En kyllä pidä fiksuna tuota koirien ruokakauppaan päästämistä. Joko se on päätetty juttu?
Kaikenlaisia lieveilmiöitä ja melua ja ties mitä.
Kommentit (105)
Niin sitten voisin mennä kauppaan lampaan tai vasikan ym lemmikin kanssa. Hyvää ruokahalua
Jaahas. No, jos koirat alkavat käydä kaupassa, niin minäpä otan hämähäkit matkaan myös. Kolme tarantulaa olkapäälle ja menoksi. Koska miksei? Ne eivät haise, kuolaa eivätkä räkytä.
Joo ei ole kyllä hyvä uudistus ollenkaan. Eivät ole hygieenisiä, elintarvikkeet vaarassa, nuuhkii ahtailla hyllyillä asiakkaita kuolaten samalla, sitten nää omistajat on aina silleen että "EI SE MEIDÄN MINNI MITÄÄN TEE" vaikka koira hyppii päälle "tervehtimään". Ja entä allergiset?
Ruotsissa koiria näkyy kaupoilla. Se on aina yhtä outoa. Mutta nämä koirat ovat järjestyksessään olleet hienojen ihmisten puudeleita.
Kerran tuli vastaan pariskunta, jonka koiralla oli omat rattaat. Ne oli kuin nuken rattaat, mutta aikuisten koossa. Pieni koira siellä istukseli ja ihmetteli maailman menoa. Hän oli valjaissa.
Tuskin noita näkyy ainakaan S-kaupoissa.
"
SOK suhtautuu asiaan varauksellisesti. Suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen SOK:lta kertoo, että SOK ei katso tällä hetkellä tarpeelliseksi sallia lemmikkien pääsyä ruokakauppoihin
”Toki me seuraamme tilannetta. Olemme pohtineet asiaa asiakkaiden turvallisuuden ja viihtyvyyden näkökulmasta. Meillä on asiakkaiden joukossa eläimille allergisia henkilöitä ja sellaisia, jotka eivät muuten halua olla eläinten lähettyvillä.”
Allergia-, iho- ja astmaliiton mukaan noin 15 prosenttia suomalaisista saa allergiaoireita lemmikeistä. Tyypillisin oire on aivastelu, mutta lemmikkieläimistä voi saada myös vakavia astmaoireita.
”Moni asiakas saattaa pelätä koiria, joten eläinten päästäminen ruokakauppaan olisi haasteellista. Haluaisimme, että kaikki voisivat tulla meidän kauppoihimme tasavertaisesti”, Lyytikäinen sanoo.
Yli 300 ihmistä vastasi alkuvuonna HS:n kyselyyn lemmikkieläimistä. Allergiahuolien lisäksi vastauksista nousi esiin muun muassa pelko eläimiä kohtaan."
Vierailija kirjoitti:
Jaahas. No, jos koirat alkavat käydä kaupassa, niin minäpä otan hämähäkit matkaan myös. Kolme tarantulaa olkapäälle ja menoksi. Koska miksei? Ne eivät haise, kuolaa eivätkä räkytä.
No, oletpa erikoinen. Kyllähän sä voit nytkin mennä jo niiden kanssa kauppaan. Eipä siitä erikseen mitään kieltoa ole.
On sitä Helsinkiläisessä marketissa tullut lemmikki rottiakin vastaan ja yhdellä jannulla oli käärme. Ihmiset vaan ihmettelivät ja ihastelivat.
Koirat pitäisi laittaa kaupan kylmiöön rauhoittumaan siksi aikaa kun kun tekee ostoksia niin eivät häiritsisi niin paljoa!!! ;-D
Lapseni on juuri koirille allergisin ja varsinkin siitepölyaikana lääkkeitä menee.
Jotkut opaskoirat on koulutettu olemaan hötkyilemättä mutta monet koirat ovat pitelemättömiä kun omistaja on hölmö ja kuvittelee että se oma koira on muista yhtä ihana.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin noita näkyy ainakaan S-kaupoissa.
"
SOK suhtautuu asiaan varauksellisesti. Suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen SOK:lta kertoo, että SOK ei katso tällä hetkellä tarpeelliseksi sallia lemmikkien pääsyä ruokakauppoihin
”Toki me seuraamme tilannetta. Olemme pohtineet asiaa asiakkaiden turvallisuuden ja viihtyvyyden näkökulmasta. Meillä on asiakkaiden joukossa eläimille allergisia henkilöitä ja sellaisia, jotka eivät muuten halua olla eläinten lähettyvillä.”
Allergia-, iho- ja astmaliiton mukaan noin 15 prosenttia suomalaisista saa allergiaoireita lemmikeistä. Tyypillisin oire on aivastelu, mutta lemmikkieläimistä voi saada myös vakavia astmaoireita.
”Moni asiakas saattaa pelätä koiria, joten eläinten päästäminen ruokakauppaan olisi haasteellista. Haluaisimme, että kaikki voisivat tulla meidän kauppoihimme tasavertaisesti”, Lyytikäinen sanoo.
Yli 300 ihmistä vastasi alkuvuonna HS:n kyselyyn lemmikkieläimistä. Allergiahuolien lisäksi vastauksista nousi esiin muun muassa pelko eläimiä kohtaan."
Aion kyllä suosia itse pelkästään koirat kieltäviä kauppoja jatkossa. Mulla ei ole erikoisempaa koirapelkoa, mutta ei ole kyllä niin mitään järkeä siltikään päästää niitä pilaamaan elintarvikkeita.
Miksi ihmeessä alkaisimme heikentää yhtä Suomen parhaista puolista, ruoka- ja elintarviketurvallisuutta? Järkeä nyt päähän kaikille.
Oikeastaan koirien pito tulisi ylipäänsä kieltää kaupungeissa ja sallia vain maalla. Siellä niiden oikea paikka on, kärsivät rajoitetuissa oloissa kaupungeissa. Lisäksi häiritsevät ihmiselämää mm. mölisemällä kerrostaloissa.
Toivottavasti tulevaisuudessa eläin- ja ympäristöpuolueet ottaisivat tämän agendalleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kanssa koiranomistajana ymmärrä. Kiva, kun jotkut koirat kusee ja paskoo lattialle ja maistelee vähän ruokia siinä sivussa. Itselläni on sylikoira, olisi kyllä kätevää mennä koira sylissä kauppaan mutta tasapuolisuuden nimissä, mielummin ei minkään kokoisia koiria sinne.
Miksi kukaan toisi tuollaista ongelmakoiraa kauppaan? Kiva hänen siinä sitten siivota niitä jälkiä kaupustelun yhteydessä. Jäitä hattuun nyt.
Joku saattaa nopeasti piipahtaa maitoa ostamassa koiralenkin yhteydessä ja siinä se. Ei sen koiran kanssa ole kuitekaan mukava tehdä isompia ruokaostoksia, kun pitää varoa koko ajan muita ihmisiä.
Monella on huonosti käyttäytyvä koira ilman että omistaja edes tajuaa. Hetken katsoo muualle, niin Musti on jo nostanut jalkaa. Urokset voivat sisäsiisteinäkin välillä merkkailla sisälle.
Kyllä omistaja tietää, jos se merkkailee. Kukaan järkevä ihminen ei lähde tuollaisen koiran kanssa ruokakauppaan kuitenkaan. Joku hörhö saattaa poiketa kaljaa ostamassa, mutta ei niitäkään varmaan ryntäämällä ole tulossa kauppoihin.
Kukaan järkevä ihminen ei vie ylipäätäån koiraansa kauppaan tms. Surullista että se minä minä minä on niin vahva joissakin ihmisissä, että pitää omia lemmiäkeitäkin stressata kauppaan viemisillä
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan koirien pito tulisi ylipäänsä kieltää kaupungeissa ja sallia vain maalla. Siellä niiden oikea paikka on, kärsivät rajoitetuissa oloissa kaupungeissa. Lisäksi häiritsevät ihmiselämää mm. mölisemällä kerrostaloissa.
Toivottavasti tulevaisuudessa eläin- ja ympäristöpuolueet ottaisivat tämän agendalleen.
Ei tule tapahtumaan, koska suurimmalla osalla näistä ihmisistä on se statuspiski tai lohtumirri. Koiria on kyllä jo sairaalloisen paljon ja siitä tullaan niittämään kovaa hintaa tulevaisuudessa, kun esim. villikoiralaumat saadaan tänne kotosuomeenkin Venäjän malliin mm. heitteillejättöjen ja lemmikkirikollisuuden seurauksena.
Täysi n järkyttävä idea! Jos tämä toteutuu, niin valitsen vain kaupan johon ei koirat pääse (lukuunottamatta opaskoiria). Tätä ei tarvitse edes selittää mitenkään. Hullu maailma!
Kuinka moni luulee että tästä tulisi joku yleinen käytäntö? Eiköhän suurin osa kaupoista pidä kiellot ihan ennallaan. Paljon melua tyhjästä... minua ei hetkauta pätkääkään onko kielto vai ei, en vie koiriani mihinkään kauppoihin vaikka se jossain olisi sallittua.
Valtaosassa maailmaa koirat ovat mukana tai käyvät jopa itsekseen kaupoissa ja käyttäytyvät kauniisti. Eivät pissaile, pölli tavaraa, rähise tai tappele muiden koirien kanssa.
Monella pikkukaupan pitäjällä on oma koira kaupassa mukana päivät pitkät.
Koirat ovat em. maissa tottuneet olemaan ja kulkemaan ilman kiinnipitoa. Suomessa tämä on ongelmallista, kun koiria on hankala (säännösten takia) opettaa kulkemaan vapaana. Onnistuisi kyllä.
Allergioissakin suositellaan nykyään siedättämistä, ei kokonaan erossa oloa allergian aiheuttajasta.

Jep näin on. Suomi on muuten myös varmaan elintarviketurvallisin maa maailmassa, ero jo Manner-Eurooppaan on yllättävän iso.
Hm.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni luulee että tästä tulisi joku yleinen käytäntö? Eiköhän suurin osa kaupoista pidä kiellot ihan ennallaan. Paljon melua tyhjästä... minua ei hetkauta pätkääkään onko kielto vai ei, en vie koiriani mihinkään kauppoihin vaikka se jossain olisi sallittua.
Ei nykyaikana tiedä mikä Dogs too -somekampanja tästäkin nostetaan jos jotkut kaupat edelleen kieltää koirat tiloissaan. Siksi huolestuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Valtaosassa maailmaa koirat ovat mukana tai käyvät jopa itsekseen kaupoissa ja käyttäytyvät kauniisti. Eivät pissaile, pölli tavaraa, rähise tai tappele muiden koirien kanssa.
Monella pikkukaupan pitäjällä on oma koira kaupassa mukana päivät pitkät.
Koirat ovat em. maissa tottuneet olemaan ja kulkemaan ilman kiinnipitoa. Suomessa tämä on ongelmallista, kun koiria on hankala (säännösten takia) opettaa kulkemaan vapaana. Onnistuisi kyllä.
Allergioissakin suositellaan nykyään siedättämistä, ei kokonaan erossa oloa allergian aiheuttajasta.
Heti kun tosiaan opetat koirasi menemään itsekseen kauppaan ja maksamaan omat ostoksensa niin tervemenoa.
Miksi niitä rakkeja pitää tunkea joka paikkaan?
Oletko lukenut tätä keskustelua yhtään jos olet sitä mieltä että tämä olisi jotenkin ilo muille kuin allergisille? Täällähän on jopa koiranomistajat tuominneet ajatuksen, eikä allergiat ole suinkaan ainoa peruste.