Lue keskustelun säännöt.
Miten "erosta" yli?
19.06.2021 |
Olin on-off-suhteessa ensirakkauteni kanssa 4 vuotta. Oikea suhde se ei kuitenkaan ollut, koska mies ei halunnut sitoutua minuun koskaan virallisesti. Saimme lapsen, asuimme puolen vuoden ajan jopa yhdessä, mutta virallisesti.. emme olleet koskaan edes ystäviä. Emme kavereita. Mies ei oikein koskaan tiennyt mitä hänelle olin.
Minä sairastuin todella pahaan masennukseen, minusta tuli itsetuhoinen. Minusta tuli läheisriippuvainen ja olin(yhä olen) täysin koukussa mieheen. Hän on ollut minulle vuosien ajan aivan kamala ja itsekin olen tehnyt paljon virheitä, mutta silti kaipaan häntä niin paljon.
Hän "jätti" minut vähän vajaa 2v sitten ja hyvin nopeasti löysi uuden naisen, jonka kanssa virallisti suhteensa heti. Mies petti naista useasti kanssani viime vuoden aikana ja tänä keväänä he erosivat, muista syistä johtuen. Mies on myös ollut erostamme saakka suurimman osan ajasta pois myös lapsen elämästä, omasta päätöksestään.
Nyt olemme kevään aikana yrittäneet alkaa taas parantamaan lapsen ja isä suhdetta, mutta samalla kaikki tunteeni ovat taas nousseet 100:lla pintaan. Rakastan häntä niin paljon. Olemme viettäneet aikaa kolmisin ja lapsikin nauttii. Ja koska olen tyhmä, niin aloin toivomaan, että nyt olisi meidän mahdollisuutemme.
Mies laittoi sähköpostia ja kertoi kuinka haluaa olla parempi mies ja kuinka haluaisi meidän puhuvan kasvotusten kahdestaan. Ja minä tyhmä kuvittelin liikoja. Yritin ajatella järjellä, mutta niin sydän vei.
Mies viettänyt pari yötä meillä ja olemme päätyneet sänkyyn. Hän laittoi eräs ilta viestiä humalassa, että haluaa minua ja haluaa tulla meille. Ja minä rakkaushuuruissani suostuin. Kun kysyin ihanan viikonlopun jälkeen, jonka kolmisin olimme viettäneet, kuin normaali, ehjä perhe, merkitsikö seksimme hänelle mitään, niin hän vastasi, että merkitsi, mutta ei sitä mitä haluaisin sen merkitsevän.
Murenin taas. Olen niin loppu.
Suutuin ja raivosin, pyysin anteeksi, selitin pettymykseni. Sanoin, että en halua jatkossa enää ikinä nähdä häntä. Lapsen tapaamiset pitää hoitaa jonkun toisen kuin minun kauttani. Ensi viikolla sovimme tarkemmin miten se tapahtuu.
Loppuuko tämä koskaan? Pääsenkö ikinä yli? Voisiko joku tsempata ja sanoa, että nyt te vihdoin oikein, että en tapaa miestä enää ollenkaan, edes vähää lapsen vaihdon yhteydessä. Puh.numero on poistettu sosiaalisissa medioissa blokattu, sähköpostista luovun ja siirrymme käyttämään sähköpostikalenteria, johon vai merkkaamme päivät, mutta muuten emme ole enää ikinä turhaa tekemisissä.
Loppuuhan tämä joskus? Pääsenhän yli? :(
Kommentit (57)
Olet tehnyt määrätietoisesti töitä päästäkseni eroon miehestä. Hyvä. Minä uskon sinuun, että lopulta se lopullinen irrottautuminen tapahtuu. Sinun ei ehkä kannata olla yhteydessä miehen sukulaisiin tai koko miehen elinpiiriin, kuin vain pakolliset asiat lapseen liittyen. Luovuta sen suhteen, että saisit heiltä ymmärrystä. Keskity vain oikeasti sinulle voimaa tuoviin ihmisiin ja asioihin elämässä. Jos pääset yliopistoon, voisit hakeutua Yths:lle selvittämään terapiaan hakeutumista. Terapeuteilta voi kysellä löytyykö yksittäisiä vapaita aikoja. Vaikea sanoa onko yhdestä kerrasta kuussa apua, mutta monesti se auttaa kun tietää pääsevänsä puhumaan tiettynä kalenteriin merkittynä aikana. Se voisi vähentää tarvettasi hakea lohtua miehestä.
Olen myös itse sairastunut läheisriippuvuuteen seurustellessani epäluotettavan, epävakaan miehen kanssa. Kun huomaan traumasidoksen aktivoituvan, kuuntelen netistä aiheeseen liittyviä juttuja esim. Eevi Minkkisen podcast tai Youtube. Oletko lukenut Av:n Läheisriippuvuudesta eroon-ketjun? Siinä on paljon meidän kaltaisten kokemuksia. Meillä ei ole lasta, mutta mies on yrittänyt lähestyä eri kautta ja saada uskoteltua minulle muuttuneensa ja olevansa kaikesta pahoillaan. Olen antanut aikoinaan useita mahdollisuuksia, kun olen niin halunnut häntä uskoa, mutta aina lopulta olen joutunut pettymään raskaasti. Nyt on onneksi jo kulunut aikaa ja osaan nauttia elämästä ilman häntä. Mutta tiedän kuinka rikki voi mennä sellaisessa suhteessa ja masennukseen sairastuminen vaikeuttaa irtipäästämistä. Eksäni sai minut tuntemaan itseni arvottomaksi ja oloni epävarmaksi kaikesta. Minä aloin voimaantumaan opiskelun kautta ja elämään tuli uusia ihmisiä ja harrastuksia. Itsetunnon vahvistuessa miehen mielipiteillä ei ollut enää suurta vaikutusta. En ole enää valmis sotkemaan asioitani hänen takiaan, kun kaikki on niin hyvin.
Tsemppiä ja voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sorry ap, ei kukaan jaksa tota sun lässytystä lukea.
Oletpa ikävä.
Miksi se on lässytystä? :(
Koska siitä paistaa, ettet halua päästää hänestä irti. Meidän on ihan turha neuvoa mitään, ennen kuin olet siinä pisteessä. Nyt tuo on vain päiväkirjamaista lässytystä, miten et voi luopua hänestä.
-eri
No ehkäpä hän täältä just hakee niitä ratkaisuja, jolla saisi tilanteensa käännettyä ja silmänsä aukaistua todellisuudelle. Sinuakaan ei ole kukaan pakottanut vastaamaan tai neuvomaan, voit ihan hyvin tämänkin keskustelun skipata. Ei millään pahalla.
Sinun pitää opetella elämään yksin, tulla tunteidesi kanssa toimeen. Mielenterveytesi hoida ensin kuntoon, niin saat tasapainoa elämällesi etkä sotkeudu kehenkään hyväksikäyttäjään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ottanut yhteyttä lastensuojeluun? Niillä on kontaktit poliisiinkin. Voithan tehdä lastensuojeluilmoituksen itsekin. Ei ne sulta lasta vie. Hyvä äiti olet, mutta toi mieskuvio kuulostaa tosi tulehtuneelta. Lapsen tapaamiset miehen kanssa valvotusti tms. Niillä asiantuntijoilla siellä on varmaan kokemusta tällaista.
Voiko tällaisessa asiassa muka olla yhteydessä lastensuojeluun? Mitä he käytännössä voivat tehdä? Olen välillä miettinyt lastensuojeluun yhteyden ottamista, mutta pelkään, että masennukseni takia he vievät lapseni. Minulla on hyvät tukiverkot ja saan lapsen hoitoon helposti omille vanhemmilleni tai miehen äidille tai isoäidille, yritän päästä kouluun, lapsella on harrastuksia, teen itse ruoat, harrastamme yhdessä, mutta silti pelkään, että he pitävät minua epäkelpona äitinä, koska olen masentunut.
Mieskin joskus sanoi jotain sen suuntaista, että mitään oikeus minusta ajattelisi, jos oikeuteen esim huoltajuuden takia menisin.
Voiko sinne vain ottaa yhteyttä ja kertoa mikä tilanne? Ap
Tottakai voi. He hoitavat nimenomaan siellä näitä huoltajuus- ja tapaamisasioita. Mieskin varmaan alkaisi käyttäytymään. Ei mene asia niin, että hän latelee säännöt kuka hoitaa ja koska ja kuinka lapsenvaihto tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ottanut yhteyttä lastensuojeluun? Niillä on kontaktit poliisiinkin. Voithan tehdä lastensuojeluilmoituksen itsekin. Ei ne sulta lasta vie. Hyvä äiti olet, mutta toi mieskuvio kuulostaa tosi tulehtuneelta. Lapsen tapaamiset miehen kanssa valvotusti tms. Niillä asiantuntijoilla siellä on varmaan kokemusta tällaista.
Voiko tällaisessa asiassa muka olla yhteydessä lastensuojeluun? Mitä he käytännössä voivat tehdä? Olen välillä miettinyt lastensuojeluun yhteyden ottamista, mutta pelkään, että masennukseni takia he vievät lapseni. Minulla on hyvät tukiverkot ja saan lapsen hoitoon helposti omille vanhemmilleni tai miehen äidille tai isoäidille, yritän päästä kouluun, lapsella on harrastuksia, teen itse ruoat, harrastamme yhdessä, mutta silti pelkään, että he pitävät minua epäkelpona äitinä, koska olen masentunut.
Mieskin joskus sanoi jotain sen suuntaista, että mitään oikeus minusta ajattelisi, jos oikeuteen esim huoltajuuden takia menisin.
Voiko sinne vain ottaa yhteyttä ja kertoa mikä tilanne? Ap
Lastensuojeluun voi ottaa yhteyttä ja tehdä vaikka lasu omasta lapsesta, jotta saa helpotusta arkeesi. Minun lapsesta on tehty lasu ja se oli helpotus, vaikka monet vieläkin luulevat vasta sillon ongelmien alkavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet tehnyt määrätietoisesti töitä päästäkseni eroon miehestä. Hyvä. Minä uskon sinuun, että lopulta se lopullinen irrottautuminen tapahtuu. Sinun ei ehkä kannata olla yhteydessä miehen sukulaisiin tai koko miehen elinpiiriin, kuin vain pakolliset asiat lapseen liittyen. Luovuta sen suhteen, että saisit heiltä ymmärrystä. Keskity vain oikeasti sinulle voimaa tuoviin ihmisiin ja asioihin elämässä. Jos pääset yliopistoon, voisit hakeutua Yths:lle selvittämään terapiaan hakeutumista. Terapeuteilta voi kysellä löytyykö yksittäisiä vapaita aikoja. Vaikea sanoa onko yhdestä kerrasta kuussa apua, mutta monesti se auttaa kun tietää pääsevänsä puhumaan tiettynä kalenteriin merkittynä aikana. Se voisi vähentää tarvettasi hakea lohtua miehestä.
Olen myös itse sairastunut läheisriippuvuuteen seurustellessani epäluotettavan, epävakaan miehen kanssa. Kun huomaan traumasidoksen aktivoituvan, kuuntelen netistä aiheeseen liittyviä juttuja esim. Eevi Minkkisen podcast tai Youtube. Oletko lukenut Av:n Läheisriippuvuudesta eroon-ketjun? Siinä on paljon meidän kaltaisten kokemuksia. Meillä ei ole lasta, mutta mies on yrittänyt lähestyä eri kautta ja saada uskoteltua minulle muuttuneensa ja olevansa kaikesta pahoillaan. Olen antanut aikoinaan useita mahdollisuuksia, kun olen niin halunnut häntä uskoa, mutta aina lopulta olen joutunut pettymään raskaasti. Nyt on onneksi jo kulunut aikaa ja osaan nauttia elämästä ilman häntä. Mutta tiedän kuinka rikki voi mennä sellaisessa suhteessa ja masennukseen sairastuminen vaikeuttaa irtipäästämistä. Eksäni sai minut tuntemaan itseni arvottomaksi ja oloni epävarmaksi kaikesta. Minä aloin voimaantumaan opiskelun kautta ja elämään tuli uusia ihmisiä ja harrastuksia. Itsetunnon vahvistuessa miehen mielipiteillä ei ollut enää suurta vaikutusta. En ole enää valmis sotkemaan asioitani hänen takiaan, kun kaikki on niin hyvin.
Tsemppiä ja voimia sinulle!
Kiitos todella paljon sanoistasi!
Olen itse asiassa lukenut tuota ketjua ja sen avulla aloin ymmärtämään, että varmastikin kärsin juuri läheisriippuvuudesra. Ketjun innostamana ostin Eevin kirjan ja olen lueskellut sitä. Ja hetken aikaa menikin paremmin ja sitten mies tuli takaisin.
Voisin alkaa myös tuolta YouTubesta kuuntelemaan noita Eevin juttuja. Kiitos vinkistä!
Olen tosiaan tuntenut itseni arvottomaksi vuosien ajan. Tunsin aivan hirveää syyllisyyttä siitä, että edes sain lapsen ja tuntuu vielä pahemmalta, kun isä puhuu lapsesta vahinkona, jopa lapselle itselleen, vaikka olen sanonut, että ei lapselle sano niin. Ensimmäiseen muutamaan vuoteen en edes kykenet tuntemaan rakkautta lasta kohtaan, koska voin niin huonosti ja mies puhui sukulaisilleen ja ystävilleen minusta valheita ja kuinka en ajattele lapsen parasta.
Olen pikkuhiljaa kuitenkin ymmärtänyt, että olen kiltti ja hyvä ihminen ja ihan fiksukin, vaikka mies sai minut aina tuntemaan itseni tyhmäksi. Toivon todella, että pääsen kouluun ja jos en tänä vuonna, niin ensi vuonna yritän uudelleen. Olen myös hankkinut salikortin ja haluan Saada itseni kuntoon.
En usko, että mies tahallaan tehnyt ikäviä asioita. Hänellä itsellään on ollut aika raskas elämä, mutta selvästi me kaksi emme ole toisillemme hyvää seuraa. Olemme toisillemme myrkkyä ja aiheutamme vain pahaa. Sitä suuremmalla syyllä hyvä, että emme olisi enää tekemisissä. En tosiaan halua, että lapseni ottaisi mallin meistä, miten toista muka voi kohdella tai millaista kohtelua tulisi hyväksyä.
Kiitos
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ottanut yhteyttä lastensuojeluun? Niillä on kontaktit poliisiinkin. Voithan tehdä lastensuojeluilmoituksen itsekin. Ei ne sulta lasta vie. Hyvä äiti olet, mutta toi mieskuvio kuulostaa tosi tulehtuneelta. Lapsen tapaamiset miehen kanssa valvotusti tms. Niillä asiantuntijoilla siellä on varmaan kokemusta tällaista.
Voiko tällaisessa asiassa muka olla yhteydessä lastensuojeluun? Mitä he käytännössä voivat tehdä? Olen välillä miettinyt lastensuojeluun yhteyden ottamista, mutta pelkään, että masennukseni takia he vievät lapseni. Minulla on hyvät tukiverkot ja saan lapsen hoitoon helposti omille vanhemmilleni tai miehen äidille tai isoäidille, yritän päästä kouluun, lapsella on harrastuksia, teen itse ruoat, harrastamme yhdessä, mutta silti pelkään, että he pitävät minua epäkelpona äitinä, koska olen masentunut.
Mieskin joskus sanoi jotain sen suuntaista, että mitään oikeus minusta ajattelisi, jos oikeuteen esim huoltajuuden takia menisin.
Voiko sinne vain ottaa yhteyttä ja kertoa mikä tilanne? Ap
Lastensuojeluun voi ottaa yhteyttä ja tehdä vaikka lasu omasta lapsesta, jotta saa helpotusta arkeesi. Minun lapsesta on tehty lasu ja se oli helpotus, vaikka monet vieläkin luulevat vasta sillon ongelmien alkavan.
Lastensuojelu taitaa tosiaan olla aika iso tabu yhä edelleen. Pelkään, että minut leimataan huonoksi äidiksi, jos haen sitä kautta apua, mutta voiko äiti olla niin huono, jos itse kuitenkin osaa myöntää, että apua tarvitsee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M45 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sorry ap, ei kukaan jaksa tota sun lässytystä lukea.
Oletpa ikävä.
Miksi se on lässytystä? :(
Koska siitä paistaa, ettet halua päästää hänestä irti. Meidän on ihan turha neuvoa mitään, ennen kuin olet siinä pisteessä. Nyt tuo on vain päiväkirjamaista lässytystä, miten et voi luopua hänestä.
-eriNo ehkäpä hän täältä just hakee niitä ratkaisuja, jolla saisi tilanteensa käännettyä ja silmänsä aukaistua todellisuudelle. Sinuakaan ei ole kukaan pakottanut vastaamaan tai neuvomaan, voit ihan hyvin tämänkin keskustelun skipata. Ei millään pahalla.
Kiitos
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vmp
Vmp on se että käyt alapeukuttaa kaikkia järkeviä kommentteja sit laitat ite vmp -kommentin ja tykkäät siitä ite.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama suomeksi.
Heillä oli satunnaisia panoja, ja jossain vaiheessa mies tarvitsi asuntoa hetken. Ap tuli raskaaksi (tahallaan?) ja mies oli jo jatkanut matkaa ja löytänyt naisen. Ap luuli, että pitäisi miehen lapsen avulla.
Onpa ihmiset taas ikäviä. Pitääkö kommentoida, jos on vaan ikävää sanottavaa.
Ajatteletko tosissasi, että sydämellä on oma tahto, ap?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ymmärtää että kyseessä on riippuvuus. Usein näissä myrkyllisissä suhteissa pitää kiinni suhteen traumaattisuus, häpeä ja alistettu itsetunto. Puhutaan traumasidoksesta. Harvoin kyse on rakkaudesta tai edes minkäänlaisesta ihailusta, arvostuksesta ja kunnioituksesta kaltoinkohtelijaa kohtaan. Rikottu psyyke reagoi lapsen kaltaisesti hyväksyntää ja helpottavaa ratkaisua hakien.
Ap on kunnollinen ihminen, joka yrittää tehdä parhaansa lapsen ja itsensä eteen. Mies on kaikkea muuta. Vaikka ap uskot, että mies ei tahallaan tee mitään väärää. Niin lapsen kohtelu kertoo paljon siitä, millainen hän on pohjimmiltaan. Hän toimii oman arvomaailmansa ohjaamana, joten sinun ei kannata odottaa isoja muutoksia käytökseen. Keskity siihen millaisia asioita sinä arvostat ja pyri niitä kohti.
Vierailija kirjoitti:
Ajatteletko tosissasi, että sydämellä on oma tahto, ap?
Eiköhän ap, ja kaikki muutkin maailman ihmiset, ymmärrä, että kyseessä on kielikuva.
Ihanaa aina huomata miten pikkusieluista porukkaa netti on pullollaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap ymmärtää että kyseessä on riippuvuus. Usein näissä myrkyllisissä suhteissa pitää kiinni suhteen traumaattisuus, häpeä ja alistettu itsetunto. Puhutaan traumasidoksesta. Harvoin kyse on rakkaudesta tai edes minkäänlaisesta ihailusta, arvostuksesta ja kunnioituksesta kaltoinkohtelijaa kohtaan. Rikottu psyyke reagoi lapsen kaltaisesti hyväksyntää ja helpottavaa ratkaisua hakien.
Ap on kunnollinen ihminen, joka yrittää tehdä parhaansa lapsen ja itsensä eteen. Mies on kaikkea muuta. Vaikka ap uskot, että mies ei tahallaan tee mitään väärää. Niin lapsen kohtelu kertoo paljon siitä, millainen hän on pohjimmiltaan. Hän toimii oman arvomaailmansa ohjaamana, joten sinun ei kannata odottaa isoja muutoksia käytökseen. Keskity siihen millaisia asioita sinä arvostat ja pyri niitä kohti.
Kiitos sanoistasi. Oikeassa taidat olla. Ei kukaan kohtelisi lastaan noin, jos oikeasti välittäisi enemmän kuin sen pakollisen mitä pitää esittää välittävänsä, koska kyse omasta lapsesta. Mies varmasti kokee, että hänet pakotettu isäksi, vaikka siitä saakka, kun ensi kerran lähti raskauteni aikana pois olen sanonut, että lapsen elämässä ei tarvitse olla tekemissä pakosta. Sellaisen aistii.. ja mies aina väittää, että rakastaa lasta ja haluaa olla mukana elämässä, mutta.. kaipa se on se ikuisuus lausahdus, ei ne puheet vaan ne teot.. ap
Voiko tällaisessa asiassa muka olla yhteydessä lastensuojeluun? Mitä he käytännössä voivat tehdä? Olen välillä miettinyt lastensuojeluun yhteyden ottamista, mutta pelkään, että masennukseni takia he vievät lapseni. Minulla on hyvät tukiverkot ja saan lapsen hoitoon helposti omille vanhemmilleni tai miehen äidille tai isoäidille, yritän päästä kouluun, lapsella on harrastuksia, teen itse ruoat, harrastamme yhdessä, mutta silti pelkään, että he pitävät minua epäkelpona äitinä, koska olen masentunut.
Mieskin joskus sanoi jotain sen suuntaista, että mitään oikeus minusta ajattelisi, jos oikeuteen esim huoltajuuden takia menisin.
Voiko sinne vain ottaa yhteyttä ja kertoa mikä tilanne? Ap