Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat välttelee lapsia!
Lapset On
21.06.2021 |
Meidän molempien isovanhemmat ovat jotenkin allergisia lapsillemme. Joka kerta, kun pitäisi saada lapset hoitoon, niin on niiiiin vaikeaa ja jos joskus onnistuukin, niin sitten on minuutin tarkka aikataulu, että milloin viedään ja milloin haetaan pois. Kerrankin mentiin pankkiin asioille ja lapset meni isovanhemmile. Pankissa venähti ja 10min yliajan jälkeen alkoi puhelin soida, missä viivytte, piti jo lapset hakea pois.
Monella ystäväpariskunnalla taas on ihan toisesta päästä tilanne, että isovanhemmat suorastaan vaativat lapsia hoitoon ja moneksi päiväksi kerrallaan.
Harmi, koska mitään yönylireissuja ei koskaan voi puolison kanssa tehdä tai yleensäkään mennä mihinkään kauemmas ihan vain kahdestaan. Sitten taas toisilla lapset pitää saada päiväksi hoitoon ja isovanhemmat ilmoittaa, että suoraan vaan viikoksi.
Meidän lapset on vielä ihan itsenäisiä, että riittää, kun laittaa ruoan naaman eteen. Lapset kyllä tykkää isovanhemmista, mutta jokin tässä mättää. Miksi tällainen asenne? Joskus lasten annetaan itse soittaa isovanhemmille ja kysyä, että pääseekö kyläilemään ja sieltä vastataan, että kiva olisi jos tulisitte, mutta nyt on kiireitä. Aina vaan on kiireitä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (36)
Kun omat lapset olivat pieniä, ei ollut isovanhempia tai muita tukiverkkoja lähellä. Silloin jo ajattelin, että haluaisin olla omien lasten elämää helpottamassa, jos heillä olisi lapsia.
Nyt on se aika. Asumme niin lähellä, että tämä on mahdollista. Ilo on molemminpuolinen - hyöty samoin. Isovanhemmat piristyvät ja suorastaan nuortuvat tulevaisuuden lupausten seurassa - aikuiset lapset puolisoineen saavat yhteistä aikaa tai hätäapua helposti ja nopeasti. Sukupolvet tutustuvat toisiinsa ja on mukava kertoilla vaikka omasta lapsuudesta lastenlapsille.
Kun oma mummuni kertoi minulle lapsuudestaan, tarinoissa näyttäytyi suomalainen arkitodellisuus ennen sotia. Isoäiti oli käynyt vain kiertokoulua muutaman viikon. Nyt hämmästytän lasteni lapsia uudemmilla lähes historiaksi muuttuneilla asioilla, kuten vaikkapa lankapuhelimella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lataatte noin paljon odotuksia juuri isovanhemmille? Että mihinkään reissuun ei pääse kun eivät hoida. Ei ole heidän velvollisuus eikä siitä saa suuttua jos eivät hoida. Hoitoapua voi myös ostaa, voi kysyä nuoremmilta sukulaisilta ja kavereilta.
Kyllä on velvollisuus. Olisivat miettineet minua tehdessä, että "kiusaa" saattaa riittää koko elinikä.
Minua on itseäni viety isovanhemmille vähän väliä ja olen ollut siellä monesti viikonkin putkeen.
Ei ole isovanhempien velvollisuus eikä kyllä kenenkään muunkaan kuin vanhempien. Ehkö tuo asenne mättää isovanhempia, että heidän antamaa apua ei arvosteta kun se on vain velvollisuus ja itsestäänselvyys teidän mielestänne.
On velvollisuus toimia oman jälkikasvun tukena.
Arvostuksen puutteesta ei silti ole kyse. Ja esim. minua on ahkerasti aikoinaan tuupattu omille isovanhemmilleni hoitoon vähän väliä, eli omat vanhempani on kyllä omia vanhempiaan käyttäneet surutta hyödyksi.
Isovanhemmilla saattaa myös olla vaikka mitä krämppää mitä eivät koe tarpeelliseksi mainostaa.
Itsellä ihan vaan vaihdevuosien mukanaan tuoma univajaus uuvuttaa todella paljon, vaikka muuten terve olenkin.
Vierailija kirjoitti:
Oma havainto on se, että kun isovanhemmat ovat tervetulleita katsomaan vauvaa synnärille, niin vauvalle on hoitopaikka isovanhemmilla koska tahansa. Jos taas perhe pesii keskenään pari kuukautta ja vauva esitellään suvulle vasta ristiäisissä, silloinkaan ei mummot saa edes koskea, niin jostain oudosta syystä hoitopaikkaa on hankala muutaman kuukauden kuluttua saada. Eikö ole todella kummallista, että ne sivuunsysätyt sukulaiset ei innoissaan hoidakaan vauvaa, jota siihen asti oli esitelty vain ystäville. Miksi ne kaverit ei ota vauvaa hoitoon?
Ei synnärille ole (ei pitäisi olla) kenelläkään muulla asiaa kuin yhdellä tukihenkilöllä ja yleensä tämä henkilö on isä.
Lapset ei ole mitään sylivauvoja enää ja ovat kovin itsenäisiä. Ruokaa vaan naaman eteen, niin sillä pärjää. Kaverit on ottaneet ja ottavat tulevaisuudessakin hoitoon. Erikoista vaan, että isovanhemmille tuntuu aina olevan niin vaikeaa ja vastenmielistä ottaa lapset hoitoon. Tuskin nyt sentään koko aikaa esittävätkään, että tykkäävät lapsistamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma havainto on se, että kun isovanhemmat ovat tervetulleita katsomaan vauvaa synnärille, niin vauvalle on hoitopaikka isovanhemmilla koska tahansa. Jos taas perhe pesii keskenään pari kuukautta ja vauva esitellään suvulle vasta ristiäisissä, silloinkaan ei mummot saa edes koskea, niin jostain oudosta syystä hoitopaikkaa on hankala muutaman kuukauden kuluttua saada. Eikö ole todella kummallista, että ne sivuunsysätyt sukulaiset ei innoissaan hoidakaan vauvaa, jota siihen asti oli esitelty vain ystäville. Miksi ne kaverit ei ota vauvaa hoitoon?
Ei synnärille ole (ei pitäisi olla) kenelläkään muulla asiaa kuin yhdellä tukihenkilöllä ja yleensä tämä henkilö on isä.
Lapset ei ole mitään sylivauvoja enää ja ovat kovin itsenäisiä. Ruokaa vaan naaman eteen, niin sillä pärjää. Kaverit on ottaneet ja ottavat tulevaisuudessakin hoitoon. Erikoista vaan, että isovanhemmille tuntuu aina olevan niin vaikeaa ja vastenmielistä ottaa lapset hoitoon. Tuskin nyt sentään koko aikaa esittävätkään, että tykkäävät lapsistamme.
Eli minkä ikäisiä ? Koululaisia jo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykylapset on totutettu joko siihen, että niitä viihdytetään vimmaisesti koko ajan eli aikuiset taipuvat solmuun että lapset viihtyvät x ajan. Sen pitäisi olla niin, että aikuiset elävät arkea ja lapset ovat siinä mukana. Jos tylsistyttää, sitten keksivät omia leikkejään.
Toinen asia on, että nykylapset eivät osaa kommunkoida normaalisti ihmisten kanssa, koska ovat jatkuvasti puhelimissaan kiinni jo yksivuotiaasta. Nämä kaksi tai toinen näistä on syynä, veikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos isovanhemmat ovat vielä työelämässä, se jo saattaa itsessään olla aika uuvuttavaa. Lisäksi ainakin meillä on molemmilla työ, missä usein vielä illalla vastaa johonkin sähköpostiin, selvittää jotain tms (se on eri keskustelu, onko tämä järkevää, mutta eiköhän me osata itse arvioida, mikä on meille kokonaisjaksamisen kannalta paras käytäntö)
Meillä lapsenlapsi käy aika useinkin kylässä ja yökylässä. Hän on helppo lapsi, kotona, mutta kun hän tulee meille, hän on myös helppo lapsi, mutta haluaa ja nauttii siitä intensiivisestä huomiosta, mitä kotona ei ehkä niinkään saa (ymmärrettävästi todeten, ei tuomiten) eli aivan koko ajan meidän jomman kumman pitää olla hänen kanssaan puuhaamassa jotakin. Tiedän (ja ymmärrän) että kotona vanhemmat hankkii itselleen rauhallista aikaa antamalla lapsen katsoa käytännössä päivittäin jotain lastenohjelmia. Jos mekin ottaisimme tuon parkkeerataan ruudun eteen linjan, olisivat vierailut meille varmasti kevyempiä, mutta toistaiseksi olemme valinneet "ajan antamisen".
Toinen juttu on sitten se ruokailu. Oma lapsenlapsi ei yleensä ole kovin innoissaan meidän pöperöistä, ja toisaalta kyllä teemmekin melko mausteista ja eksoottista. Ja hänellä ei ole 'syömisen tarve' eli jos ei maistu niin kiitos en syö. Mitään. Vaikkapa joutuisin huomiseen odottamaan.
Olemme tämän sitten ratkaisseet niin, että suosiolla ostan jotain kalapuikkoja tai nuggetteja, syököön mitä syö, kunhan syö, ettei tule kiukku. Saattaa olla, että ap teidän isovanhemmat ovat myös neuvottomia lasten syömisten kanssa, kenties?
Muistan yhden kesäloman Euroopassa, kun meidän lapset eli kolme viikkoa spaghetti bolognesella. Päätin että jos kerran maistuu niin syökööt, niin ovat tyytyväisiä, eikä kukaan siihen kuole. Yhtä lailla mummo voi pistää tarjottavaksi kalapuikkoja ja nuggetteja ja lettuja, jos kerran ne maistuvat. Kokemus on opettanut, että vähitellen makumaailma laajenee ja vekaroiden kanssa on päässyt kokeilemaan eksoottisempiakin virityksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä melko sama juttu. 16 vuoden aikana on laskettavissa yhden käden sormilla kuinka monta kertaa lapset ovat olleen isovanhemmilla yökylässä. Nyt lapset jo teini-ikäisiä, mutta ei isovanhempia koskaan kiinnosta heidän tekemisensä.
Olen kyllä kateellinen kavereilleni, joilla on ihanat vanhemmat, jotka auttavat lastenhoidossa. Omien lasten kohdalla aion toimia kuin he. Omatkin välini vanhempiini ovat kylmentyneet, kun ei meitä koskaan haluttu lapsien kanssa kylään. Nyt ei jaksa enää oikein pitää yhteyttä, kun on tottunut yksin pärjäämään.
Jokainen vanhempi saa toimia kuten haluaa.
Vertailuvapaaseen elämään ei voi ketään pakottaa, mutta pääsee huomattavasti helpommalla jos ymmärtää olla vertailematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomi on ”hyvinvointivaltiona” sellainen, jossa jokaikinen ihminen elämäntilanteestaan riippuen on aivan loppuunpalanut ja väsynyt kokoajan. Eläkkeelle pääsee hädintuskin kuolinvuoteella ja sukulaisuuden käsite on aivan vieras - vanhemmille soitellaan joskus ja jouluna, vanhemmat asuvat toisella puolen maata ja jostain syystä aika usein unohtavat oman jälkikasvunsa heti, kun he ovat vähänkin omatoimisempia aikuisia.
Meillä on 1,5vuotias taapero eikä hän ole koskaan ollut vanhemmillani hoidossa. Apua ei ole tarjottu ja apua en ole koskaan pyytänyt, koska apua ei ole koskaan ennen lastakaan saanut. Välimatkaa on se 15km, eli ei paljoa. Silti nähdään harvoin. Vanhemmillani on työt ja oma, uusi yhteinen elämä ilman lapsia. Minulla taas on lapsiarki ja työt.
Välillä kuvottaa tämä suomalaisuus käsitteenäkin niin paljon. Tässäkin ketjussa on jopa ehdotettu maksullisen hoitoavun hankkimista. Terveessä kulttuurissa perheenjäsenet auttavat toisiaan parhaansa mukaan ja maksullinen hoitoapu olisi sitten vasta se viimeinen oljenkorsi. Suomalaisessa kulttuurissa kaikkien pitäisi itse kaikki jaksaa, pakkotilanteessa sitten se maksullinen hoitoapu ja vasta aivan viimeisenä mahdollisuutena ne isovanhemmat. Vähät siitä, että nämä isovanhemmat, jotka nyt nauttivat vapaata elämäntyyliänsä, nauttivat sitä myös pikkulapsiaikana, koska heidän omat vanhempansa hoidattivat meidät omilla vanhemmillaan.
Luulenkin, että minun sukupolvestani tulee taas se auttavaisten isovanhempien sukupolvi. Tiedämme paremmin kuin mikään aiempi sukupolvi, millaista on pärjätä yksin, kaikessa.
Itse en ole lapsena ollut yhtään kertaa isovanhemmillani yökylässä, vaikka ihan elossa silloin olivat. Ihan normaali minusta silti tuli, vanhemmat hoitivat minut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko vahva, osaava, pärjäävä, riippumaton, itsevarma ja hyvä organisoimaan? Nämä vahvuudet voivat selittää sen, että sinä pärjäät ilman vanhempiesi apuja.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on ”hyvinvointivaltiona” sellainen, jossa jokaikinen ihminen elämäntilanteestaan riippuen on aivan loppuunpalanut ja väsynyt kokoajan. Eläkkeelle pääsee hädintuskin kuolinvuoteella ja sukulaisuuden käsite on aivan vieras - vanhemmille soitellaan joskus ja jouluna, vanhemmat asuvat toisella puolen maata ja jostain syystä aika usein unohtavat oman jälkikasvunsa heti, kun he ovat vähänkin omatoimisempia aikuisia.
Meillä on 1,5vuotias taapero eikä hän ole koskaan ollut vanhemmillani hoidossa. Apua ei ole tarjottu ja apua en ole koskaan pyytänyt, koska apua ei ole koskaan ennen lastakaan saanut. Välimatkaa on se 15km, eli ei paljoa. Silti nähdään harvoin. Vanhemmillani on työt ja oma, uusi yhteinen elämä ilman lapsia. Minulla taas on lapsiarki ja työt.
Välillä kuvottaa tämä suomalaisuus käsitteenäkin niin paljon. Tässäkin ketjussa on jopa ehdotettu maksullisen hoitoavun hankkimista. Terveessä kulttuurissa perheenjäsenet auttavat toisiaan parhaansa mukaan ja maksullinen hoitoapu olisi sitten vasta se viimeinen oljenkorsi. Suomalaisessa kulttuurissa kaikkien pitäisi itse kaikki jaksaa, pakkotilanteessa sitten se maksullinen hoitoapu ja vasta aivan viimeisenä mahdollisuutena ne isovanhemmat. Vähät siitä, että nämä isovanhemmat, jotka nyt nauttivat vapaata elämäntyyliänsä, nauttivat sitä myös pikkulapsiaikana, koska heidän omat vanhempansa hoidattivat meidät omilla vanhemmillaan.
Luulenkin, että minun sukupolvestani tulee taas se auttavaisten isovanhempien sukupolvi. Tiedämme paremmin kuin mikään aiempi sukupolvi, millaista on pärjätä yksin, kaikessa.
Tämä onkin juuri yksi asia, joka ottaa paljon päähän ja aina ollaan kaikesta vaatimassa RAHAA ensimmäiseksi.. Omien vanhempieni talon on käytännössä rakentanut isäni isä kavereineen. Kun itse pyysin isääni jeesimään taloprojektissamme, ei löytynyt mielenkiintoa, mutta isän isä oli yllättäen halukas auttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on ”hyvinvointivaltiona” sellainen, jossa jokaikinen ihminen elämäntilanteestaan riippuen on aivan loppuunpalanut ja väsynyt kokoajan. Eläkkeelle pääsee hädintuskin kuolinvuoteella ja sukulaisuuden käsite on aivan vieras - vanhemmille soitellaan joskus ja jouluna, vanhemmat asuvat toisella puolen maata ja jostain syystä aika usein unohtavat oman jälkikasvunsa heti, kun he ovat vähänkin omatoimisempia aikuisia.
Meillä on 1,5vuotias taapero eikä hän ole koskaan ollut vanhemmillani hoidossa. Apua ei ole tarjottu ja apua en ole koskaan pyytänyt, koska apua ei ole koskaan ennen lastakaan saanut. Välimatkaa on se 15km, eli ei paljoa. Silti nähdään harvoin. Vanhemmillani on työt ja oma, uusi yhteinen elämä ilman lapsia. Minulla taas on lapsiarki ja työt.
Välillä kuvottaa tämä suomalaisuus käsitteenäkin niin paljon. Tässäkin ketjussa on jopa ehdotettu maksullisen hoitoavun hankkimista. Terveessä kulttuurissa perheenjäsenet auttavat toisiaan parhaansa mukaan ja maksullinen hoitoapu olisi sitten vasta se viimeinen oljenkorsi. Suomalaisessa kulttuurissa kaikkien pitäisi itse kaikki jaksaa, pakkotilanteessa sitten se maksullinen hoitoapu ja vasta aivan viimeisenä mahdollisuutena ne isovanhemmat. Vähät siitä, että nämä isovanhemmat, jotka nyt nauttivat vapaata elämäntyyliänsä, nauttivat sitä myös pikkulapsiaikana, koska heidän omat vanhempansa hoidattivat meidät omilla vanhemmillaan.
Luulenkin, että minun sukupolvestani tulee taas se auttavaisten isovanhempien sukupolvi. Tiedämme paremmin kuin mikään aiempi sukupolvi, millaista on pärjätä yksin, kaikessa.
Tämä onkin juuri yksi asia, joka ottaa paljon päähän ja aina ollaan kaikesta vaatimassa RAHAA ensimmäiseksi.. Omien vanhempieni talon on käytännössä rakentanut isäni isä kavereineen. Kun itse pyysin isääni jeesimään taloprojektissamme, ei löytynyt mielenkiintoa, mutta isän isä oli yllättäen halukas auttamaan.
Isäsi ei vain ole perinyt talonrakentajageenejä....
ET-lehti on jo yli 20 vuotta tehnyt hartiavoimin töitä erottaakseen sukupolvet toisistaan. Sieltä on tullut idea isovanhempien omistautua harrastuksille ja kahdenololle ja jos lapsenlapsia hoidetaan, isovanhempia on kannustettu perimään siitä käypä maksu siinä missä "oikeiltakin" lastenhoitajilta - käyttäväthän he siihen omaa aikaansa, joka ei ole ilmaista.
Oma havainto on se, että kun isovanhemmat ovat tervetulleita katsomaan vauvaa synnärille, niin vauvalle on hoitopaikka isovanhemmilla koska tahansa. Jos taas perhe pesii keskenään pari kuukautta ja vauva esitellään suvulle vasta ristiäisissä, silloinkaan ei mummot saa edes koskea, niin jostain oudosta syystä hoitopaikkaa on hankala muutaman kuukauden kuluttua saada. Eikö ole todella kummallista, että ne sivuunsysätyt sukulaiset ei innoissaan hoidakaan vauvaa, jota siihen asti oli esitelty vain ystäville. Miksi ne kaverit ei ota vauvaa hoitoon?