Lue keskustelun säännöt.
22 vuotta tätä samaa eikä se lopu koskaan
21.06.2014 |
- Oletko jo pessyt hampaat? Muistitko vaihtaa kalsarit? Ota uusi T-paita, vaihda sukat, syö kunnolla, kampaa tukka.
- Joo, kello on tosiaan 8.15, taksi tulee kohta Joo, kello on 21, jokos ajattelit mennä huoneeseesi?
Lämpötila on 6,4, sauna on lämmityksellä, sulake on vaihdettu, isähkökaapin ovi suljettu, isä tulee töistä kymmeneltä, on Sepon nimipäivä, on 2 viikkoa kesälomaan, on haettu halkoja, on tehty kaikki niinkuin aina ennenkin ikuisesti ja hamaan maailman tappiin asti.
- Mä olen välillä niin loputtoman väsynyt tuohon omaan poikaani, joka ei koskaan sitten kasvanutkaan aikuiseksi. Ikuisesti varmistelee, että omat lennokit ovat paikoillaan kirjahyllyssä ja ikuisesti unohaa huolehtia omasta siisteydestään. Ikuisesti jäsentelee maailmaansa pedanttiseen tapaansa minuutin ja millimetrin tarkkuudella ja varmistaa sen kaiken vielä äidiltäkin. Elää rituaaleissaan, kelloanajoissaan, säätiedotuksissaan, pistää merkille ihmisten nimipäivät ja huolestuu, jos kotoa on oltu pois kohta 2 tuntia. Siirtelee haarukalla ruokaansa, jos se on lautasella väärässä järjestyksessä ja jättä syömättä, jos seassa on pilkku persiljaa. On kaikessa hiljaisuudessa syömättä vaikka kolme päivää, jos ruuanlaittaja ei tiedä miten päin kaikki pitää tehdä.
Mä olen niin väsynyt välillä, tekisi mieli huolehtia vain omasta navastaan eikä hamaan hautaan asti tuollaisesta viattomasta "sademiehestä", joka puhuu yodaa, laskee teiden keskiviivat, löytää onkipaikat ja näkee ja haistaa ihan eri tavalla kuin me muut.
Kommentit (15)
Voi että, tsemppiä sinne! Varmasti on välillä rankkaa, vaikka selkeästi lasta rakastatkin.
Olisiko sinulla mahdollista saada jotain säännöllistä lomaa? Onko isä kuvioissa mukana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummallista, jos et vielä 22 vuoteen ole mitään tukea saanut. Aloita sen hankkiminen heti maanantaina, niin vaikealta kuin se tuntuukin.
Ymmärrän kyllä, että sinun tilanteessasi on vielä tavallistakin vaikeampi 'luopua' lapsestaan, ja jättää hänestä huolehtimisen jollekin muulle.
Joo, olihan tuo sellaine purskahdus, johon ei voi sanoa oikeastaan mitään.Tuli ihan selkäytimestä, kun taas ja jälleen kerran huomautin pojalle, että pitäisi vaihtaa paita. En oikeastan tiedä onko aikuisten erityislasten vanhemmille mitään vertaistukia. Voisimme ollakin omanlaisensa ryhmä siksi, että tässä jotenkin tajuaa miten sitä ns. omaa elämää ei tule koskaan ja miten itse vain vanhenee kunnes hautaan kupsahtaa. Sen tiedostaa, että elämä tulee tietyitä osin olemaan ikuisesti tätä samaa. Lapsi ei opi ikinä joitakin asioita, ei ikinä. ap
5, kenelle muulle minä hänet heittäisin? Kyllä meillä on talossa isäkin, huolehdimme pojasta niin kauan kuin elämme. Talo ei siis ikinä tyhjene, yksi poikanen jää aina kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vertaistukea löytyy varmasti. Intervallihoitoon?
Tuettuun asumiseen / johonkin asuntolatyyppiseen majoitukseen, jossa on henkilökunta paikalla 24/7?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole tämän aiheen asiantuntija, mutta eikö nykyisin pyritä yleensä siihen, että myös erityistä tukea tarvitsevat pystyisivät jossain vaiheessa niin itsenäiseen elämään kuin mahdollista? On olemassa erilaisia ryhmäkoteja ja tuetun asumisen muotoja. Toki on kunnioitettavaa, että joku haluaa itse huolehtia lapsestaan myös aikuisena. Aloituksen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että se alkaa koetella voimia vähän liikaa. Mielestäni muita ratkaisuja pitäisi miettiä jo ihan siitäkin syystä, että mitä pojalle tapahtuu siinä vaiheessa, kun vanhemmista aika jättää?
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 09:23"]
Tuettuun asumiseen / johonkin asuntolatyyppiseen majoitukseen, jossa on henkilökunta paikalla 24/7?
[/quote]
Jos näkisi vaivaa ja siellä olisi mukavia vastaavia nuoria naisia, hän saattaisi innostua ja haluta jäädä sinne pysyvästi. Ehkä se "riski" kannattaa ottaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoita kirja kokemuksistasi? Sulla on ainakin sana hallussa!
Asumisen kykyjä, tarvetta ja halua on tosiaan mietitty ja kartoitettu, poika on itse tähän asti ollut hyvinkin varma siitä, että haluaa asua isin ja äidin kanssa vielä monta vuotta. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että jopa pohtii mahdollisuutta muuttaa omilleen (tuettuun asumiseen) niin, että puhelimen päässä olisi työntekijä koko ajan ja että hänen luonaan käytäisiin kuitenkin kerran päivässä. Hän on älylliseltä tasoltaan lievästi/ keskivaikeasti kehitysvammainen, mukana autistisia piirteitä.
Varmasti pärjäisi, varsinkin kun arki jäsentyy hienosti työtoiminnan kautta, mutta pelkään silti hänen yksinäisyyttään. Ystäviä ei oikein ole. Pelkään myös sitä, että huonossa lykyssä jää "elämäänsä kyllästyneiden" hoitsujen mielivallan alle eikä osaa kertoa siitä kunnolla vajavaisen puhetaitonsa takia. Lisäksi tuo yksityinen asuminen on niin kallista, että hänen elintasonsa laskisi ihan köyhyysrajalle. Tuo on jo kertaalleen laskettu ja mietitty: hän saa paljon paremmat puitteet kotona jopa viranomaisen arvion mukaan.
Väsynyt välillä olen, mutta toisaalta niin kiinni lapsessani, etten osaa luovuttaakaan. Pitkä lomitus tekisi kyllä hyvää. Jos saisi 2-3 viikon kesäloman jonakin vuonna. Vaikka sitten, kun nuorimies täyttää 25 ;) ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koskettava aloitus.
Varmaankin ap tietää kaikki vaihtoehdot paremmin kuin me. Yritä kuitenkin rohkaistua siihen, että poikasi voisi muuttaa asuntolaan ja itsenäistyä siellä omalla tavallaan.
Kotimme lähellä on kehitysvsmmaisten asuntola, jossa on monenlaisia asukkaita. Siellä on muun muassa yksi autistinen nuori mies, joka on sopeutunut sinne ihmeen hyvin, vaikka onkin hyvin riippuvainen totutuista rutiineista.
Vaikka ajatus asuntolasta voi tuntua raskaalta, ajattele sitä normaalina itsenäistymisprosessina. Olet huolehtinut hienosti lapsestasi, nyt hänen on aika lentää pesästä.
Ajattelen koko perhettännr lämmöllä.
Mitä pojalle tapahtuu kun vanhemmista aika jättää. Eihän voi yksinkään taloon jäädä. Ettekö todellakaan ole miettineet mitään muuta asumismuotoa hänelle nyt tai tulevaisuudessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
11, poikani ei ole oikeastaan kiinnostunut tytöistä. Hän on pysähtynyt siihen ikävaiheeseen, että mielessä on vielä leikki ja tytöt ovat vain kavereita siinä missä kummienokin.
12, kiitos. Olen hänestä joskus kirjoittanutkin ;)
Todella mielenkiintoinen aloitus, vaikka mitään en osaa kyllä kommentoida. Mites vertaistuki?