Isyys tekee miehistä sekä nössön että vihaisen?

Tuore isä kirjoittaa isyyden tuomista tunteista, esimerkiksi näin:

"Harmittaa. Lapseni ovat tehneet minusta nössön.

Olen kuukauden ajan itkenyt kerran päivässä. Kyynel vierii aina, kun kuuntelen eri artistien yhteisesityksen Lohtu-kappaleesta, jonka Tuomas Holopainen on säveltänyt uuden lastensairaalan hyväksi.

Päivittäinen kuuntelu on testi, jolla ­koe­tan saada itsestäni selvää. En minä ennen esikoisen syntymää pillittänyt, mutta nyt lapsiin liittyvät teokset ja teot saavat jotakin uutta ja hallitsematonta liikahtamaan. Lapsiin kohdistuvista väkivallanteoista en lue kuin otsikot, nekin vahingossa. Suojelen itseäni, koska en enää tunnista rajojani.

Lapseni ovat tehneet minusta myös ­agg­res­siivisen. En ole väkivaltainen luonne, mutta kun sain ensimmäisen kerran tietää perillisestä, aloin nähdä muut ihmiset uhkana.

Onko tuo tyyppi tuolla kaukana potentiaalinen vaara vielä syntymättömälle lapselleni, pysyykö tuo koira varmasti hihnassa, mihin väistetään, jos tuo auto lähtee luisumaan kohti.

Tämä tapa jatkuu yhä – ja pahenee. Selkärangasta nouseva primitiivireaktio saa kädet puristumaan nyrkkiin pelkästä ajatuksesta, että joku joskus kiusaisi tai muuten vahingoittaisi lapsiani."

Onko tällainen yleistäkin?

Koko teksti:

http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/mina-tahdon-satuttaa/1831329