Koirakuume - jaksavatko lapsenne osallistua koiranhoitoon?

Miten hyvin lapsenne osallistuvat oma-alotteisesti kotitöihin? Siitä voi varmaan vähän päätellä miten tulee sujumaan.

Meillä oli kaksi koiraa ja kolme tyttöä. Saattoivat käyttää kaksi tuntia riidelläkseen siitä että kenen kuuluu mennä käyttämään koirat ulkona ja se olisi tapahtunut viereiseen metsään viidessä minuutissa ja ne koirat siis jäi käyttämättä. Koulusta ensin tulleen kuului käyttää koirat, mutta kun ei käyttänyt, niin sitten oli kuset ja paskat matolla. Lopulta koirat saivat vanhuuttaan sellaisia sairauksia että piti lopettaa, niin kohta oltiin vinkumassa uutta koiraa, mutta sellaista meille ei enää tule.

Mielellään ne lapset koiraa lenkittää, kun aurinko paistaa ja linnut laulaa. Sitten on vähän eri tilanne kun on pimeää ja 19 astetta pakkasta, tai sataa räntää tai on kurakelit ja koira pitää ulkona käyttämisen jälkeen myös pestä ja kun ottaa sopivan rodun niin myös föönätä kuivaksi.

Ei koskaan enää yhtää elukkaa meille. Meillä on ollu hevosesta hamsteriin melkein kaikki muut elukat paitsi lammas ja kissa.

No kyllä meidän lapset tekevät kotitöitä, kun pyytää. Joten toiveita senkin suhteen, että hoitaisivat koiran...

Kyllähän niitä lapsia voi kasvattaakin, kyllä se on aikuisten vika, jos lapset eivät lenkitä koiraa, vaan koira joutuu tekemään tarpeet sisälle.

Ihmettelen että miten paljon eräät antavat lapsille valinnan varaa, hoitaako kotitöitä vai tai hoitaako koiraa vai ei. Eikö teidän vastanneiden lapsilla ole velvollisuuksia jotka vaan hoidetaan ja jos ei hoideta niin isot rangaistukset?

Meillä lapset eivät ole jaksaneet johdomukaisesti ja itsenäisesti huolehtia koirasta. On siis kausia, jolloin huolehtivat enemmän ja kausia, jolloin pitää muistutella ja pyytää. Hankimme koiran vasta kun olimme varmoja, että me aikuiset jaksamme huolehtia koirasta viime kädessä. Aikuisen vastuullahan koira toki lopulta aina onkin. Meillä on ollut koira jo 7 vuotta ja nuorimmat lapset ovat nyt 11 ja 13.

Koira on ollut sekä ilona että taakkana Enimmäkseen kuitenkin ilona, emmekä ole sen hankintaa katuneet. Kuitenkaan emme luultavasti hanki toista tilalle, kun se kuolee. Koirasta on paljon iloa mm. murkkujen seurana. Nämä kun eivät aina kerro murheitaan äidille ja isälle, koiralle voi kertoa kaikenlaista tai ihan vaan paijata koiraa. Koira on aina, ihan aina, innokkaana vastassa kotiinpalaajaa.

Ihanaa kuulla yksi kertomus. Minullakin oli kissa murrosikäisenä ja sen turkkiin itkin monta murhetta. Lisäksi ajattelin, että kävelylenkillä koiran kanssa tulee ehkä kerrottua monta asiaa äidille tai isälle, jotka muuten jäisivät kertomatta. Poikamme ei nytkään helposti kerro päivän kuulumisia... Koira opettaa kuitenkin vastuuta ja ystävä niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Koskaan ei olisi tyhjää kotia, johon palata koulusta. Mutta yksi koira on jo tullut haudattuakin ja suru on vahvana myös monta vuotta - sekin mietityttää.

Lisäksi siis oletus olisi ainoastaan, että lapset huolehtisivat iltapäivän lenkin ja joskus aamun pissatuksen. Ei mitään suurta vaadittaisi eli yksinomaan lapsille lemmikkiä ei hankittaisi kuin seuramielessä. Lisäksi kokoakin on pohdittu siten, että on helppo lasten lenkittää.

Lapset lenkittävät suht hyvin, joskus pitää muistuttaa. Vaativammat hommat hoitaa aikuinen. Ja kun lapset ovat reissuissaan, aikuiset lenkittävät. Ihan hyvin se sujuu, jos osaa lapselta vaatia sitoutumista.

Meille tuli koira viime kesänä, lapset 11v, 9v ja 4v...pienimmäinen ei osallistu kuin antamalla esim vettä mutta kaksi isompaa osallistuvat kun laitetaan osallistumaan eikä anneta vaihtoehtoja. Useimmiten he tekevät sen mielellään, joskus nurkuvat mutta emme anna vaihtoehtoja eikä heiltä kysytä vaan he hoitavat velvollisuutensa omalla vuorollaan.