Mulla tulee lähes päivittäin unihalvaus

Se on pelottava tunne kyllä. Kun et voi liikkua ja näet että pahin painajaisesi tai joku sarvijaakko tulee rinnan päälle istumaan ja alkaa kuristaa.

Te olette riivahenkien vallassa ja manauksen tarpeessa! Kieltäkää vaikka sitten uskonne ylempiin voimiin, mutta avun saisitte.

Itselläni valveunet unihalvauksineen laukaisee mm. stressi, epäsäännöllinen nukkumisrytmi ja selällään nukkuminen. Olen huomannut, että mitä lyhyemmäksi jää hereilläoloaika esim. päiväunien ja yöunien välillä sitä todennäköisemmin valveuni tulee. Aiemmin valveuneni olivat kaikkine harhoineen pelottavimpia kokemuksia ja pahimmillaan luulin sekoavani. Etsin tietoa netistä ja mitä enemmän paneuduin asiaan sitä enemmän pelottavat valveunet vähenivät. Opin jopa nauttimaan niistä. Lopetettuani vuorotyön (joka ylläpiti epäsäännöllistä vuorokausirytmiä) valveunet ovat loppuneet lähes kokonaan. Itse pelkäsin puhua asiasta aluksi läheisilleni, mutta kun asiasta saamani tiedon myötä rohkenin puhua huomasin, että hyvin monella läheiselläni on ollut näitä unia jossain vaiheessa elämäänsä. Ilmiö onkin käsittääkseni hyvin yleinen, mutta siitä puhuminen koetaan vaikeana. Kehoitan aloittajaa lukemaan valveunista ja unihalvauksesta enemmän sillä tässä asiassa tieto auttaa ymmärtämään omia pelkoja ja sitä kautta löytämään konkreettisia keinoja niiden hallitsemiseksi.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 08:21"]Taidat olla aika pahasti mt-ongelmainen jos noita on joka yö.
[/quote]Ei kai mt ongelmat ole sama kuin unihalvaus? Helou.....ja muuten, mt ongelmia sairastavatkin ovat ihmisi.

Mielenkiinnolla luin tätä. Hei, miksihän se nimenomaan on sitten aina pahan kokeminen ja ahdistavuus, ja tollaset tuliset kasvot meininki...? Miksei ole positiivinen ylimaallimen rakkauskokemus tms vstaavaa? Mikähän aivokemia siellä sitte nimenomaan tuottaa noi negatiiviset tunteet ja kokemukset ja elämykset....? Onko tähän vastausta missään tutkimuksessa?! 

Psykoosissakin on yleisiä ns positiiviset tunteet ilman pahan kokemusta. Sekin on aivokemiallinen tila, mutta tietenkin aivan eri asia kuin unihalvaus. Itselläni oli ohimenevä psykoosi, joka jatkui kuitenkin viikkoja todella intensiivisenä, harhat olivat enimmäkseen ääniharhoja, jotka eivät lakanneet OLLENKAAN. Suurimman hädän keskellä ateisti eli minä meni ja otti raamatun hyllystä, luin sitä pari sivua ja PIM, seurasi melkein vuorokausi täyttä hiljaisuutta. Siitä alkoi nopea paraneminen, äänet toki vielä jokseenkin juttelivat. En ajattele asiaa yliluonnollisena paranemisena raamatun takia vaan joku alitajunnan juttu kävi.

Päiväunien nukkuminen lisää näitä, joskus tietysti pakko nukkua päikkärit, mutta yleensä yrittää välttää.

Itsellänikin on ollut unihalvauksia lapsesta saakka, joskus päivittäin kuukausia putkeen, joskus ei vuosikausiin. Opin jo kymmenisen vuotta sitten herättämään itseni siitä halvaustilasta eikä sen jälkeen ole ahdistavat olot vaivanneet. Tukehtumisen tunnekin loppui mikä mielestäni oli tuossa kamalinta.

Unen säännöllisyyteen ja stressiin tuo on paljolti kytköksissä. Kannattaa myöskin pysyä rauhallisena eikä lietsoa sitä paniikkioloa eteenpäin. Keskittyneellä voimanponnistuksella tuosta on mahdollista itsensä herättää mikäli kaikki keskittyminen ei mene siihen ahdistumiseen.

Raamatun lukeminen, Isä Meidän -rukous, jos kumpikin auttavat pahan läsnäoloon niin avatkaa silmänne, oikeasti. Jeesus on auttanut ainakin minua. Ei ole paha asia olla uskovainen :)

Minulla oli yhdessä vaiheessa elämää tosi paljon unihalvauksia. Kun halvaus tuli, sanoin niille unen demoneille: Väisty ja mene pois Jeesuksen nimessä ja veressä! Kesti aina hetki, että halvauksen aikana sai sen sanottua, mutta ne demonit lähti AINA ja heräsin unesta.

Halvaukset loppuivat kokonaan, ovat olleet vuosia pois, kun joka ilta sängyn vieressä teen ristin merkin ja sanon: Jeesuksen veren suojaan. Lisäksi mielessäni saatan vielä laulaa jonkun hengellisen laulun.

Unia ei tule koskaan! Itse olen uskovainen ja ihmettelen suuresti, miten ihmiset voi olla uskomatta Jeesukseen, kun jopa ateistikin raamattua lukemalla saa pahan pois. No, en tarvi alapeukkuja, kunhan vaan sanoin.

Alapas ap iltaisin siunaamaan itsesi, kuten minä teen. Sitten vaikka Isä meidän. Voi tapahtua, että halvauksesi loppuvat.

up

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 08:31"]

Mä kärsin liki 10v samasta, tiedän niin ap mitä helvettiä se on! Pahempaa kuin pahin kauhuleffa, kukaan joka ei itse ole kokenut, ei voi sitä kuvitella vaikka miten kuvailis. Aiheesta on tehty muuten gradukin, kannattaa lukea, olikohan nimellä "Öinen kauhu" tmv löysin googlesta.

Mulla oli kans vakiona tuo "Saatanan/Muun äärimmäisen PAHAN" läsnäolon tuntemus, en voinut liikkua, mua paiskottiin pitkin seiniä, näin huoneen (ja vieressä nukkuvan lapseni) sellaisena kuin ne olivatkin, mutta lisäksi myös jotain epämääräisiä hahmoja, aina mielessäni hoin "Älkää tehkö pahaa lapselleni" vaikka tiesinkin ettei ne tee, mua ne vaan heitteli ja paiskoi, pahimpina oli kipuaistimukset kun mua riepoteltiin hiuksista pitkin huonetta ja vedettiin pitkin lattiaa. Ääniaistimuksia mulla oli harvemmin, korkeintaan sellaista "huminaa" korvissa.

Eka kertaa kun teininä sain noita kohtauksia, luulin oikeasti kuolevani tai sekoavani, myöhemmin kun kliinisen psykologian kurssilla yliopistossa opiskelin unihäiriöistä ja törmäsin tämän ilmiön tieteelliseen (aivokemialliseen) selitykseen, se tavallaan helpotti, mutta ei se tietokaan sitä äärimmäisen kauhun tunnetta poista.

Mulla kohtaukset oli pahempia aina stressaantuneena, ja jos oli kuuma (kesäisin nukuin aina tuuletin päällä ettei vahingossakaan tule hiki yöllä..) .

[/quote]

Joo, hyi siis niin tuttua. :( Hyvä jos sulla takana päin. Mikä sulla noihin helpotti? Jos siis käsitin oikein, ettei enää ole (ainakaan niin usein)?

Tollainen kuulostaa todellakin painajaismaiselta, että revitään ja paiskotaan, huhh. Kun mulla tulee aivan järkyttävä paniikin tunne jo siitä pelkästä aistimuksesta, että helvetillisyys on laskeutunut tähän huoneeseen ja siellä vaan on joku selittämätön paha ja uhka. Ei sitä tosiaan oikein osaa selittää. Onneks todella harvoin vaan tulee joku tunne, että joku koskee muhun. Yleensä painaa rintakehää sisään tai sitten vaan olo kuin joku tarttuis kovaa kiinni jalasta tai kädestä.

Ap

Mulla unilääkkeet pahentaa kohtauksia, kun ne halvaannuttaa kroppaa vielä ennestäänkin. Stressihän tuon useimmiten laukaisee. Ja mitä useammin halvauksia, sitä vähemmän unta ja kun ei nuku tarpeeksi, sitä stressaantuneempi on. Ja tadaa, oravanpyörä on valmis. Tupakoinnin lopettaminen oli ihan kamalaa, silloin oli jatkuvasti kohtauksia kun näki muutenkin ihan pimeitä unia.

Joskus jos jos on ollut monena yönä peräkkäin halvauksia, laitan yöksi jalkaan sellaiset housut joihin ompelin vuotärönauhaan takapuolelle taskun. Taskuun laitan pingispallon tms, niin en pääse unissani vahingossa kierähtämään selälleni, vaan herään kun pallo painaa selkää. Se usein katkaisee tuon kierteen.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 09:47"]

Mulla unilääkkeet pahentaa kohtauksia, kun ne halvaannuttaa kroppaa vielä ennestäänkin. Stressihän tuon useimmiten laukaisee. Ja mitä useammin halvauksia, sitä vähemmän unta ja kun ei nuku tarpeeksi, sitä stressaantuneempi on. Ja tadaa, oravanpyörä on valmis. Tupakoinnin lopettaminen oli ihan kamalaa, silloin oli jatkuvasti kohtauksia kun näki muutenkin ihan pimeitä unia.

Joskus jos jos on ollut monena yönä peräkkäin halvauksia, laitan yöksi jalkaan sellaiset housut joihin ompelin vuotärönauhaan takapuolelle taskun. Taskuun laitan pingispallon tms, niin en pääse unissani vahingossa kierähtämään selälleni, vaan herään kun pallo painaa selkää. Se usein katkaisee tuon kierteen.

[/quote]

Jännä vinkki, joka ei kyllä ole tullut mieleenkään! Kiitti, pitää kokeilla tätä! Hyvä jos sulle löytyny apu.

Se oravanpyörähän tossa just onkin. Ja kun pelottaa alkaa nukkumaan kun pelottaa, että olenko nyt niin stressaantunut ja taaskohan se tulee ja siitä stressaantuu lisää ja väsyy lisää ja joo. Sitten niitä vaan tulee ja on unettomuutta. Siks vähän harmittaa toi, että "ei ole vakavaa, kyl se siitä" kun ei ne yksittäiset kohtaukset, vaikka ihan kauheita onkin, pelkästään vaan myös se mihin se yleinen väsymys elämässä vaikuttaa.

Ap

Moikka

Täällä kohtalotoverisi. Olen jo vuosikausia kokenut samaa, jos en enää päivittäin niin ainakin viikottain. Vuosien varrella kokemukset ovat muuttaneet muotoaan ja nykyisin ovat jo lieviä- pahan läsnäoloa en ole kokenut aikoihin, mutta todella tiedän, miten kamalaa on kirjaimellisesti vierailla helvetissä katsomassa pahan ruumiillistumaa silmästä silmään.

Minulla kohtauksiin kuuluu aina tuo kuvailemasi ääni ja humina - ääni on kova ja särkevä, että tuntuu kuin se repisi pään halki. Tämän jälkeen alkaa aina tapahtumaan. Nykyisin minulle tulee tunne kehosta irtaumisesta ja yksinkertaisesti koen voimakkaan imun, joka vetää minut jonnekin. Tässä tilassa minä olen siis ikäänkuin energeettinen kopio itsestäni. Tapahtumat etenevät nykyisin samalla tavalla, ja olen oppinut elämään asian kanssa. Tilanteen hallintakeinoja olen oppinut, halutessani yksinkertaisesti pakotan sormenpäät liikkumaan, ja tätä kautta saan palautettua itseni. Silloin kun kohtauksiin liittyi näitä pahan kohtaamisia, rukoilin isä meidän rukousta, vaikka en mikään varsinainen kristitty olekaan :) Niin tai näin, tällä tavoin paha katosi ja sain itseni takaisin normaaliin tilaan. Myöskin ajatuksissa lähetetty voimakas viesti siitä, että minä en pelkää ja pahan täytyy poistua ovat auttaneet tilanteen palauttamiseksi.

Alkuunsa kohtaukset olivat todella mieltä järkyttäviä ja palautuminen näistä kesti pitkään. Olo oli "irrallinen" useita tunteja. Nykyisin tosiaan kohtaukset ovat laimeampia, joskus pakotan itseni hereille, mutta usemmiten annan vai mennä ja surffailen siellä ja täällä pitkin avaruutta :) Tutkimukset unihalvauksista ilmiöitsä ovat tuoneet tietyllä tavalla rauhaa, mutta en voi silti sulkea pois ajatusta siitä, että loppujen lopuksi kyseessä on "yliluonnollisempi" ilmiö.

Ja kuten moni muu samasta ilmiöstä kärsivä, minäkin olen ihan normaali ja mielenterveydeltäni vakaa ihminen.

Tsemppiä sinulle, terksuin kohtalotoverisi.

Minäkin kärsin noista kohtauksista pitkään. Kuvailemanne tuntemukset ovat todella tuttuja. Itselleni kävi kuitenkin niin, että kun luin lehdestä jutun unihalvauksista, en ollut aikaisemmin tuntenut termiä, kohtaukset loppuivat kuin seinään. Ilmeisesti olin niin helpottunut, kun sain asialle selityksen, että aivoni eivät ole enää kohtauksia tuottaneet.

Silloin, kun kohtauksia vielä oli, ne loppuivat kovasti hereille ponnistelemalla. Jos ei kuitenkaan päässyt " tarpeeksi hereille", tilanne saattoi jatkua välittömästi, kun nukahti uudestaan. 

Nyt eivät tosiaan muutamaan vuoteen enää ole vaivanneet. Täytyy koputtaa puuta nyt tämän kirjoituksen jälkeen.

Tsemppiä teille, joilla vaiva vielä on.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 09:34"]

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 08:31"]

Mä kärsin liki 10v samasta, tiedän niin ap mitä helvettiä se on! Pahempaa kuin pahin kauhuleffa, kukaan joka ei itse ole kokenut, ei voi sitä kuvitella vaikka miten kuvailis. Aiheesta on tehty muuten gradukin, kannattaa lukea, olikohan nimellä "Öinen kauhu" tmv löysin googlesta.

Mulla oli kans vakiona tuo "Saatanan/Muun äärimmäisen PAHAN" läsnäolon tuntemus, en voinut liikkua, mua paiskottiin pitkin seiniä, näin huoneen (ja vieressä nukkuvan lapseni) sellaisena kuin ne olivatkin, mutta lisäksi myös jotain epämääräisiä hahmoja, aina mielessäni hoin "Älkää tehkö pahaa lapselleni" vaikka tiesinkin ettei ne tee, mua ne vaan heitteli ja paiskoi, pahimpina oli kipuaistimukset kun mua riepoteltiin hiuksista pitkin huonetta ja vedettiin pitkin lattiaa. Ääniaistimuksia mulla oli harvemmin, korkeintaan sellaista "huminaa" korvissa.

Eka kertaa kun teininä sain noita kohtauksia, luulin oikeasti kuolevani tai sekoavani, myöhemmin kun kliinisen psykologian kurssilla yliopistossa opiskelin unihäiriöistä ja törmäsin tämän ilmiön tieteelliseen (aivokemialliseen) selitykseen, se tavallaan helpotti, mutta ei se tietokaan sitä äärimmäisen kauhun tunnetta poista.

Mulla kohtaukset oli pahempia aina stressaantuneena, ja jos oli kuuma (kesäisin nukuin aina tuuletin päällä ettei vahingossakaan tule hiki yöllä..) .

[/quote]

Joo, hyi siis niin tuttua. :( Hyvä jos sulla takana päin. Mikä sulla noihin helpotti? Jos siis käsitin oikein, ettei enää ole (ainakaan niin usein)?

Tollainen kuulostaa todellakin painajaismaiselta, että revitään ja paiskotaan, huhh. Kun mulla tulee aivan järkyttävä paniikin tunne jo siitä pelkästä aistimuksesta, että helvetillisyys on laskeutunut tähän huoneeseen ja siellä vaan on joku selittämätön paha ja uhka. Ei sitä tosiaan oikein osaa selittää. Onneks todella harvoin vaan tulee joku tunne, että joku koskee muhun. Yleensä painaa rintakehää sisään tai sitten vaan olo kuin joku tarttuis kovaa kiinni jalasta tai kädestä.

Ap

[/quote]

Mulla kokeiltiin myös kaikenlaisia unilääkkeitä tähän ongelmaan, jotkut nukahtamislääkkeet (kuten Stilnoct) toimi kyllä, kun se nikahdutti nopeasti mut syvään uneen - nämä halvaukset kun aina tuli siinä nukahtamisvaiheessa. Kuitenkin tosi nopeasti tulin noista lääkkeistä riippuvaiseksi, eikä se ollut hyvä juttu omasta eikä lääkärin mielestä.

Ihan tarkoituksella jätin eka viestistäni mainitsematta sen, mikä mulla lopulta auttoi noihin - sen verran av-palstaa seuranneena tiedän, että alapeukut ois taattu, ja mun "uskottavuus" sitä myötä mennyt.. Mutta niin, pahimpana aikana noiden kohtausten kans olin niin loppu (vedin oikeesti kofeiinitabuja öisin koska pelkäsin niin paljon nukahtaa!), että olin valmis ihan mihin vaan jotta se helvetti helpottaisi.. En ole mikään uskovainen mutta yksi tuttu asiasta kuultuaan halusi viedä mut ns. rukoiltavaksi jollekin saarnaajalle.. Ja niinpä vain kävi, että siihen iltaan loppui mun unihalvaukset. En edelleenkään ole mikään ns uskis, ihan perusmamma, mutta tuo, mikä tahansa voima sitten ikinä olikin, lopetti ihan seinään sen vuosikausia jatkuneen kamalan piinani. Ja olen kiitollinen, en voi edes kuvailla sitä helpotusta mikä on nykyään mennä nukkumaan ilman sitä kamalaa pelkoa. Ihan luksusta.

14: Hienoa kuulla. No väliäkös sillä, mikä auttoi jos auttoi kuitenkin. Olit sitten uskis tai ei. :) Iloinen olen puolestasi.

Mä olen myöskin kaikkea muuta kuin uskis, mutta kieltämättä joskus noita halvaushetkiä miettiessä tulee olo, että en ihmettele jos joku kokee jotenkin uskonnollisenakin. Kai siksi kun se paha on niin vaikea selittää ja niin kokonaisvaltaista. Ja kun mäkin näen tulessa palavia kasvoja, eläimiä, tuohon päälle kun tuntee vielä jonkun tarttuvan muhun ja korvissa soi ja paniikki päällä ja tunne siitä saatanasta on niin voimakas. Vaikken mihinkään saatanoihin uskokaan, mutta jos joku semmoinen olemassa olisi niin näin se varmasti visiitillä kävisi.

Mäkin alan olla romahtamispisteessä. Ihan just siksi, että unilääkkeet auttavat vain periaatteessa ja tuntuu, ettei ratkaise ongelmaa kokonaan. Ahdistaa tosiaan päivisinkin ja ei meinaa jaksaa välillä mitään.

Kiva jos teillä joillain auttanut ihan tieto siitä, mistä kyse ja että ei ole ainoa joka tämmösestä kärsii. Mulla ei näköjään. :/

Ap

Niin ja siis kyllä tän kanssa meinaa järki lähteä. Ei totu ikinä ja pelottaa aina yhtä paljon, vaikka tavallaan tajuaa, ettei tässä hätää olekaan. Niin olis vaikka kokemuksia kiva jakaa, millaisia oireita teillä?

Ap:n monologi jatkuu ja kerron vielä nyt omista halvauksistani:

Luonnollisesti siis en voi liikuttaa muuta kuin silmiäni, tuijotella ympärillä olevaa täydessä järjessäni ja samalla tuntuu kuin jossain pelottavassa psykoosissa. Aistin _todella_ voimakkaasti pahan läsnäolon, se on kokonaisvaltainen ahdistus ja pelko kuolemasta ja jonkun saatanan läsnäolosta. Harhat välillä vaihtelevat ja joskus niissä ei ole mitään järkeä. Yleensä näen, että joku on tulessa, samalla tulee humiseva ääni korviin joka muuttuu tinnitusmaiseksi (x100 voimakkuudeltaan) ulinaksi korvissa ja tuntuu kuin tukehtuis siihen pelkoon ja ahdistukseen kun ei pääse pois.

Todellakin alkaa pää hajoomaan kun sehän vielä lisää riskiä saada tuommonen kohtaus kun pelkää nukahtamista ja se on vaikeaa ja sitä stressaa.

Ap

Ai herran jestas :o kuulostaa kamalalta. Eikö tuollaiselle ole mahdollista tehdä mitään, pitääkö siitä vain kärsiä?