Lapsi ei suostu? Lepsuista äideistä!
Voi hyvät hyssykät! Tapahtui eilen puistossa. Vanhan koulukaverini tyttö 3 v. " ei suostu" mihinkään. Olimme menossa puiston taloon sisälle, mutta tyttö halusi leikkiä pihalla. Koulukaveri totesi, että voi, voi emme voi nyt mennä sisälle kun tyttö ei halua. Olimme lähdössä meille syömään, mutta voi, voi tyttö ei halua lähteä.
Siinä me sitten odottelimme, että tyttö kyllästyy leikkimiseen ja koulukaverini maanitteli ja houkutteli toista. Kun tyttö kyllästyi, lähdimme meille syömään hernekeittoa. Tyttö ei tykkää hernekeitosta. Ei hätää, laitetaan muroja. Lapsi haluaa istua pöydällä ja syödä, miksipäs ei? Olisittepa nähneet oman tyttöni ilmeen kun toinen istuu pöydällä ja syö muroja. Siitä riittikin sitten koko illaksi puhetta ja selitystä.
Meni hermot! Kuinka kukaan ihminen voi olla noin lepsu lasten kanssa. Ei kai lapsi suostu jos äiti ei ole turvallinen vastuullinen aikuinen. Meille on usein käynyt sillä tavalla, että he ovat tuloillaan meille ja tapaaminen on sovittu, mutta sitten puhelin soi, että tyttö ei haluakaan. Olen varmaan nipo, mutta meillä lapset lähtevät ovesta juuri silloin kun äiti haluaa, ja syövät hernekeittonsa tuolilla!
Miten selittää toiselle mitä hallaa tuo tekeekään lapselle? Miten lapsi voi tuntea olonsa turvalliseksi kun lapsi on pomo ja äiti on piika? Apua auttakaa, mitä voi sanoa toiselle kun äiti valittaa koko ajan, että kun mistään ei tule mitään, kun tyttö ei SUOSTU! Tekisi mieli sanoa, että älä toope kysy siltä suostuuko se vai ei!? Ja sitten vaan tehdään mitä äiti sanoo!
Kommentit (21)
Jos ei siis 2-vuotiaalle saa kuria.
Itse olen joidenkin mielestä välillä lepsu äiti, koska sellaiset asiat, joilla ei ole suurempaa merkitystä, annan lapsen päättää. Mutta ap:n kuvaama päivä on kyllä huippu. Ensinnäkin lapsi todellakin lähtee pihalta silloin kun äiti sanoo (meillä kyllä isää pompottaa tässä suhteessa välillä) ja ruoka syödään silloin kun äiti sanoo tai ollaan sitten syömättä.
Meillä voin kysyä lapselta tyyliin " tehdäänkö ruoaksi tänään kalaa vai kanaa" tai " söisitkö kanan kanssa muusia vai makaronia" mutta siihen se lapsen päätäntävalta jää, kaksi vaihtoehtoa ja lapsi on tyytyväinen eikä valinta tapahtu siis joka päivä. Välillä ei äidillä edes ole vaihtoehtoja =) Ja jos ei ruoka kelpaa niin pitää syödä edes leipä (siis ruoan kanssa on leipää) ja maistaa jos on " outoa tai uutta ruokaa" (yleensä se maistamisen jälkeen onkin hyvää) ja juoda maito. Sitten pois pöydästä ja jälkiruoan saa unohtaa, ruokaa saa sitten seuraavalla aterialla.
Ja tuo pöydällä istuminen! Siis vieraassa paikassa vielä! Voi ei! En yhtään ihmettele, että lapsesi oli hämmästynyt. Itse olisin siinä tilanteessa kyllä mahdollisimman nätisti sanonut toiselle äidille, että meillä syödään tuolilla istuen tai sitten ei syödä ollenkaan. Kylässä ollaan kyläpaikan tavoin, vaikka kotona oltaiskin vähän erilailla. Meillä esimerkiksi lapsi saa syödä " olohuoneessa" jotakin esim. jäätelön tms. En vaadi että silloin istutaan ruokapöydässä, mutta silti pitää istua omalla tv-tuolilla ja oman pöydän ääressä (pieni pöytä olohuoneessa) eikä siis juoksennella sen jäätelön kanssa. Anoppilassa taas kaikki pitää syödä ruokapöydässä istuen, myös aikuisten, siellä ei vaelleta minkään syötävän kanssa ja lapsi on hyvin oppinut, että voi olla eri säännöt kotona ja vieraissa paikoissa.
Itselläni on siis vasta 1v tyttönen, mutta kuvaamasi tilanne on juuri sellainen, mikä minua ärsyttää aivan suunnattomasti! Itse tunnen nimittäin ihan samanlaisen ihmisen, joka antaa tyttönsä 4v päättää IHAN kaikesta...
On se hullua katseltavaa...
Ja toinen tapaus on mieheni siskon poika, joka nyt on kyllä jo 10v. Hän on myös saanut tehdä aina mitä haluaa, miten haluaa ja missä haluaa. Mutta ei meillä!
Alussa arastelin tosi paljon komentaa toisen lasta, kieltää ja kehuakin. Mutta kun tekemiset alkoivat olla vaarallisia ja yleensä vaan epäkunnioittavia minua ja kotiani kohtaan, rohkaistuin ja aloin komentaa.
Poika oli silloin noin 6-7v.
Nykyään, kun murrosikä alkaa lähestyä, poika koettelee mua joskus meillä. Se on lähinnä huvittavaa, kun nousee esim. tuolille seisomaan, ja mä katson häntä vaan pahasti, niin naurahtaa ja tulee alas. Harvemmin enää viitsii edes vaivautua, mutta joskus...
heather ja neiti-nessukka 1v
> Mitenkähän sitten kun neiti on murrosiässä?
Minä voisin kysyä tuon kysymyksen itseltäni, jos vaan korvaisin sanan ' neiti' sanalla ' poika' . Olen lepsu äiti, joka kadehtii niitä, jotka osaa asettaa lapsille rajat.
poika on nyt 2,5v. jo yksivuotiaana huomasin, että mun on vaikea kieltää poikaa. en hennonnut. tiedän, että se tekee vain hallaa, jos ei henno rajoittaa lastaan. olen myös laiska: helmpompi pukea kuravaatteet kuin kieltää, ettei sadelätäköihin saa astua tai niissä pomppia.
myönnän olevani aika hukassa lapsen kanssa. mulle ei vaan luonnostaan ole selvää, miten lapsen kanssa toimitaan.
mesierkkejä:
- en tiedä, miten lapsi laitetaan ' jäähylle' . jos minä laitan, lapsi tulee pois. lähinnä olen yrittänyt sitä, että jäähyaika alkaa alusta, jos tulee jäähyltä pois.
- nukuttaminen on hankalaa. olen koettanut eri tapoja. viimeisimmäksi sitä, että istun lapsen huoneessa taskulampun valossa lukemassa kirjaa. istun siksi, että voin estää, jos lapsi yrittää pois huoneesta. nyt lapsi vain tulee repimään minulta kirjaa jne. mihin minulla ainoa keino on kieltää, ettei niin saa tehdä. joskus kieltoni teho on kovin heikko.
Onnittelut teille, jotka osaatte asettaa lapsellenne rajat!
En minä ainakaan olisi tuollaista hyväksynyt, meillä on meidän säännöt ja jos ne eivät miellytä, niin sitten pysytään pois meidän ruokapöydästä (tämä siis koskee nyt lapsivieraita).
Jos tapaat tuota kaveria ja lasta vielä, niin otapa vaan ihan rohkeasti ohjat käteen ja KOMENNA sitä lasta ja ohjeista samalla äitiä...
Tietysti jos päällä on pyhäkuteet, ja sitten puet varmuuden vuoksi ne kurikset siihen päälle koska et saa poikaa pysymään pois lätäköistä, niin tilanne on tietenkin toinen.
Sinä komennat, määräät, ohjaat, vaadit, maanittelet - mitä tahansa - mutta sinä olet vastuullinen aikuinen...
Tuttavaperheessä 2,5 v. lapsi, jota kohdellaan kuin vauvaa. Pieninkin tyytymättömyyden ilmaus (=marinaa), niin vanhemmat tekevät kaikkensa, jotta lapsi olisi tyytyväinen, viihdyttävät kaikin tavoin jne. Kaikki toiveet toteutetaan yleensä heti. Ja jos leikissä muiden kanssa lapselta pääsee pieninkin älähdys, niin vanhempi säntää heti paikalle lässyttäen, että " mikä hätänä kulta, mitä tapahtui?" Ja yleensä noihin ei pysty edes vastaamaan mitään, kun ei ole tapahtunut yhtään mitään eikä lapsella ole yhtään mikään hätänä (siis jos itse olen ollut esim. näkemässä koko tilanteen)! Kun vanhemmat ovat tuollaisia, niin lapsestakin alkaa kasvaa sietämätön vänisijä, joka ei ole milloinkaan mihinkään tyytyväinen.
Kaikkein hulluinta on se, että ko. perheellä on toinenkin lapsi, joka ihan oikeasti on vauva ja tarvitsee vielä sen huomion jatkuvasti. Aivan kuin nämä vanhemmat eivät kykenisi näkemään eroa pienen vauvan ja 2,5 v. välillä.
Kivaa sitten, kun näitä samaan tyyliin kasvatettuja osuu useampi samalle ekaluokalle...
En tiedä meneekö tää vähän aiheen vierestä, mutta lapselle on mielestäni tärkeää saada tehdä valintoja pienissä asioissa kuten esim. ottaako sinisen vai punaisen paidan tai mansikka-vai mustikkajogurtin. Että lapsi oppii yleensä tekemään valintoja ja että lapselle jää tunne että hänen mielipiteilläänkin on väliä. Muuten lapsesta kasvaa (tiedän kokemuksesta) aikuinen, joka ei osaa päättää mitään itse.
Minä kannatan, että seuraavan kerran kun he tulevat, jos äiti ei itse kykene komentamaan lastaan, sinä voit hyvin sanoa, että " meillä syödään tuolilla" tai mikä ikinä se asia onkaan.
Itse olen pitänyt kiinni, siitä, että meillä meidän säännöillä, muilla muiden säännöillä (kunhan ne säännöt ovat järkevyyden rajoissa)
Kyllä olen samaa mieltä Kissyn kanssa, siitä, että lasten on saatava päättää jotain pieniä asioita, mutta JÄRKEVYYDEN rajoissa. Meidän 5-vuotias saa päättää syökö rahkaa vai jogurttia, tai kummat sisähousut laittaa tarhaan (äiti valitsee vaihtoehdot) mutta ei todellakaan syökö kylässä tarjottavaa ruokaa vai kenties jotain muuta tai syökö pöydällä vai tuolilla. Pakko ei ole syödä, mutta muuta ruokaa ei tule ja jälkkärit saa unohtaa. Tuolilla syödään, ei muusta edes keskustella. Pieniä asioita on hyvä saada valita, mutta liika vapaus on liikaa.
Samoin ulkoilussa,minä päätän milloin tullaan sisään ja jos mennään kylään, niin en kysy että haluatko tai suostutko, vaan sinne mennään.
Mareila+Poikaset 1v ja 5v
semidec:
Tuttavaperheessä 2,5 v. lapsi, jota kohdellaan kuin vauvaa. Pieninkin tyytymättömyyden ilmaus (=marinaa), niin vanhemmat tekevät kaikkensa, jotta lapsi olisi tyytyväinen, viihdyttävät kaikin tavoin jne. Kaikki toiveet toteutetaan yleensä heti. Ja jos leikissä muiden kanssa lapselta pääsee pieninkin älähdys, niin vanhempi säntää heti paikalle lässyttäen, että " mikä hätänä kulta, mitä tapahtui?" Ja yleensä noihin ei pysty edes vastaamaan mitään, kun ei ole tapahtunut yhtään mitään eikä lapsella ole yhtään mikään hätänä (siis jos itse olen ollut esim. näkemässä koko tilanteen)! Kun vanhemmat ovat tuollaisia, niin lapsestakin alkaa kasvaa sietämätön vänisijä, joka ei ole milloinkaan mihinkään tyytyväinen.Myös tuttavallani toimitaan näin. Lapsen ollessa vielä ihan vauva ja makoili sitterissä tai muualla ja sanoi " ih" niin heti rynnättiin paikalle " Mikä sulla on hätänä" ja nostettiin syliin. Sit valitettiin kun ei viihdy yksin missään. No ei todellakaan viihdy kun tietää, että mutsi tulee ja nostaa syliin kun inahtaa. Sit kannettiin sylissä ja valitettiin kun ei voida mennä suihkuun eikä saa muutakaan tehtyä. Heillä myös takitiikka, että nukuvaa lasta ei voi siirtää koska voi herätä ja ruveta huutamaan. UUSAVUTONTA sanon minä.....
Näistä tulee just niitä lapsia jolle ei kelpaa mikään ja vanhemmat helisemässä
Ja tästä laspsen komentamisesta niin antaa mennä vaan. Jos kotona saa riehua ja pomottaa niin ei teillä (" Maassa maan tavalla" ). Jos ei istu tuolilla niin nosta pois ja olkoon ilman ruokaa. Jos meillä pelleillään ruokapöydässä niin sieltä lentää nopsaan pois ja ruokaa saa seuraavalla aterialla. Sillä välin vettä juotavaksi ei muuta.
Jos haluaa antaa lapsen valita niin valitsee itse kaksi vaihtoehtoa ja antaa lapsen valita niistä.Monet luulevat, että jos lasta kieltää niin hän saa siitä jotain traumoja loppuiäkseen. Mielestäni asia on päinvaistoin. Jos niillä ei ole rajoja niin sittenhän ne elää kuin pellossa.
AIKUINEN ON AINA AUKTORITEETTI JA VANHEMPIA KUNNIOITETAAN! Ei tarvitse olla natsi mutta rajoja lapsille!!!!
Mutta, että lapsi saa istua pöydällä syömässä, löi minut niin ällikällä, etten edes tajunnut sanoa mitään. En yksinkertaisesti keksinyt mitään!
Lista on sinänsä ihan loputon kaikesta lepsuiluista, mutta äiti on ylpeä omasta kasvatusmetodistaan. Hampaat pestään itse, koska lapsi ei anna äidin pestä. Lapsi saa valita omat vaatteet, josta seuraa yllättäviä kokonaisuuksia, joka ei sinänsä haittaa, mutta oman lapseni synttäreillä tyttö keräsi sääliviä katseita. Lapsi rikkoi torilla posliinielefantteja, ja kun myyjä yritti saada äidin maksamaan, tämän mielestä vika oli myyjässä ja hän uhkaili poliisilla.
Aina kun äiti valittaa, että lapsi " ei suostu" pukemaan, syömään, pesemään hampaita, tulemaan kotiin, menemään tarhaan yritän vihjata, että meillä ei anneta vaihtoehtoja. Hän kyllä kuuntelee, mutta ei selvästi ymmärrä.
Meillä ei tule iltasatua jos ei pestä ensin hampaita. Toimii joka kerta. Meillä syödään kolmen tunnin välein, jos ei syö hernekeittoa seuraava ruoka on iltapala. Jos ei haluta kävellä rappusia alas vaunuille kun mennään tarhaan kaappaan 15 kiloa kainalooni. Loppujen lopuksi meillä varmaan uhkaillaan kauheasti, mutta lapsi tottelee yleensä. En minäkään mikään superäiti ole missään nimessä, mutta kyllä minä odotan kaunista käytöstä.
Kasvattamaan voi opetella, mutta jos ei halua, se onkin mutkikkaampi juttu. Aikuisen tehtävänä on tuottaa myös pettymyksiä, jotta ne eivät kirpaise niin paljon isompana. En tarkoita tällä mitään sadistista rääkkäystä toki!
ja siellä oli joku psykologi puhumasta lastenkasvatuksesta nykypäivänä. Hänen mielestään ongelmana on nimenomaan se, että vanhemmat siirtävät oman kasvatusvastuunsa kauemmaksi, eli tarhaan ja kouluun. Esimerkkinä psykologi sanoi, että jos lapsi on kotona ollut " pikku pomo" ja vasta esim. tarhassa tai koulussa eka kerran kuulee sanan " ei" ja törmää rajoihin, niin miten ihmeessä voidaan olettaa lapsen sopeutuvan tilanteeseen/porukkaan tuosta vain. Seurauksena on yleensä läjäpäin ongelmia pitkäksi aikaa eteenpäin ja lasta itseäänhän tuosta ei voi syyttää, vanhemmistahan se on alun alkaen ollut kiinni.
Näinhän se menee kyllä ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna.
Joidenkin vanhempien olisi hyvä saada vaikka kädestä pitäen opastusta lapsen kasvatukseen. Melkoisen rankka elämä tulee lapselle jos on pienenä tottunut siihen että kaikki menee hänen suunnitelmansa mukaisesti eikä elämä todellakaan sellaista vanhemmiten ole.
Lapsi ei ole pätevä päättämään miten asiat tehdään. Muutaman kerran meillä ystävällisesti pyydetään ja sitten ystävällisesti kannetaan jos ei muu auta. Jotkut vanhemmat eivät vain ilmeisesti kestä sitä että lapsi itkee / protestoi vaikka se on täysin normaalia eikä vahingoita ketään.
Ihme porukkaa...
mickemamma:
semidec:Myös tuttavallani toimitaan näin. Lapsen ollessa vielä ihan vauva ja makoili sitterissä tai muualla ja sanoi " ih" niin heti rynnättiin paikalle " Mikä sulla on hätänä" ja nostettiin syliin. Sit valitettiin kun ei viihdy yksin missään. No ei todellakaan viihdy kun tietää, että mutsi tulee ja nostaa syliin kun inahtaa. Sit kannettiin sylissä ja valitettiin kun ei voida mennä suihkuun eikä saa muutakaan tehtyä. Heillä myös takitiikka, että nukuvaa lasta ei voi siirtää koska voi herätä ja ruveta huutamaan. UUSAVUTONTA sanon minä.....
/i]
Tämä ei pätenyt ainakaan meillä. Pidin vauvana esikoistamme paljon sylissä pelkän " sitterissä istuttamisen" sijasta, ja nyt neljävuotiaana hän viihtyy ja leikkii kyllä hyvin itsekseenkin. Koti ei ehkä ollut viimeisen päälle tip top ja suihkussakin kävin aina yleensä miehen ollessa paikalla, mutta tärkeämpää minusta oli vauvan tarpeet siinä vaiheessa. Tosin yhden lapsen kanssa niitä kotihommiakin on vähemmän, että sinänsä helpompaa kuin monilapsisessa perheessä.
(Onneksi päiväkodissa lapseni oppii sitä kurinpitoakin ;-)
No, en tietenkään anna lapsen määrätä, lähdetäänkö puistosta vai ei tai salli pöydällä istumista. Mutta en kuitenkaan anna otsasuonteni haljeta, jos joskus joku asia tehdään toisin kuin se taiteen sääntöjen mukaan pitäisi tehdä. Aika usein jää lelut keräämättä, mutta jätänpä itsekin usein sanomalehden hujan hajan. Esimerkin antaminen on paras kasvatuskeino, ja jos en itse pysty olemaan täydellinen, miten voisin vaatia sitä lapseltanikaan?
Jos lasta yrittää kasvattaa enimmäkseen sotilastyyliin käskemällä, niin siitä ei tule yleensä kuin paha mieli kaikille. Kuten monet ovat maininneet, lapselle kannattaa antaa tietyissä tilanteissa näennäisiä vaihtoehtoja. Silloin molemmat osapuolet tuntevat hallitsevansa tilannetta. Puistosta tms. lähdön aikaan annan yleensä pari ennakkovaroitusta: " pian lähdetään" , " laske vielä kaksi kertaa" . Tällöinkin lapsi saa tuntea hallitsevansa tilannetta eikä vain olevansa vanhempansa " armoilla" . Lapsen ei pidä antaa pompottaa itseään, mutta ei lastakaan pidä pompottaa. Pienillä konsteilla tulee kaikkien elämästä mukavampaa.
Ja Oliviinille erityissympatiat. Minäkään en tajua, miten saisin pian 2 täyttävän poikamme pysymään missään jäähyllä. Ruokailussa tyyppi kiipeää koko ajan tuolille, alas, tuolille, alas, riippumatta siitä, istuuko syöttötuolissa vai isojen tuolilla. Käy hermoon ja aikuisten syöminen kärsii, mutta olemme halunneet pitää kiinni koko perheen ruokahetkistä. Seuraa kurinpitotoimia ja itkua, mutta en tajua, miten hulinan saisi kokonaan loppumaan. Joskus mietin, että helpommalla pääsisi, jos antaisi vain elää kuin pellossa. Ja tällaista tämä on aina ollut. Kun lapsi syö yksin (siis esim. iltapalalla) ja hänelle luetaan, homma sujuu ok, kun on se kirja keskittymisessä apuna.
Nukkumaan meno on vielä vaikeampaa. Itsekseen nukahtamista ei olla saatu toimimaan, sillä jos tyypin jättää yksin sänkyynsä, roikkuu verhossa ja repii tapettia, mitkä minusta ovat asioita, joihin on pakko puuttua. Ja puuttuminen taas on pojasta hauskaa, oikein kikatus pääsee. Siksi meillä yhä istutaan vieressä ja välillä taputetaan ja välillä lasketaan makuulleen jne. jne. Ja tämäkin on ollut tällaista aina. Nukkumaan mennessä ei edes auta käyttää mitään sanktiota (ei kai lapsen turvatavaroita, unilelua tai tyynyä, sentään kehtaa panna jäähylle?), ei lapsi aamulla muista, mistä se tarra tienattiin tms. Kertokaa, te äidit, joilla lapsi pysyy kurissa, mitä ihan oikeasti tässä tilanteessa tekisitte. Antaisitte lapsen repiä verhon alas ja tapetin seinästä?
Ehdotuksia:
Pöydässä riehumisesta meillä lentää ulos pöydästä. Takaisin saa tulla kun lopettaa riehumisen. Toimii aina aika nopeasti ellei saa raivaria. Sitten vaan raivotaan kunnes ei enää harmita. Ja meillä saa raivota!
Lelujen siivoamista en ole vielä edes aloitellut opettamaan. Koti on myös lapsen tavaroille ja meidän lego prinsessalinnan ihan oikea paikka on olohuoneen pöydällä. Pitäisi varmaan aloitella, mutta kun olen itsekin aikamoinen sottapytty...
Nukkumaan meno on meillä ollut aina vaikeaa. Nyt on menossa vaihe, jolloin lapsi huutaa sängyssä kaksi minuuttia " Mulla on kauhea nälkä! Äiti miksi mä en saa koskaan ruokaa!" Meillä on aina ikkunat auki kerrostalossa, odotan vaan, että sossut soittaa ovikelloa. Lapsi nimittäin saa aina iltapalan juuri ennen nukkumaanmenoa. Sen siitä saa kun meni joskus sortumaan päästämään tytön vielä vähän syömään... (eli leikkimään). Jos lapsi nousee sängystä, nostan sen aina takaisin ja sanon hyvää yötä. Pian neljävuotias huutaa siis hetken, eikä enää jaksa nousta sängystä kun tietää, että joutuu kuitenkin takaisin ja nukahtaa itse. Jos menen " auttamaan" nukkumisessa siitä seuraa yhä paheneva vedätysyritys, joten meillä toimii näin.
Jäähyt aloitetaan aina alusta kun karkaa. Pois saa tulla 3 minuutin kuluttua ja jos ei pysy tuolilla, nostan aina takaisin. Helppoa, kunhan muistaa säilyttää hermonsa, eikä ala rähjäämään karkurille.
Mulla on erittäin kovatahtoinen, toki peruskiltti tyttö ja koen, että mitä enemmän yritän pitää kuria ja järjestystä niissä asioissa missä sitä tarvitaan, sitä helpommalla pääsen. Yritän myös olla nujertamatta omaa tahtoa, kultainen keskitie on se mikä tuottaakin minulle eniten vaikeuksia. Äitini mielestä olen kauhea nipo, omasta mielestä olen vain mukavuuden haluinen ja haluan asua lapsen kanssa, joka on aisoissa.
Niin, siis olen täysin samaa mieltä että lapsi tarvii rajat ihan jo itsensä takia. Lapsi jolla ei ole auktoriteettiä on oikeasti pelokas eikä tiedä missä mennään. Minä tunnen myös muutaman lapsen joille ei ole koskaan sanottu ei ja joilla (minun mittapuuni mukaan) on melkeen luonnehäiriö tämän takia.
Meillä on paljon menoja lasten kanssa joten äärimmäisen harvoi jää jotain tekemättä koska lapsi ei suostu. Itkua ja huutoa piisaa, mutta myös naurua ja lämpöä.
Mutta kun esim yhtenä aamuna poikamme vaati saada sukkahousut housujen alle tarhaan niin hän myös sai ne. Ei niitä säiden puolesta todellakaan olisi tarvittu mutta jos yksillä sukkahousuilla pystyn pelastamaan koko aamun ja sen että tarhaan on kiva mennä niin hyvä. Joskus lapsi ei " suostu" laittamaan jotakin paitaa jonka minä olen valinnut ja jos kyseessä ei ole mikään erityinen tapahtuma (esim hautajaiset) niin sitten lapsi laittakoon minkä paidan haluaa. Jos lapsi ei yhden joskus suostu syömään niin sitten ei mutta mitään ekstraruokia en tarjoa.
Nyt kun meillä on keskimmäinen alottanut tarhan ja on sitten kotona vähän kiukku niin olen kyllä käsitellyt häntä aika hellillä otteilla, eli lepsummin kun tavallisesti. Kuitenkin perussäännöt on ja pitää.
Oma äitini on ollut lepsuimmasta päästä ja huomaan sen myös toistuvan omien lasteni kohdalla.. tosi ei hommasta välillä tule mitään, kun on kaksi lasta... eli sanoisin, että yhden kanssa lepsuus on jees, mutta kahden kanssa ei mistään tulisi mitään...
Ja sitten, jos joku tulee kylään niin meillä toimitaan meidän säännöillä, ja myös ne vieraan lapset. Samoin mummolassa, kun itse puolestaan kun käydään, periaatteessa mummon säännöt on ne millä toimitaan, mutta jos ne on liika lepsut säännöt, niin sitten kyllä komennan omiani...
Lepsuus minusta on välillä ok, mutta AINA ei kyllä, ja tietyt hommat vaan on hoidettava ja varsinkin ne ruokailut pitää kyllä tehdä niinkuin pitää, eikä pelleillä...
Murrosiässä muuten en kyllä pistänyt yhtään kampoihin itse ainakaan oman äitini kanssa mistään, kun hän salli aina kaiken...
Kysyit, mitä tehdä verhojen ja tapettien suhteen. No meillä on lapset opetettu jo pienistä nukahtamaan itsekseen ja siihen, että sänkyyn jäädään ja siellä nukutaan, mutta jos tekisivät tuollaista niin..
a) jos lapsi on pinnasängyssä, siirtäisin sängyn niin kauas verhoista ja tapetista, ettei yllä.
b) jos on tavallisessa sängyssä, niin jättäisin sänkyyn ja jos alkaa terrorisoida, palaisin takaisin ja lopettaisin puuhan sanomalla esim. nyt on yö nukutaan ja laittaisin takaisin sänkyynsä makuulle ja poistuisi ja jos edelleen jatkaa, niin menisin takaisin ja taas kieltäisin ja jatkaisin näin kunnes jäisi itse nukkumaan sänkyynsä.
Meillä on myös ystäviä, joilla kuri on melko lepsua, mutta vaadin silti meillä kyläillessä lapsia noudattamaan samoja sääntöjä kuin omanikin. Tosin ei meillä mitään armeija meininkiä ole. Eli maalaisjärjellä mennään.
Olen törmännyt vastaaviin tilanteisiin ja koska itse haluan olla turvallinen aikuinen omalle lapselleni ja miksei muillekin, niin minä kyllä päätän meillä kotona, miten toimitaan. Eli koska meillä oma perhe syö tuoleilla istuen, en anna lupaa muillekaan lapsille aterioida pöydällä. Sama juttu ruoan kanssa: tarjolla on sitä mitä on, edes vieraille ei mennä hakemaan mitään korvikeruokia - ja olisihan se väärin omaa lastani kohtaan, joka syö nätisti tarjolla olevaa ruokaa. Jos vieraille eivät nämä säännöt käy, niin voi voi. Jos ruoka ei maistu, niin syököön kotonaan. Eivät tuttavavierailut niin kauan kestä, että se vieras nirsoksi opetettu lapsi nälkään kuolisi.
Lapsen äidille sanoisin jotenkin suht suoraan mutta asiallisesti, ettei ole lapsen homma päättää kaikesta. Se on ihan oikeasti lapselle myös henkisesti raskasta! Lapsen pitäisi saada keskittyä olemaan lapsi ja opettelemaan elämää vähitellen - tähän tarvitaan vanhempia, jotka luovat selkeät, johdonmukaiset rajat.
- tiukki