Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kiista sukunimestä estää naimisiinmenomme ja lapsen yrittämisen
15.06.2021 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta. Olemme olleet 3 vuotta yhdessä ja asuneet nyt 2 vuotta yhdessä. Meillä on pienet ongelmamme kuten kaikissa suhteissa, mutta kokonaisuudessaan suhteemme on hyvä ja rakastamme toisiamme. Meillä on paljon yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, haluamme molemmat lapsia, ostaa/rakentaa tietynlaisen kodin, matkata jossain kohtaa pitemmäksi aikaan tiettyyn kohteeseen.
Meillä on kuitenkin yksi ihan järjetön ongelma. "Seuraava askel" meille olisi naimisiinmeno, mutta emme mitenkään pääse sopuun sukunimestä. Ongelma on siis se, että mies haluaa perheelle hänen sukunimensä. Minulle tämä olisi ok, jos miehen sukunimi olisi kiva, mutta kun se on IHAN HIRVEÄ. En halua tässä sanoa oikeita nimiämme, mutta jotta saatte jotain mielikuvaa, niin miehen sukunimi on tyyliä Plötkönen. Minun sukunimeni on neutraali ja yleinen, tyyliä Lahti tai Mäki.
Olemme käyneet kaikki vaihtoehdot läpi ja tässä lopputulokset:
Vaihtoehto 1. Minä ja mahdolliset tulevat lapset otamme miehen nimen: käy miehelle, ei käy minulle.
2. Mies ja lapset ottavat minun nimeni: käy minulle, ei käy miehelle.
3. Otamme jonkun muun sukunimen, esim. itse keksityn tai jomman kumman suvusta: käy minulle, ei käy miehelle.
4. Pidämme avioliitossa omat nimemme: käy molemmille , mutta ongelmaksi muodostuu lasten nimi. Miehelle käy ainoastaan oma nimensä lapsille, kun taas minä en mitenkään halua paiskata lapsiani niin rumalla nimellä, kun olisi mahdollista antaa neutraali/nättikin nimi.
Eli toisin sanoen miehelle ei käy mikään muu kuin se, että ainakin hän ja lapset ovat Plötjösiä, kun taas minulle kävisi kaikki muut vaihtoehdot paitsi se että lapset (ja minä) joutuisimme olemaan Plötjösiä.
Olemme puhuneet naimisiinmenosta jo vuoden ja aina keskustelu päättyy riitaan tästä nimiasiasta. En voi käsittää mikä ihmeen kunnia-asia miehelle on jatkaa Plötjösen sukua. Jos olisin itse tuon niminen, niin vaihtaisin riemusta kiljuen nimeäni naimisiin mennessä, enkä todellakaan haluaisi omille lapsille sitä. Tämä on aivan järjetön kompastuskivi meille, kaikesta muusta saamme sovittua ja molemmat osaamme joustaa ja tehdä kompromisseja, paitsi tässä asiassa.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä? Minusta tuntuu, että yhteinen elämämme on pysähdystilassa, emme pääse eteenpäin, emme naimisiin emmekä voi alkaa yrittää lasta, koska emme kertakaikkiaan pääse yhteisymmärrykseen tästä asiasta. Kumpikaan meistä ei ole valmis joustamaan. Tämä tuntuu niin turhamaiselta ongelmalta, mutta vaikka miten olen yrittänyt miettiä Plötjöstä ja että ei se nyt niin paha, niin se tuntuu vain niin hirveältä antaa omalle lapselle kannettavaksi tuollaista nimeä. Miehen oikea nimi on oikeasti ehkä vielä vähän rumempi kuin Plötjönen, kun nyt mietin.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä, mitä te tekisitte?
Kommentit (461)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi myös kuulla kokemuksia muilta, joilla sukunimen valitseminen on ollut ongelma, että miten saitte asian ratkaistua.
Ei saatu ja koko ongelma kertoi niin paljon muutakin miehen arvomaailmasta, että onneksi en taipunut. Olen itse tyyliin Gordejeff ja mies oli Pulkkinen, joten voitte kuvitella miksi en halunnut vaihtaa nimeä. Mies muutenkin loukkaantui ja murjotti aiheesta ihan liioitellun paljon, vaikka ehtoni olivat selvät. Etunimeni yhdistettynä Pulkkiseen sai minut vaikuttamaan ihan joltain tuontivaimolta venäjältä, joten ei kiitos. Hän myös suuttui kun ilmotin, että haluan avioehdon, en luovuta hänelle pankkitunnuksiani ja asuinpaikka valitaan molempien työpaikkojen mukaan. Ero tuli ja olen onnellinen.
Minä kyllä vaihtaisin lennossa Gordejeffin Pulkkiseen! Sukunimikö ei saa sinua vaikuttamaan tuontivaimolta Venäjältä?
Kyllä tyyliin Anastasia Pulkkinen kuulostaa omaan korvaani paljon enemmän joltain itärajan pikkukunnan huoltoaseman emännältä, jonka Jorma tapasi ja vihki kahden kuukauden sisällä, kuin Anastasia Gordejeff.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehelle sukunimen säilyvyys on tärkeää, samalla tavalla kuin naiselle on tärkeää verhojen väri tai vaatteiden istuvuus. Tai se mitä naapurin Mirkku eilen sanoi.
Jopas, miten yksinkertaista ja 50% ihmiskunnasta alentavaa ajattelua. Onneksi tämä oli vitsi?
Tuo asia päätetään jo kun mietitään seurustellakko vai ei kyseisen plötjösen kanssa, ei sitten kun maito on jo maassa. Olen monta tyyppiä skipannu ihan vaan epäsopivan nimen tai sukunimen takia. Kun ei käy niin ei.
Tällä Listalla on monia nimiä, koulukiusaajan sukunimi, inhokin, exän, kavereitteni, sukulaisten...jne
Onhan näitä jämämiehiä, joissa ei ole mitään vikaa ensisilmäyksellä, mutta kun kuulee sukunimen....niin johan selvisi miksi on sinkku. Tyyliin Mämmi, Mömmö,jne
Vierailija kirjoitti:
Paras unohtaa koko suhde ja lapsi jos tollaisesta asiasta tekee ongelman.
Tämä. Jos pääsisin rakkaani kanssa tuohon pisteeseen, että naimisiinmenoa ja yhteistä tulevaisuutta suunniteltaisiin, en kyllä miettisi nimiasiaa pätkääkään. Jos sitä pitää miettiä noin varsinkin ongelmaksi asti, se mielestäni kertoo siitä, että joku muu tuossa naimisiinmenossa on teille ongelma, kumpikaan ei vaan tunnusta sitä ja sit kiistellään vaikka aidanseipäästä niin sanotusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Skippasin miehen, jonka sukunimi oli Piiparinen. Teinkö väärin? En pystynyt millään kuvittelemaan itsestäni rouva Piiparista.
Mutta sitten olisin kuitenkin hinkuen ja vinkuen mennyt naimisiin miehen kanssa, jolla oli vielä karmeampi nimi, koska mies oli niin komea. Tästä täytyy tulla siihen johtopäätökseen, että nainen, joka ei suostu ottamaan miehen rumaa nimeä, edes lapsille, ei ole oikeasti rakastunut.
Vierailija kirjoitti:
Skippasin miehen, jonka sukunimi oli Piiparinen. Teinkö väärin? En pystynyt millään kuvittelemaan itsestäni rouva Piiparista.
Mutta sitten olisin kuitenkin hinkuen ja vinkuen mennyt naimisiin miehen kanssa, jolla oli vielä karmeampi nimi, koska mies oli niin komea. Tästä täytyy tulla siihen johtopäätökseen, että nainen, joka ei suostu ottamaan miehen rumaa nimeä, edes lapsille, ei ole oikeasti rakastunut.
Juuri näin.
Tosiaan, älkää suunnitelko sitä perhettäkään. En suosittele, eroatte luultavasti jossain vaiheessa, kuulostaa hyvin pitkälti siltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi myös kuulla kokemuksia muilta, joilla sukunimen valitseminen on ollut ongelma, että miten saitte asian ratkaistua.
Kumpikin pitää oman sukunimensä ja lapset ovat tietenkin äidin sukunimellä.
Etkö ymmärtänyt, että mies ei suostu?
Kun lapsi syntyy, hän saa äitinsä sukunimen, ei siihen miehen suostumista tarvita. Varmuudeksi vielä hae lapsensiemenet naapurista.
Vierailija kirjoitti:
Skippasin miehen, jonka sukunimi oli Piiparinen. Teinkö väärin? En pystynyt millään kuvittelemaan itsestäni rouva Piiparista.
Mutta sitten olisin kuitenkin hinkuen ja vinkuen mennyt naimisiin miehen kanssa, jolla oli vielä karmeampi nimi, koska mies oli niin komea. Tästä täytyy tulla siihen johtopäätökseen, että nainen, joka ei suostu ottamaan miehen rumaa nimeä, edes lapsille, ei ole oikeasti rakastunut.
Ja mies, joka ei suostu ottamaan naisen sukunimeä tai suostu siihen, että lapsille tulee naisen sukunimi, ei oikeasti rakasta naista ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mies, joka ei suostu ottamaan naisen sukunimeä tai suostu siihen, että lapsille tulee naisen sukunimi, ei oikeasti rakasta naista ollenkaan.[/quote]
Miehelle kyse voi olla kunniasta. Naiselle se on vaan makuasia. Ei kai tuota miesten ja naisten välistä eroa pysty tajuamaan, jos ei halua eikä oikeasti ole puolisokandidaattiinsa rakastunut.
Kotivävyksikin lähteminen on ollut miehelle kunnia vain siinä tapauksessa , että on päässyt isoon taloon ja sukuun. Muuten se on ollut aika noloa.
Vierailija kirjoitti:
Ja mies, joka ei suostu ottamaan naisen sukunimeä tai suostu siihen, että lapsille tulee naisen sukunimi, ei oikeasti rakasta naista ollenkaan.
Miehelle kyse voi olla kunniasta. Naiselle se on vaan makuasia. Ei kai tuota miesten ja naisten välistä eroa pysty tajuamaan, jos ei halua eikä oikeasti ole puolisokandidaattiinsa rakastunut.
Kotivävyksikin lähteminen on ollut miehelle kunnia vain siinä tapauksessa , että on päässyt isoon taloon ja sukuun. Muuten se on ollut aika noloa.
Tulepa jo tänne 2020-luvulle sieltä 1800-luvulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me annettiin lapsille oma sukunimeni kun en yhtään tykkää mieheni sukunimestä ja mies itsekin tullut kiusatuksi siitä. Nimi on tyyppiä Rinta... Luulen että meidän lapsetkin omaa mieluummin kauniin ruotsinkielisen, ei niin tavallisen, nimen. Onneksi asiasta ei tarvinnut vääntää vaan oltiin molemmat samoilla linjoilla.
Vierailija kirjoitti:
Kerron oman näkökulmani. Minulla ja miehelläni on molemmilla omat, siis eri sukunimet. Lapsemme sai kuitenkin isän nimen, vaikka se ei ole viehättävä ja kiusatakin siitä voi. Itse kuitenkin arvostan valtavasti miestäni ja hänen sukuaan. Hänen perheensä on lämmin, avulias ja yhteisöllinen ja on ollut suuri ilo tulla siitä osaksi. Se että annoimme lapsellemme heidän sukunsa nimen oli minusta kunnianosoitus heitä kohtaan. Koin myös että isän sukunimen antaminen on kunnianosoitus isää kohtaan, koska äiti on joka tapauksessa lapsen kantaja ja synnyttäjä, mutta isyys perustuu useimmiten vain luottamukseen ja uskoon siitä että lapsi on oma. Ehkä vähän hassu logiikka, mutta en ole katunut valintaani.
Vähän ohi aiheen eikä ole tarkoitus hyökätä tätä kommentoijaa kohtaan, mutta minua kyllä vähän loukkaa tällainen logiikka, että sukunimellähän se todistetaan, että lapset ovat miehen. Tulee tunne, että oletusko tai epäilyskö muka olisi, että lapset eivät ole mieheni? Ainakin tällaiselle naisihmiselle, joka on ollut yhdessä vain yhden ja ainoan miehen kanssa koko elämänsä ajan eikä koskaan voisi kuvitellakaan pettävänsä, tämä on oikeasti aika törkeää, että jollain sukunimellä pitäisi "todistaa" joillekin (keille?), että en sitten kenenkään muun kanssa näitä lapsia toden totta pyöräyttänyt, vannon kautta kiven ja kannon. Kuvittelisi, että luottamusta pitäisi olla naimisiin mennessä ja lapsia yrittäessä jo muutenkin sen verran, ettei siihen jotain sukunimellä todistelua vaadita. Meillähän kyllä sen sijaan miehellä on ollut kumppaneita ennen minuakin, mutta ei kait se sitten tähän vaikuta, koska naisen seksuaalisuutta ilmeisesti tulee epäillä, miehen ei. Huoh.
No, onneksi meillä ei ole onneksi ollut tällaista vääntöä asiasta. Meillä minä pidin harvinaisen sukunimeni naimisiin mennessäni ja lapset saavat minun nimeni. Olisin suostunut myös samoihin vaihtoehtoihin kuin ap, mutta mies halusi pitää vain oman nimensä. Lapsi syntyy loppukesästä ja kompromissit sopisivat minulle edelleen, mutta koska nämä eivät miehelle ole mieluisia, niin minun sukunimeni hän saa. Tämä sopii miehelle. On mielestäni myös lapsellista ja absurdia ajatella, että jonkin tällaisen asian perusteella määrittyisi se, kuinka sitoutunut hän on omaan rakkaaseen lapseensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on oikeasti todella pieni ja mitätön ongelma. Ihan oikeasti. Jos ette kumpikaan aio joustaa ollenkaan, niin sitten vastaus on se, että teille ei lapsia tule. Onko oikeasti nimi tärkeämpi kuin lapset? Toisianne ette voi pakottaa vaihtamaan nimeä, mutta jos oikeasti haluatte olla yhdessä ja haluatte lapsia, niin toisen teistä vaan täytyy suostua siihen, että lapset saavat sen toisen osapuolen sukunimen. Monille miehille tuntuu olevan tosi tärkeää, että lapset ovat samannimisiä kuin he itse. Jos ei ole kyse nimestä, joka suurella todennäköisyydellä johtaisi siihen, että lapsia kiusataan sen takia, niin taipuisin ja antaisin lapsille miehen sukunimen. Itse sitten pitäisin omani (tai vaikka Lahti-Plötjönen jos haluaa, jolloin voi käyttää pelkkää Lahtia).
Lapset voivat vaihtaa sukunimensä sitten aikanaan, jos näin haluavat, joten et tuomitse heitä ikuisiksi ajoiksi Plötjösiksi, vaikka nyt siihen suostuisitkin.
Tämä on pieni ja mitätön ongelma, mutta jos ette pääse tästä kompromissiin, niin teillä on todella paljon isompi ja perustavanlaatuisempi ongelma.
Et ole tosissasi, että naisen pitää taipua vain siksi, että mies niin sanelee. Tämä on typerintä mitä olen hetkeen palstalta lukenut.
Kyllä olen tosissani. Tää ei nyt ole mikään mies-nainen-asia, vaan kyse on siitä, että jomman kumman pitää taipua, jos tämä asia halutaan ratkaista. On naurettavaa, että lasten hankkiminen on nimestä kiinni. Ihan sekä naisen että miehen puolelta. Toki, kuten sanoin, aloittaja voi myös hyväksyä, että hän tulee olemaan lopun ikää lapseton, ja saman hyväksynnän tekee myös mies. Se on se toinen vaihtoehto, jos ei jompikumpi taivu. Nyt kuitenkin aloittaja on täällä hakemassa neuvoja, eikä hänen miehensä, joten kyllä, sanon että suostu siihen miehen nimeen. Jos aloittajan mies kysyisi samaa asiaa, sanoisin ihan samoin: suostu naisen ehdotukseen. Kun jomman kumman on vaan pakko. Tästäkin voi tehdä feminismiasian, mutta se on ihan turhaa. Jos haluaa elämässä eteenpäin, niin sekä kompromisseja, että taipumisia on pakko molempien tehdä. Jos ei ole siihen valmis, niin sitten on kestettävä ne seuraukset, jotka tässä tapauksessa on lapsettomuus ja naimisiin menemättömyys, ellei se toinen osapuoli satu taipumaan, mutta sitä kun ei voi itse päättää.
Itse pitäisin oman nimeni tuossa tapauksessa.
Lapsille tulisi se miehen hirveä sukunimi.
Lapsi voi sukunimensä vaihtaa sinun sukunimeen myös ala-ikäisenä. Ei tarvitse odottaa kahdeksaatoista vuotta.
Minunkin pojat vaihtoivat sukunimensä kun mentiin mieheni kanssa naimisiin. Mies ei ole poikieni biologinen isä mutta ollut poikien elämässä pienestä asti, toinen ihan vauva kun tavattiin.
Minulle nimiasia ei ollut kovin iso juttu koska miehen sukunimi ei ollut paha. Omani oli kyllä kauniimpi mutta vaihdoin enkä ottanut yhdysnimeä kun molemmilla pitkät sukunimet eivätkä soinnu yhtään yhteen.
Pojat oli silloin 12- ja 8-vuotiaat kun naimisiin mentiin. Kysyin mielipidettä heiltä että haluavatko vaihtaa jos minä vaihdan. En olisi vaihtanut omaani jos lapset eivät olisi halunneet vaihtaa. He halusivat.
Poikien isä on kuollut joten hänen mielipidettä ei tarvinnut kysyä. Kuoli jo kun odotin toista.
Poikien isovanhemmille isänsä puolelta taisi olla kova paikka kun nimen vaihtoivat mutta varmaan lopulta ymmärsi että halutaan yhteinen sukunimi.
Enää asialla ei mitään merkitystä näin 5 vuoden jälkeen.
Myös ala-asteella oli tyttö joka vaihtoi ekaluokan jälkeen sukunimeä.
Ja voihan olla ettei lapsia haittaa olla "plötjösiä" ja asiahan on sillä selvä.
Tiedän että nimen vaihtoon tarvitaan molempien vanhempien suostumus mutta tuskin miehesi siinä vaiheessa pistää hanttiin jos lapset itse vaativat nimenvaihdosta.
Vierailija kirjoitti:
Jos työhaastatteluun on tulossa vaikka Suvi Kielokangas ja Irma Plötjönen, niin ei sille mahda mitään, että alkaa mielessään rakentaa kuvaa ihmisistä, vaikka tietääkin, ettei nimi ole kuin osa totuutta.
Ja jos sulla sattuu olemaan avoimeen työpaikkaan tarjolla kolme hakijaa joiden etunimet ovat Ahmed, Allan ja Carl, tuolla ajattelumaailmalla varustettuna pudotat suodaan kaksi noista joko alemmalle varaussijalle tai jätät kokonaan kutsumatta edes haastatteluun. Kyllähän tuota varmaan tapahtuu nykyäänkin mutta aika harva sitä noin suoraan tunnustaa.
Maailma on täynnä 'lahtia' sekä 'mäkiä'.
'Plötjönen' harvinaisuudessaan on piristävä poikkeus.
Ihan hirveästi nyt miellyin tuohon plötjöseen. En mitenkään usko sen kamaluuteen.
Vierailija kirjoitti:
Itse pitäisin oman nimeni tuossa tapauksessa.
Lapsille tulisi se miehen hirveä sukunimi.Lapsi voi sukunimensä vaihtaa sinun sukunimeen myös ala-ikäisenä. Ei tarvitse odottaa kahdeksaatoista vuotta.
Minunkin pojat vaihtoivat sukunimensä kun mentiin mieheni kanssa naimisiin. Mies ei ole poikieni biologinen isä mutta ollut poikien elämässä pienestä asti, toinen ihan vauva kun tavattiin.
Minulle nimiasia ei ollut kovin iso juttu koska miehen sukunimi ei ollut paha. Omani oli kyllä kauniimpi mutta vaihdoin enkä ottanut yhdysnimeä kun molemmilla pitkät sukunimet eivätkä soinnu yhtään yhteen.
Pojat oli silloin 12- ja 8-vuotiaat kun naimisiin mentiin. Kysyin mielipidettä heiltä että haluavatko vaihtaa jos minä vaihdan. En olisi vaihtanut omaani jos lapset eivät olisi halunneet vaihtaa. He halusivat.
Poikien isä on kuollut joten hänen mielipidettä ei tarvinnut kysyä. Kuoli jo kun odotin toista.
Poikien isovanhemmille isänsä puolelta taisi olla kova paikka kun nimen vaihtoivat mutta varmaan lopulta ymmärsi että halutaan yhteinen sukunimi.
Enää asialla ei mitään merkitystä näin 5 vuoden jälkeen.Myös ala-asteella oli tyttö joka vaihtoi ekaluokan jälkeen sukunimeä.
Ja voihan olla ettei lapsia haittaa olla "plötjösiä" ja asiahan on sillä selvä.
Tiedän että nimen vaihtoon tarvitaan molempien vanhempien suostumus mutta tuskin miehesi siinä vaiheessa pistää hanttiin jos lapset itse vaativat nimenvaihdosta.
Oivoi, tuollainen mies ei hyväksy sitä, että lapset haluaisivaat teininä vaihtaa isältään saaman sukunimen pois. Sen lisäksi lapselle nimen vaihtaminen on lapsesta iso asia, vaatii hyvän itsetunnon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos työhaastatteluun on tulossa vaikka Suvi Kielokangas ja Irma Plötjönen, niin ei sille mahda mitään, että alkaa mielessään rakentaa kuvaa ihmisistä, vaikka tietääkin, ettei nimi ole kuin osa totuutta.
Ja jos sulla sattuu olemaan avoimeen työpaikkaan tarjolla kolme hakijaa joiden etunimet ovat Ahmed, Allan ja Carl, tuolla ajattelumaailmalla varustettuna pudotat suodaan kaksi noista joko alemmalle varaussijalle tai jätät kokonaan kutsumatta edes haastatteluun. Kyllähän tuota varmaan tapahtuu nykyäänkin mutta aika harva sitä noin suoraan tunnustaa.
Kyseessä on täysin eri asia, sillä Allanin ja Ahmedin hylkääminen heidän etnisen taustansa vuoksi olisi rasismia. Mutta se ei ole rasismia, jos nimistä Suvi Kielokangas ja Irma Plötjönen syntyy tietynlaisia mielikuvia, kunhan hakumenettely perustuu tosiseikkoihin ja oikeudenmukaisuuteen.
Alue: Aihe vapaa
Tai sitten eivät jatka, koska se ei ole mikään pakko nykyään. Omassa lähisuvussani on kolme 30-40 -vuotiasta miestä vaihtaneet nimensä naimisiin mennessään, kaksi uuteen yhdessä vaimonsa kanssa keksimäänsä uudisnimeen ja yksi vaimolla jo olleeseen sukunimeen. Ohis.