Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yksi äiti perhekerhossa ei puhu ikinä muusta kuin lapsista.

Vierailija
11.06.2014 |

Alkaa jo vähän ärsyttää yksi mamma, johon alunperin "tutustuin" perhekerhossa. Siis oikeastihan en kyseistä henkilöä tunne, koska en tiedä hänestä muuta kuin nimen ja iän, vaikka olemme tavanneet säännöllisesti lapsiriennoissa jo monen vuoden ajan. Hänellä on 4 lasta ja itselläni kaksi, jotka ovat samanikäisiä kuin tämän mamman kaksi vanhinta, eli samoja perhekerhon penkkejä on tullut kulutettua. Lisäksi hän asuu kahden kaverini kanssa samassa pihapiirissä ja on siksi tullut vastaan myös näiden kavereiden luona leikkitreffeillä ja muilla kutsuilla. Jo noin puolen vuoden kanssakäymisen jälkeen tajusin, että kyseinen ihminen ei koskaan puhu mistään muusta kuin lapsista. Asia tuli puheeksi edellämainittujen kavereideni kanssa kun se kavereistani, jonka lapsi on lapsistapuhujan lapsen bestis, oli järjestämässä naapuruston äitien saunailtaa. Mietimme, mistä hemmottelusta tai ruuista kukin äiti tykkää ja muista osasimme sanoa, mutta tästä yhdestä kenelläkään ei ole mitään henkilökohtaista tietoa. Siellä saunaillassa sitten päätin kiinnittää huomiota naisen puheisiin. Hän on erittäin puhelias, ja koko ajan tulee tekstiä miten heidän Jessiina 2v5kk sanoo juustoa uhuttoksi ja miten Jofelialle oli ilmestynyt mystisesti yön aikana itikanpuremia. Mutta ei ikinä mitään hänestä itsestään. Harvoin jotain miehestään, jota kukaan ei koskaan näe koska mies on ilmeisesti työhullu. Mamma ei käy koskaan missään ilman lapsia ja hänellä ei taida olla harrastuksia tai ystäviä. Hienosti hän vaikuttaa lasten kanssa silti jaksavan olosuhteet huomioonottaen, mutta alkaa jo haitata kun muuten noissa äitiporukoissa puidaan esim. joidenkin avioeroja ja tämä yksi napottaa hiekkiksen laidalla ja kuuntelee kyllä mitä puhutaan, mutta heti jonkun vaiettua alkaa kertoa, suorastaan kailottaa, miten Omppuliidalle tuli vaippaihottumaa pamppersseista mutta ei liberoista tai muuta ei asiaan liittyvää. Ehkä hänen sosiaaliset taitonsa ovat heikot tai ei vaan halua jakaa asioitaan, mutta tuntuu ettei hänellä edes ole mitään jaettavaa. Paitsi ne lasten asiat, niistä jauhaa kyllä varsin avoimesti. Raskauksien aikana on puhunut myös voinnistaan ja tuntemuksistaan, mutta nykyään siis enää ainoastaan lapsista. Niin ja jos synnytyksistä puhutaan, hänellä on lukuisia verta ja suolenpätkiä tihkuvia tarinoita omistaan. Olen joskus yrittänyt kysellä häneltä esim. ammattia ja niin ovat muutkin hänen kanssaan tekemisissä olevat. Hän on vastannut opintojensa jääneen kesken, mutta edes alaa ei kertonut vaan alkoi puhua muusta kun joku kysyi. Mua häiritsee se että hän on aina läsnä mutta kukaan ei tunne häntä.

Kommentit (60)

Vierailija
1/60 |
12.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en käy missään perhekerhoissa, mutta puistoissa kyllä. Olen koko ikäni ollut sellainen että viihdyn parhaiten yhden kaverin kanssa kerrallaan enkä missään ryhmässä. Olen puhelias, spontaani ja juttujen taso vaihtelee. Jotenkin kummasti olen aina löytänyt muutaman hyvän äitikaverin, jonka kanssa voi puhua aiheesta kuin aiheesta. Aika nopeasti huomaa kenen kanssa juttu luistaa.

 

 

Vierailija
2/60 |
12.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 10:55"]

[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 10:14"]

[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 10:03"]

Jos kulkee "äitipiireissä", eikä siis äideillä ole muuta yhteistä, kuin että heillä on lapsia ja ovat äitejä, niin eikö ole aika luonnollinen puheenaihe, nuo lapset?  Ehkä jos se sama äiti kulkisi vaikka harrastamassa jousiammuntaa, hän niissä piireissä puhuisi vain jousiammunnasta?

[/quote]

 

Niin, samaa mietin. Itse olen harrastanut kaikenlaista, ja aina niissä harrastuspiireissä puhutaan pääosin siitä harrastuksesta. Ehkä siellä olen tottunut niin siihen, että ne puheenaiheet pyörii pitkäli esimerkiksi koiran/tokon tai luontoasioiden ja retkeilyn ympärillä, että oli vain luonnollista että äitinä kerhoissa käviessäni kaikki puhuivat pääosin lapsista. Ne lapsethan olivat syy, miksi kerhoihin mentiin. Ja kun on tottunut, että harrastuspiireissä on monenlaista porukkaa, ei ole sillä lailla tarvetta alkaa tekemään äitipiireistäkään omaa jengiä, jossa saisi olla vain ihmisiä joista minä tykkään.

 

[/quote]

 

Juuri näin. Ei ole tullut mieleenkään puhua harrastuksista yms. äitikerhoissa. Mitä ne sinne kuuluu. Enkä ole kyllä jaksanut miettiä, että kun tuo äiti puhuu vain lapsista, niin en viitsi olla snobi ja kertoa, että olen kuule lukenut ihan kaksi kirjaa ja harrastan siis kaunokirjallisuutta :D

 

Minusta ihan oikeasti tavalliset mammat oli parhaita. Sinne meni vain käymään, kuten puistoihin ja ei jaksanut pahemmin keskustella syvällisiä outojen ihmisten kanssa. Pahimpia olivat juuri ne mammat, jotka istui naama norsunvitulla ja luuli olevansa kultturellempeja ja varoivat olevansa snobeja, kun luulivat olevansa niin parempia, kuin muut. Heitä oli toisaalta huvittavaa seurata.

 

Mammakerhot oli vain pieni aika elämässä ja en kyllä jaksanut panostaa niihin kovin paljoa. En ole kyllä tekemissäkään niiden ihmisten kanssa enää. Naisia vauhtui niissä sitä mukaa, kun joku jäi äitiyslomalle ja joku lähti töihin. Näitä naama norsunvitulla tuli aina säännöllisesti sinne istumaan ja huokailemaan, kun he ovat vähän syvällisempiä aivan varmaan, mutta harmi, kun kukaan ei huomaa sitä.

Ja sitten he ihmetelevät, kun kukaan ei jaksanut heidän kanssaan jutella :)

[/quote]Mitä ihmettä nämä snobit ja kuldurellit ovat, jotka nokka pitkällä siellä katselee. Johan on tullut selväksi, että omista harrastuksista ei pahemmin huudella siellä perhekerhoissa just näiden tyypittelijöiden ja vittuilijoiden takia. Mikä on perusmamma? Sellainen en ikinä haluaisi olla. Kyllä minäkin yritän päätellä toisen puheenaiheista, avauksista, tyylistä ja olemuksesta, minkälainen ihminen hän on, mutta en todellakaan tee mitään syväanalyysiä. Eli sulla on kotona peli-lehti, mutta et pelaa. Kuitenkin jonkun ulkopuolisen pitäisi tietää, että sinä et pelaa kysymättä sitä? Totta kai, jos tuollainen on näkyvillä, siitä on luonteevaa aloittaa keskustelu. Sitten muutamasta lauseesta tulee kyllä selväksi, onko aihe kiinnostava. En minäkään ole kertonut itsestäni juuri mitään tuolla puistoissa, lähinnä on niistä lapsista juteltu tai säästä tai lehtien otsikoista. En aio edes yrittää kertoa harrastuksistani tai työstä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/60 |
12.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No voi vittu, että osasin vastata oikeaan viestiin!! Oli tuolle 54lle myös tuo avautuminen.

Vierailija
4/60 |
12.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko ap pointtisi se, että sinä olet sosiaalinen kun järjestelet ryhmiä ja tuo toinen on epäsosiaalinen kun ei ole samanlainen kuin sinä, ja hänessä on jotain hämärää kun ei kerro itsestään sinulle? Onko sinussa jotain hämärää jota et kerro, kun olet noin utelias toisista ja järjestelemään ryhmiä?

Useimmat käyvät kerhoissa ja puistoissa ihan vaan lasten takia, sen kummemmin järjestelemättä tapaamisia tai ryhmiä.

Vierailija
5/60 |
12.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla ei ole parisuhdetta eikä enää työtäkään (jäin äitiyslomalle määräaikaisesta työstä). Yksinhuoltajana mulla ei ole mitään harrastuksia enkä juurikaan ehdi lukeakaan. Lehtiä ei ole edes varaa tilata. Tilaisuuksia nähdä ystäviä muutenkin kuin lasten kanssa on äärimmäisen vähän.

Lempiruoistani en paljoa voi puhua, koska iso osa ihmisistä provosoituu jo siitä, että kerron olevani vegaani. Sama koskee muutamia muita isoja elämäntyyliin liittyviä valintoja. En jaksa väitellä näistä tai kuunnella perustelematonta kritiikkiä tai päivittelyä joltain hyvänpäiväntutuilta. Oon käynyt ne samat keskustelut jo niin miljoonaan kertaan, että mielummin pidän matalampaa profiilia.

Oon siis just sellainen mamma, joka puhuu vaan lapsista, koska useimpien puistotuttujen kanssa meillä ei ole mitään muuta yhteistä!

Vierailija
6/60 |
11.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 21:57"]

Hei vaan, minä en ainakaan hiekkalaatikko ja kerhotuttavien kesken puu muusta kuin lapsista. Perhe-elämäni koukerot kuuluvat perheelleni ja muut hömpät ystävilleni. 

Nämä muut ovat vai tuttavia ja lasten äitejä joiden kanssa oma lapseni leikkii joten puhekin pysyy useimmiten lapsissa ja päivän arkisissa askareissa.

Ei kai siinä mitään ongelmaa ole? En myöskään odota että nämä puolitututkertovat minulle henkilökohtaisia asioita miehestään, työstään tai herkkuruuistaan.

[/quote]

 

Mulla on ainakin niin, että niiden joiden kanssa juttu luistaa tulee puhuttua vähän kaikesta. Jotkut on sitten sellaisia elämäntapamammoja jotka ovat olleet kotona kuusi vuotta putkeen, niin tietysti jututkin ovat sen mukaisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/60 |
11.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai sinullakin ap on muuta elämää kuin ne perhekerhot ja lapsikaverimammatreffit? Mistä päättelet, ettei kyseinen mamma ei näe ikinä ketään muita kuin teitä ja puhuisi muustakin kuin lapsista? Näköjään ihmiset saavat aikaan juoruja ilman että antaisi siihen itse aihetta olemalla hölösuu. Mieluummin hölöttää satunnaisten äitituttavien kanssa vaikka lapsen kakan väristä kuin avioliitto-ongelmistaan. Ainakin minun mielestäni on erittäin mielenkiintoista, että lapseni kakka on ollut nyt parina päivänä vaaleanpunaista. Voisiko se johtua vaaleanpunaisten keksien syömisestä? :D

Vierailija
8/60 |
11.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kavereita, leikkitreffejä, kutsuja, saunailtoja!

No, eipä mullakaan mitään muuta puhuttavaa olisi kuin lapsen tekemiset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/60 |
11.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse en vauvakerhoissa puhu muusta kuin vauvasta.Muiden juttuja kuunnellessa selvinnyt että ovat korkeakoulutettuja,vakityöpaikat,omat talot ym. Itsehän olen yh vuokra kaksiosta joten mielummin puhun siitä mikä minua muiden kanssa yhdistää.

Vierailija
10/60 |
11.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin vietän liian paljon yksin aikaa vauvan kanssa, mutta juuri siksi haluankin puhua välillä muista asioista kuin lapsista. Jotkut mammat katsovat kieroon jos puhuu opiskelusta, työstä, parisuhteesta, elämästä. Joidenkin kanssa taas on luontevaa heittää läppää niin vakavista kuin vähemmän vakavista aiheista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/60 |
11.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh, mikä viesti. Vaikutat tosi tylyltä. Ihmettelet, että neljän lapsen kotiäiti ei puhu muusta, kuin lapsistaan? Onhan se selvä, että hänen koko elämänsä perustuu tällä hetkellä lapsiin ja niistä on helppo puhua. Itse olen vuoden vanhan lapsen kotiäiti ja puhun vauvakerhossa lapsestani. Ei minulle ole tullut mieleenkään, että pitäisi avautua ja puhua jostain ihan henkilökohtaisista asioista. Eikö vauvakerhoissa ole ideana, että ihan vauva-arjesta saa puhua?

Vierailija
12/60 |
11.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 22:24"]

Kavereita, leikkitreffejä, kutsuja, saunailtoja!

No, eipä mullakaan mitään muuta puhuttavaa olisi kuin lapsen tekemiset.

[/quote]

 

No kyllä mä ainakin saunailtana (ilman lasta) haluaisin rentoutua ja pitää hauskaa. Voi olla että sellainen on tuolle äidille vaikeaa, jos hän ei ole tottunut puhumaan muusta kuin lapsista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/60 |
11.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nainen sentään lähti mammojen saunailtaan,eikä jäänyt kotiin lastensa kanssa. Eli uskallusta muuhunkin elämään on ;)

Vierailija
14/60 |
11.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 22:37"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 22:24"]

Kavereita, leikkitreffejä, kutsuja, saunailtoja!

No, eipä mullakaan mitään muuta puhuttavaa olisi kuin lapsen tekemiset.

[/quote]

 

No kyllä mä ainakin saunailtana (ilman lasta) haluaisin rentoutua ja pitää hauskaa. Voi olla että sellainen on tuolle äidille vaikeaa, jos hän ei ole tottunut puhumaan muusta kuin lapsista.

[/quote]

 

Vois olla joo, jos sellaisia ihmetapahtumia olisi.

Ja joku saattaa olla varma, että hänen elämänsä ei muita kiinnosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/60 |
12.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa tutulta. Yksi kaverini on viimeiset kaksi vuotta puhunut vain ja ainoastaan lapsestaan ja kaikesta lapseen liittyvästä. Hän kyllä käy aktiivisesti mammatreffeillä ja tapaa muita äitejä, mutta silti vauvajuttuja pitää jauhaa kaikille muillekin taukoamatta. Jaksan kuunnella kyllä kohtuullissa määrin ja ymmärrän, että lapsi on elämän keskiössä, mutta silti... Minun kuulumiset eivät tunnu kiinnostavan pätkän vertaa, koska minulla ei ole vauvajuttuja puhuttavaksi. Lapseton kun olen, niin minulla ei tämän henkilön silmissä tunnu olevan mitään arvoa.

Vierailija
16/60 |
12.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa tutulta. Yksi kaverini on viimeiset kaksi vuotta puhunut vain ja ainoastaan lapsestaan ja kaikesta lapseen liittyvästä. Hän kyllä käy aktiivisesti mammatreffeillä ja tapaa muita äitejä, mutta silti vauvajuttuja pitää jauhaa kaikille muillekin taukoamatta. Jaksan kuunnella kyllä kohtuullissa määrin ja ymmärrän, että lapsi on elämän keskiössä, mutta silti... Minun kuulumiset eivät tunnu kiinnostavan pätkän vertaa, koska minulla ei ole vauvajuttuja puhuttavaksi. Lapseton kun olen, niin minulla ei tämän henkilön silmissä tunnu olevan mitään arvoa.

Vierailija
17/60 |
12.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan näitä. Sitten on näitäkin vielä jotka koiran ottaessaan eivät muusta enää puhukaan (lapseton ystäväni). Täytyy kyllä myöntää ettei sitä itsekään tullut puistoissa ja kerhoissa paljon muusta kun lapsesta ja kotiaskareista juteltua. Itselläni on sellainen ammatti kuten myös miehelläni, että en niistä paljoa höpöttele. Maailmaan mahtuu :)

Vierailija
18/60 |
12.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No onhan lasten ja työn lisäksi maailma aiheita pullollaan. Mutta onneksi myös niin, että jokainen voi valita ne ihmiset kenen kanssa enemmän aikaa viettää, joten varmasti vakat kantensa valitsevat, kuten sanotaan.

Vierailija
19/60 |
12.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No tuossa ap:n viestissähän jo tuli kaikki ilmi:

- Nainen on ollut pitkään kotona joten elämä pyörii siellä lasten ympärillä

- Mies tekee pitkää päivää mikä vain kaventaa elinpiiriä ja harrastusmahdollisuuksia

- Opinnot jäi kesken ja ollut pitkään kotona joten ei ole työtä mistä puhua

- Kaikki ei halua seurata yhteiskunnallisia asioita tai kulttuuria ja/tai jauhaa niistä

- Hän ei syystä tai toisesta halua puhua yksityisasioistaan (ehkä koska tietää että muut jauhaisivat niistä selän takana, nut saavat jauhaa siitä ettei jauhamista ole)

 

Oletko koskaan ap yrittänyt keskustella hänen kanssaan jostain yleisestä mutta ei lapsiin liittyvistä asioista? Vaikka eurovaaleista tai muusta päivänpolitiikasta, tai vaikka kirjoista tai elokuvista? 

Vierailija
20/60 |
12.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tunnen muutaman ihmisen, jotka eivät kerro mitään omasta elämästään. Muutamaan vuotta myöhemmin olen havahtunut, etten tiedä näistä ihmisistä yhtään mitään.

Erään tällaiseen kanssa kerran keskusteltiin ihan toisesta asiasta ja kävi ilmi, että kukaan ei koskaan kysynyt mitä hänelle kuului. Eli toiset ihmiset kertovat joskus vähän turhankin vuolaasti elämästään ja toiset eivät kerro muutakuin kysyttäessä. Ehkä tämä mamma kuuluu niihin ihmisiin, joilta pitää kysyä "mitä SINULLE kuuluuu". Voihan se pato siitä avautuua.

Tai sitten ei. Joidenkin mielestä yksityisasiat eivät kuulu kodin ulkopuolelle.