En olekaan niin suvaitsevainen kuin luulin
Tapasin viikonloppuna ensimmäistä kertaa puolisoni lapsuudenaikaisia kavereita ja ymmärsin eläneeni aika pitkään tietynlaisessa akateemisen keskiluokkaisuuden kuplassa. Näiden ihmisten elämäntilanne, käyttäytyminen, arvot, käytöstavat ja muu sellainen on jotakin aivan muuta kuin mihin olen tottunut. Minulla ei käytännössä ole yhtään ammattikoulusta valmistunutta kaveria, ja tällaisen porukan seuraaminen oli kuin olisi ollut ulkomailla. Liekkipaidoista ja pahatapaisista lapsista lähtien kaikki AV-kliseet tuli todistettua viikonlopun aikana. Ja täytyy valitettavasti sanoa, että viihdyn kyllä kuplassani varsin hyvin, ja onneksi näitä tyyppejä ei tarvitse tavata vähään aikaan uudestaan. Olin ihan outolintu tuolla, eikä meidän välillemme syntynyt kuin väkinäistä rupattelua.
Luokkaerot ovat todellisia!
Kommentit (16)
Niin no, naureskele vaan, samalla lailla ne tosi rikkaat nauraa sun ylimieliselle käytökselle, halvoille rievuille ja pikkuiselle kämpälle :) aina löytyy joku sua parempi. Ja sekös kyrsii tuollaista pinnallista kanaa.
Itse varakkaana ja akateemisesti koulutettuna perijättärenä näen naurettavana tuollaisen nousukasmaisen pöyhkeilyn. Mulla on köyhiäkin kavereita ja tosi mukavia tyyppejä, sitä sydämen sivistystä ei saa rahalla eikä koulutuksella kuten ap:n tekstistä käy ilmi.
Naureskele? Missä kohtaa naureskelen? Harmihan se on, kun emme tulleet juttuun noiden luokkaerojen takia. Olen aina ajatellut, ettei ihmisen taustalla ole väliä, mutta helppohan se on ajatella, kun ystäväpiiri on aika lailla samanhenkistä kuin itsekin on. Ihmisen tausta kuitenkin vaikuttaa ihan kaikkeen. Nyt se jotenkin kirkastui.
En muuten usko, että olet oikeasti perijätär, mutta väliäkö tuolla. -ap
Keskiluokkainen elämä on järkyttävän tylsää
Tunne on molemminpuolinen. Te akateemiset humanistihienohelmat olette niin syvällä niissä kuplissanne, että teihin ei tavallinen alaluokkainen edes halua tutustua.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 18:51"]
Tunne on molemminpuolinen. Te akateemiset humanistihienohelmat olette niin syvällä niissä kuplissanne, että teihin ei tavallinen alaluokkainen edes halua tutustua.
[/quote]
Epäilemättä tällaisiakin ennakkoluuloja on. Minä annoin kuitenkin puolisoni kavereille mahdollisuuden, mutta jos ei synkkaa, sitten ei synkkaa. -ap

[/quote]No joo tunne on kyllä molemmin puolinen. Tänään näin oikein wt-pariskunnan. Nainen pitkästi yli 30 v. ja fritsu kaulassa. Vanhat farkut vuodelta 1995. Mies osti kopan kaljaa ja oli jo valmiiksi niin punakan näköinen, että ei ois tarvinut sitä alkoholia enää yhtään enempää.
Mulla ei oikeesti oo mitään puhuttavaa näitten tällasten ihmisten kanssa. Ei vaan oo puheenaiheita.
Eikä johdu koulutusasioista. Tunnen monia amiksen käyneitä, mutta ovat fiksuja. Puhumattakaan ammattikorkean käyneistä. Kyllä mä ihan fiksujen ja siistien ihmisten kanssa keksi juttelemista.
Mutta en vaan tällasten tietyn tyyppisten wt-ihmisten kans.
Kyse on vain yhdestä kaveripiiristä. On naurettavaa yleistää heidän käytöstään tiettyyn luokkaan kuuluvaksi käytökseksi.
Eikä kyse oo ulkonäöstäkään välttämättä. Moni alkkis tai muu voi olla oikeasti järkevä ja älykäs. Joillakin tosi älykkäillä ei oo helppoa ja päätyvät sitten itsetuhoisuuteen.
Oisko tässä sitten loppujen lopuksi kyse vaan kemioista. Joittenkin kanssa kemiat vaan natsaa. Huolimatta taustoista.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 18:45"]
Keskiluokkainen elämä on järkyttävän tylsää
[/quote]
Niinpä. Ei saisi kiroilla eikä muutenkaan näyttää mitenkään ulospäin negatiivisia tunteitaan. Ei saisi olla huonoa makua minkään suhteen ja pitäisi omata laaja yleissivistys ja keskustelutaidot joka aiheeseen. Pitäkää tunkkinne, oon jatkossakin ylpeästi junttina keskiluokan ammatissa.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 18:56"][quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 18:51"]
Tunne on molemminpuolinen. Te akateemiset humanistihienohelmat olette niin syvällä niissä kuplissanne, että teihin ei tavallinen alaluokkainen edes halua tutustua.
[/quote]
Epäilemättä tällaisiakin ennakkoluuloja on. Minä annoin kuitenkin puolisoni kavereille mahdollisuuden, mutta jos ei synkkaa, sitten ei synkkaa. -ap
[/quote]
Mitenniin ennakkoluuloja? Ainakin aaveella heiluvat akateemiset ovat olevinaan jotain niin paljon suurempaa kuin tavallinen ja normaali duunari. Etkä sä ole poikkeus, armollisesti annat mahdollisuuden, mutta ei pysty koska luokkaerot. Ja vielä amiksen käyneitä, niistähän voi irrota lutikoita.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 18:56"][quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 18:51"]
Tunne on molemminpuolinen. Te akateemiset humanistihienohelmat olette niin syvällä niissä kuplissanne, että teihin ei tavallinen alaluokkainen edes halua tutustua.
[/quote]No joo tunne on kyllä molemmin puolinen. Tänään näin oikein wt-pariskunnan. Nainen pitkästi yli 30 v. ja fritsu kaulassa. Vanhat farkut vuodelta 1995. Mies osti kopan kaljaa ja oli jo valmiiksi niin punakan näköinen, että ei ois tarvinut sitä alkoholia enää yhtään enempää.
Mulla ei oikeesti oo mitään puhuttavaa näitten tällasten ihmisten kanssa. Ei vaan oo puheenaiheita.
Eikä johdu koulutusasioista. Tunnen monia amiksen käyneitä, mutta ovat fiksuja. Puhumattakaan ammattikorkean käyneistä. Kyllä mä ihan fiksujen ja siistien ihmisten kanssa keksi juttelemista.
Mutta en vaan tällasten tietyn tyyppisten wt-ihmisten kans.
[/quote]
Sä kuulut samaan kastiin ap:n kanssa. Että ihanko voi olla fiksu vaikka on vain amiksen käynyt? Nyt tuli niin räikeä todiste humanistien ylimielisyydestä, että oksat pois.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 18:59"]Eikä kyse oo ulkonäöstäkään välttämättä. Moni alkkis tai muu voi olla oikeasti järkevä ja älykäs. Joillakin tosi älykkäillä ei oo helppoa ja päätyvät sitten itsetuhoisuuteen.
Oisko tässä sitten loppujen lopuksi kyse vaan kemioista. Joittenkin kanssa kemiat vaan natsaa. Huolimatta taustoista.
[/quote]
Jep. Olen siis #5. Olen DI (mies), joten minun pitäisi olla kai voimakkaasti keskiluokkainen. Työpaikka on ihan hyvä, mutta ADHD, masennus, rujo ulkonäkö ja masennus ovat estäneet ns. "normaalista elämästä" nauttimisen. Elän tavallaan tälläisessä välimällin limbossa, johon kuuluvat myös päihteet, impulsiivinen toiminta ja raskaa rokin soittaminen. Liikun kyllä myös paljon ja tyhmänä en itseäni todellakaan
pidä.
Tunnen myös monia kaltaisiani ihmisiä ja tuskin kukaan heistä on tyhmä. Ovat pikemminkin äärimmäisen mielenkiintoisia ihmisiä, joilla on tarina, jos toinenkin kerrottavana.
Minulla on niin päin, että olen itse lähtöisin noista liekkipaita ja salkku kaljaa -porukoista. Olen kuitenkin kouluttautunut, edennyt työelämässä ja innostunut katsastamaan maailmaa monelta kantilta (esim. matkustelu, kulttuuri, uusien asioiden kokeileminen). Olenkin huomannut, että olen jotenkin erkaantunut ja kasvanut erilleen monista nuoruuden kavereista ja jopa omasta suvustanikin osittain. Ovat edelleen minulle rakkaita ja tärkeitä, mutta en vaan viihdy heidän kanssaa siinä määrin, kuin ennen ja mitä nykyään joidenkin toisten kanssa.
Ihan käytännön esimerkkeinä itse haluan mielelläni kokeilla uusia ravintoloita ja ruokia, mutta nämä ihmiset eivät suostu syömään kuin abc:lla ja Rossossa. Samoin keskustelun aiheet ovat aika rajalliset ja suppeat, eikä niissä päästä kovin syvällisiin ja pohdiskeleviin sfääreihin. Tämä "junttimaisuus" on ehkä tiivistettynä sellaista kapeakatseisuutta ja vanhoihin tapoihin ja rutiineihin juuttumista ja kaiken uuden ja erilaisen vieroksumista.
Minä menin yliopistoon amiksen kautta (en ole siis käynyt lukiota lainkaan), olenko juntti vai sivistynyt? Ja kyseinen linja amiksessa ei tosiaan ollut mikään merkonomi tai lähihoitaja.
Ok.