Lue keskustelun säännöt.
Miten mä opin puhumaan ihmisille ?
22.06.2021 |
Oli sitten työ tai harrastus, niin en keksi mitään sanottavaa. Ainoa hetki, jolloin tämä ongelma ei minua haittaa, on kun olen humalassa, jolloin juttua kyllä riittää. Mutta se ei auta mitään, sillä kun tapaan samat ihmiset selvinpäin niin menen täysin lukkoon, ja päässä pyörii vain epätoivoinen "sano nyt jotain", enkä keksi mitään puhuttavaa
Kommentit (5)
Yritä kiinnostua niistä ihmisistä. Jokaisessa ihmisessä on jotain kiinnostavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritä kiinnostua niistä ihmisistä. Jokaisessa ihmisessä on jotain kiinnostavaa.
Tämä on hyvä vinkki. Kysy jotain. Jos henkilö on viimeksi kertonut koirastaan, niin kysy ”mitäs Murrelle kuuluu?” Sitten kun henkilö kertoo lisää koirastaan niin tee lisäkysymyksiä. Helppoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä kiinnostua niistä ihmisistä. Jokaisessa ihmisessä on jotain kiinnostavaa.
Tämä on hyvä vinkki. Kysy jotain. Jos henkilö on viimeksi kertonut koirastaan, niin kysy ”mitäs Murrelle kuuluu?” Sitten kun henkilö kertoo lisää koirastaan niin tee lisäkysymyksiä. Helppoa!
Tämmösissä tilanteissa mä kysyn vaikka jotain mikä mua on aina vaivannut koirissa tai mitä haluaisin tietää. Vaikka mistä parhaiten näkee onko koira vihainen jos se ei ihan umpiselviä merkkejä anna. Esim oltiin kerran yhden porukan kanssa kirjautumassa maatilamajoitukseen ja kun käveltiin mökille joku sanoi että huomasitteko mitä koiralla oli meneillään ja että sitä ei saisi pitää irti tuolla lailla ihmisjoukon lähellä. Koiraihmiset myötäili ja itsehän olin ihan että what, minusta se oli vain söpö koira ja hyvä etten mennyt silittämään. Siitä lähtien olen suhtautunut koiriin epäillen ja ihan aidosti haluaisin tietää. Ihmiset yleensä rakastaa selittää ja opastaa.
Mulla on sama ongelma. Kaikista kauhein tilanne on kun ollaan isommassa porukassa ja yhtäkkiä muut lähtee ja huomaan jääneeni jonkun kanssa kaksin. Siinä pitäisi äkkiä keksiä jotain sanottavaa ettei tule kiusallista hiljaisuutta.
Hiukan on helpottanut ajan kanssa ja paljon on auttanut saamani työ asiakaspalvelussa. Asian puhuminen on paljon helpompaa kuin joutava löpinä ja samalla pikkuhiljaa tulee juteltua asian vierestäkin. Eikä ne muiden jutut juuri sen mielenkiintoisempia ole, monesti aika puisevaa juttua mutta välillä tulee kiinnostaviakin ajatuksia.
Suurin ongelmani on ehkä se etten ole kovin kiinnostunut ihmisistä enkä heidän tekemisistään. Seuraavalla kerralla en välttämättä muista mistä viimeksi juteltiin että voi kysellä miten hommat ovat edenneet, pääsikö tytär haluamaansa kouluun, saitteko asunnon myytyä, paraniko mummon kipeä jalka...
Minä opetin yhden aikuisen puhumaan. Sillä on kyllä varmaan eri ongelmat. Mutta hän tarvitsi vai juttukaverin, jonka kanssa harjoitella.