Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuoleva vanhempani ärsyttää ja on jopa vaaraksi
09.06.2014 |
Moi,
Pakko purkautua jonnekin, anteeksi etukäteen vuodatus.
Isäni on kuolemaisillaan erääseen syöpään. Käytännössä enää annettavissa palliatiivista eli kivunlievitykseen tähtäävää hoitoa.
Taustaa: Isäni on jäärä, joka ei ole ikänään käynyt vapaaehtoisesti lääkärissä. Aiheuttanut käytännössä itse syöpänsä (tai siis virallisesti kasvattanut sen riskiä) paskoilla elintavoilla, kuten runsas alkoholinkäyttö, tupakointi ja epäterveellinen ruokavalio.
Nyt hän on ollut sairaalaan vuodeosastolla viimeisen viikon. Siellä on todettu, että hänen kaikki veriarvonsa sun muut ovat niin päin helvettiä että käytännössä ei selviä montaa päivää hengissä ilman sairaalahoitoa. Silti ukko on itse sitä mieltä, että haluaa sairaalasta pois.
Sairaalassa ollessaan hän ei ole suostunut syömään mitään sairaalan ruokia. Ei, vaikka joutui sairaalaan aliravitsemuksen aiheuttaman heikkouden sekä verenmyrkytyksen takia. Ei huoli ruokia, kun ei kuulemma tee mieli. Sanoo hoitohenkilökunnalle, ml lääkärille että aikoo syödä sitten kotonaan. Oikeasti hän on niin heikossa kunnossa, ettei viikko sitten kotona ollessaan päässyt sängystä tai tuolilta ylös ilman äitini apua.
Isä oli sanonut äidilleni, että kotiin päästyään hän aikoo ajaa aina autollaan ravintolaan syömään?! Hänen reaktioaikansa esim auton eteen juoksevaan ihmiseen on näppiarviolta sellaista luokkaa, että ruumiita tulee ja varmasti.
Isäni on mestari skarppaamaan ja esittämään. Kun hoitava lääkäri tulee kyselemään vointiaan, hän satuilee esim käyneensä kävelemässä vuodeosaston käytävillä, vaikka ei todellisuudessa tosiaan edes pääse sängystä ylös. Sanoo myös vointinsa olevan oikein hyvä. Tänään lääkäri oli sitten tehnyt päätöksen, että "alustavasti kotiutetaan huomenna"?! Aion huomenna soittaa hoitavalle lääkärille ja vedota, ettei kotiuttaisi isääni, vaan ohjaisi tarvittaessa toiseen hoitoyksikköön. Tämä myös sen takia, että äidilläni on itselläänkin kroonisia sairauksia, jonka takia hänkin on heikko ja lääkityksellä oleva ihminen. Pelkään myös hänen turvallisuutensa puolesta, kun hän joutuisi huolehtimaan ilkeästi käyttäytyvästä & asennevammaisesta isästäni joka ei tee oman vointinsa eteen mitään (kuten syö) ja joka elää täysin "in denial" (uskottelee lääkärille pärjäävänsä kotona ja ajavansa autoa, vaikkei saa edes persettään pyyhittyä).
Pari kysymystä:
- Pitäisikö meidän olla tästä autolla ajo-aikeesta yhteydessä poliisiin? eikös noin heikon ihmisen päästäminen auton rattiin ole sama kuin näkisi kännisen tai huumepäissään olevan nousevan rattiin? En kestäisi sitä, jos hän aiheuttaisi onnettomuuden jossa loukkaantuu tai kuolee joku sivullinen.
- Eikö lääkärillä ole kuitenkin vastuu potilaistaan? Mitä voisin omaisena tehdä, kun lääkäri on potilaan satuilujen perusteella tekemässä päätöstä joka vaarantaa sekä potilaan itsensä, hänen lähipiirinsä että mahdollisesti sivullisten terveyden?
Tuntuu paskalta, että viimeiset asiat, joita oman isän kanssa joutuu käsittelemään ovat näin veemäisiä.
Kommentit (53)
Mun paapalla oli alzheimer ja mun äiti ei saanut siltä korttia pois. Poliisia myöten kaikki soiteltiin...
Ottivat akun irti autosta ja ei "toiminut" enää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo autoasia on nyt jotenkin niin pikkujuttu, minun mielestäni. Korttia ei kannata peruuttaa, eihän kukaan sillä kortilla autoa aja, kuten jo on todettukin. Avaimet pois tai akku irti tai viet koko auton pihasta vain pois, tilatkoon taksin, jos haluaa ravintolaan lähteä.
No jos hän kuolee kerran muutaman päivän päästä niin miksi ei saisi kuolla kotonaan ? Kai te jaksatte m uutaman päivän hoitaa ja tietenkin sinne ravintolaan syömään kunnolla ruokaa jos se on hänen toiveensa, sinä tai äitisi tai joku muu ajaa tietysti.
Moi ja kiitos kaikille viesteistä.
Tarkennan tätä autojuttua, kieltämättä kuvasin sen vähän epäselvästi.
Isäni on tosiaan siinä jamassa, että sängystä ylöspääsemiseen hän pyytää (tai siis tarkemmin, simputtaen komentaa) aina äitini apuun, koska muussa tapauksessa toimenpide veisi (äitini & hoitohenkilökunnan kertoman mukaan) noin viisi-kymmenen minuuttia. Hän siis pystyy siihen kunhan "vaiheistaa" tekemisensä. Ennen tätä viimeisintä sairaalaan joutumistaan hän teki sitä, että oli lähtenyt autolla ilman kenellekään ilmoittamista. Kertoi, että "kyllä se onnistuu kun menee autotalliin rauhassa, eihän itse ratissa ole sitten mitään ongelmaa". Eli on käytännössä kerrostalorapussa pitänyt muutaman minuutin välin minuutin hengittelytaukoja. Kyseessä on vielä pirun päättäväinen mies, jolla on joko nyt kasetti hajonnut niin ettei myönnä olevansa kykenemätön ajamaan, tai ei aidosti itse ymmärrä sitä.
Siksi minusta tämä autoiluasia on oikea riski. Täytyy varmaan oikeasti käydä tyhjentämässä renkaat autosta.
Sä et menetä "vaativaa työtäsi" kun kerrot siellä töissä että isäsi on saattohoitovaiheessa ja haluat lomaa/palkatonta vapaata auttaaksesi äitiäsi hoitamaan isää viimeiset hetket. Juu autosta pois joku olennainen pikkujuttu ettei sillä voi ajaa... Jos kyseessä on oikeesti ihan vaan joitain päiviä, niin aika heikoilla on sekä avioliittosi että työpaikkasi, jos ne tuohon kaatuu.
Vittumaista, kyllä, mutta mieti nyt oikeasti: jokusen päivän kestätte kyllä. Vaikka hän on mikä on, hän on se joka on antanut sinulle puolet elämästäsi.
Kotisairaanhoito antaa äijälle lääkkeet joiden kanssa hän pysynee hiljaisempana loppuajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkäreillä on nykyään velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos potilas ei sairauden vuoksi kykene ajamaan autoa turvallisesti. Käytännössä sen enempää poliisi kuin lääkäri ei voi estää ajamasta, vain omaiset voivat.
Sairaalla ihmisellä on itsemääräämisoikeus ja myös oikeus kieltäytyä hoidosta. Kun tilanne on isäsi kohdalla jo se mikä on, kannattaa suhtautua ravintolakäyntiin kuin konsanaan kuolemaantuomitun viimeiseen ateriaan.
Käykää hakemassa potilas pois sairaalasta ja viekää syömään hyvään ravintolaan, mutta ÄLKÄÄ PÄÄSTÄKÖ AUTONRATTIIN. Kyllä se siitä ... ei niitä päiviä enää ole kovin paljon kestettävänä, ja se ravintolakäynti ei voi enää tilannetta paljon pahentaa.
Ihmisellä on oikeus kuolla kotiin, mutta ehdottomasti on saatava kotisairaanhoito mukaan, muuten teillä voi olla vähintään kaksi ruumista.
On kyllä olemassa piste, jolloin lääkäri voi päättää, että ihminen ei enää kykene ajattelemaan itse, mutta isäsi ei siinä pisteessä selvästi ole. Laki potilaan oikeuksista tosin edellyttää, että hoitoa jatketaan muilla hyväksyttävillä tavoilla ,jos potilas kieltäytyy esim. lääkkeistä ja sairaalahoidosta. Pakkohoidon kriteerejä tuo tilanne ei täytä, sillä eihän isäsi ole vaarallinen itselleen eikä muille, kunhan ette päästä autorattiin, ja joka tapauksessa kuolee pian.
Ap, sinä olet ihan yhtä lailla ina denial kuin isäsi. Mietit sitä, että isäsi hoitaminen ajaa sinut avioeroon ja äitisi työttömäksi tajuamatta, että kyse on PÄIVISTÄ. Tuon aikaa saa ja varmaan aikoo ottaakin palkatonta lomaa. ja jos sinun avioliittosi ei sitä kestä, se on aika heikoissa kantimissa.
mitä siihen autoiluun tulee, minun kuoleville sukulaisilleni on ollut äärimmäisen tärkeää päästä vielä kerran katsomaan vanhan elämänsä tärkeitä paikkoja. He eivät tietenkään itse ole enää päässeet autoilemaan, mutta joku meistä paremmassa kunnossa olevista on sitten kuljettanut heitä päivän verran kotiin, puolison haudalle ja muille tärkeille paikoille. Sillä on ollut suuri merkitys ja sen jälkeen ovat kuolleet "paremmin mielin", jos se nyt on mahdollista. Nyt itkettää jostain syyystä niin, että en näe näppistä kunnolla, mutta sanoisin, että pyrisinäkin tarjoamaan hyvä kuilema, äläkä vain siisti sitä pois näkyvistä jonkun muun hoidettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 08:19"]
Siksi minusta tämä autoiluasia on oikea riski. Täytyy varmaan oikeasti käydä tyhjentämässä renkaat autosta.
[/quote]
Jospa löytäisit jonkun muun pikkuisen enemmän autoista ymmärtävän ja saisit käsiisi sen auton avaimet. Ei siihen kovinkaan kummoista konstia tarvita, kun auto ei enää lähde käyntiin, vaikka kuinka starttaisi.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 01:14"]
En vaan ymmärrä että jos se isä ei pääse edes sängystä ylös tai pysty pyyhkimään pyllyään niin miten pystyisi ajamaan autoa?
[/quote]
Niin eihän se edes pääse sinne autoon mitenkään??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Potilaan itsemääräämisoikeudesta säädetään potilaslaissa. Isälläs on oikeus mennä kotiin ja ravintolaan syömään viimeisinä elinpäivinään samoin kuin muutoinkin olisi. Hänellä on täysi oikeus kieltäytyä hoidosta, eikä pakolla syödäkään tarvitse. Sinuna toteuttaisin isän viimeisiä toiveita vastaanhangoittelun sijaan. Se on hänen elämänsä eikä sinun.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 08:32"]
Ap, sinä olet ihan yhtä lailla ina denial kuin isäsi. Mietit sitä, että isäsi hoitaminen ajaa sinut avioeroon ja äitisi työttömäksi tajuamatta, että kyse on PÄIVISTÄ. Tuon aikaa saa ja varmaan aikoo ottaakin palkatonta lomaa. ja jos sinun avioliittosi ei sitä kestä, se on aika heikoissa kantimissa.
mitä siihen autoiluun tulee, minun kuoleville sukulaisilleni on ollut äärimmäisen tärkeää päästä vielä kerran katsomaan vanhan elämänsä tärkeitä paikkoja. He eivät tietenkään itse ole enää päässeet autoilemaan, mutta joku meistä paremmassa kunnossa olevista on sitten kuljettanut heitä päivän verran kotiin, puolison haudalle ja muille tärkeille paikoille. Sillä on ollut suuri merkitys ja sen jälkeen ovat kuolleet "paremmin mielin", jos se nyt on mahdollista. Nyt itkettää jostain syyystä niin, että en näe näppistä kunnolla, mutta sanoisin, että pyrisinäkin tarjoamaan hyvä kuilema, äläkä vain siisti sitä pois näkyvistä jonkun muun hoidettavaksi.
[/quote]
Hyvä kirjoitus, ap, mietipä tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 01:14"]
En vaan ymmärrä että jos se isä ei pääse edes sängystä ylös tai pysty pyyhkimään pyllyään niin miten pystyisi ajamaan autoa?
[/quote]
On näköjään keksitty uusi provoiluaihe. ohis
Huh, miten järkyttävää tekstiä ap.lta. tai ehkä minun on vain vaikea ymmärtää koska isäni on minulle tärkeä. Ap nähtävästi inhoaa isäänsä?
Jos oma isäni olisi tuossa vaiheessa, että elinpäiviä olisi jäljellä muutamia niin jäisin töistä palkattomalle ja hoitaisin isäni kotona. Hitto vie ajettaisiin vaikka kolmesti päivässä ravintolaan syömään jos se tekisi isäni iloiseksi. Siis minä ajaisin janisä olisi kyydissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on hyvin itsekäs, ei heru myötätuntoa. Sinä ja äitisi voitte antaa isällesi arvokkaan kuoleman. Se kuolema on hyvin lähellä niin kait te jaksatte edes sen viikon isääsi hoitaa. Se autokin pelkkä tekosyy.
Rankka asia. Ymmärrän ap:n ahdistuksen, vaikka se ulkopuolisen korviin julmalta kuulostaakin. Vaikka on kyse ehkä enää muutamista päivistä, on se kuormitanut paljon ap:n elämää jo tähän asti. Nyt vain voimia jaksaa kunnikkaasti loppuun saakka.
Mulla oli sama tilanne vuos sitten. Isä oli hyvin heikossa kunnossa, sairaalahoidossa. Luulimme, että loppu on lähellä. Isä on normaalisti hyvin vahvatahtoinen ihminen ja nämä piirteet korostuivat heikossa kunnossa. Hänestä tuli myös ilkeä sekä meille läheisille että hoitohenkilökunnalle.Ajokortin saimme nuorelta lääkärinplantulta kinutuksi kuukaudeksi pois. Sen jälkeen ajo-oikeus palasi...
Isä toipui jonkinlaiseen kuntoon ja sai myös psyykenääkkeitä. Kaikki helpottuivat ja se entinen isä palasi. Kun lääkeresepti vuoden päästä loppui, ei isä suostunut hankkimaan uutta. Vainoharhaisuus ym. astuivat uudelleen esiin.
Otin sähköpostitse yhteyttä lääkäriin (koka tiesin, ettei äiti tohdi ottaa asiaa esiin isän kuullen) ja seuraavalla lääkärikäynnillä lääkäri ympäripuhui isän uudelleen käyttämään mielialalääkitystä...
Nyt taas seesteisempi aika, isä syö lääkkeitä ja syöpäkontrollikin oli ok. Mutta kyllä joka päivä stressaa ja kuormittaa, kun pitää koko ajan seurata vanhempien elämää -niin rakkaita kuin he ovatkin.
Tsemppiä!
Kuulostaa aivan isoisältäni jolle lääkäri oli jo sanonut ettei auton rattiin ole mitään asiaa niin tää puhui itselleen senkin oikeuden takaisin. Ei usko lääkäreitä vaan on vakaasti sitä mieltä, että paranee kun syö jotain keltamoa tai jotain muuta rehua. Tää joutu sairaalaan sydämen ohitusleikkaukseen ja puhui itselleen oikeuden käyttää jotain akupunktiota jollain sähkövekottimella mikä ensin sekin kiellettiin..
ei tuollaisille auta puhuminen eikä siihen vetoaminen, että muut ovat huolissaan... Paskamaista sanoa, mutta ei tuolle voi mitään :/
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 08:26"]
Sä et menetä "vaativaa työtäsi" kun kerrot siellä töissä että isäsi on saattohoitovaiheessa ja haluat lomaa/palkatonta vapaata auttaaksesi äitiäsi hoitamaan isää viimeiset hetket. Juu autosta pois joku olennainen pikkujuttu ettei sillä voi ajaa... Jos kyseessä on oikeesti ihan vaan joitain päiviä, niin aika heikoilla on sekä avioliittosi että työpaikkasi, jos ne tuohon kaatuu.
Vittumaista, kyllä, mutta mieti nyt oikeasti: jokusen päivän kestätte kyllä. Vaikka hän on mikä on, hän on se joka on antanut sinulle puolet elämästäsi.
Kotisairaanhoito antaa äijälle lääkkeet joiden kanssa hän pysynee hiljaisempana loppuajan.
[/quote]
Moi,
Tuosta työasiasta en olisi noin varma. Jos olisin suuressa yrityksessä töissä, niin ei varmaan mikään ongelma, mutta 5 hengen firmassa yhden poissaolo pysäyttää koko toiminnan. Eikä työpaikalta ole juuri tullut muuta viestiä, kuin että juhannukseen asti on kaikkien syytä olla paikalla, että saadaan tilatut työt toimitettua. Jos voisin ottaa lomaa tai palkatonta tämän takia, olisin sen jo tehnyt.
Avioliitosta sanon sen verran, että tuskin mikään pari päivää yksistään kaataa sitä, mutta kun tätä isän tarpeiden mukaan tekemistä on jatkunut jo vähän yli vuoden, niin alkaa puolisolla olla ymmärrys vähissä. Kuin minulla itselläkin. Olin vielä viime viikolla tosi surullinen kun isä joutui sairaalaan ja mietin meidän kivoja hetkiä vuosien varrelta. Oli niin surullista nähdä, kun häntä lähdettiin sängyllä viemään tutkimuksiin ja hän hymyili ja vilkutti meille. :'(
Sitten sen jälkeen on alkanut tämä jo vuoden varrelta tuttu äitini simputtaminen, hoitohenkilöstölle vittuilu ja milloin minkäkin kuljetuksen tai palveluksen vaatiminen. On kieltämättä myötätunto ja lämpimät muistot karisseet pois. :(
Ja kun luonnnollisesti ei ole oikeaa tietoa kuinka kauan hänellä todellisuudessa on jäljellä. Tilastollisesti hänen olisi pitänyt jos syöpätyypistään johtuen kuukahtaa, mutta on sinnitellyt tähän päivään asti. Entä jos tätä jatkuukin vielä viikkoja, kuukausia, vuosia?
Ihan kauheaa ajatella näin. Päässä vain humisee, nukuin viime yönä ehkä tunnin.
Kiitos kun olette jaksanut vastailla, myös kritisoida. Antaa ajattelemisen aihetta ja kiva kun pääsee johonkin purkautumaan. Puolisoraukkanikaan ei osaa sanoa enää tilanteeseen mitään.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 09:58"]
Puolisoraukkanikaan ei osaa sanoa enää tilanteeseen mitään.
[/quote]
Eihän sen tarvitsekaan. Riittää että hoitaa hommat kotona/lasten kanssa mahdollisimman itsenäisesti, jotta sinulla on 1 murhe vähemmän. Kai nyt aikuinen ihminen tajuaa, että se ukko kuukahtaa kohta ja sitten stressi helpottaa ja palaatte "normaaliin".
Suo anteeksi, mutta en nyt ihan ymmärrä... jos potilas ei (kuten kirjoitit) edes pääse sängystä ylös, miten hänet voitaisiin kotiuttaa, saati että hän pystyisi ajamaan autoa? Äitisikö hänet kantaisi autoon ja sulloisi kuskin paikalle?
Alue: Aihe vapaa
Minulla on ollut aika samanlaista omien vanhempieni viimeisinä vuosina - olen ainoa lapsi. Äitinä sai sydämen pysäyksen kaupungin keskustassa, elvytysyksikkö sattui olemaan lähellä ja hänet saatiin elvytettyä. Vietiin sairaalaan teholle, jossa hän oli reilun viikon, mahdollisuudet selvitä alle 50 %, koska äiti oli hengittänyt oksennusta ja tästä aiheutui keuhkokuume = aspiraatiopneumonia (superkorkeat tulehdusarvot, sydämen pysäys, astma ja ikää 82).
Äiti kuitenkin selvisi ja hänet siirrettiin keuhkotautien osastolle. Oltuaan siellä pari päivää lääkäri ilmoitti minulle, että äiti kotiutetaan. En ollut uskoa kuulemaani, koska äidillä oli koko ajan lisähapen tarve ja lisäksi sokeriarvot heittelivät välillä hyperglykemian puolelle, jolloin tarvittiin insuliinia. Minulla ei ole kotona insuliinia eikä lisähappea äidille annettavaksi. Pyysin äidin kotiuttamisesta kolmelta muulta lääkäriltä mielipiteen ja vastaus oli ehdoton ei. Onneksi en uskonut ensimmäistä lääkäriä. Äiti kotiutettiin noin viikon kuluttua tuosta ensimmäisestä "kotiutuspäivästä", silloin olikin jo kotona pärjäävässä kunnossa, toki avustettuna.
Kaksi vuotta myöhemmin äitini kuoli kotonaan sydämen pysäykseen, johon oli osasyynä astma (äidin liikkuessa happisaturaatioarvot olivat aina noin 70 %).
Isäni syövän loppuvaiheet olivat aika samanlaiset kuin ap:n tapauksessa. Isä halusi kotiin, mutta koska isä oli vyötäröstä alaspäin halvautunut, kotiin ei voitu laittaa. Löysimme onneksi viimeisiksi viikoiksi kodin läheltä saattokodin, jossa hän sai yhden hengen huoneen ja hyvää hoitoa ja jossa äitini ja minä pystyimme viettämään paljon aikaa.
Voimia ap:lle! Elät nyt tosi rankkaa aikaa!