Mikä on mielestäsi pärjäävin ikäluokka/ryhmä? Vähiten ongelmia, eniten kapasiteettia?

Lisätään vielä että hyväksyvät erilaisuuden, mutta eivät tee asiasta numeroa.

Tuossa voi olla perää. Olen tuosta vähän vanhempi ja monelta osin on myönnettävä, että ovat minua nohevampia. 

Tuon ikäluokan sisään osuu tutkitustikin älykkyyspiikki, eli kun koulutusta ei vielä oltu paskottu ja lapset jaksoivat vielä lukea.

Tuon ikäluokan aivot on saaneet lapsena kehittyä ilman että sitä on häiritty digillä tai ylidiagnosoinnilla. 

60-luvun lapset. Osa käärii miljoonia, toiset mummoutuvat rutiineihinsa sukkakutimien ääreen ennen aikojaan, jotkut viipeltävät vihellellen hippityyliin siitä, mistä aita on matalin.

Sukupolvella on kuitenkin hallussaan se kaikkein arvokkain pääoma eli terve maalaisjärki ja sen myötä kyky selviytyä elämän karikoissa  

Tästä oli tutkimustakin. Ko ikäluokka on maan koulutetuin ja vielä ikäluokkaa, joka on menestynyt paremmin kuin vanhempansa. Itsekin oli -73. Olen monin verroin vauraampi vanhempiani ja maisteri, vanhempani ovat käyneet pelkä keskikoulun. 

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäluokan sisään osuu tutkitustikin älykkyyspiikki, eli kun koulutusta ei vielä oltu paskottu ja lapset jaksoivat vielä lukea.

Oi nuortenkirjojen kulta-aikaa! Sitä on ikävä, että lapset ja nuoret ahmisivat kirjoja. Paljonhan niissä (tyttökirjoissa etenkin) käsiteltiin erilaisuutta, hukassa oloa, tulevaisuuden epävarmuutta. Nykypahoinvointi johtuu osin kuvallisuuden läpitunkevuudesta, vaikka toki järjettömät ulkonäköpaineet ovat tuttuja vuosikymmenien takaakin.

Kannattaa muistaa, että kaiken ikäisissä on niitä vähemmän onnekkaita. Keskiluokkaisuus avaa aina erilaisia kokemuksia kuin köyhään perheeseen syntyminen. Erikseen toki se, rakastetaanko lapsia omana itsenään. Nyt kilpailunpaine on kovempi, maanläheinen tavallisuus saisi nousta uuteen arvoon.

Joo, samaa mieltä. Omassa ikäpolvessa alkaa jo olla näitä kaikesta-väsyjiä ja ilman tavoitteita-eläjiä, jotka eivät normaaleja vastoinkäymisiä enää kestä, vaikka ne elämään kuuluvatkin.

Koen, että itse olen vielä tuossa samassa 70-lukulaisten imussa elämääni edennyt kun vanhemmat sisarukset on silloin syntyneet ja samaan tapaan on minuakin kasvatettu, mistä olen kiitollinen. On vaadittu asioita, eikä annettu kultalautasella, vaikka sekin mahdollista olisi ollut. On opittu tekemään töitä tavoitteiden eteen, eikä päästy liian helpolla. Kasvattaa sitä mielenlujuutta sekin, mikä edesauttaa niin monessa.

-81:nen

Aloituksen ikäluokat:

- Eläneet lapsuutensa aikana, jolloin nettiä ei ollut. Näkivät kavereitaan livenä ja lukivat paljon enemmän (keskittyminen, oppiminen, sosiaalisuus)

- Leikkineet paljon ulkona, ja jos seuraa ei ollut niin käyttivät mielikuvitustaan (fyysisyys, luovuus)

- Kasvatus kotona ja opetus kouluissa oli puoliksi ymmärtävän ohjaavaa, puoliksi vaativan autoritaarista (karaistuminen, velvollisuudentunto)

- Mielenkiintoiset asiat piti löytää itse ja etsiä. Valmiita sapluunoita ei ollut (päämäärätietoisuus, järjestelykyky)

- Käytös oli alisteinen ympäristölle, ympäristö ei ollut alisteinen käytökselle (ei ylidiagnosoitu, sopeutuminen yhteisöön)

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäluokan aivot on saaneet lapsena kehittyä ilman että sitä on häiritty digillä tai ylidiagnosoinnilla. 

Toisaalta kun olet kerran tullut leimatuksi tarkkispahikseksi niin siihen voi helposti jäädä loppuiäkseen myös.

Mutta samaa mieltä siitä että medikalisoituminen ja diagnoosienlätkiminen sokeuttaa myös. Hirveä tarve nykyajassa kaikenlaiseen luokitteluun, lokerointiin ja laputukseen. Varmaan kohta aletaan mittailemaan taas kalloja. Skientismi ei oikeasti ratkaise merkitysongelmia, joista elämäntyhjyys kumpuaa.

alta 40 -vuotiaat kaupunkilaiset pärjää, yli 60 -vuotiaat maaseudun asukkaat ei, siinä nämä ääripäät

En näkisi meitä 70- luvun lapsia sen onnekkaampina kuin muitakaan. 90-luvun lama oli paha kun monet meistä valmistui ammattiin, jotkut syrjäytyi ja alkoholisoitui jo siinä vaiheessa. Vanhemmat eivät juuri katselleet nuorten perään eli monilla aika levoton nuoruus kartsalla pyörien.Työttömiä ja pätkätyöläisiä on nykyään keski-ikäisissä enemmän kuin aikoinaan ja lähtö voi tulla töistä helpommin. Enkä tuota suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuuttakaan täällä pikkukaupungin viisikymppisissä näe, aika jymähtäneitä kyräilijöitä varsinkin miehet.

Suuret ikäluokat oli monessa suhteessa onnekkaampia,mutta heitä alkaa ikä painaa ja suuri luokkanousu aiheutti heille narsistista oireilua, aika monet " hienoja rouvia" tai tittelinkipeitä äijiä

Aloituksen ikäluokan isovanhemmat olivat sotasukupolvea, joten vaikka siitä ei nyt hirveästi puhuttu, niin sillä tavalla lapsilla oli suora linkki aikaan, jolloin materia ja hyvinvointi ei ollut itsestäänselvyys. Vaikutti lastenkin mentaaliseen pohjaan. Nykyisillä lapsilla isovanhempia ovat suuret ikäluokat, jotka ovat vauraampia kuin lapsensa ja lapsenlapsensa. Onhan se aika mennyt mielenkiintoisesti ympäri ja varmaan vaikuttaa lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

En näkisi meitä 70- luvun lapsia sen onnekkaampina kuin muitakaan. 90-luvun lama oli paha kun monet meistä valmistui ammattiin, jotkut syrjäytyi ja alkoholisoitui jo siinä vaiheessa. Vanhemmat eivät juuri katselleet nuorten perään eli monilla aika levoton nuoruus kartsalla pyörien.Työttömiä ja pätkätyöläisiä on nykyään keski-ikäisissä enemmän kuin aikoinaan ja lähtö voi tulla töistä helpommin. Enkä tuota suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuuttakaan täällä pikkukaupungin viisikymppisissä näe, aika jymähtäneitä kyräilijöitä varsinkin miehet.

Suuret ikäluokat oli monessa suhteessa onnekkaampia,mutta heitä alkaa ikä painaa ja suuri luokkanousu aiheutti heille narsistista oireilua, aika monet " hienoja rouvia" tai tittelinkipeitä äijiä

Tietysti ei voi yleistää kaikkiin, ainahan niitä ongelmia on aikakaudesta riippumatta.

Samaa mieltä noista suurista ikäluokista.

T. 1979

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäluokan aivot on saaneet lapsena kehittyä ilman että sitä on häiritty digillä tai ylidiagnosoinnilla. 

Ovat sillä tavalla onnekkaimmassa asemassa, että ovat kokeneet ajan ennen ja jälkeen digitalisaation ja napanneet molemmista parhaat mukaansa. Tätä vanhemmat ikäluokat ovat usein jumittuneet sinne menneeseen ja nuoremmat puolestaan eivät taas enää pärjää tai kestä ilman nettiä.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksen ikäluokan isovanhemmat olivat sotasukupolvea, joten vaikka siitä ei nyt hirveästi puhuttu, niin sillä tavalla lapsilla oli suora linkki aikaan, jolloin materia ja hyvinvointi ei ollut itsestäänselvyys. Vaikutti lastenkin mentaaliseen pohjaan. Nykyisillä lapsilla isovanhempia ovat suuret ikäluokat, jotka ovat vauraampia kuin lapsensa ja lapsenlapsensa. Onhan se aika mennyt mielenkiintoisesti ympäri ja varmaan vaikuttaa lapsiin.

Tosi hyvä pointti tämä ( ja moni muu tässä ketjussa). Oma pappani paheksui kovin barbejani ja isällänikin oli lapsena vain yksi pikkuauto. Eli 70- luvulla syntyneet ollaan ensimmäisiä vaurauteen syntyneitä ( noin suurin piirtein). Suuret ikäluokat ihaili mielestäni materiaa aika paljon, tiilitalo ja Kanarianmatka toi tavoiteltua statusta. Nythän milleniaalit kai arvostais elämyksiä enemmän eikä ammatillinen arvostuskaan tule enää vain insinöörin kaltaisista perusammateista, vaan on uusia ammatteja vaikka kuinka.

Ysärillä nuoria naisia oli vaikka minkä näköisiä, oli hoppareita, hevareita ja taidelukiolaisia ja lippispäisiä hevostyttöjä. Paineita olla tietynlainen ei ollut niin paljon. Netti on tehnyt kaikista ihan saman näköisiä. Vaikka toki nuorilla arvot kohdallaan noin muuten, välittävät ympäristöstä ja erilaisuuden hyväksymisestä.

Ei 70-luvun lapsilla helppoa ollut! Lukekaapa ketju 70-luvun äitien lapset.

Kasvatettiin väkivallalla, selkään sai kaikesta mitättömästä (maitolasi kaatui), tunteita ei saanut ilmaista, vanhemmat oli monesti todella kylmiä, ilkeitä ja julmia (olivat itse sodankäyneiden ja mahd, traumatisoituneiden vanhempien kasvattamia).

Mun lapsuus oli väkivaltahelvetti ja vanhemmat kamalia. Ovat yhä kamalia. Missään eivät ole koskaan tukeneet tai auttaneet mitenkään eikä lapsenlapsetkaan kiinnosta tipan vertaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei 70-luvun lapsilla helppoa ollut! Lukekaapa ketju 70-luvun äitien lapset.

Kasvatettiin väkivallalla, selkään sai kaikesta mitättömästä (maitolasi kaatui), tunteita ei saanut ilmaista, vanhemmat oli monesti todella kylmiä, ilkeitä ja julmia (olivat itse sodankäyneiden ja mahd, traumatisoituneiden vanhempien kasvattamia).

Mun lapsuus oli väkivaltahelvetti ja vanhemmat kamalia. Ovat yhä kamalia. Missään eivät ole koskaan tukeneet tai auttaneet mitenkään eikä lapsenlapsetkaan kiinnosta tipan vertaa.

Yksilöillä on aina omat kokemuksensa, totta, mutta puhuttiin yleisellä tasolla.

1986 syntyneet. Myös meidän ikäluokka on elänyt tietokoneiden aikaa ja muistaa ajan ennen niitä. Muistan leirikoulut, puhelinkortit ja kotipuhelimet joissa oli kieritettävät numerot. Muistan 90-luvun ja millaista oli ensimmäisen laman jälkeen, miten rahan kanssa pelattiin ennen ja jälkeen euron.

Yhteiskunta muuttui täysin sinä aikana kun kasvoin aikuiseksi ja on pitänyt oikeastaan koko elämän ajan sietää taloudellista epävarmuutta. Samoin myös henkisesti. Tässä on ollut tähän mennessä kolme lamaa, siis kolme järkyttävää taantumaa 35 elämäni vuoden aikana.

Muistan 90-luvun tietyn keveyden ja miten mitään siitä ei ole tässä ajassa jäljellä. Suurtyöttömyyttä selitellään ja ihan iloisin mielin puhutaan ihmisille, että tietokoneet vievät meidän työt tulevaisuudessa. Eli ehkä elinaikanani tulen tosissaan näkemään nälkää ja syömään ravintona sellaista mitä ei pitäisi kenenkään syödä.

1970-luvulla syntyneet on tosiaan ehkä onnekkain ikäryhmä. Tuohon aikaan räikeitä eroja varallisuudessa tai esimerkiksi oppimisessa ei samalla tavalla ollut, eikä lapset olleet vielä niin voimakkaasti materiankaan armoilla. Aina on poikkeuksia, mutta keskimäärin ryhmä oli yhtenäisempää ja onnellisempaa. Siihen kun lisää hyvän neuvolajärjestelmän, hammashoidon ja kohtuullisen kasvatuksen, niin väittäisin että ko. ikäryhmässä on eniten ns. täysipäisiä ja tasapainoisia ihmisiä.