Tämäkin on nähty: lapset laivaan ja ite maihin
Helsinki-Tukholma väliä risteilevät laivat ovat olleet joka kesä muutamien vanhempien oiva keino saada esim. näin juhannukseksi "omaa aikaa". Laiva lähtee alkuillasta Hesasta, seuraavana aamuna Tukholmassa, sieltä lähdetään illan suussa kohti Hesaa, perillä seuraavana aamulla.
Liki 20 vuotta ko. laivoilla työskennellennä on nähtynä tämäkin "hoitoonjättö": Tullaan kahden alle 10-vuotiaan kanssa laivaan. Jee, lähdetään Tukholmaan.
Kun laiva lähtee, on äiti taikka sekä iskä että äiti "jääneet" laivan kyydistä. Ainahan sitä jotain sattuu. On lähdetty hakemaan jotain tavaraa, mikä jäi maihin. Sitten on tullut väärinkäsitystä ,kun on luultu että samalla laivalla on jotain sukulaisia mukana, joiden piti ottaa lapset mukaan.
Lapset sitten juoksentelee ja hortoilee pitkin alusta iltamyöhään jolloin jossain vaiheessa henkilökunta alkaa kyseleen, että eikö teillä ole huoltajia mukana tai että missä teidän hytti on tms.
Ollaan joskus saatu puhelimella esim. äiskä kiinni, joka siinä vaiheessa iltaa ei ole ihan selvinpäin. Mutta helpotus on suuri, kun kuulee että ylihuomenna sitten lapsoset ovat taas takaisin satamassa, että voi tulla vastaan.
Härskisti kun jättää lapset vaan jonnekin leikkihuoneeseen tai kafeteriaan, ja itte kävelee maihin, niin johan on pari päivää vapaata lastenhoidosta.
Senverran monesti näitä nähty, etten usko ollenkaan mihinkään vahinkoon tai väärinkäsitykseen.
Kommentit (33)
Mä soittelisin vieläpä ruotsin sossuun, sieltähän sitten hakisivat ja selittäisivät.
Piut paut. Tuo ois niin iltapäivälehtikamaa, että todellakin juuri keksit tän. Todennäköisesti pohdit itsellesi hyviä keinoja saada lapsivapaa viikonloppu.
Valitettavasti tätä tapahtuu. Ei ole uskon asia. En tiedä, onko ravipäällikkö tai purseri tehnyt mtn ls-ilmoituksia. Tuskin. Niillä on siellä aika paljon muutakin tekemistä sen risteilyn aikana kuin soitella jonnekin sossuille ja ilmoitella näistä.
Henkilökunta antaa niille hytin ja ruuan ja katsoo ettei ne lähde Tukholmassa ulos laivasta. Nämä unohdetut ovat yleensä erittäin omatoimisia, kun ovat vissiin tottuneet itsestään ennekin huolehtimaan.
Jopa on porukkaa. Eikö tuollaisesta kuulu tehdä lastensuojeluilmoitus ja lastensuojeluviranomaiset hakemaan lapset laivasta?
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 14:07"]
Valitettavasti tätä tapahtuu. Ei ole uskon asia. En tiedä, onko ravipäällikkö tai purseri tehnyt mtn ls-ilmoituksia. Tuskin. Niillä on siellä aika paljon muutakin tekemistä sen risteilyn aikana kuin soitella jonnekin sossuille ja ilmoitella näistä.
Henkilökunta antaa niille hytin ja ruuan ja katsoo ettei ne lähde Tukholmassa ulos laivasta. Nämä unohdetut ovat yleensä erittäin omatoimisia, kun ovat vissiin tottuneet itsestään ennekin huolehtimaan.
[/quote]
On kuitenkin aikaa vanhemmille soitella, sen sijaan että soitettaisiin viranomaisille suoraan?
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 14:07"]
Valitettavasti tätä tapahtuu. Ei ole uskon asia. En tiedä, onko ravipäällikkö tai purseri tehnyt mtn ls-ilmoituksia. Tuskin. Niillä on siellä aika paljon muutakin tekemistä sen risteilyn aikana kuin soitella jonnekin sossuille ja ilmoitella näistä.
Henkilökunta antaa niille hytin ja ruuan ja katsoo ettei ne lähde Tukholmassa ulos laivasta. Nämä unohdetut ovat yleensä erittäin omatoimisia, kun ovat vissiin tottuneet itsestään ennekin huolehtimaan.
[/quote]
Jopas on vastuutonta porukkaa teidän paateilla.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 15:19"]Jännä kun olen työskennellyt laivoilla 20-vuotta enkä kertaakaan ole tälläisiin tilanteisiin törmännyt saati kuullut!!
[/quote]
En kyllä itsekään ole koskaan moista kokenut vaikka vuosia olen ollut laivoilla töissä. Joskus on ollut tapauksia joissa joitakin pari vuotta alaikäisiä on hoideltu yksin laivaan niin että vanhemmat tai muut valvojat ovat teeskennelleet olevansa lähdössä mukaan mutta livahtaneet satamassa pois laivasta. Mutta ihan lapsia ei koskaan.