17v ja raskaana
Sain juuri tietää olevani raskaana. Olen vakituisessa parisuhteessa, asumme yhdessä, (itseasiassa ollaan niin vakaalla pohjalla että on puhuttu jo tulevaisuudesta että kunhan saan lukion päätökseen hankittaisiin lapsi tai kaksi ja naimisiinkin meno ollut puheena, kosintaa odotellessa ;D) työssäkäyvän miehen kanssa ja ehkäisy on pettänyt. Olemme molemmat hyvin lapsirakkaita ja suhteemme on ollut aina helppo ja voimme hyvin ajatella olevamme aina yhdessä. Haluaisimme pitää lapsen.
Mutta onko sen pitäminen kesken lukiota yhtään järkevää? Pystyisin äitiyslomallakin suorittamaan jonkin verran kursseja itsenäisesti varmaan sopimalla, koska tenttiminen on minulle sopiva opiskelumuoto. Silti lapsen pitäminen hidastaisi vuodella opintoja ja esim. kirjoituksiin valmistautuminen olisi vaikeampaa.. Toisaalta tavoitteenani ei ole mitkään huippupaperit ja lukiossa olenkin lähinnä hankkimassa mietintäaikaa mitä tulevaisuudessa tekisin.
myös vanhempieni suhtautuminen pelottaa. He pitävät poikaystävästäni paljon, mutta varsinkin isä toivoisi minulle hyvää koulumenestystä ja on ylpeä menestyksestäni. Mietintäaikaa onneksi on, koska raskaus on niin alussa...
Teidän äitien mielestä, teenkö tyhmästi jos pidän lapsen? Ajatus pienestä luopumisesta tuntuu jo nyt hyvin väärältä :(
Kommentit (5)
Et todellakaan tee väärin pitäessäsi lapsen. Jos olisit tyttäreni auttaisin sinua kaikin mahdollisin tavoin. Ehdit kyllä opiskella myöhemmin ja nythän saat vielä extralisäaikaa pohtia mikä sinusta tulee. *halaus*
Sitäpä ei voi toiset sanoa, mitä teette. Kuinka paljon teillä on meno haluja ja luottoa toisiinne? Lapsi vaatii pitkään sen 24/7 vanhemman läsnäoloa.
Pidä lapsi, jos sitä haluatte. Itse tulin lukion viimeisellä raskaaksi ja kirjoitukset hoituivat hyvin. Nykyään opetus on räätälöitävissä niin, että ongelmia ei synny.
itse olen yliopisto-opinnot tehnyt sen jälkeen. Tärkeintä on, että turvaverkko on kunnossa.
Onnea elämäänne.
Itse en ole koskaan ollut menevää sorttia ja poikakaverikin on jo pahimmat vuotensa elänyt, ei sekään baareissa viihdy :)
Kiitos tuesta, varmaan pitää ottaa äidille puhelua lähipäivinä ja kertoa uutiset :)
Jos jollakin on kokemuksia lukio-opinnoista samalla kuin raskaudesta/äitiydestä kuulisin niistä ilomielin.. :)
ap
Etköhän sä ite tiijä paremmin mitä teet ja toi sun viimenen lausees ei jättäny paljoa vaihtoehtoa. Pitäkää vaan lapsi jos se oikealta tuntuu. Onnea teille !