IS: 22 000 euroa kulttuurirahaston apurahaa alastomien perseiden kuvaamiseen
Kommentit (167)
Hyvä alku kirjoitti:
Onko kulttuurirahaston tarkoitus järjestää laajempikin rappiotaiteen näyttely?
Rappiotaide eli persukalleriat ovat vielä pari päivää katujen varsilla.
Jos ette ole katsoneet, katsokaa leffa "Idioluutio".
Kyllähän tämäkin omalta osaltaan on inflaatiota kasvattamassa.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen projekti.
Jo siksikin, että Suomessa on erilainen suhtauminen alastomuuteen kuin useissa muissa maissa.
Kesällä noita paljaita näkee tosi paljon, kun juostaan suoraan saunasta järveen / jokeen tai mereen uimaan.
Noitakin kuvia katsellaan 50 vuoden kuluttua eri silmin, jollloin eletään jo aivan erilaista aikaa kuin nyt.
Eivätkö palstalaiset koskaa katsele valokuvakirjoja, vaikkapa kirjastossa. Ilman niitä, meillä ei olisi mitään kuvallista näkemystä menneisiin vuosikymmeniin, tapoihin ja aikoihin.
Valokuvakirjoja on tehty useista eri aiheista ja ne jäävät kulttuurihistoriallisten museoiden aarteiksi tuleville sukupolville.
Ihmisten takapuolet eivät viidessäkymmenessä vuodessa muutu miksikään. Vaatteet ja astiat ja rakennukset muuttuvat, ihminen nimenomaan ei ikinä muutu yhtään.
Mielestäni typerä tekotaiteellinen projekti, sori nyt vaan.
Vierailija kirjoitti:
PerSe-projektin Facebook-sivuilta selviää, että tuosta summasta menee 13 tuhatta työskentelyyn ja 9 tuhatta valokuvanäyttelyn kuluihin.
Ja kuvaavat tosiaan eri kaupungeissa, eivät vain yhdessä paikassa.
Mitä sitten? Se miten ne rahat siellä projektin sisällä jakautuu ei tee siitä yhtään parempaa. Oikeasti mielestäni aivan rasittavan typerä koko homma.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen projekti.
Jo siksikin, että Suomessa on erilainen suhtauminen alastomuuteen kuin useissa muissa maissa.
Kesällä noita paljaita näkee tosi paljon, kun juostaan suoraan saunasta järveen / jokeen tai mereen uimaan.
Noitakin kuvia katsellaan 50 vuoden kuluttua eri silmin, jollloin eletään jo aivan erilaista aikaa kuin nyt.
Eivätkö palstalaiset koskaa katsele valokuvakirjoja, vaikkapa kirjastossa. Ilman niitä, meillä ei olisi mitään kuvallista näkemystä menneisiin vuosikymmeniin, tapoihin ja aikoihin.
Valokuvakirjoja on tehty useista eri aiheista ja ne jäävät kulttuurihistoriallisten museoiden aarteiksi tuleville sukupolville.[/quote
Jos meidän kulttyyrihistoriallinen aarteemme museossa on tämä en halua sitä. En edes tuleville sukupolville. Haiskahtaa lähinnä hyvältä idealta saada apurahaa. 22k ei ole paha näin korona aikana.
Eipä tuo vielä mitään. Suomen akatemia myönsi puoli miljoonaa euroa apurahaa projektille, joka ”tutkii tapoja, joilla queer- ja transaktivistit ottavat itselleen tilaa ja luovat uusia maailmoja”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PerSe-projektin Facebook-sivuilta selviää, että tuosta summasta menee 13 tuhatta työskentelyyn ja 9 tuhatta valokuvanäyttelyn kuluihin.
Ja kuvaavat tosiaan eri kaupungeissa, eivät vain yhdessä paikassa.
Mitä sitten? Se miten ne rahat siellä projektin sisällä jakautuu ei tee siitä yhtään parempaa. Oikeasti mielestäni aivan rasittavan typerä koko homma.
Ajattelin että ihmisiä kiinnostaa mitä sillä maksetaan, kun rahasta niin kovasti puhutaan tässä ketjussa. Ilmeisesti ketjun tarkoitus oli vain todeta kyseinen taide typeräksi enempää miettimättä. Onhan perse niin hassu asia ja ruma sana, että eihän taidetta voi ottaa tosissaan, jos se liittyy perseisiin? Jokin tylsempi kuvauskohde saisi varmaan paremman hyväksynnän, vaikka sen kuvaamisessa ei olisi edes sanomaa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä alku kirjoitti:
Onko kulttuurirahaston tarkoitus järjestää laajempikin rappiotaiteen näyttely?
Rappiotaide eli persukalleriat ovat vielä pari päivää katujen varsilla.
Ei ole, sosialistitoverisi ovat jo sotkeneet/repineet ne kaikki.
Ihan kauheen mielenkiintoista. Toivottavasti sinne näyttelyyn voi varata liput ennakkoon eikä tarvi tuntikausia jonottaa.
Oma projektini, "Lähikuvassa vanhojen ukkojen kellastuneet varpaankynnet", ei tänä vuonna saanut apurahaa. Yritän tukahduttaa katkeruuden, ensi vuonna uudestaan!
Vi**u kun joku ”daideilija” edes joskus tekisi paskataidettaan omilla rahoillaan.
Toi Samuli Arkko saa koska tahansa tulla kuvaamaan kun takapuolta 😍
Vierailija kirjoitti:
Ihan kauheen mielenkiintoista. Toivottavasti sinne näyttelyyn voi varata liput ennakkoon eikä tarvi tuntikausia jonottaa.
Oma projektini, "Lähikuvassa vanhojen ukkojen kellastuneet varpaankynnet", ei tänä vuonna saanut apurahaa. Yritän tukahduttaa katkeruuden, ensi vuonna uudestaan!
Olisit muuttanut muotoon ”Lähikuvassa rodullistettujen pan-seksuaaliukkojen kellastuneet varpaankynnet”, niin tilisi olisi jo niin täynnä rahaa ettei enempää mahtuisi.
Suomalainen nenäsumuterokote EI, ei ja ei.
Alastomien perseiden kuvaus? TÄMÄ, kyllä kyllä ja kyllä.
Outoa settiä.
Mikähän tuossa tosiaan on, että tuo suomalainen nenäsumuterokote tulee ignoroiduksi eikä projekti saa mitään apurahoja. Agenda? Pitää saada se vaarallisempi piikki kaikille, ei saa olla turvallista sumutetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhukset makaa lääkittyinä paskaisissa vaipoissaan ja tällaiselle jaetaan rahaa. Tämä ilmeisesti taas sitä vihreää siirtymää.
Ei vanhusten vaippoja makseta taideapurahoista muutenkaan. Nämä rahat ovat poissa jostain muusta taideprojektista, mutta te persuthan vihaatte kaikkea kulttuuria, joten ei sillä ole teille mitään väliä.
Joo, kaikki vihersekopäiden polttamat rahat tulevat aina ”eri momentilta” eivätkä siksi ole mistään pois.
Jospa tämä meidän kaupunki avustaisi edes vähän, niin ei tarvitsisi omaisuutta myydä. Mutta ei, kärsikää kun olette kulttuuria tukemaan lähteneet. Oulu kunnostautuu.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen nenäsumuterokote EI, ei ja ei.
Alastomien perseiden kuvaus? TÄMÄ, kyllä kyllä ja kyllä.
Outoa settiä.
Mikähän tuossa tosiaan on, että tuo suomalainen nenäsumuterokote tulee ignoroiduksi eikä projekti saa mitään apurahoja. Agenda? Pitää saada se vaarallisempi piikki kaikille, ei saa olla turvallista sumutetta.
No onhan persekuvat ja queer-”tutkimus” nyt aivan eri tärkeysluokan asioita kuin joku kansallinen rokotetuotanto.
t: 🐟
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuo vielä mitään. Suomen akatemia myönsi puoli miljoonaa euroa apurahaa projektille, joka ”tutkii tapoja, joilla queer- ja transaktivistit ottavat itselleen tilaa ja luovat uusia maailmoja”.
Summa on iso, mutta aiheena mielestäni erinomainen. Kaapista ulos tuleminen voimallisesti ja laajalti kertoo yhteiskunnan murroksesta enemmän kuin vain näiden yksilöiden henkilökohtaisen ratkaisun.
PerSe-projektin Facebook-sivuilta selviää, että tuosta summasta menee 13 tuhatta työskentelyyn ja 9 tuhatta valokuvanäyttelyn kuluihin.
Ja kuvaavat tosiaan eri kaupungeissa, eivät vain yhdessä paikassa.
https://m.facebook.com/PerSe-109164791344356