Erityislasten vanhemmille kysymys (ulospäin näkyvissä erityisyyksissä)

Sillä ei ole niin paljon väliä, kun teet miten vaan, niin joku loukkaantuu siitä. (Kyllä, itselläni on erityislapsi, jonka erityisyyden huomaa ulospäin). Musta toi on ihan hyvä selitys, että joillakin on vamma tai sairaus, joka on ollut aina tai tullut myöhemmin, joka aiheuttaa sen, ettei voi kävellä - tuossa pyörätuolitapauksessa. Toiset on ihan sujuja sen kanssa, että vieras lapsi tulee kysymään (vanhemmat siis), toisille taas se on tosi kova pala, eli melkein pyrkisin kuitenkin itse selittämään asiaa.

sano itse. On tosi rasittavaa erityisen äitinä olla jatkuvasti selittämässä lapseni ominaisuuksia. Lasten kysymykset ei häiritse. Enemmän ärsyttää aikuiset jotka haluaa tietää tosi yksityisluontoista tietoa lapseni terveydestä. Ei jaksa. Sori, oma väsymys tulee pintaan jatkuvien kyselyiden kanssa. Lapseni ei vielä ymmärrä noita kyselyjä. Vähän vanhempana aletaan yhdessä miettiä miten vastata.

Kerro lapsellesi, että toinen lapsi on ehkä loukkaantunut onnetomuudessa tai syntynyt vammaisena. Että me kaikki ollaan erilaisia ja kaikilla on omat vammamme. Jollakin astma, jollakin lukihäiriö, jollakin liikuntavamma jne. Eikä siinä sen kummempaa. Kannattanee välttää yletöntä surkuttelua.

Erityisyys. Vammaisuus ei ole mikään haukkumasana. Erityislapsi on yleisessä käytössä, kuitenkin voit varmaan ihan hyvin puhua "ulospäinnäkyvästä" vammasta. (Monelle näkyvä vamma on mukavampi, kuin näkyvä vammaisuus, sillä se määrittelee ihmistä ehkä hieman vähemmän vamman perusteella.)

En ole erityislapsen äiti, mutta kotihoidossa tehnyt pitkään töitä vammaisten lasten perheissä, ehkä jotain pientä osaan vastata, kun niin monesti kotoa poiskin olen lapsia saatellut.

Pienet lapset tietysti jäävät tuijottamaan herkästi vammaisia ihmisiä ja mielestäni voisit ohjata huomion pois. Keskustelette sitten vähän myöhemmin kuulomatkan ulottumattomissa. Tämä siksi, että minusta ei ole toivottavaa, että vammainen lapsi jatkuvasti kuulee muistutusta erilaisuudestaan, niin tärkeää kuin onkin terveelle lapselle selittää.

Jos lapsi kysyy suoran kysymyksen vaikka pyörätuolista niin voit sanoa, että joidenkin ihmisten on vaikea kävellä, tai he eivät osaa kävellä ja siksi he liikkuvat sellaisella. Lisäkysymyksiin voi vastailla tuonnempana. Ja olisi hyvä kertoa samalla, että seuraavan kerran kun näet erilaisen ihmisen, ei ole kohteliasta tuijottaa. Että voit vaikka hymyillä nopeasti, ja käyttäytyä niinkuin muidenkin kanssa käyttäydytään, ja voidaan keskustella aina jälkeenpäin, jos joku asia askarruttaa. Hyvä on myös antaa esimerkki, että miltä sinusta tuntuisi, jos sinua tuijotettaisiin koko ajan. Muista sanoa lapselle että tiedät, ettei hän tiennyt tai ymmärtänyt tekevänsä väärin, eikä tuijottanut tai kysellyt tahallaan.

Ehkä se on neutraaleinta. Ei vanhemmilta tai lapselta tule kysyä, sillä eihän se asia oikeasti kuulu teille yhtään millään tavalla, miksi lapsi on vammainen?

Ei todellakaan saa ohjata kysymään lapselta tai vanhemmalta. Ei muitakaan ulkonäköön liittyviä asioita kysytä tuntemattomilta, eikä tutuiltakaan (esim. Miksi tuo täti on noin lihava?). Sanoisin lapselle, että puhutaan myöhemmin. Myöhemmin selittäisin erityisyydestä. Moukkamaista puhua toisen kuullen hänen ulkonäöstään tai vammoistaan. Ei lapsille tarvitse selittää kaikkea heti, vaan asiaa voi lykätä muutaman minuutin.

"Muista sanoa lapselle että tiedät, ettei hän tiennyt tai ymmärtänyt tekevänsä väärin, eikä tuijottanut tai kysellyt tahallaan."

Tärkee pointti!

Joo, ei niitä kukaan ala joka ohikulkijalle selittämään. Lapsille voi sanoa, että on monenlaisia ihmisiä, eikä tiedä mistä johtuu ulkonäkö, kun he eivät ole tuttujamme.

Mina aina sanon, että tuo ihminen on sairas, etta hänen vartalonsa tai joku sen osista ei toimi niin kuin pitää. Kerron myös, että ihmiset sairastuvat/vammautuvat eri syistä. Joku on ehkä kaatunut pahasti, joku joutunut auto-onnettomuuteen, joku alkoi sairastaa jo ollessaan äitinsä mahassa, kun sen aikana jokin tuntematon asia meni väärin. Tietysti kerron myös, etta nuo ihmiset ja heidän läheisensä tästä tilanteesta hyvin todennäköisesti kärsivät, joten meidän ei todellakaan tarvitse pahoittaa heidän mieltään ajattelemattomilla kommenteillamme, vaan pikemminkin pohtia miten me, terveet ihmiset, voisimme auttaa heitä.

[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 23:33"]

Mina aina sanon, että tuo ihminen on sairas, etta hänen vartalonsa tai joku sen osista ei toimi niin kuin pitää. Kerron myös, että ihmiset sairastuvat/vammautuvat eri syistä. Joku on ehkä kaatunut pahasti, joku joutunut auto-onnettomuuteen, joku alkoi sairastaa jo ollessaan äitinsä mahassa, kun sen aikana jokin tuntematon asia meni väärin. Tietysti kerron myös, etta nuo ihmiset ja heidän läheisensä tästä tilanteesta hyvin todennäköisesti kärsivät, joten meidän ei todellakaan tarvitse pahoittaa heidän mieltään ajattelemattomilla kommenteillamme, vaan pikemminkin pohtia miten me, terveet ihmiset, voisimme auttaa heitä.

[/quote]

Vammainen ja sairas eivät ole synonyymejä.

Molemmilla keho ei toimi niin kuin pitää, toisilla pysyvämmin kuin toisilla. Kumpikaan niistä ei ole täysin terve.

Molemmilla keho ei toimi niin kuin pitää, toisilla pysyvämmin kuin toisilla. Kumpikaan niistä ei ole täysin terve.

Sanoisin näin: "sillä on joku syy minkä takia se istuu pyörätuolissa: se on voinut olla esim. kolarissa tai sitten se on syntynyt sellaisena, ettei pysty kävelemään."

En toivo, että vieraat ihmiset tulevat kysymään mitään. Itseäni ei haittaisi, mutta lapsestani ei ole kiva kun joku muistuttaa vammaisuudesta kesken mukavan shoppailupäivän.

Mutta pyörätuoleja pitää saada tuijottaa. Ne on niin makeita. Meillä ainakin pojat on aina ihan kateellisia niille, joilla on sähkärit. Ikävämmältä vammaisesta usein tuntuu se, että katse käännetään heti pois.

Minulta/ meiltä saa kysyä. Lapsi yleensä kysyy suoraan, kysyy äidiltään tai vain tokaisee huomionsa ääneen : "onks toi tosi vammanen? Miks sillä on pyörätuoli?"

Äiti vastaa: "No, hän ei voi kävellä tavalliseen tapaan, tarvitsee liikkumiseen apuvälineen" ja sen jälkeen katse siirtyy epätoivoisena ja kysyvänä minuun, liikuntavammaista lasta saattelevaan äitiin.

Tervehdin silloin kysyvää lasta ystävällisesti hymyillen ja kerron, että lapsellani on pyörätuoli juuri siksi, että hänen jalkansa ovat erilaiset. Hän syntyi sellaiseksi, että jalat eivät toimi kuten muilla, mutta onneksi kädet ovat tosi vahvat ja niillä saa muuten tosi kovan vauhdin. Katsopa.

Lapseni esittää silloin mielellän miten osaa pyöriä piruetteja tai kaahata kovaa vauhtia ja on ylpeä menopelistään. Lapset yleensä jäävät tuon jälkeen ihastelemaan pyörätuolin teknisiä yksityiskohtia ja jalkojen erilaisuus unohtuu saman tien. Varsinaiset keskustelut käydään varmaankin kotona.

Saa kysyä, saa tuijottaa, saa pysähtyä. Kyllä me kerromme miksi jotkut lapset tai perheet ovat vähän erilaisia.

Vähän sivusta aihetta, mutta mun 4 vee poika näki lapsen pyörätuolissa. Siltä istumalta meni lapsen luokse ja sanoi "vautsi, kun hieno tuo, mäkin haluaisin tuollasen.Mikä se on?" Tarkoitti siis pyörätuolia. Lapsilla tuntui heti juttu lähtevän käyntiin. Kyllä siinä oltiin molemmat äidit kyyneleet silmissä ja ylpeitä kuinka hienosti lapset juttelivat aiheesta "omalla kielellään". Lapset osaavat monesti olla fiksumpia ja luonnollisempia erilaisuuden suhteen kuin me aikuiset.