Meillä on kaksi asuntoa ja saamme siitä paljon ihmettelyä
Olemme pitkään asuneet n. 140 km päässä Helsingistä ja meillä on siellä isohko omakotitalo. Kolme kouluikäistä lasta, yksi yläasteella ja kaksi ala-asteella. Mieheni tekee 90 prosenttisesti töitä kotoa käsin mutta minulla on paljon työkeikkoja Helsingissä. Sen takia päätettiin pari vuotta sitten ostaa sieltä kaksio, koska matkat verottavat niin paljon aikaa.
Luulin että kaksi asuntoa ei ole mikään outo ratkaisu mutta silti siitä kysellään. Monet tutut luulivat pari vuotta sitten että olemme eroamassa ja minä muuttamassa pois yhteisestä kodista. Onko teillä tai lähipiirissänne päädytty samanlaisiin ratkaisuihin?
Kommentit (4)
Meillä, mutta kukaan ei ihmettele. Ehkä siksi, että täällä on niin paljon työttömyyttä ja täältä on aika yleistäkin kulkea muualta töissä. Olen tosin viikot aika lailla pois, mutta teen usein pitkää päivää ja nytkin olen jo tullut viikonlopun viettoon, kun sain edellisen projektin alta pois.
Meillä on kans kaksi asuntoa ja on ollut erilaisissa muodoissa jo 10 vuotta, samoin miehen siskolla ja miehellään on. Ei meidän järjestelyjä ole tainnut kukaan enemmälti ihmetellä. Mainostatteko te tuota järjestelyä jotenki erityisen paljon vai miksi sitä niin monet pääsee ihmettelemään?
Kumma juttu. Ei tosiaan mainosteta, jos joku kysyy jotain niin sitten kerrotaan mutta ei muuten ap
Joo, kaverin mies hommasi yksiön samanlaisessa tilanteessa eikä sitä kukaan kummastellut