Minkä tavaran konmarittamista olet katunut?

Eniten harmittaa ne tavarat, jotka äiti laittoi kiertoon kysymättä minulta, kun olin lapsi.

Playstation 1:n ja 2:n myymistä hetken mielijohteesta täysin pilkkahinnalla. Oli paljon pelejä ja eniten ikävöin PS 2:en tanssimattoja ja tanssimattopeliä. Tyhmänä ajattelin uuteen asuntoon muuttaessa että ei ole tilaa pelata esim. tanssimatoilla. Paha virhe ja niitä ei saa enää takaisin hankittua ellei ole valmis maksamaan itsensä kipeäksi! Älkää missään nimessä luopuko vanhoista pelikonsoleista, niitä tulee ikävä.

Vaaleansiniset lintuverhot😭 Vieläkin ikävä niitä, vaikka taitaa olla jo 10 vuotta niiden myymisestä😭

Vierailija kirjoitti:

valokuvat eksästä hävitin mutta palattiinkin yhteen yli 15 vuoden erossa olon jälkeen niin olisipas ollut mukavaa jos olisi olleet tallessa ne kuvat nuoruudesta mutta minkä teet

Oho ... Tiedän kyllä yhteenpalanneita pareja, mutta 15v! Onnittelut teille!

En kadu mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ”marittanut” varmaan puolet omaisuudestani. En kadu mitään. Itsekin koen, että kaikki on tarvittaessa korvattavissa. Inhoan tavaraa ja koen vapauttavana päästä eroon siitä.

Esim. minun isovanhemmiltani saadut lahjat ei todellakaan ole korvattavissa. Vai mistä saa esim. juuri minun mummoni maalaaman taulun? Tai mummon siskon tekemän huivin? Tai ukkini äidin tekemän ryijyn? yms.

Lapsuudessa n.20v sitten vietin paljon aikaa naapurin mummon luona. Edelleen on tallessa hänen antama lasi astia jolla on myös rahallista arvoa. En myy sitä ikinä. Hän tapasi maalata kiviin kissan kuvia, sain yhden. Sekin on esillä hyllyssä.

Harmi kun hävitit taidon kirjoittaa YHDYSSANAT oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ”marittanut” varmaan puolet omaisuudestani. En kadu mitään. Itsekin koen, että kaikki on tarvittaessa korvattavissa. Inhoan tavaraa ja koen vapauttavana päästä eroon siitä.

Esim. minun isovanhemmiltani saadut lahjat ei todellakaan ole korvattavissa. Vai mistä saa esim. juuri minun mummoni maalaaman taulun? Tai mummon siskon tekemän huivin? Tai ukkini äidin tekemän ryijyn? yms.

Lapsuudessa n.20v sitten vietin paljon aikaa naapurin mummon luona. Edelleen on tallessa hänen antama lasi astia jolla on myös rahallista arvoa. En myy sitä ikinä. Hän tapasi maalata kiviin kissan kuvia, sain yhden. Sekin on esillä hyllyssä.

Harmi kun hävitit taidon kirjoittaa YHDYSSANAT oikein.

Itse olet tainnut hävittää OCD terapeuttisi!

😀😀

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki on ostettavissa uudelleen.

Ei ole. Suosittelen laittamaan jotkut jutut varastoon sivuun ennen kuin lopullisesti laittaa eteenpäin. Jos ei ole vuoteen kaivannut sitä asua tai mitä nyt vaan niin sitten sen kuuluukin jo mennä.

Niin kuin ns paremman juhlapuvun / kansallispuvun ja pakkasta enemmän sietävän talvitakin...  Ihan vain esimerkkinä, että en nyt vain yhden vuoden perusteella tekisi liian hätäisiä johopäätöksiä.

Kummisetä

Pipo, jonka olin kutonut ja jota ei ollut tullut käytettyä, vaikka se oli hieno. Jouduin kutomaan uuden samanlaisen tilalle.

Jotkut paidat, mutta aloin kaivata niitä vasta vuosien kuluttua.

Vierailija kirjoitti:

Laitoin tosi paljon valokuvia pois. Niitä oli satoja, ellei jopa tuhansia. Säästin n. 100. No, joitakin kuvia aloin kaivata jälkikäteen, vaikka kuinka yritin olla rehellinen itselleni niitä poistaessani; jäisinkö mahdollisesti kaipaamaan vai en. Paljon meni, paljon jäi.

Konmarituksessa on unohtunut yksi perusasia: ei kannata hävittää sellaista, jonka tilalle ei voi tarvittaessa hankkia uutta.

Muutenkin aika turhaa touhua, jos kuitenkin hankitaan tilalle uusi, niin kuin tässäkin eräät kirjoittavat.

Kynäteline. Se oli aito 1980-luvun esine ja juuri minulle ostettu, kun aloitin koulun. Kaduttaa, että laitoin sen kirpputorimyyntiin.

Ei minkään, liika tavara vain ahdisti.

Minulle myönnetyn kultaisen dildon.