Monet akateemiset on todella työtä vieroksuvia! OV
Akateeminen kaverini esimerkiksi. Meni ensin lukioon koska ei ainakaan mihinkään duunarihommiin tahdo. Sen jälkeen opiskeli, opiskeli lisää ja opiskeli vielä lisää. Mielellään opiskeli tai teki opinnäytetyötä kesälläkin ettei tarvinnut töitä tehdä. Kun lopulta todella pitkien opiskelujensa jälkeen valmistui, hankki melkein heti kolme lasta ja oli näiden kanssa kotona liki kymmenen vuotta. Nyt pitäisi töihin palata, mutta suunnitteleekin yllättäen lisäopintoja ;)
Kommentit (22)
valmistumatta. Töitä ei tee sinä aikana kovinkaan paljon, mutta ei opiskelekaan. Aikaa kahviloissa istuskeluun kyllä riittää.
siihen kahvilassa notkumiseen? Ei opintorahaakaan saa kun tietyn ajan. Ja eikös opintoraha peritä takaisin jos opiskelijalla ei ole pienintä aikomustakaan valmistua...
Esimerkiksi minä olen ollut kirjoilla yliopistolla yhdeksän vuotta, ja suorittanut vasta äsken alemman korkeakoulututkinnon. Suoritan ylemmän seuraavan kahden vuoden sisällä. Opintoihin on mennyt noin monta vuotta, ja menee vieläkin, siksi että olen opiskellessani ollut joko koko- tai osa-aikatyössä opintojen ohella. Olen duunariperheestä, jolla ei ole varaa tukea opintojani. Lisäksi olin noista yhdeksästä vuodesta yhteensä kolme vuotta sairaus"lomalla" kun sairastuin erittäin vakavasti. Ja olen saanut opiskeluaikana lapsen ja odotan nyt toista. Tällä hetkellä olen kotona hoitovapaalla koska en ole löytänyt MITÄÄN työtä vaikka olisin ottanut vastaan mitä tahansa paitsi siivousta jota en raskauden takia pysty nyt tekemään. Edellisen helpomman raskauden aikana kelpasi tuokin... Että tällaista työnvieroksuntaa täällä, näyttää asioita tuntemattoman silmissä varmasti ikuisuusopiskelulta ja laiskottelulta...