Lapsia useamman kanssa

Varmaan tuo "häpeäpilkku" taustassasi on tehnyt sinusta niin luokkatietoisen ja muita luokittelevan. Muiden halveksiminen kertoo aina jostain pienestä lommosta sen kiusaajan omassa egossa.

Olet outo ap. Kaikkea sitä pitääkin miettiä.

Mulla on kolmen miehen kanssa lapsia. Ensimmäinen heti vähän päälle kaksikymppisenä opiskelukaverin kanssa ja siitä suhteesta tuli ero kolmessa vuodessa. Toinen nuoruudenrakkauteni kanssa, josta ero oli tullut ekan kerran opiskelujen vuoksi ja toinen kerta tuli töiden vuoksi, minä tiesimmekin jo lasta suunnitellessamme. Oli kuitenkin silloin nuoreana ollut lapsistakin puhetta ja minulla vain yksi eikä miehellä yhtään lasta joten päädyimme tekemään yhteisen. Kaksi seuraavaa sitten tähän kolmanteen suhteeseeni, joka näillä näkymin loppuelämäni suhde. Kaikkien lasten jälkeen olen ajatellut ettei enempää mutta sitten on ilmennyt hyviä syitä miksi tekisin lisää eikä yhtään huonoa syytä miksi en tekisi. Lähipiiriltä, lapsilta ja heidän isiltään olen kysynyt asiasta ennen kuin seuraavan kanssa ollaan alettu tehdä lisää lapsia. Kaikki lapset ovat toivottuja ja molempien vanhempien, sisarustensa, isovanhempien haluamia. Nämä neljä oikein sopiva lukumäärä, asuneet vuoroin minun kanssani ja vuoroin isiensä kanssa. Ei olla menty vuoroviikkosysteemiin vaan pidetään toista tapaavana vanhempana ja vaihdetaan muutaman vuoden välein. Ollaan tykätty ja tykätään lapsistamme. Toki tosi vaikeitakin vaiheita ollut ja jopa mustasukkaisuutta mutta helpottanut vuosien mittaan ja nykyään ollaan ystäviä keskenämme vaikkei mitenkään tiivisti tavatakaan tai pidetä yhteyksiä. 

Geenipooli köyhtyy jos aina lisääntyy saman kanssa, varsinkin jos molemmat ovat suomalaisia, joilla on Euroopan sairain ja sisäsiittoisin geeniperimä.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan tuo "häpeäpilkku" taustassasi on tehnyt sinusta niin luokkatietoisen ja muita luokittelevan. Muiden halveksiminen kertoo aina jostain pienestä lommosta sen kiusaajan omassa egossa.

Tuossa on se ongelma, että minä en kiusaa. Oman lapseni isä on oman isänsä kakkospesueesta ja kaikki hänen sisaruksensa ovat minulle rakkaita.

Muuten omissa piireissäni ei vain ole paljon tuollaista, että lapsia olisi useamman kanssa. Me olemme lapseni isän kanssa eronneet ja aivan varmasti lapseni tulee saamaan sisaruksia isänsän kautta jonakin päivänä, mutta minun kauttani ei, koska kuten sanoin, itseäni ajatus ei sytytä. Pelkään nytkin jo ajatuksen tasolla, että rakastaisin sitä oikeassa liitossa syntynyttä rakkauslasta enemmän kuin ensimmäistä lastani, koska hän sai alkunsa ei niin maarittelevissa oloissa ja hänen isänsä on tehnyt elämästäni todella kurjaa (sairastuin mm. Vaikeaan masennukseen vuosia kestäneen hyväksikäytön ja henkisen väkivallan seurauksena).

Rakastan lastani enemmän kuin mitään, mutta mitä, jos se rakkaus hiipuisi, ku syntyisi lapsi, jonka isä puhuisi vatsalleni raskausaikana ym. Siirappista kamaa. Tai jos ensimmäinen kokisi itsensä vain ulkopuoliseksi meidän "ydinperheessä", jossa hän yksin joutuu joka toinen joulu viettämään jossain muualla tai käymään isänsä luona samalla, kun me muut elelemme perheenä.

Minusta se vain on edesvastuutonta vanhemmuutta olla miettimättä etukäteen millaista pahaa saattaa omalle lapselleen tuottaa vain siksi, että haluaa sikiää seuraavankin partnerin kanssa.

Ja mitä luokkatietoisuuteen tulee, niin en vain tiennyt mitä sanoja käyttää. Jos tuolle linjalle pitäisi oikeasti lähteä, niin jotain kouluttamatonta alaluokkaa oma perheenikin edustaisi.

Eläimet sikiää ristiin rastiin, mutta aivojemme takia olemme hiukan kehittyneempiä kuin perus kissat ja koirat. Minusta vain olisi jokaisen vanhemman velvollisuus ensisijaisesti miettiä niitä jo olemassaolevia lapsia ja miltä heitä tuntuu saadaan sisaruksia, joilla toinen vanhempi eri kuin heillä itsellään, eikä mennä omat halut edellä.

Mutta se on vain mitä minä olen asiasta mieltä.

Aloittaja

Mulla oli ystävä, jolla on lapsi kolmen eri miehen kanssa. Hän kertoi suoraan, ettei edes ollut rakastunut, halusi vaan jonkun joka pitää huolta.

Lopetin ystävyyden, kun sain kuulla että hän oli jättänyt nuorimman lapsensa isän, kun tällä todettiin ALS. Niin raukkamaista, kun ensin on itse elänyt miehen tuloilla. Vaikka yhteinen lapsi oli jo koulussa ei halunnut mennä töihin. Mies ei ollut suurituloinen, vaan pitkää päivää perheensä hyväksi tehnyt pienyrittäjä.

Meni maku koko ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kolmen miehen kanssa lapsia. Ensimmäinen heti vähän päälle kaksikymppisenä opiskelukaverin kanssa ja siitä suhteesta tuli ero kolmessa vuodessa. Toinen nuoruudenrakkauteni kanssa, josta ero oli tullut ekan kerran opiskelujen vuoksi ja toinen kerta tuli töiden vuoksi, minä tiesimmekin jo lasta suunnitellessamme. Oli kuitenkin silloin nuoreana ollut lapsistakin puhetta ja minulla vain yksi eikä miehellä yhtään lasta joten päädyimme tekemään yhteisen. Kaksi seuraavaa sitten tähän kolmanteen suhteeseeni, joka näillä näkymin loppuelämäni suhde. Kaikkien lasten jälkeen olen ajatellut ettei enempää mutta sitten on ilmennyt hyviä syitä miksi tekisin lisää eikä yhtään huonoa syytä miksi en tekisi. Lähipiiriltä, lapsilta ja heidän isiltään olen kysynyt asiasta ennen kuin seuraavan kanssa ollaan alettu tehdä lisää lapsia. Kaikki lapset ovat toivottuja ja molempien vanhempien, sisarustensa, isovanhempien haluamia. Nämä neljä oikein sopiva lukumäärä, asuneet vuoroin minun kanssani ja vuoroin isiensä kanssa. Ei olla menty vuoroviikkosysteemiin vaan pidetään toista tapaavana vanhempana ja vaihdetaan muutaman vuoden välein. Ollaan tykätty ja tykätään lapsistamme. Toki tosi vaikeitakin vaiheita ollut ja jopa mustasukkaisuutta mutta helpottanut vuosien mittaan ja nykyään ollaan ystäviä keskenämme vaikkei mitenkään tiivisti tavatakaan tai pidetä yhteyksiä. 

Miksi tähän tulee näin paljon alapeukkuja? 

Mulla on yksi lapsi kahden eri miehen kanssa. Kai mä sit olen pahis. Enempää ei näin viisikymppisenä tule.

Vastenmielistä, tällainen äiti ei ajattele jo olemassaolevia lapsia pätkääkään, ainoastaan itseään ja omaa onneaan. Halveksin.

Minusta olisi kiva, jos olisi lapsia kahden kanssa, mutta on vaan kaksi lasta yhden kanssa. Ja miksi olisi kiva? No siksi, että sitten minulla olisi kolmaskin lapsi, ja nyt kun omat lapset ovat jo koulussa ja kasvamassa isoksi, niin olisihan sellainen "iltatähti" aika ihana - olisi vielä vauva-aikaa ja pikkulapsiaikaa jäljellä, ja kestäisi kauemmin se kunnes viimeinenkin lapsista muuttaa pois. Onhan tämä aika ainutlaatuista aikaa ihmisen elämässä ja kuitenkin se ajallisesti kestää aika vähän. Toisaalta sitten on tietenkin taas muiden elämänvaihdeiden vuoro (ja itselläni on kyllä hyvin paljon muutakin elämää kuin lapset, että ei sillä), mutta olisihan tätä elämänvaihetta ihana pidentää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kolmen miehen kanssa lapsia. Ensimmäinen heti vähän päälle kaksikymppisenä opiskelukaverin kanssa ja siitä suhteesta tuli ero kolmessa vuodessa. Toinen nuoruudenrakkauteni kanssa, josta ero oli tullut ekan kerran opiskelujen vuoksi ja toinen kerta tuli töiden vuoksi, minä tiesimmekin jo lasta suunnitellessamme. Oli kuitenkin silloin nuoreana ollut lapsistakin puhetta ja minulla vain yksi eikä miehellä yhtään lasta joten päädyimme tekemään yhteisen. Kaksi seuraavaa sitten tähän kolmanteen suhteeseeni, joka näillä näkymin loppuelämäni suhde. Kaikkien lasten jälkeen olen ajatellut ettei enempää mutta sitten on ilmennyt hyviä syitä miksi tekisin lisää eikä yhtään huonoa syytä miksi en tekisi. Lähipiiriltä, lapsilta ja heidän isiltään olen kysynyt asiasta ennen kuin seuraavan kanssa ollaan alettu tehdä lisää lapsia. Kaikki lapset ovat toivottuja ja molempien vanhempien, sisarustensa, isovanhempien haluamia. Nämä neljä oikein sopiva lukumäärä, asuneet vuoroin minun kanssani ja vuoroin isiensä kanssa. Ei olla menty vuoroviikkosysteemiin vaan pidetään toista tapaavana vanhempana ja vaihdetaan muutaman vuoden välein. Ollaan tykätty ja tykätään lapsistamme. Toki tosi vaikeitakin vaiheita ollut ja jopa mustasukkaisuutta mutta helpottanut vuosien mittaan ja nykyään ollaan ystäviä keskenämme vaikkei mitenkään tiivisti tavatakaan tai pidetä yhteyksiä. 

Miksi tähän tulee näin paljon alapeukkuja? 

Ihmiset joko tykkää tai ei tykkää kertomastasi. Sillä sipuli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kolmen miehen kanssa lapsia. Ensimmäinen heti vähän päälle kaksikymppisenä opiskelukaverin kanssa ja siitä suhteesta tuli ero kolmessa vuodessa. Toinen nuoruudenrakkauteni kanssa, josta ero oli tullut ekan kerran opiskelujen vuoksi ja toinen kerta tuli töiden vuoksi, minä tiesimmekin jo lasta suunnitellessamme. Oli kuitenkin silloin nuoreana ollut lapsistakin puhetta ja minulla vain yksi eikä miehellä yhtään lasta joten päädyimme tekemään yhteisen. Kaksi seuraavaa sitten tähän kolmanteen suhteeseeni, joka näillä näkymin loppuelämäni suhde. Kaikkien lasten jälkeen olen ajatellut ettei enempää mutta sitten on ilmennyt hyviä syitä miksi tekisin lisää eikä yhtään huonoa syytä miksi en tekisi. Lähipiiriltä, lapsilta ja heidän isiltään olen kysynyt asiasta ennen kuin seuraavan kanssa ollaan alettu tehdä lisää lapsia. Kaikki lapset ovat toivottuja ja molempien vanhempien, sisarustensa, isovanhempien haluamia. Nämä neljä oikein sopiva lukumäärä, asuneet vuoroin minun kanssani ja vuoroin isiensä kanssa. Ei olla menty vuoroviikkosysteemiin vaan pidetään toista tapaavana vanhempana ja vaihdetaan muutaman vuoden välein. Ollaan tykätty ja tykätään lapsistamme. Toki tosi vaikeitakin vaiheita ollut ja jopa mustasukkaisuutta mutta helpottanut vuosien mittaan ja nykyään ollaan ystäviä keskenämme vaikkei mitenkään tiivisti tavatakaan tai pidetä yhteyksiä. 

Miksi tähän tulee näin paljon alapeukkuja? 

Koska Vauva-palstan perheelliset ovat ahdasmielisiä ja takertuvat kumppaniinsa lapsilla. Heitä ahdistaa itsenäinen nainen ja itsenäinen mies, jotka saavat asiat sujumaan vaikkeivat konservatiivisessa suhteessa koko elämäänsä eläkään. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yksi lapsi kahden eri miehen kanssa. Kai mä sit olen pahis. Enempää ei näin viisikymppisenä tule.

Ja jäin leskeksi, niin siksi kahden eri miehen kanssa.

Mulla ei ole sisaruksia tästä syystä, että äitini on samaa mieltä, että lapset yhden ihmisen kanssa. Itse sain kaksi lasta entisen mieheni kanssa, enkä olisi voinut kuvitellakaan tekeväni lisää, sillä aina olisi liikaa niitä eroavaisuuksia heidän elämissään.

Vierailija kirjoitti:

Olet outo ap. Kaikkea sitä pitääkin miettiä.

Ei lasten lukumärät ja isät kuulu sinulle.Eikö sinulla oikeasti ole omaa elämää?Kun pitää mietiä tuolaisia asioita? hyvinpä sinulla on asiat,kun olet noin turhamainen!Mutta ei todellalkaan elämää.

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi kiva, jos olisi lapsia kahden kanssa, mutta on vaan kaksi lasta yhden kanssa. Ja miksi olisi kiva? No siksi, että sitten minulla olisi kolmaskin lapsi, ja nyt kun omat lapset ovat jo koulussa ja kasvamassa isoksi, niin olisihan sellainen "iltatähti" aika ihana - olisi vielä vauva-aikaa ja pikkulapsiaikaa jäljellä, ja kestäisi kauemmin se kunnes viimeinenkin lapsista muuttaa pois. Onhan tämä aika ainutlaatuista aikaa ihmisen elämässä ja kuitenkin se ajallisesti kestää aika vähän. Toisaalta sitten on tietenkin taas muiden elämänvaihdeiden vuoro (ja itselläni on kyllä hyvin paljon muutakin elämää kuin lapset, että ei sillä), mutta olisihan tätä elämänvaihetta ihana pidentää.

Just siksi meillä lapsia tässä viimeisessäkin suhteessa eli tehtiin ne vasta päälle nelikymppisenä. Pikkukaupungissa ei oikeastaan muuta tekemistä kuin lasten kanssa touhuamista ja nuorena ehditty jo reissata sekä lomien että työn vuoksi molemmat. Nyt hyvä viettää perheaikaa viisikymppisenä, lapsenlapsiakaan ei vielä ole mutta luvassa kuitenkin. Ihmettelen muuten noita kommentteja että äiti jotenkin hylkäisi ne edellisestä suhteestaan olevat lapset kun tekee lapsia uuteen suhteeseen. Tosi outo ja sanoisin että jopa sairas ajatus. Meillä ainakin rakastetaan kaikkia yhtä paljon ja lapset tuntevat olevansa sisaruksia. Terv. Se kolmen miehen kanssa lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vastenmielistä, tällainen äiti ei ajattele jo olemassaolevia lapsia pätkääkään, ainoastaan itseään ja omaa onneaan. Halveksin.

Niin minäkin sinua. Mielestäni kaipaisit jonkinlaista mielenterveysterapiaa. Oletko lahkolainen? Normaaliäidille tai -isälle ei tuollainen tulisi edes mieleenkään että toisesta suhteesta lapset olisivat rakkaampia kuin toisesta tai että hylkää ne edellisen suhteen lapset. 

No siis onhan sitä jo ihan omien lasten keskuudessa, vaikka olisi kaikki saman miehen /naisen kanssa, mahdollista, et joku lapsista on rakkaampi kuin toinen. Vähän väliä lukee aloituksia kuinka ei rakastaa kuopusta kuten erikoista yms. Kun siihen lisää päälle vaikka sen, että sen ensimmäisen isä onkin kpää ja uusi suhde se "vihdoin olen onnellinen" (joita on esim. Facebook pullollaan kakkoskierroksella olevien keskuudessa) -suhde ja mies rakastava isä, niin voihan se lapsikin (tahtomattaankin) pohtia miksei hänen isänsä ole tuollainen yms.

Joku sanoikin, että on vain tämä yksi ainutkertainen elämä, joten miksi oma onni pitäisi mennä sen lapsen yhden ainutkertaisen elämän edelle?

Joskus nämä onnistuu. Uusi mies voi olla ihana isä myös vaimonsa lapselle edellisestä liitosta ja lapsi vihdoin saa kunnon isän. Mutta useammin keskustelut täälläkin niitä, ettei kestä uuden lapsia entisestä liitosta tai kyllä pitäisi antaa "uudelle perheelle aikaa totutella lapsiperhe arkeen", kun isälle syntyy uusi lapsi uuden vaimon kanssa ja lapset ei voi nyt tulla niin usein käymään yms.

Täällä tätä puolustellaan paljon, koska mieluummin mietitään just sitä omaa onnea ja mitä itse haluaa ilman, että mietitään voisiko se oma elämä olla ihan hyvää ja onnellista ilman lisälapsiakin ja pitäisikö vain keskittyä niihin joita jo on.

Sinäkin joka sitä iltatähteä kaipailet. Olisiko elämä niin kamalaa, jos sen sijaan, että haaveilet uudesta lapsesta uuden miehen kanssa ja perheellämme aloittamisesta alusta seuraavan kanssa, keskittyisit vain niihin jo olemassa oleviin, varmasti todella rakkaisiin lapsiin?

Vierailija kirjoitti:

No siis onhan sitä jo ihan omien lasten keskuudessa, vaikka olisi kaikki saman miehen /naisen kanssa, mahdollista, et joku lapsista on rakkaampi kuin toinen. Vähän väliä lukee aloituksia kuinka ei rakastaa kuopusta kuten erikoista yms. Kun siihen lisää päälle vaikka sen, että sen ensimmäisen isä onkin kpää ja uusi suhde se "vihdoin olen onnellinen" (joita on esim. Facebook pullollaan kakkoskierroksella olevien keskuudessa) -suhde ja mies rakastava isä, niin voihan se lapsikin (tahtomattaankin) pohtia miksei hänen isänsä ole tuollainen yms.

Joku sanoikin, että on vain tämä yksi ainutkertainen elämä, joten miksi oma onni pitäisi mennä sen lapsen yhden ainutkertaisen elämän edelle?

Joskus nämä onnistuu. Uusi mies voi olla ihana isä myös vaimonsa lapselle edellisestä liitosta ja lapsi vihdoin saa kunnon isän. Mutta useammin keskustelut täälläkin niitä, ettei kestä uuden lapsia entisestä liitosta tai kyllä pitäisi antaa "uudelle perheelle aikaa totutella lapsiperhe arkeen", kun isälle syntyy uusi lapsi uuden vaimon kanssa ja lapset ei voi nyt tulla niin usein käymään yms.

Täällä tätä puolustellaan paljon, koska mieluummin mietitään just sitä omaa onnea ja mitä itse haluaa ilman, että mietitään voisiko se oma elämä olla ihan hyvää ja onnellista ilman lisälapsiakin ja pitäisikö vain keskittyä niihin joita jo on.

Sinäkin joka sitä iltatähteä kaipailet. Olisiko elämä niin kamalaa, jos sen sijaan, että haaveilet uudesta lapsesta uuden miehen kanssa ja perheellämme aloittamisesta alusta seuraavan kanssa, keskittyisit vain niihin jo olemassa oleviin, varmasti todella rakkaisiin lapsiin?

Voi kuule, minulla on lapsentekoikä juuri tässä menossa jo ohi, eli kyse oli lähinnä siitä, että minusta olisi ollut ihanaa saada vielä kolmaskin lapsi. Ei ole kyse siitä, että suunnittelisin lasta uuden miehen kanssa. En edes ole suhteessa, enkä todellakaan halua muuttaa yhteen mahdollisen uuden kumppanin kanssa. En ole ikinä haaveillut mistään "uudesta aloittamisesta seuraavan kanssa", vaa haaveilin kolmannesta lapsesta. Ei se sen kummallisempaa ole kuin että lasten isän kanssa suhteessa oleva voi haaveilla iltatähdestä, vaikka elämää on hyvää muutenkin.

Minulle olisi siis periaatteessa ollut ihan ok saada se kolmas lapsi vaikka yksin, en mitenkään miellä lasten hankkimista jonkun suhteen kylkiäiseksi. Ei minulle miehet niin tärkeitä ole kuin lapset. Toki suhteessa ja rakastuneena olen ihan tosissani, mutta mitään yhteenmuuttoja en halua enää, juuri siksi kun nuo lapsetkin ovat. Ja koska tykkään omasta elämästäni tällaisena. Se vaan, että tähän elämääni olisi mahtunut vielä yksi lapsi - no, ikä tuli vastaan, ja ei se tosiaan mikään katastrofi ole, meillä on ihana elämä lasteni kanssa, minulla on omassa elämässä kaikkea muutakin hienoa ja mielenkiintoista, ja on minulla tapailusuhdekin, joka tosin on enemmän sellainen fwb, mikä sopii tähän elämäntilanteeseen.

Ehkä ette vain halua hyväksyä sitä tosiasiaa miten eriarvoiseen asemaan laitatte lapsenne, vaikka se ei tietenkään olisi tarkoituksenne, kun lapsia syntyy monen ihmisen kanssa.

Jossain polyamorisessa tai moniavioisessa suhteessa asiat voivatkin ehkä sukua, koska siellä kaikki ovat sillä samalla linjalla, mutta näin "normi" elämässä se harvoin onnistuu.

Ymmärrän, te haluatte vain olla onnellisia, mutta niin varmasti haluaa ne lapsetkin, niin onko kivaa, kun siskon mummi, isän puolelta, ostaa joululahjaksi etelänmatkan siskolle ja itse saa omalta isänäidiltään villasukat.

Ja tuokin vain typerä esimerkki.

Eriarvoisuutta syntyy varmasti, haluttiin sitä tai ei. Ja monet eivät vain ole valmistautuneet sitä käsittelemään.