus jopa huomaa juuri kun sanoo jotain, että eihän noin voi sanoa.