Lue keskustelun säännöt.
Pitääkö lapsi vai tehdä abortti?
12.06.2014 |
Hei, olen 22-vuotias nainen joka on juuri saanut kuulla olevansa raskaana. Nyt tarvitsisin kokeneempien ihmisten neuvoja ja muiden samassa tilanteessa olleiden naisten kokemuksia.
Tosiaan tilanne on se, että sain lauantaina tietää olevani raskaana. Raskauden syy on ehkäisyn pettäminen. Lasta ei todellakaan ole suunniteltu tähän väliin. Mulla on ollut aina selvät suunnitelmat että ensin koulu loppuun, työpaikka, mies ja naimisiinmeno sitten vasta lapset. Olin aivan varma etten pidä lasta. Kävin maanantaina ensimmäisellä lääkärillä hakemassa suositusta raskauden keskeyttämiseksi ja sainkin lähetteen lisätutkimuksia varten. Nyt en kuitenkaan enää tiedä mitä tehdä. Mitä pidempään kannan lasta sisälläni sitä enemmän siihen kiinnyn. Aluksi ajatus lapsesta tuntui sekottavan koko elämän täysin mutta illalla huomasimme puhuvamme siitä mitä lapsi alkaisi harrastamaan ja kuinka sumplittaisiin töissä ja koulussa käymiset.
Elämäntilanteeni: Olen seurustellut avomieheni kanssa vajaan kolme vuotta. Tästä ajasta n. 2,5 vuotta olemme eläneet etäsuhteessa ja nähneet vähän. Eli me ei olla paljoa vietetty aikaa eikä asuttu toistemme kanssa kauaa. Tunnen mieheni kyllä hyvin, hän olisi todella turvallinen ja vastuullinen isä. Luonteeltaan hän on aivan ihana mutta koska olemme olleet niin vähän aikaa varsinaisesti yhdessä, minua ahdistaa hommata lasta vielä hänen kanssaan. Nuoresta iästäni huolimatta oon seurustellut kahdessa pitkässä suhteessa ja sinkkuaikaa minulla ei ole ollut paria kuukautta kauempaa. Pelkään, että tahdon jossain vaiheessa viettää sinkkuaikaa ja viettää nuoruutta. Ja kun tästä nykyisestä miehestä en osaa sanoa. Aivan ihana siis on mutta en ole varma saanko minä hänen kanssaan parisuhteelta sitä mitä haen. En tiedä, ollaan niin vähän aikaa sitä arkea yhdessä eletty. Eli hyvä ja vastuullinen isä tiedossa mutta parisuhteen vankkuudesta ei mitään varmuutta, siinä ensimmäinen pulma. Toisekseen olen ollut iloinen siitä että viimeinkin päästään harrastamaan,matkustelemaan ja olemaan yhdessä. Jos meille tulisi lapsi ensi talvena tuntuu siltä ettei me taaskaan päästä miehen kanssa viettämään sitä yhteistä aikaa.
Toinen asia. Aloitan syksyllä opinnot ammattikorkeassa, ehtisin olemaan talveen asti koulussa minkä jälkeen pitäisi jäädä äitiyslomalle ja jatkaa opintoja seuraavan luokan kanssa 1-2 vuotta myöhemmin riippuen siitä koska seuraava koulutus alkaa. Ajatus opintojen lykkäämisestä ahdistaa ja varsinkin opiskeluihin palaaminen. Kuinka vaikeaa loppupeleissä on yhdistää lapsi, opinnot, miehen työt, yöllä valvomiset, raha-asiat, sairastamiset jne. Mies käy töissä, palkka ei mikään erikoinen. Ja minun opiskeluihin menee neljä vuotta. Jos lapsi tulee, rahatilanne tulee olemaan tiukka ainakin sellaiset viisi-kuusi vuotta.
Kolmas asia on tosiaan se raha. Meillä on hyvin pieni kaksio ja kauheasti kalliimpaan kämppään ei ole varaa muuttaa. En tiedä enkä osaa arvioida kuinka me taloudellisesti pärjäisimme jos meillä olisi lapsi.
Minä en tiedä mitä tehdä. Eniten toivon etten olisi tullut raskaaksi koska ei tarvitsisi tälläisiä miettiä ja pääsisin vihdoinkin aloittamaan koulun jonne minulla kauhea palo olisi. Lapsen pitäminen pelottaa ja ahdistaa. Pelkään sitä elämää mitä se olisi. Entä jos vihaan sitä elämää? Menetänkö vapauteni ja nuoruuteni? Entä jos en olekaan valmis? Mitä jos huomaan ettei mies olekaan minulle sopiva? Mutta sitten taas toisaalta... Minä ja mieheni rakastetaan lapsia ja lasten hankkiminen meille on itsestäänselvyys, sitä vaan ei suunniteltu nyt. Isä on kyllä todella innoissaan ja huomaan vähän väliä itsekin olevani kun suunnittelen mitä kaikkea sen kanssa tekisimme, kuinka viettäisin odotusajan,, kuinka hoitaisin sitä ja nauttisin äitiydestä äitiysloman ajan.... Eli vaikka pelottaa niin siinä on silti jotain todella hienoa. Abortti sen sijaan..Siitä minulle ei tule minkäänlaista hyvää oloa. Vaikka se johtaisi siihen mitä ainakin kuvittelen toivovani: mahdollisuuden mennä kouluun ja tutustua mieheen paremmin ennen lasten hankintaa se ei siltikään tunnu hyvältä. En tiedä mitä teen..
Eli nyt omia näkemyksiä ja kokemuksia kaikesta aiheeseen liittyvästä: vahinkoraskaus, abortti, lapsen pitäminen, lapset ja opiskelu, miltä minun tilanteeni teidän silmiin näyttää jne.
Tässä muutama kysymys johon toivon vastausta niiltä joita asia koskee:
1. Koetko lapsen rajoittavan sosiaalista elämääsi? Näin nuorena ja opiskelijana sitä ei kuitenkaan haluaisi ihan kaikesta jäädä paitsi ja syrjäytyä.
2. Millaista oli opiskella vauvan kanssa? Jaksoitko? Kuinka käytännön asiat hoituivat?
3. Oletko koskaan katunut sitä että päätit pitää lapsen vaikka raskaus ei ollut suunniteltu tai mahdollisesti edes toivottu?
4. Mitkä olivat suurimmat haasteet esikoisesi kanssa?
5. Miltä meikäläisen tilanne sinun silmiisi näyttää jos lapsen pitämistä mietitään?
Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea
Kommentit (26)
Tee abortti ainoastaan siinä tapauksessa että muutoin sinusta tulisi seuraava vauvan pakastaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille kannustavista viesteistä. Nyt kun alkujärkytys on ohi ja sitä on kuullut monia onnistumistarinoita sekä saanut huomata kuinka ison tukiverkon sitä omaa, olen aivan varma että tämä on oikea päätös. Täällä ollaan kaksi onnellista suunnittelemassa pesän rakentamista tulokkaalle<3
Mieti pärjäätkö ja pystytkö kantamaan vastuun lapsesta jos jäisit yksin ?! Olin 19 vuotias kun huomasin olevani ensinmäisen kerran raskaana , vahinko se oli, päätin pitää . 22 vuotiaana olin kahden pienen lapsen yh äiti. Päivääkään en ole katunut asiaa :) mietin myös tuolloin että tässäkö tää mun elämä nyt oli, mutta ei se ollut :) kyllä +30 vuotiaallakin on elämä ja pääsee sinne reissuihinkin ;) itsekkin aloitin viime syksynä opiskelut työn ohessa :) tsemppiä ja jaksuja sinne <3 kaikella on tarkoituksensa ;)
Minä tulin raskaaksi 19v. ja päädyin aborttiin. Kymmenen vuotta myöhemmin edessä oli hedelmöityshoidot, lasta ei yrityksestä huolimatta kuulunut. Koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan, oma lapsi on ihanin asia maailmassa. Kaikki muut asiat järjestyvät kyllä.
Mä myöskin pohtisin että pärjäisinkö minä, jos mies lähteekin menemään ja jättää minut lapsen kanssa kahden. Koska uusi suhde ja vauva-aika on raskasta hyvälle, toimivallekin suhteelle. Onko sulla turvaverkostoa, jos jäät vauvan kanssa kahden? Saisitko tukea vanhemmilta, sisaruksilta, sukulaisilta ja ystäviltä?
Jos sulla on palo opiskeluun ja kunnianhimoa + tavoitteita, niin ei se vauva niitä pois vie, viivästyttää vain hetken. Opiskella ehdit vielä lapsen jälkeenkin, joten en siitä murehtisi. Moni kuitenkin saa lapsen tuon ikäisenä, joten moni on kouluun palannutkin.
Aikuisuudessa on se puoli että joskus joutuu päätöksistä tekemään oikeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä ollaan 23v ja rv 23+2 menossa, hieman vanhempi olen kun sinä mutta rahatilanne ainakin on huonompi kun teillä, olemme molemmat puolison kanssa työttömiä ja tällä hetkellä asutaan minun appiukon omakotitalon ullakko huoneessa. Lapsi on tuleva lokakuussa ja näiden neljän kk aikana olis ny tarkotus päästä muuttaan omaan asuntoon, eli täälläkin ressiä on, mutta motivaatioo on saada hommat toimiin. :) Aloimme seurustelemaan 3/2012 ja alusta asti oltiin samalla linjalla siitä että lapsi tulee kun on tullakseen, naimisiin menimme 6/2013 joten meillä sattui hyvin toi että naimisiin ensin ja sitten lapset, mutta meille ei ollut merkitystä missä järjestyksessä mikäkin. Mutta jos itse neuvoon niin olisiko paha tehdä tämä tyhmältäkin kuullostava + ja - lista, missä listaat positiiviset ja negatiiviset asiat, saisit itsekin selkeyttä tilanteeseen. Itse komppaan miestäni minkä oppinut tässä raskauden aikana, että asioilla on tapana järjestyä, eli jos sun tapausta miettii, nii anna palaa raskauden kanssa. :) Vaikeeta saattaa olla ja varmasti tuleekin olemaan, tuttavallani on 2x alle 3v. muksut ja vielä eri isien kanssa, ja hyvin näyttää pyyhkivän ja hänellä ei tietääkseni ole kun peruskoulu pohja, eli ei oo hänkään kerenny opiskelemaan. Itsellä suunnitelmissa alkaa opiskelemaan sit kun aika on oikea. :) Tsemppiä!
Tulin raskaaksi 18 vuotiaana ja olimme miehen kanssa seurustellut vasta vähän aikaa, asuin vielä äitini luona. Mietimme ja mietimme ja päätimme pitää lapsen. Koulun olin keskeyttänyt jo aiemmin enkä ollut töissäkään. Piti hommata asunto ja ihan kaikki tavarat. Kaikki asiat järjestyivät ja olin onnellinen raskaudesta. Raskauden aikana ihminen kasvaa henkisesti tosi paljon, kaikki kaverini tuntuvat ihan teineiltä:D Nyt vauva on puolivuotias maailman täydellisin pikkumies mitä rakastan enemmän kuin mitään muuta<3 Asumme kaikki edelleen yhdessä ja suhteemme syventyi raskauden aikana ja varsinkin lapsen syntymän jälkeen. Joskus mietin millaista elämä olisi ilman vauvaa ja voin kuvitella että asuisin vieläkin kotona ja ravaisin baareissa. Eli pidä lapsi, sitä ei tule katumaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoinen oli vuoden kun aloitin opiskelut. Mies jäi kotiin lapsen kanssa kun halusin mennä ulos ja minä jäin kotiin kun mies halusi ulos. Sosiaalinen elämä ei siis rajoittunut.
Opiskelu äitinä ei ole ollut mitenkään rankkaa, tosin kouluhommat on ollut parempi tehdä muualla kuin kotona, jotta saa rauhassa tehtyä. Ainoa ongelma on tullut aikatauluttaa ryhmätöitä perheettömien opiskelukavereiden kanssa.
Tietysti on tullut hetkiä, joina olen toivonut, etten olisi saanut lasta ennen koulua, mutta kun on lapsen kanssa niin kaikki ne ajatukset unohtuvat.
Kannattaa ottaa selvää kaupungin vuokra-asunnoista ja opiskelijoiden perheasunnoista, niissä pääsee yleensä asumaan halvemmalla.
No ymmärät varmaan ettei kukaan voi sulle sanoa miten pitää tehdä tai ei :) Päätös on ihan sinun itsesi.
Omia kokemuksia voin tietysti sinulle kertoa.. minulla on aina ollut vahvasti kielteinen kanta aborttiin, varsinkin nuorena (nyt vanhemmiten on silmät auennet ja mielipiteet saaneet muutaki nväriä kuin musta ja valkoinen ;)). Joten abortti ei ollut vaihtoehto kun lukion 3. luokalla vähän ennen penkkareita näytti testi positiivista.
Lapsi oli vajaa vuoden kun lähdin opiskelemaan amk:aan (ja ne kirjoitukset meni hyvin, M:n papruilla). Toinen lapsi syntyi (suunnitellusti) kun opinnot olivat puolessa välissä, ja kolmas sitten opintojen päätyttyä.
Opiskelut sujuivat vauhdilla ja kohtalaisen hyvin. Kun ei bilettäminen ollut mikään vaihtoehto, jäi opintoihin aikaa ja 3,5 vuoden opinnot menivät käytännössä 3 vuodessa- kesäisin tein harjottaluja ja keräsin vapaasti valittavia opintoja. Välillä olin 6kk äitiyslomalla, en siis tippuinut tutuista porukoista pois.
Tietysti lapsi vaikuttaa sosiaaliseen elämään, varsinkin kun sen lapsen saa ns eriaikaan kuin muut ikätoverit. Mutta ei se syrjäytä ketään, elämä saa vaan erilaisia sävyjä ja asioiden tärkeysjärjestys minulla sai erilaisen merkityksen. Pienen lapsen kanssa voi tehdä yllättäviä asioita :) Meillä ei ollut, eikä ole edelleenkään (nyt 20 vuotta myöhemmin) tukiverkkoja, eli lapset ovat olleet läsnä aina, jokaisena päivänä kaikki nämä vuodet.
Käytännön asiat ovat aina sujuneet tavalla tai toisella.- Ei ehkä kuten itse olen asioita miteeinyt, mutta parhain päin kuitenkin. Oma asenne ratkaisee :) Logistiikassa minusta on tullut mestari.
Suurimmat haasteet.. no omalla kohdallani ympäristö oli aika iso haaste, ei kauheasti ole teiniäitiydelle löytynyt ymmärrystä silloin. Nykyään tuskin kukaan muistaa enää sitä kuinka nuori olin kun esikoinen syntyi :) Omassakin asenteessa on ollut tekemistä. Meillä esikoinen oli koliikkivauva, lisäksi lapsista kaksi on erityislapsia (esikoinen ja toiseksi nuorin), nämä asiat olisivat olleet aina haasteellisia, niilä ei ole ollut tekemistä minun ikäni tai opiskeluni kanssa. On ollut pakko opetella pyytämään apua- nuorena luulin että kuuluu selvitä yksin ja on heikkous jos ei selviä. Ei se niin mene! Joskus on heikkoutta olla ottamatta vastaan apua, tai sanoa sitä tarvitsevansa. Kolmannen lapsen jälkeen sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Silloinkaan en alua mistään hakenut, mutta sen verran karu kokemus tuo aika oli, että jälkeen päin olen rakennenllut itselleni varasuunnitelmia, enkä koskaan ole tilannetta enää niin pahaksi päästänyt. Synnytyksen jälkeinen masennus voi yllättää kenet vaan, iästä riippumatta.
Ikinä en ole lapsen saamista katunut, asioita voi tehdä monella tavalla ja tämä oli minun tapani. Toisaalta nyt on hienoa että minulla on useampi lapsi, joista nuo vanhimmat aloittelevat jo omaa itsenäistä elämää- ja minä olen edelleen nuori :) tai ainakin nuorehko :D Ei sitä opiskelijana muutenkaan olisi ollut aikaa tai varaa matkustella, nyt lapset ovat isoja, minulla on talous ja työpaikka kunnossa, aikaa ja varaakin löytyy ihan eri tavoin :) Ei pöllömpää.
Sinulle sanoisin että ratkaisu on sinun omasi, mutta sinun pitää olla siitä täysin varma. Aborttia ei saa tekemättömäksi. Minun näkövinkkelistäni ei sinun tilanteesi ole lainkaan mahodton. Käytännön asioilla on tapana järjestyä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain 22-vuotiaana esikoiseni ja sillä ajatuksella hänet pidin, että itse pärjään. Opiskelin lapsen ollessa 2-5vuotias toisen tutkinnon. Mitään en kokenut rajoittavani, tukiverkkoja ei juuri ollut, mutta minulle riitti joka toinen viikonloppu kun lapsi oli isällään. Sitten kun sydämessäsi tiedät mikä on oikea valinta niin muista että se on sinun valintasi ja sen kanssa elät. Minä olin onnekas, toivon sitä sydämestäni myös sinulle!
Jos sinulla on nyt suuri halu ja into tehdä muuta kuin könöttää lapsen kanssa kotona: abortti. Olet nuori eikä normaalin ihmisien ole pakko lisääntyä tuossa iässä. Ehdit myöhemminkin, jos haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä lapsi!!!! Tosi usein ihmiset katuu aborttia ja miettiin sitten loppu elämänsä minkä ikäinen lapsi nyt olisi. Meille tuli vahinko vauva kahden kuukauden tuntemisen jälkeen, vauva rajoittaa elämää sen verran kun itse haluat, annat jollekkin hoitoon ja opetat juomaan myös pullosta niin et ole niin kiinni vauvassa. Vauva aika on ohi hetkessä. Olemme nyt naimissa, molemilla uudet ammatit ja toinenkin lapsi, vahinkomme on 4 vuotias, en ole ikinä katunut päätöstäni, tässä ajassa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä ja olen äärettömän onnellinen päätöksistämme. Me asutaan muuten nytkin kaksiossa, kaikki ylimääräinen tarava on myyty, hyvin mahtuu asumaan. Ja mekään ei oikein päästy tutustumaan miehen kanssa ilman lapsia, toisaalta ihminen kasvaa ihmisenä kokoajan ja tutustuminen on elämän mittainen projekti joten tästäkään ei ole haittaa. Elämä on matka jatkuvine yllätyksineen, otetaan vastaan ja ollaan onnelisia! Toivon mukaan teet ratkaisun jota et kadu, Ihanaa odotus aikaa jos siihen päädyt :)
raskausaika on matka joka valmistaa sinua tulevaan. Nykyiset ajatuksesi tulevat muuttumaan sen matkan aikana monta kertaa monella elämän osa-alueella. Oletko valmis muuttumaan ja kasvamaan ihmisenä? vai juhlit, matkustelet ja opiskelet vielä kun voit? (tätä ei lapset täysin sulje pois rajoittaa vain) Kumpikaan ei ole väärin mielestäni. Tee mitä sydän sanoo en usko että katuisit kumpaakaan.
- 1 kk ikäisen vauvan äiti 23
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille vastauksista! Niinhän siinä taisi käydä että tämän likan elämänsuunnitelmat menivät uusiksi ja minusta tulee tammikuussa äiti<3
Onnittelut! Olin vuosi sitten samassa tilanteessa ja valvoin yökaudet miettien että mitä siitä tulee ja teenkö abortin. No onneksi päätin ottaa vastaan mitä tulee ja nyt tammikuussa sain vauvan enkä sekuntiakaan ole katunut. Kyllä ne asiat vaan järjestyy aina tavalla tai toisella. Tsemppiä!
Onnea! Asioilla on tapana järjestyä. Itse sain amk:n aikana kolme lasta! Suoritin opinnot kuudessa vuodessa ihan hyvin arvosanoin. Olen muuttunut paljon opintojen alusta. En haaveillut silloin äitiydestä. Ihmettelen itsekin kuinka asiat lutviutuivat ja koen saaneeni kaikkea kymnenkertaisesti. Rakkautta.. lapsia miehen ja hyvän ammatin. Opit kyllä koulussa äitinä lukemaan kaikesta vain olennaisen ja suodattamaan nippelitiedon kun aikaa ei ole rajattomasti. Yksi asia on varma. Mitä tahansa valitsetkin, kummankaan jälkeen elämäsi ei ole kuin ennen. Pidä se lapsi.. se on sun. Onnea!!!!!
Kuten moni muukim kommentoi, et voi mitenkään tietää onko sinulla tulevaisuudessa tiedossa yhtään sen parempaa hetkeä kuin sinulla on nyt saada lasta. 30-kymppisenä äitinä voin tosin sen sanoa, että vuodet tuovat vain lisää väsymystä jaksaa pyörittää kaikkea kerralla. Sinulla on monta rautaa tulessa, mutta ainakin minä pitäisin tilanteessasi lapsen. oikealla asenteella ja nuoruuden energialla lapsi tuo vain lisää hauskuutta elämäänne!
Ihana että haluat pitää lapsen. Vauva on yksi suurimmista lahjoista mitä voi saada. Paljon onnea ja voimia sinulle ja teille kaikille! t. esikoisensa 22 v. kesken opiskelun saanut onnellinen äiti.
Mä olen 23-vuotias ja viikkoja 27. Mies töissä, itse olisin syksyllä aloittanut amk:n. Olin samassa tilanteessa helmikuussa, abortti oli aluksi vaihtoehto, mutta ajateltiin, että kyllä me pärjätään, vaikka amk lykkääntyisi vuodella. Nyt asiat tuntuu rullaavan hyvin, kaikella on aina tapana järjestyä :) onnea! :)