Tuntuuko teistä koskaan, että ette riitä?

Riitä mihin?

On tuntunut monesti elämän aikana. Taitaa olla tuttu tunne monelle.

Joka päivä kaikilla elämän osa-alueilla

Aina ja jatkuvasti.

Joo, mutta ihan syystä

- alkoholisti ja keski-ikäinen peräkammarinpoika, taakka vanhemmilleen

- ei ikinä ollut palkkatöissä, kuuluisi työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä, mutta on liian uuvatti hankkiakseen sitä

- sivari eli maanpetturi, vaikka kuuluisi C-papereille, edelleen liian uuvatti aikanaan hankkiakseen niitä

- (entisten) kaverien mielestä "hullu", ei "väkivaltainen hullu" tai "kusipäinen hullu" vaan enemmänkin luokkaa "hyvä tyyppi mutta nykyään oikeasti hullu"

Jatkuvasti. En jaksa oikein enää edes sanoa mitään kun miehelle ei mikään kelpaa ihan sellaisenaan vaan aina pitää korjata vähän. Esimerkki: mies kysyy mitä syötäisiin. Sanon että kanaa niin hän sanoo ”vai syötäskö kalaa”. Kysyn onko mitään pyykkiin, pesen tummat. Mies: pesisitkö vaaleat kun mulla oisi tää yksi paita. Sanon lähteväni fillarilenkille, mies ehdottaa että mennäänkö kumminkin salille

Jos tyhjennän tiskikoneen, mies siirtää vähintään yhden kattilankannen toiseen laatikkoon. Jos imuroin auton, mies käy vähän ravistelemassa mattoa. Jos laitan astiat koneeseen, mies pyyhkii pöydät uudestaan

Aina kun olen yksin kotona, talo pysyy ihan siistinä vaikkei kukaan ole korjaamassa tekemisiä

Tosin kyllä itsekin olen alkanut toimia samoin. Jos mies ehdottaa seksiä, sanon että mitäs jos sittenkin vedät käteen

Outo ajatus tuollainen.

Tavallista suomalaisuutta.

Nuorempana tuntui jatkuvasti siltä. Lopulta sain tarpeekseni ja päätin, että jos en jollekulle riitä omana itsenäni, sitten en riitä. Sellaiset ihmiset saavat etsiä miellyttävämpiä kavereita itselleen muualta. Elämä kyllä ihanasti helpottui tuon jälkeen.