Väkivalta lapsia kohtaan: kuinka olette suhtautuneet
mikäli mies kohtelee lapsianne kaltoin ?
Mulla alkaa mitta lopullisesti täyttymään. Lapset (kouluikäiset) ovat olleet kovin takertuvaisia minuun viime kuukaudet. Nyt selvisi, että mies on vääntänyt lapsia kädestä, ottanut kurkusta kiinni ja huutanut heille pelottavasti. Mies on "kerrasta poikki" ihminen eli lasten pitäisi yhdestä neuvomiskerrasta oppia. Ei tajua, että kasvatus on toistoa, toistoa. Olen useita kertoja hänelle puhumut, että lapsia ei saa vahingoittaa, vaikka kuinka pinna palaisi.
Avióeroa olen miettinyt, enkä ensimmäistä kertaa. Viinaa ei juo. Ulkopuolisille näyttää niinsileää kuorta, että kukaan ei uskoisi, jos kertoisin, miten kohtelee lapsiamme :(
Kerran kävi minuunkin käsiksi, kun menin lapsen ja miehen väliin. Lapsi oli tuolloin 5 v, ja mies kiuskustui vastaanhangoittelevalle lapselle ja läpsäisi tätä :(
Tuo tapahtuma jo murensi pahasti luottamusta mieheeni.
Kommentit (36)
hei tukistaminen, missä ei irtoa tuppoa hiuksia tai jää punaista jälkeä, _ei mitenkään_ voi verrata lyömiseen/läpsäisemiseen. Minä ap:na ottaisin ja lähtisin jos mieheni läpsisi lapsia, puristaisi kurkusta tai mitä nyt luettelikaan, nuo ei enää ole mitään pieniä juttuja.
Olin vastaavassa tilanteessa. Menin sos.päivystykseen, kun mies ei kuunnellut minua vaan suuttui. Tämän jälkeen hänen oli pakko alkaa kuunnella. Nyt kaksi vuotta myöhemmin asiat ok ja vielä yhdessä.
Miehesi on rikollinen. Lapsiin käsiksi käyminen on rikos. Soita poliisille ja ota avioero.
Meillä tuli lastensuojelu tilanteeseen ja miehen käytös muuttui totaalisesti sen jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 23:48"]
Miehesi on rikollinen. Lapsiin käsiksi käyminen on rikos. Soita poliisille ja ota avioero.
[/quote]Haista paska! Nykypäivänä erotaan muutenkin aivan liikaa (Suomessa). Eikö sinulla ole mitään hyviä elämänarvoja tallessa, kun netissä kehotat tuntemattomia ihmisiä eroamaan?
Olen täysin samaa mieltä siitä että tuollainen kuristaminen ym. on rajua väkivaltaa johon pitää heti puuttua!
Huh huh ei voi muuta sanoa kuin että onneksi mamut hankkivat Suomessa lapsia! Suomalaisilla vanhemmilla kun nykyään on vain nämä kaksi pedagogista vaihtoehtoa: joko kasvatetaan lapsia väkivallalla tai sitten ei kasvateta ollenkaan!
Jos et ole provo niin saatana sä olet sairas! Itse olisin lähtenyt jo ensimmäisestä läpsäisystä. Sinä jäät katselemaan lisää ja siihen päälle pelottavaa karjumista! Lapsille voi tulla pahojakin mielenterveysongelmia tuollaisesta! Jos yksikään ihminen, oli se sitten mies, tai oma äitini/siskoni/muu tuttuni käyttäytyisi lapsiani kohtaan väkivaltaisesti se olisi välitpoikki samantien! Olet säälittävä luuseri, jos jäät tuohon suhteeseen. Näköjään rakastat sekopäistä miestäsi enemmän kuin omaa lihaa ja vertasi, lapsiasi!
Toivottavasti joku tekee teistä lastensuojeluun ilmoituksen ja menetätte lapset, sinäkään et heitä ansaitse kun olet altistanut heidät sekä psyykkiselle että fyysisille väkivallalle. Mieti nyt vähän hyvä ihminen!!!! Pakotat lapset asumaan ihmisen kanssa, jota he pelkäävät, ja joka heitä satuttaa! Lapset eivät osaa ajatella kuin aikuiset, lapset eivät voi noinvain itskseen lähteä pois pelottavasta tilanteesta. Olen järkyttynyt. Toivottavasti lapset eivät ole pahasti häiriintyneet. Olen syvästi pahoilllani heidän puolestaan.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 20:43"][quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 20:14"]
Normaali nainen lähtisi samantien, miettimättä ja selittelemättä. 6 kk ero miehestä, sinä aikana miettisi, onko paluulle edellytyksiä ja mies tietty terapiaan.
Jotkut miehet tappavat lapsiaan, ei kai sentään sinun miehesi?
[/quote]
Tuo on se yleinen harhakuva: ei minun mies tekisi mitään pahaa -ja miten MINÄ ainakin jättäisisin miehen jos tekisi jotain. Tuskin.
Olet niitä ihmisiä joilla on massiivinen kiiltokuvamainen fantasiamaailma ja sitten sinähän jättäisit varmasti toimivan parisuhteen, eikö NORMAALIT ihmiset olekaan niitä jotka tekee virheitä ja myöntää ne jonka jälkeen haetaan apua?
Eli perheneuvolaan, mars!
Lapsille on SILTI se mies ISÄNÄ vaikka vöissa paistaa ja tervassa ja höyhenissä pyörittää. Lapsilla on aina oikeus isäänsä niin varmaan voisi vaikkapa lyömätönlinja tms olla se eka hyvä liike.
[/quote]
Ja paljon lapset tuota isää rakastavat ja kunnioittavat vanhempana kun nyt jo pelkäävät ja takertuvat äitiin?! Toivottavasti sulla ei ole lapsia, jos sun mielestä lapsien on PAKKO olla tekemisissä väkivaltaisen vanhemman kanssa vain koska hän on vanhempi. Voi jumalauta, se veriside ei merkkaa p*skan vertaa jos ihminen on väkivaltainen hullu. Sun mielestä olisi oikein antaa lapset hoitoon isälle, joka toistuvasti karjuu ja läpsii, vääntelee, kuristaa ja ties mitä muuta lapsiaan?!! Mites lapset jotka on huostaanotettu juuri tuollaisilta vanhemmilta, menetkö sossuun vaahtoamaan että pitähän niiden hullujen saada pitää lapsensa vain koska ovat samaa lihaa ja verta?! Sairas ajatusmaailma, hyvin sairas!!
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 20:57"]Minä oon niin lamaantunut. Muutama päivä mennyt sumussa. Palaset loksahti paikoilleen, kun lapset kertoivat itku silmässä asioita.
Onko täällä ketään, jolle tapahtunut samanmoista ? Tuntuu, että olen niin yksin.
Kaikki menee uusiksi, tyhmää kyllä harmittelen kesälomareissua jota lapset odottavat...emme voi lähteä yhdessä.
ap
[/quote]
Mies pahoinpitelee lapsiaan ja sä vaan mietit peruuntuvaa lomareissua? Lähde nyt oikeasti ennenkuin jotain pahempaa sattuu. :(
Tilamne on tuollainen ja
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 20:41"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 20:37"]
Mitä se ero sitten auttaa? Pahimmassa tapauksessa saatte viikko/viikko systeemin, etkä sitten ole senkään vertaa katsomassa perään, mitä mies lapsille tekee!
[/quote]
Just tällaiset tossukka ääliöt saa mut niin kiehumaan...!!! Kasvata itsetunto!
[/quote]
Miksi kiehut? Ihan varmasti paljon on tapauksia, joissa eron myötä lapset joutuvat paljon pahempaan tilanteeseen, kun se holtillisempi vanhempi ei ole viikkoon näkemässä, mitä tapahtuu. Mikä on viestisi näille lapsille - että on se vain hyvä kun äitinsä kasvatti viimein itsetunnon? Ja mitäköhän sille itsetunnolle tuossa kohtaa tapahtuu?
23 ja 25, kiitos asiallisista vastauksista.
Voisitteko kertoa enemmän, jos tahdotte ? Lopettiko mies oikeasti , eikö teille jäänyt vahva epäluottamus ? Kuinka te pystytte olemaan miehenne kanssa kaiken jälkeen ?
Mulla on nyt vain ero suunnitteilla.
ap
Kuvaat salaa miehen toimintaa ja dokumentoit lasten vammat. Sitten lähdet vasta hakemaan eroa ja yksinhuoltajuutta ilman tapaamisoikeutta.
Normaali nainen lähtisi samantien, miettimättä ja selittelemättä. 6 kk ero miehestä, sinä aikana miettisi, onko paluulle edellytyksiä ja mies tietty terapiaan.
Jotkut miehet tappavat lapsiaan, ei kai sentään sinun miehesi?
Olen tässä havahtunut, että olen elänyt jotenkin ahtaalla ja mun tehtävä on suojella viattomia lapsiamme, jotta saisivat turvallisen elämän. Mies hakekoon apua. Tuon yhden tapauksen vuoksi jo käytiim srk perheneuvojalla, mutta sielläkin mies vaan puhui ummet ja lamme ja lupasi (taas kerran) parantaa tapansa. Hetken menee ok mutta sitten repsahtaa ainakin karjumaan pienille :( Ja se miehen karjuminen ei ole mitä tahansa huutamista, vaan todella pelottavaa !!
ap
Ei ole minulle ongelma. Mies nyt vain on välillä helposti tulistuva. Pahasti en anna satuttaa tietenkään, mutta ainahan sitä on lapset pikku tukistamisista selvinnyt. Miehellä on hyvä kasvatusote.
Mitä te hyväksytte ? Minusta tukistaminen on väärin!
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 20:25"]
Mitä te hyväksytte ? Minusta tukistaminen on väärin!
[/quote]
Ei kukaan sinusta ole tukistamassa !!!
Miten ne vammat saa dokumentoitua jos niistä ei kerta kaikkiaan jää jälkiä ?