TAMMENTERHOT keskelle viikkoa
Alointapa pinon, kun eilinen tuntui taas olleen melkoinen jättipino ;) Juttua ja jutustelijoita tuntuu riittävän, kiva näin.
-äitiliini ja masukki 21+1 (eilen pistin jo viikon liikaa.. ei pysy laskuissa itsekään mukana...)
Kommentit (33)
Huomenta vaan,
olen tullut taas ajoissa töihin, joten jos tässä ennen töiden aloittamista kirjoittelis taas muutaman sanan kuulumisia.
Noi neuvolakäytännöt on tosiaan aika kummallisia. Kun kerran Sindan kanssa pääsemme neuvolalääkäriin aika myöhään ja silti on melkein 10 viikkoa eroa vielä meidänkin käynneissä, vaikka olemme saman neuvolan asiakkaita. Tai no minä en enää ole, koska tulevana viikonloppuna muutamme ja minä vaihdan neuvolaa ja olen jo varannut seuraavan ajan sinne uuteen neuvolaan. Toivottavasti silloin saan jo ne paperit, niiin pääsen tekemään hakemuksia ym. Ihanaa, kun pääsemme muuttamaan, niin voi alkaa jo vähän paremmin suunnittelemaan vauvallekin kaappia ja paikkaa ;)
Äitiyspakkauksen saaminen on aina yhtä ihanaa, vaikken tuosta tämän vuotisesta noiden sinisten ulkovaatteiden osalta tykkääkään kovin paljon, kun on itsellä ihan tyttöolo. No, jos tyttö tulee, niin ei se harmita, kun meillä on pieni toppapuku valmiina tytölle (olen sen ostanut aikoinaan esikoiselle). Ja se on tosiaan ihan punainen, joten sitä ei kyllä pojalle voi harkitakaan laittavansa päälle.
Autokeskusteluun sen verran, että meillä on Citroenin C5 ja luulen, että se on meille sopivan tilava auto kolmen lapsen kanssa. Eihän siinä ylimääräistä tilaa ole, mutta vaunut mahtuu peräkonttiin heittämällä ja istuimet mahtuu kaikki autoon. Joten sillä aiomme pärjätä nyt ja tulevaisuudessa. Mummola on 500 km:n päässä, että joskus on pakko pitkiäkin reissuja autolla tehdä (on nimittäin aika paljon edullisempaa liikkua omalla autolla kuin esim. junalla). Jos siis laskee pelkät bensat, niin edullisemaksi liikkuminen omalla autolla tulee ja silloin saa kulkea itselleen parhaiten sopivana ajankohtana. Ei tartte miettiä aikatauluja ja sitä, millä pääsee asemalle jne.
ON: ok. Kipuja sängystä noustessa on, yöllä vessaan lähtiessä viime yönä oli tosi tuskaa. Tuntui, ettei selkää pysty suoristamaan, kun käy niin kipeetä. Mutta aamulla nouseminen oli jo paljon helpompaa kuin monena aiempana aamuna, joten ehkä tämä tästä alkaa helpottumaan (ainakin toivossa on hyvä elää..)
Mutta nyt töiden pariin. Mukavaa keskiviikkoa kaikille.
-äitiliini ja masukki 21+1
Mulla on vähän viestit lukematta, kun onnistuin tähän aikaan vuodesta hankkimaan itselleni flunssan ja kotona makasin sohvalla/sängyllä pari päivää. Sohvallakin piti maata, kun esikoinen tuli aamulla viereen nukkumaan ja ilmoitti sitten, että paita on ihan märkä. Minä totesin vaipan falskanneen ja sitten totetesin myös peiton kastuneen. Ja lakanan ja patjan... :) Jotenkin sairaana ei kauheasti jaksa tuollainen innostaa.
Mirabella: laitoin sulle meiliä, toivottavasti tuli perille.
wei rv 17+3
Beijaflor ja Zatu: hauskoja noi teidän saamat kommentit auton ja työn puutteesta! Meille taas appiukon vaimo siunaili esikoisen synnyttyä, että kyllä teidän nyt on pakko ostaa televisio, kun miten se lapsi pärjää ilman!! :D
Liikuntagallupiin: Minusta on tullut ihan kauhea plösö. Kyllä mä nyt pari-kolme kertaa viikossa pyöräilen töihin (7km suuntaansa), mutta ei siitä nyt vielä kova hiki tule. Koko kesä vaan meni remontoidessa, niin kaikki liikunta jäi. Nyt pitäis kai ottaa ihan asiakseen lähteä lenkille iltaisin.
Ketkä tietää raskaudesta: Lähimmät sukulaiset ja ne kaverit, jotka oon tavannu viimeisen kuukauden aikana. Niin ja lähimmät työkaverit. Ei siis kovin moni. Minä nyt kuitenkin olen tällainen kävelevä postintorvi :) Mutta haluttiin alussa olla kertomatta kenellekään ja sitten kun ekan ultran jälkeen asiasta ruvettiin puhumaan, niin eihän se niin nopeasti etene.
[color=sienna][b]Äitiliini[/b], mulla ei ole MJ neuvolassa vaan JK, koska kuulun Martinniemen neuvola-alueeseen. Samassa koulussakaan ei olla oltu ainakaan peruskoulussa, koska olen ollut " siellä toisella" yläasteella, sinne päin olet vissiin muuttamassa? :) Onko muuten meidän kunnassa synnytysvalmennusta? (missä se pidetään?) Entä jotain perhekahviloita tms.? Aika pihalla olen vielä näistä kuvioista.... :) Kerro mulle mitä kaikkea täällä voi vauvan kanssa sitten puuhailla!
[b]Tigger[/b], voi kamala mitä joudut kuulemaan töissä! Pysy vaan kaukana tuollaisista tyypeistä, vaikka luultavasti ne jää pelkiksi puheiksi. Ja älä jää pyörittelemään asioita päähän, vaan kerro miehellesi, neuvolassa jne. Ja ajoissa saikkua, sinun ja vauvan hyvinvointi on tärkeintä!
[b]maria80[/b], kyllä mä ainakin muistan sut, kun oon seuraillut sivusta myös noita Haahujen juttuja. Tervetuloa takaisin! Ja aika monta Haahua olet saanut perässäsi vedettyä tälle puolelle :) se ilahduttaa kun itselläkin on noita km takana.
[b]Beijaflor[/b], kivalta kuulosti tuo imetystukiryhmä, voi kun itsekin pääsisi sellaiseen. Oulussa suunnitellaan jotain uutta perhevalmennusta, painottuen esikoista odottaville ja nimenomaan vauvan hoitoon, imetykseen ym. Ihan joku projekti oli siitä syystä käynnistetty. Kateellisena vaan seuraan lehdistä kun itse naapurikunnassa asun :( en tiiä oisko meillä mahista osallistua siihen, tietääkö kukaan? Mellum, AliinaK, Äitiliini? Oliko meitä muita oululaisia?
[b]Gallup[/b], ihan alussa kerroin parille sydänystävälle, sitten menikin pitkään ennen kuin kerrottiin kellekään. Keskenmenoista johtuen on viivytetty kertomista, miehen vanhemmat ei tiedä vieläkään :-/ Töissä kerroin pari viikkoa sitten esimiehelle, muut työkaverit ovat huomanneet mahasta viime ja tällä viikolla. Eli moni ei vielä tiedä, ihan äskettäin vasta olemme asiaa pikkuhiljaa julkistaneet. Mies ei ole tainnut kertoa itse vielä kellekään, mutta kohta saa varmaan kyselyitä :) Omille vanhemmilleni kerroin 16. viikolla ja vaan sen takia etteivät joutuisi sitten pettymään. Tiesivät kyllä keskenmenoista. Onnessaan olivat, kun 1. lapsenlapsi. Miehen vanhemmilla niitä on jo 15, joten ei tule suurta muutosta. Pitäisi kai kertoa piakkoin, saa nähdä suhtautumisen kun olemme täydellinen susipari, heh, emme edes kihloissa ja he ovat aika vanhoillisia tällaisissa asioissa. No, omahan on elämämme.
[b]Omppu, Tikru, Monttu[/b] mitäs teille kuuluu, kun ei ole kuulunut vähään aikaan mitään...? Tikru taisi aloittaa työt, joten pitää varmaan kiirettä. Monttu, miten sun kutina, onko pahentunut/parantunut? Ja muut joista ei ole vähään aikaan kuulunut, tulkaahan kertomaan kuulumisia! Kivasti on kyllä päivittäisille pinoille pituutta :)
(.) Muljuaminen alkaa olla jo päivittäistä. Eilen tosiaan tuntui pikku tönäisyjä pitkin päivää töissä ja sitten illalla kotona. Väkisinkin naurattaa, aivan ihanaa! Mullakin välillä hormonit hyrrää ja meinaa itkettää pikku jutut, toisaalta taas välillä unohtaa kokonaan olevansa raskaana ja olo on mainio. Pitäisi nyt nauttia olosta ja liikkua, kun vielä voi. Mulla tuntuu pistoja vain öisin, jos käännän kylkeä liian nopeasti. Silloin tuntuu kuin sukkapuikolla pistettäisiin mahaan. Taitaa olla ne kohdun kannattimet, kun siihen sivuun pistää. Menee onneksi nopeasti ohi ja ei taida olla kovin vaarallista jos on noin yleistä?[/color]
[color=deeppink][size=4]♥♥♥♥♥♥[/size][/color]
[color=sienna][b]
Sinda & Nipsu rv 18+4[/b]
[/color]
Ihanaa nukkua vaihteeks kunnon yöunet. Vessassakaan ei tarvinnut ravata kuin kaks kertaa. Tais olla eilen niin helpottava tuo neuvolareissu, ettei huolet kummitelleet yöunissa.
Oon muuten ihan hirmu huono kommentoimaan, kun ei pysy ajatukset aina kasassa... Tämmönen hajamielinen uneksija ja tunteilla eläjä olen.
Tigger: Kamala päivä sulla ollut töissä =( Käy ihmeessä lääkärin juttusilla, jos sun päivät alkaa olla tuollaisia. Vain parasta sinulle ja vauvalle!
Musta ei edes olis tekemään sun työtä, olen sen verran herkkis ilman raskauttakin.
Raskaustiedon leviämisGalluppiin: Tästä tietää varmaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat, kiitos mun äidin, joka on sellanen lörppä, ettei sillä pysy salaisuudet sisällä. Ainoat, jotka ei tiedä, on miehen veljet perheineen, vaikka asuvat samalla paikkakunnalla (tossa aika naapurissa vielä) kuin me.
Miehelle ja parhaalle ystävälle kerroin heti, kun sain plussattua ja vanhemmille tuli kerrottua muistaakseni viikoilla 8-9, kun en pystynyt pahoinvointia salaamaan.
Mulla edellinen raskaus oli ihan unelmaa. Olin onneni kukkuloilla ja kaikki oli ihanaa. Ei ollut pahemmin oireita ja hehkeä olo koko ajan. Poika tuli. Nyt on sit ollut pahoinvointia ym vaivoja, enkä oo kauheesti nauttinut olostani, niin siks kuvittelen nyt oottavani tyttöä.
Puolentoista viikon päästä ois se rakenneultra, mutta en tiedä vielä yrittäiskö kysyä sukupuolta. Toisaalta olen hurjan utelias asian suhteen, mutta toisaalta ois kiva pitää jännitystä yllä loppuun asti. Täytyy jutella miehen kanssa, että mitä hää on mieltä.
Poika huutelee potalta, hyvin aina keskeyttää minut =)
Tsemppiä kaikille vuodelepoon määrätyille ja toki muillekin!
-tau- & masueeva 18+4
Voi tätä raskauden ihanuutta ja kurjuutta. Mulla oli eilen varsinainen itkupäiävä. Kun nyt pakkolevon jälkeen joudun ottamaan erittäin rauhallisesti, jouduttiin hommaamaan lapsille hoitopaikka, jotka siis normaalisti ovat mun kanssa kotona. Pillahdin eilen itkuun, kun hiotopaikasta soitettiin ja sanottiin, että tytöt voi mennä sinne torstaina. Itkusta ei meinannut loppua tulla. Välillä tuntuu niin järjettömältä ja hermoja raastavalta maata ja ottaa vaan rauhallisesti, kun ei oo edes mitään kipuja. No, ei saisi valittaa, asiat vois olla huonomminkin. Kun tuosta itkusta selvisin, totesin, että mun suosikkikala akvaariossa oli todella heikolla hapella ja jouduin siltä ottamaan hengen pois. Ja taas itkettiin.. Toivottavasti tämä päivä on vähän tasaisempi..
Tigger: kuulostaa tutulta, olen itse samalla alalla ja voin kuvitella tilanteen. Jos tilanne töissä alkaa tuntua raskaalta, haet lomaa vaan. Paljonko teitä on työvuorossa töissä? Tunnetko muuten olosi turvalliseksi töissä?
Mitäs muuta? Gallupia ainakin oli vauvatiedottamisesta. Kyllä meillä tietää kaikki läheiset ja pikku hiljaa jo ei niin läheisetkään. Kerrottiin jo ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen, kun en niillä helteillä löytänyt tarpeeksi peittäviä paitoja, että kasvava kumpu olisi pysynyt piilossa. Tämä kolmas raskaus oli jotenkin niin arkipäiväinen, ettei tarvinnut miettiä juhlallisia menoja ja tilaisuutta, missä vauvan tulosta ilmoitetaan esim. isovanhemmille.
Mutta miten on teillä muilla: Helpottuuko vai vaikeutuuko raskaudet, mitä enemmän niitä on takana? Mä oon kuvitellut, että seuraava raskaus olisi " helpompi" , mutta eipä vain ole ollut.
Entä miten sujuu Ardisian pakkolepo?
Lisää ( . ) Vatsa on pullahtanut taas parissa päivässä isommaksi ja masukkaan liikkeet tuntuu päivittäin, nyt jo satelee potkujakin. Tosin vain mun miehen hipsutus on saanut vauvan potkimaan oikein kunnolla. Suloista :)
Nautinnollisen mahakasta päivää kaikille ja hyviä vointeja!
L, 17+1 (voi kun tuntuu vähältä, kun joillakin on viikot jo yli 20!)
Muut voi ihan huoletta hypätä tämän viestin yli!!
Mitäköhän kunnassamme on tarjolla.. No, synnytysvalmennus pitäisi olla, mutta sitä en tiedä, että missä sitä järjestetään. Silloin aikanaan esikoista odottaessa kävin Martinniemen koululla (tosin neuvolakin oli silloin vielä siellä), kun kuuluin silloin sille alueelle asuinpaikan mukaan. Ja kakkoselta en käynyt missään valmennuksessa ja tuskin tältä kolmoseltakaan.. Mutta luulis kai niiden neuvolassa asiasta puhuvan teille ensimmäisten odottajille ;) Siskoni kävi ainakin pari vuotta sitten jossain valmennuksessa, kun odotti esikoistaan.
Perhekahviloita ei taida olla muualla kuin MLL:n kahvila Kiviniemessä ja sit tietysti seurakunnan perhekerhoja järjestetään ympäri kuntaa. Ja aiemmin on ainakin toiminut myös kunnan avoin päiväkoti, jossa on myös toimintaa pelkästään lapsille mutta myös yhdessä vanhempien kanssa toimivia ryhmiä on. Joten onhan sitä jotain tarjolla. Näistähän löytyy lisätietoa MLL:n nettisivuilta ja sit kunnan sivuilta. Itseänikin kiinnostaa osallistuminen näihin, kun muutetaan uudelle alueelle, jossa ei ole tuttavia ennestään, jos vaikka siellä tutustuisi uusiin ihmisiin ja löytyisi näille meidän vanhemmille lapsille leikkikavereita.
Sittenhän meillä on hieno uimahalli, jossa järjestetään vauvauintia, sehän voisi olla esikoisen kanssa myös mukavaa, jos sellainen kiinnostaa. Me ei itse olla koskaan vauvauinnissa käyty, sitten kyllä lasten kanssa uimahallissa, kun ovat olleet jo vähän isompia. Mutta jos uiminen kiinnostaa, niin sinnehän sitä voisi vauvan kanssa mennä, kunhan se vähän kasvaa. Siitäkin varmaan löytyy lisätietoa kunnan/uimahallin sivuilta.
Mä olen kaivannut vähän sellaista äiti-vauva-jumppaa, mutta sellaista en toistaiseksi ole löytänyt. Joten jos tiedät, että sellaista jossain on, niin otan tiedon kiitollisena vastaan. Tosin nythän tuo matka Ouluunkin lyhenee, joten ehkä sitä voisi katsoa sellaista Oulun suunnaltakin.
Mutta tässä nyt jotain juttuja, mitä mieleen tuli. Toivottavasti tästä on apua sinulle, kun suunnittelet tulevia päiviä vauvan kanssa sitten ensi vuoden puolelle..
Mutta nyt vähän töitä ja kohta ruokatunnille ;o) (miten niin aina nälkä)
-äitiliini ja masukki 21+1
Näin aluksi niin paljastanpa minäkin vauvan sukupuolen. Rakenneultrassa selvisi, näin ihan itsekin selvästi, että poikahan sieltä on tulossa. Ennestään meillä on 2 tyttöä ja onhan se mukavaa saada poikakin. Mies ihan innoissaan! :)
LiikuntaG: En ole vielä vastannut tähän. Enne raskautta innostuin kovast kotona aerobiggaamaan dvd:ltä. Mutta mun vasen polvi alkoi tehä tepposet. Tuli vaan mieleen näin jälkeenpäin, että muistanko ihan väärin että osotusaikana voi nivelet löystyä? Taisin olla silloin jo raskaana kun tuo polvi alkoi reistaileen. Tai sit mä tein liikkeet väärin. Noh, kun plussasin, niin jotenki iski pieni masis ja tuo innostus on toistaiseksi lopahtanut. Kävely on ainut mitä tällähetkellä teen. Iskiaskin välillä jo vaivaa. Pitäsi saada itsestä enemmän irti.. Onneksi tuo paino ei nouse vaikka " lösöilenkin" turhan usein(nytkään raskaana ei ole vielä pahemmin noussut).
AutoG: Meillä on Volvo V40 vm-02 ja aika ahdashan tuo on jo nyt. Pitää laittaa kun tää kolmas syntyy, niin toisen lapsen istuin eteen. Mä sit joudun istuun takana jos reissuja tehdään.. Hyvä autohan tuo on, ei mitään vikoja pahemmin ja hyvin kulkee. Ollaan maksettu autovelkakin pois, niin ei viiti heti uutta velkaa ottaa. Miehellä kylläkin on hirvee autokuume ja olenkin saanut toppuutella sitä..
Raskauden kertomisG: Taisin kertoa omille vanhemmilleni n.rv13-14. Kun piti viedä hoitoon muksut että pääsin ekalle lääkärintarkastukselle.. siitäpä se sit levisikin kuin kulovalkea siaruksilleni jne. Ihan ekaksi taisin kertoa kaverilleni..oisinko ollut silloin viikoilla 8-10.
(.) Jos nousuen äkkiä sängystä ylös, niin mahaan vihlaisee kunnolla. Sängyssä kääntyminenkin käy alaselkään, joten aika hiljalleen joudun hivuttautuun.. Missäs vaiheessa sitä ei enää saanut nukkua selällään? Eiks siitä ole jotain haittaa sikiölle/itselle? Meinaan ettei veri kierrä kunnolla... vai miten se nyt olikaan?
Minä kun aina herään, niin olen selällään. Arvaa vaan kun alaselkä on kipee sitten. Pitäis laittaa joku tyyny selän taakse, ettei tuu käännettyä itseä unissaan.
jeps tälläistä tänne..
mellum ja peukaloinen 22+3
siis täällä kotona,isommat 2 on koulus ja pikku herra nukahti,mahtavaa!
eilen ei herra 1vee2kk nukkun päiksyjä kuin ½ tuntia!
Katsottiin sitten sitä Luonto iltaa,niin huomasin yhtäkkiä,että jätkä oli nukahtanut istaalleen mun viereen klo 7.. siitä se posotti aamu 7 heräämättä.. oli ihan outoo,kun ei tarvinnut nukuttaa ja ehdittii rauhas käydä saunassa isompien kanssa...
Oliko sitä Zatun kyssää mukana ohjelmassa?(etkös se sinä siitä puhunut?)
(. ) ei sen kummempaa.. närästys on ikävän kovaa,ostin tosiaan sen isoimman paketin rennietä ruuaksi ;)
Kauhee himo tullut suolakurkkuun(ah,terveellistä!)
muutenkin oon ollu täs raskaudes suolan perään..
nytkin tekis mieli chili con carnea.. :) ja tietysti extra pavuilla!
voi olis jo 8 pvä,silloin on rakenne ultra..aika menee niin hitaasti.
Maria ja himpula 19+3
ai niin,
KertomisG: kaikki tietää,varmaan miljoona semmostakin joita en ite tunne,äiti on meilläkin hyyyvin tehokas :D
Nuha vaivaa edellen meitä, siis minua ja poikaa. Ärsyttää, kun saa köhiä ja se karheuttaa kurkun ja alkaa janottamaan - jonka johdosta saa rampata veskissä alvariinsa. Joka yö olen jo pitkään käynyt pissareisulla ainakin kahdesti. Poikkeuksena viime viikolla yhtenä yönä väsytti niin paljon, etten jaksanut nousta :)
Me ollaan kerrottu kaikille jo odotuksesta ja melkein kaikki tietävät myös, että poika on tulossa.
Autona meillä on muutama vuosi sitten Saksasta tuotu Opel Astra GSi. Kiva pikkuauto, mutta ei me kyllä enää vauvan syntymän jälkeen siihen mahduta. Poika on ollut istuimessa etupenkillä koko ikänsä, kun kaukalo eikä tämä turvaistuin ole mahtuneet takapenkille. Hyvin ollaan reissuilla pärjätty, vaikka ahdasta on ollutkin. Sopu sijaa antaa.
Ihanaa kyllä saada sitten uusi auto. Mä olen haaveillut Toyota RAV4:sta mutta haaveeksi saa nyt rahatilanteen takia jäädäkin. Eiköhän me osteta sitten se auto mihin on varaa.
Ihanaa kun vaavin liikkeet on ruvenneet tuntumaan päivittäin. Aina ei vaan ole aikaa keskittyä niitä kuuntelemaan, ja sitten huolestuneena jään niitä odottelemaan. Aina se on yhtä ihanaa, kun palkinnoksi odottelusta vaavi tumauttaa johonkin kohtaa masua.
Mutta nyt menoksi!
Taneli + pikkukirppu 20+3
[color=blue]Wei [color=violet]juu kaikki ei tosiaan aattele mistä suustaan päästävät, ku kuulevat jonku odottavan lasta. Saa nähä mitä kyseinen immeinen mulle nyt sanoo, kun ei vieläkään sitä vakityötä oo ja jo toinen tulossa :D
[color=blue]Lydi@ [color=maroon]*halaa* toivottavasti kyynelkanavat alkaa ehtymään :) tosin välillä mulla ainaki helpottaa oloa, kun " saa" kunnolla niiskuttaa. Hölmöä?
[color=blue]Mellum [color=violet]jännittäviä uutisia ootte saaneet :) Onko odotus tuntunut erilaiselta kuin tytöiltä??
[color=blue]Maria-79 [color=maroon]pöh ei sitä kysymystä esitetty, ei itseasiassa yhtään valmiiksi lähetettyä. Mainostivat vielä, että etukäteen voi kysymyksiä lähettää *möks*. No, siellä oli vissiin niin paljo yleisöä ettei tarvinnu. .
[color=darkviolet]Nuha alko vaivaan meilläki uuestaan. Akka reppana köhii taas ja nyt vuotaa nenuki vähän mitä ei parisen viikkoa sitten ollu :/ Tuntu muillaki olevan lentsua, ei yhtään kiva.
Nyt vasta aikaa asettua hetkeks paikalleen. Aamusta kävin siel työkkärissä. Kerroin " suosiolla" raskaudesta ja mun mielestä oli ihana neuvo, kun tuskailin mites sitten, jos jostain työstä kieltäydyn työn raskauden takia (ei oman tavallaan heh) niin sit pätkähtää karenssia. .niin tää ohjaajatäti käski hakee lekurilta saikkua. Kysy onko ollu ongelmia odottamisessa ja päätinpä siinä sit sanoo km:sta niin ymmärrystä tuntu löytyvän.
Kävin siinä sit yhellä kaverilla kylässä ja sit äiti tuli poimiin vattuja, joten tää päivä on menny sujahtamalla. Nyt pitäs mennä hakeen akka hoidosta.
Joten palaan myöhemmin.
Z ja Säde 17+5
Bellevue; Toivottavasti antibiootit tehoavat nopeasti eivätkä supistelut olisi vielä ehtineet aiheuttaa kohdunkaulan kypsymistä! Pikaista toipumista!
mellum; Onnea pojasta ;) ja ilmeisesti kaikki oli muutenkin hyvin ultrassa!
raskaudestakertomisG: meillä on myös vasta hiljattain alettu kertoa raskaudesta (tietysti ihan lähimmille ystäville kerroin heti plussan jälkeen), kun meilläkin siis takana yksi km. Lisäksi suvusta löytyy yksi lapsettomuudesta kärsivä pariskunta enkä ole halunnut heille vielä kertoa ennenkuin ollaan varmoja että vauva oikeasti tulee (no eihän siitä tietysti vieläkään voi ihan varma olla). Ja eihän tätä raskautta enää kyllä saa tarkkasilmäisimmiltä edes peitellä...
ON: ei taaskaan mitään uutta tai ihmeellistä. Itseasiassa olo on melkoisen loistava (lukuunottamatta noita pieniä nipistelyjä ja suhteellisen vähäistä närästystä), kun lukee mitä kaikkia kremppoja on muilla (sympatiat heille). Mutta koputan nyt varmuudeksi vielä puuta *kop kop*... No olen minäkin pienistä supisteluista kärsinyt, mutta ne ovat onneksi olleet sellaisia kivuttomia harjoitusversioita...
maria80 ja Patu-Alli rv 18+5
Kiitos. Onhan se mukavaa saada vaihteeksi poika! Odotus on ollut erilainen kuin tyttöjä odottaessa:
*Suolaista on tehnyt enemmän mieli kuin makeaa. Itseasiassa makea alkaa nyt vasta maistuun.
*Mahakin tuntuu olevan pienempi kuin tytöistä.
*Naamakin pysynyt paremmassa kunnossa kuin tyttöraskauksissa.
*Paino ei ole juurikaan noussut vielä. Välillä tuntuu että ollaanko tässä edes raskaana.
*Pahoinvointia ei ole ollut ollenkaan. Tosin tytöistäkään ei hirveästi ollut. *Sykkeissä ei ole juurikaan eroa tyttöihin, ainakaan toistaiseksi.
Niin mä kävin siis rakenneultrassa jo vajaa 3 viikkoa sitten. Silloin ei vielä tullut paljastettua sukupuolta tänne. :)
mellum ja peukaloinen 22+3
[color=purple]Joku jo kyselikin (anteeksi en muista kuka), että laitetaanko esittelypinkkaan tyttö/poika odottajat tai kumpaa olettaa odottavansa. Niin äänestetäänkö tästä ja onhan se tietenkin meiän ahkerasta päivittäjärouvasta kiinni suostuuko tekeen tän lisäyksen eli Montusta :) ??
kiitoksia tuhannesti kaikille haleista yms, tuntuu hyvältä. mies eilen mulle suihkuun huuteli että joku on jo halannutkin sua, kun se aina kurkkaa mitä oon kirjotellut, ja zatulta oli nopeesti tullut hali. juu, kesäloman jo mietin tuota jaksamispuolta. kun keväällä oli siinä ja siinä et käynkö pään takia hakeen saikkua, mut sit oli vapaata ja helpotti, että kovin pitkälle en tilannetta kyllä nyt syksyllä päästä. ja kyllä minä miehen olkaan eilen tunnin itkin kun kotiin päästiin, neuvolassa oon puhunut alusta asti että mitä pahimmillaan voi tulla vastaan.
lydi@: toivottavasti itku alkaa helpottaan, täällä ainakin. eilen tulikin itkettyä oikein monen kerran edestä. mies onkin ihmetellyt että yleensä kun oon aika herkkä, niin nyt on itkukohtaukset jääneet. ja kyllä mulla silleen ihan turvallinen olo on töissä, tietty mietin tarkemmin että miten sanon asioista, kun ei aina tiiä miten väki voi reagoida. viime viikonlopun olin töissä, nyt neljä vapaata viikonloppua putkeen. viikonloput lähinnä jänskättää, kun silloin ollaan lauantaina aamussa ja illassa yksin ja sunnuntaina vähän pitempi päivä yksin. muuten aamuissa on 3-4 ohjaajaa lähinnä, illoissa ollaan yksin. mut on sit kolme samanlaista kotia meidän alakerroissa, että tietty niihin voi soittaa ohjaajalle, jos jotain tulee ja tukee kaipaan jonkun tilanteen hoitoon. mut kyllä tässä ehtii onneks viikkoja kertyä jo ennen seuraavaa viikonloppuvuoroa, eli saas nähdä vieläkö silloin on kuuppa ehjä, tällä hetkellä tuntuu et viikonloput ois mun osalta tehty... mitäs sinä teet työkses?
mellum: oon lukenut että kyllä sun elimistö tietää milloin on pahasta nukkua selällään ,eli silloin et unissaskaan selälleen käännyt koska se tuntuu. itekkin nyt monena aamuna massulta onnellisena herännyt, et eipä se kai vielä niin vaarallista oo.
kertomis-galluppiin lisäisin vielä. kuten jo sanoin mies lukee näitä mun kirjoituksia;) (terkkuja vaan kun tätä luet:)) ja eilen vaan sano mulle et " kyllä mä oon töissä aika monille jo puhunut, jos tulee lapsista puhetta" . siis kun eilen sanoin etten usko hänen monille puhuneen, niin korjattakoon nyt:)
mut joo tänään on jo ollut parempi olo. vapaalla oon ollut. aamulla heitin miehen töihin ja siitä ite salille. sit kaupungin kautta veljelle jossa äiti oli lapsenvahtina vuosi ja neljä kuukautta vanhalle veljentytölle. ja tulipa siellä sitten nukuttua tunnin päikkärit:) kävin myös kaupungilla, kun yks työkaveri totes eilen nähneensä toissapäivänä ihan " minnan-näköisiä" reisitasku-mammahousuja kapphallissa alennuksessa. ja toden totta, siellä oli ja maksoivat hurjat seitsemän euroo! on vielä vähän isot (mikä on kyllä ihana kokemus pitkästä aikaa että jotkut housut ois isot:)) mut eiköhän ne siitä istu vielä syksyn mittaan.
(.) eilen mainitsemani tuntemukset masussa jatkuivat vielä yöllä. eli ihan kun simppis olis keksinyt kivan leikin että tuota juttua (mun virtsaputkea) onkin kiva polkea tai muksahdella sitä päin. ei meinaan kiva tunne. ehkä sen eilisen takia muutenkin nukuin huonommin. ja niinpä yöllä tunnustelin massuani. vielä pari viikkoa massu tuntui illalla selällään maaten, vain jos oli sellasena kovana. nyt tuohon mahan päälle jää kunnon pallukka ihan milloin vaan selälläni makailen:) mies sitä taas aamulla ihasteli:)
mut huomenna taas töihin. perjantaina on vaan puolikas päivä kun on se tays yhden maissa. sit viikonloppu vapaata. ja maanantaina meen seitsemään töihin, sit ajelen yhdeksäs takas nokialle neuvolaan. ja kun pääsen töihin on väki lähtenyt yö-retkelle (jolle yllättäen en alun alkaenkaan ollut kiinnostunut lähtemään:)) ja saan olla töissä yksin kolmeen asti ja puuhailla niitä näitä. eli helppoja päiviä toivottavasti tulossa:)
tikru ja simppis 21+5
Moikat kaikille =)
Olettepa te ahkeria kirjoittelijoita, meidän pinot pitenee ja pitenee päivä päivältä :) Mukavaa! Itse olin eilen työkavereitten kanssa kahvittelun (venyi noin 5h kestäneeksi....) jälkeen aivan sippi, en jaksanut kirjoitella sitten enää mitään. Ketjun kyllä luin ja yritän nyt muistaa kommentoida kaikkea mitä piti kommentoida =)
Harmi, että niin moni on flunssassa (ainakin Zatu ja Wei?). Parannelkaahan itsenne ihan rauhassa. Ei saa rehkiä kuumeisena ;)
Tau79: Mä tykkään aivan samalla lailla kuin säkin; poikaraskaudet ON sujuneet hyvin. Nyt en tiedä, voisko tää sit olla tyttö kun on ilmaantunut näitä vaivoja, isoja ja pieniä (..supistukset, FINNIT, joita on aivan joka paikassa, painon kauhea nousu, mielialan vaihtelut, särky kasvavissa rinnoissa.... jne jne...)
Mellumille onnea pojasta!!! Osaan kuvitella miten kaivattu se on, luulen, että kaikilla meillä useamman tytön/pojan äideillä on toive myös siitä puuttuvasta. Tai no, mulla ainakin on kova halu saada se oma prinsessa =)
Tigger: Ole varovainen töissä. Mulla ei ole kokemusta sun alan " potilaista" , mutta voin kai verrata heitä arvaamattomiin dementia- potilaisiin? Mua potkaisi viime raskaudessa yksi potilas mahaan, ei onneksi käynyt mitenkään, mutta oppipahan olemaan varovainen ja välttämään " tietyssä" mielentilassa olevia henkilöitä..
Lydi@: Kiitos kysymästä, lepo sujuu ihan.... rauhallisesti ja hitaasti. Työkaverit toi mulle eilen ihania lankoja ja ohjeita vauvannuttuihin. Täytyy kai pistää tuumasta toimeen ;) Ohjelmassa on myös valokuvien lajittelua ja albumeihin laittoa. Myös poikien vauvakirjoja pitäis täytellä... Mutta voi kauhistus miten monta päivää tässä vielä pitäs ottaa rauhallisesti :( Milloin sulla on seuraava lääkärikerta? Toivottavasti saat luvan alkaa puuhastelemaan enemmän. Mullakin on muuten noita itkukohtauksia. Päivittäin ;) Tuskastuttaa ja stressaa..
En ees viiti miettiä miten paljon menetän rahaa kun vaan makaan. Saan nyt vaan noin 85% palkasta. Se stressaa, muutenkin aina lomien jälkeen tekee tiukkaa.
Täällä oli joitain muitakin, joilla supistelee ja jääneet saikulle? OTTAKAA RAUHALLISESTI !!!!
Oli puhetta tuosta äitiyspakkauksesta. Voi kun sen sais ;) Mulla on vaan vm. 2000 pakkaus, osa enää hyväkuntoisia vaatteita. Joka vuosi ihastelen niitä uusia kuvia Kelan sivuilla ja toivon, että asuisimme Suomessa ;) On vaan turhan kallis ostaa kelalta, pelkkä rahti maksaa maltaita.
AutoG: Meillä on 7- sarjan BMW vm.02. Ihana auto =) Haaveilen silti tästä X5- maasturista. MAksaa vaan vähän liikaa ;)
Täytyy muuten kertoa viime yöstä ;) Mulla on varmaan raskaudesta johtuen hajuaisti ihan äärimmilleen virittäytynyt. Joku haju (ei aavistustakaan mikä?) piti mua hereillä monta tuntia. Lopulta oli pakko aukaista ikkuna ja suihkattaa vähän lempparituoksua ranteeseen. Siihen tuoksuun sitten nukahdin. Tosi kummallista. Ikäänkuin en päässyt siitä inhottavasta hajusta irti, en kyllä ees oo varma, haisiko täällä mikään (miehen mielestä ei).
Muuten mahassa kaikki ok. Luukas potkii kovin, isikin eilen tunsi potkun käteensä. Ihanaa =)
Sateisin terkuin
Ardisia
muistatteko kun kuukausi sitten siunailtiin, että oli huhtikuisten pino jo ilmestynyy? no tänään löytyy näköjään jo toukokuisten pino! apua, mihin nämä kuukauden on menneet! pian siellä on jo syyskuisetkin ja silloin täällä jännät paikat kun silloin on jo joulukuu... apua!
tikru taas
Tänään olen pessyt ikkunoita ja taas alkoi supisteleen, tuntuu sellaista kummalista painontunnetta alavatsassa, supistelee ja on ristiselkäkipujakin, vähän " menkkamainen" olo. Vähän on alkanut hermostuttamaan että mikä tässä on syynä, supistukset alkoivat perjantaina kävelylenkin yhteydessä ja on nyt lisäänytnyt. Mihinkään en ole soittanut kun olen enemmän tätä -odotetaan ja katsotaan sorttia, mutta en voi kieltää etteikö nyt vähän huolestuta. Ehkä huomenna voisin soittaa neuvolaan ja kysyä neuvoa.
Muitten jutut olen lukenut, mutta en ole ehtinyt kommentoida, lydialta ja ardisialta haluaisin kysellä että miten alkoivat oireet ja koska hakeuduitte lääkäriin? Jos kerkiätte ja jaksatte vastata =) Lydia se vissiin kyseli onko raskaudet helpottuneet vai vaikeutuneet niin näin sanoisin että siihen vaikuttaa raskauksien aikavälikin. Itselläni on ollut vaikeita raskauksia 2 ja 4:jäs, ja nyt tässä rasakudessa ei tähän asti ole vielä ollut mitään valittamista, eli anakin toistaisesti mennyt paremmin kuin edellinen, mutta tuohan voi vielä muuttua.
Mellumille onnea pojasta!
Nyt pitää taas rientää, yritän myöhemmin keretä takaisin (supistukset siis loppuvat kun saan olla levossa, mutta se on täysin mahdotonta tässä 7 henkisessä perheessä...)
nenn 21+4
Ehkä joku täältä, joka ei ota itse pakkausta, vois myydä sulle? Ootko ajatellut kysellä?
Mitähän se postitus sinne maksais? Itse en ees tarviis kuin sen 140e+postituskulut, jos jollekin pakkauksen myisin.
Näillä näkymin olen ottamassa äitiysavustuksen rahana.
-Tau-
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=8136825&p=2&tmode=1&smode…