Lue keskustelun säännöt.
Kuolleen vauvan synnyttäminen rv 22?
10.06.2014 |
Tänään huomattiin että vauva kuoli kohtuun, ei liikkeitä pariin päivään ole tuntunut eikä neuvola löytänyt sydänääniäkään. Nyt vissiin lähipäivinä synnytystä käynnistetään. Sen tiedän, että vauva on perätilassa. Miten tämä synnytetään,alakautta kaiketi, mutta onnistuuko se tarjonnan takia? Muuutenkin, kokeneet, kertokaa miten synnytys käytännössä kulkee tässä tilanteessa. Saako kipuja paremmin hallintaan(tämä nyt kolmas synnytys), kauanko käynnistelyssä kestää, jne.
Tieto on nyt ainoa asia jota voin tässä kyynelten meressä kerätä, ja valmistautua tähän jotenkin :``(
Kommentit (37)
Otan osaa suuren menetyksenne johdosta ja toivotan teille voimia raskaisiin aikoihin. Halaus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi, en tiedä mitä kirjoittaa, kun meinaa niin itkettää.. Otan osaa ja toivon teille voimia!
:'( itken täällä myös. Olen todella pahoillani. Paljon jaksamista surun keskellä, en osaa muuta sanoa <3
Olen niin pahoillani puolestanne, itku pääsi täälläkin. Otan osaa suruunne <3
Raamatun sanoin: äitini kohdussa sinä minut punoit. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. Älä syytä itseäsi. Kaikella on tarkoituksensa. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surutyöhön avuksi Todd Burpon kirja Taivas on totta. Osanottoni.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 20:45"]
Rakas Taivaan Isä.
Miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?
Minäkö heille olen surua tuottanut,
kun vain katselen täältä kaukaa
enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.
Voitko, Taivaan Isä,
äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isän olkaa taputtaa,
ettei niin kumarassa hän ois?
Kerro heille, Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa
niin rakkaita Luojalleen on,
ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
Huomaisipa äiti,
kun hänen luokseen
lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä,
miten tuulen mukana
hänen poskeaan silittää saan.
Vielä joskus saan
siemenenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme,
löytää tarkoituksensa pettymys jokainen.
Ne on kestettävä, jotta juuri minä syntyisin.
Ap, olen äärimmäisen pahoillani menetyksenne vuoksi, jaksamisia teille!
[/quote]
Erityiskiitos sinulle, joka laitoit tämän. Vilpittömästi, tämä runo on kauneinta mitä olen koskaan lukenut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelinpa tulla vielä kertomaan, että asia on nyt ohi. Pieni enkelimme on nyt syntynyt.
Kaunis vauvamme syntyi , ja synnytys meni itsessään hyvin. Siitä ei paha mieli jäänyt ja henkilökunta oli aivan mahtavaa. Jokaiselle heistä hatunnosto. Osaavat asiansa joka kantilta.
Sain tarpeeksi kivunlievitystä, ja käynnistys kesti kaikkineen reilun vuorokauden. Sain oman huoneen, ja muutenkin etukäteen vastauksia kaikkeen jota halusin tietää. Tietysti tuntui kurjalta, että synnytyskin piti vielä kestää,ja oikeasti olisin halunnut olla vaikka koomassa kunnes asia on ohi. Järki kuitenkin pakotti kestämään, että synnytyksen tämäkin lapsi tarvitsee, en voi paeta sitä. Raakakin tieto auttoi tuskaan, ja selkeän syyn vaan olla nyt reipas. Mitäpä äiti ei lapsensa vuoksi tekisi, ja siten myös hänen. Minun mukavuuteni ei ollut ensisijainen asia nyt.
Kivunlievitystä ei tuputettu, mutta sitä sain kysyttäessä säästelemättä. Tässä tilanteessa en ollut valmis sietämään kipua yhtään pakollista enempää. Ja kyllä silti tiesin synnyttäväni, avautuminen sattui ja kesti ihan siinä kuin aiemmatkin synnytykset. "Ponnistusvaihe" oli tietysti helpompi, ja oikeastaan lapsi vaan liukui ulos ihan supistuksen voimasta kun oli niin pieni. Ja tarjontakin löytyi luonnostaan oikeaksi, kuten joku taisi sanoakin.
Kovasti itkettikin pitkin matkaa ja lapsen kohtalo repii. Hiljaisuus synnytyssalissa oli kamalaa, kun lapsen ääni puuttui. Tilalla oli vain isän ja äidin itku. Muu hiljaisuus oli ihan yhtä kamalaa kuin ultratessa, ei sydämen ääntä eikä mitään. Vain eloton vauva, pää nuokoksillaan, asento kuin minua halaten, ihan paikallaan. Voi luoja, sydäntä vaan repii. Toivon niin kovasti, että lapsella oli edes jotain lohtua äidistään kuoleman hetkellä. Ainakin ultran kuva näytti siltä, että sitä lapsi haki, kuin halaamalla. Haluaisin pyytää anteeksi, jos asia oli jotenkin omaa syytäni. Vaan kun en voi.
Osa syntymän jälkeistä välitöntä tunnetta oli helpotus, että ohi on tämä puoli asiasta.
Saimme rauhassa katsella ja vähän kosketellakin vauvaa, vaikka hauras ja kuolleen näköinen toki olikin. Hän oli ehtinyt olla kohdussa kuolleena siis muutaman päivän. Silti halusin nähdä, ja valokuvatkin saatiin kotiin.
Ikävä on aivan pohjaton, ja hölmöllä tavalla pettynytkin olo siitä, että aikaa valui "hukkaan". Alusta on aloitettava taas kaikki, pelkoineen ja riskeineen päivineen. Jos enää edes tulen raskaaksi. Mutta vielä on uskallusta yrittää, tiedän että meitä on vielä perheeseen kuuluvia tekemättä. Uskallusta tukee paljon se, että seuraavaa raskautta seurataan tarkasti, oli vauvan syy kuolemalle nyt mikä tahansa. Eikä se syy välttämättä selviäkään, sekin pitää vaan hyväksyä.
Fyysisesti tästä toipuu kyllä nopeasti, kun kaikki meni nappiin teknisesti, ei siinä mitään enää.
Henkisesti tämä kyllä sattuu ja luulen että kyyneleet on nyt vaan hetkellisesti loppuneet. Pohjakosketus on ehkä vielä edessä, ja vielä tulee hautajaisetkin. jotenkin syytän tästä itseäni, vaikka varmaa syytä vauvan kuolemaan ei vielä olekaan. Olisiko minun pitänyt aikaisemmin tajuta jotain, olisiko lapsemme yhä elossa jos olisin tehnyt jotain eri lailla?
Hautaamme lapsen itse sukuhautaan, tämä tuntuu tärkeälle ja itsestäänselvälle. Paikat on varattu nyt myös minulle ja miehelle. Menemme sitten aikanaan vauvamme viereen- ja saamme pitää hänet sitten lähellä. Muut lapsemme saavat olla vieressämme nyt. Hän saa sitten myöhemmin.
Kiitos tuesta kaikille. Siitäkin on apua, jokaisesta kauniista sanasta.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaunis ja surullinen teksti, ap. Voimia koko perheelle ja tuulen kuljettamia halauksia teille ja pienelle enkelille.
Voi sinua, voi pientä enkeliä, voi koko teidän perhettäni. Kävin jo edelliselle sivulle kirjoittamassa surunvalitteluni, tämä aloitus kosketti niin paljon. Nyt en pysty kyyneliltäni oikein edes lukemaan mitä kirjoitan. Haluan vain toivoa kaikkea mahdollista hyväää sinulle ja teille ja suuri osanotto. Uskon, että niin se pieni enkeli kurottikin äitiä kohden. Siellä jossain hän on ja tietää kuinka rakas teille on, ehkä luojalle niin rakas, ettei hänestä ollut valmis luopumaan. Paljon voimia teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa. Vielä ei ollut teidän pienen aika. :'(
"Kun on oikein pieni
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.
Kun on oikein pieni
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.
Kun on oikein pieni
voi istua lumihiutaleille,
liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse synnytin rv 24. Muuten samanlainen kuin täysiaikaisen synnytys, mutta ponnistusvaihe toki helpompi. Voimia, raskas tehtävä sinulla edessä, pienen enkelin synnyttäminen. Pidä sylissä, katso häntä. Kerro, että rakastat. Ota kuvia. Youtubessa paljon videoita, hakusana esim. R.I.P. Baby. Surullisia, mutta varmasti tekijöilleen tärkeää surutyötä. Halaus.
Otan osaa suruunne. Paljon voimia teille <3
Olen todella pahoillani:( pari vuotta sitten mulla tuli keskenmeno rv 19.
Supistukset oli synnyttäessä todella kipeät eikä mitkään särkylääkkeet auttanu. Lopulta jouduin vielä kaavintaan kun ei kaikki tullu kunnolla ulos ja menetin aika paljo verta.
Vauva on tuossa vaiheessa jo perheen jäsen,koko perhe uutta tulokasta odottanut. Sure rauhassa ja puhukaa kaikesta mitä mielessä pyörii. Ite olin saikulla kuukauden, onneksi, sain surra rauhassa.
Edelleen se tulee välillä mieleen ja aina tulee surullinen olo, ei tapahtunutta ikinä unohda mutta se ei ole mielessä enää joka päivä tai viikko.
Voimia paljon sulle ja koko perheelle!!