Vanhemmat ei tee lastensa kanssa mitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kummassa tuosta suuresta ikäluokasta kasvoi niin yritteliäitä ja kunnollisia ihmisiä?

Ei ihmisillä ennenkään ollut erikoisesti aikaa olla lasten kanssa.

Isät olivat töissä tukkisavoitoilla tai muualla, äiti hoiti pienen pienen maatilkun parilla lehmällä ja porsaalla.  Kaikki aika meni talouden pyörittämiseen sillä ei ollut tiskikoneita eikä mikroja.

Kuitenkin näistä perheistäkin lähti lapset oppikouluu ja sieltä lukioon ja yliopistoon.

Samoin oli asiat kaupungeissa, tehdas paikkakunnilla, asuttiin pienissä vuokra-asunnoissa.

Miten noista lapsista on kasvanut normaaleja ihmisiä.  Ihmisiä jotka ei käyneet terapiossa eivätkä jääneet kotiin makailemaan kansakoulun jälkeen?

Niistä tuli alkoholisteja. Ainaki mun suvussa.

Ai kaikistako, koko ikäluokasta.   Juuri tuon kommentoijan kuvaamista suurten ikäluokkien lapsista tuli niitä ihmisiä, jotka ovat  vieneet ja tehneet Suomesta sen mitä Suomi nyt on.

Juuri noiden ikäluokkien koulutetut ja päättävissä asemissa olleet ihmiset, kuvaavat muistelmissaan lapsuusaikaansa, kuten kommentoija kirjoittaa.

Kannattaa lueskella noita, niin käsittäisi paremmin, miten ja mistä tähän nykyiseen hyvinvointiin on ponnistettu.  Ja miten se luotu.

Mulla on kaveri, jolla 3 lasta. Hän on sairaanhoitaja, tekee 3-vuorossa työt, lapset harrastaa ja kaveri aktiivisesti mukana harrastustoiminnassa. Ulkoilevat, mökkeilevät ja reissaavat lasten turnauksissa, koti on nätti ja muutenkin pidetty ihminen. Kadehdin vaikkei sais.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli vähän tuollaista kun olin lapsi (s. -85). Kaikki oli aineellisesti hyvin, ja vanhemmat eivät olleet mitenkään huonoja kasvattajia tai ikäviä ihmisiä.

Mutta he olivat loppujen lopuksi kovin vähän läsnä. Isäni saattoi olla työmatkoilla yli puolet kuukaudesta, joskus jopa ma-pe yhtä soittoa. Äitini teki vuorotyötä.

Isäni halusi vain levätä kotona kun oli vapailla, mikä tarkoitti sitä, ettei hän halunnut lähteä minnekään. Äitini puolestaan ei halunnut lähteä meidän lasten kanssa yksin. Emme siis käyneet juuri missään. Tämä oli siinä mielessä ankeaa, että asuimme maaseudulla jossa ei ollut lapsille oikeastaan yhtään mitään.

Molemmilla vanhemmillani on aina ollut sellainen mentaliteetti, että töitä pitää tehdä, oli kyseessä sitten virallinen työaika tai vapaa. Kun ei oltu töissä, tehtiin milloin mitäkin puutarha-, remontti-, korjaus-, tai maanrakennuspuuhaa kotona, tai sitten oltiin raivaamassa metsää tai tekemässä polttopuuta tai mitä vaan. Ja jos omalla tontilla ei ollut tarpeeksi tekemistä, jollain sukulaisella tai tutulla oli. Juuri koskaan ei ollut sellaista hetkeä, että oltaisiin vain oltu ja tehty jotain rentouttavaa yhdessä perheenä, ihan vaikka vain pelattu lautapeliä. Kaikenlainen työnteko meni aina lasten kanssa vietettävän ajan ja rentoutumisen edelle. Lapset saivat tähteet.

Vanhemmillani ei myöskään ole koskaan ollut mitään harrastuksia tai muitakaan sellaisia vapaa-ajan asioita joihin he olisivat suhtautuneet intohimoisesti. Meillä ei ollut kesämökkiä, asuntoautoa, lomaosaketta, lasketteluharrastusta tai venettä. He eivät käy intohimoisesti tansseissa tai teatterissa tai konserteissa.

Kyllä me lapsena pääsimme esim. kesäisin huvipuistoon, mutta vanhempani puhuivat tällöin aina siihen malliin, että ”huomenna täytyy sitten kyllä kääntää kasvimaata. Pitää ottaa vahinko takaisin, hommat seisoo.” Oli ikäänkuin lasten kanssa vietetty vapaa olisi ollut varastettua aikaa.

Näin jälkikäteen ajateltuna, kunpa he olisivat edes joskus laittaneet työt syrjään ja päättäneet vain keskittyä perheensä seuraan. Aivan kuin ne hetket olisivat vähemmän arvokkaita. Olimme jo parikymppisiä kun he tajusivat, että emme ole enää jatkuvasti läsnä, ja ehkä vähän surivatkin sitä.

Kun näin kesäisin näen perheitä piknikillä, mietin kuinka mukavaa tuollainen olisi ollut, mutta samalla olen tyytyväinen, että ihmisten mentaliteetti on muuttunut.

Nyt joku ihana ymmärsi mitä tarkoitan. Ap

Lapset leikkivät keskenään. Leikki on lasten työtä.

Mä olen neljän lapsen äiti ja en kyl ois jaksanut jos oisin leikkinyt lapsieni kanssa, minusta aikuisen ei tarvi taantua lapseksi vanhemmuuden takia. Lapset leikkineet kavereiden ja toistensa kanssa. Lukenut olen paljon kaikille lapsilleni ja ollut kyllä paljon läsnä, puhutaan paljon. Meillä on reissattu ja aina ollut oma vene.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen neljän lapsen äiti ja en kyl ois jaksanut jos oisin leikkinyt lapsieni kanssa, minusta aikuisen ei tarvi taantua lapseksi vanhemmuuden takia. Lapset leikkineet kavereiden ja toistensa kanssa. Lukenut olen paljon kaikille lapsilleni ja ollut kyllä paljon läsnä, puhutaan paljon. Meillä on reissattu ja aina ollut oma vene.

Ei aikuisen leikkiminen lapsen kanssa taantumista.

Toistan. Olen siis kyseisen perheen lapsi ja harkitsen psykoterapiaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Toistan. Olen siis kyseisen perheen lapsi ja harkitsen psykoterapiaa.

Ap

Psykoterapia onkin hyvä juttu! Harmi vain kun julkinen terveydenhuolto on tehnyt sinne pääsystä vaikeaa, mutta yksityiselle pääsee nopeammin. Tosin julkisen kauttakin onnistuu päästä, vie noin 3kk. Tsemppiä! :)