Deittailisitko lapsettomana yh-vanhempaa?

Vierailija kirjoitti:

Totaaliyh:n kanssa en ikinä. Miehen lapset ovat meillä jokatoinen viikonloppu, se menee just ja just. Jos miehestä tulisi totaaliyh se ois eron paikka sitten.

Eli jos lasten äiti kuolisi niin jättäisit miehesi? Aika kylmä ihminen olet. Ootko kertonut miehellesi niin tietää tehdä johtopäätöksensä, jos haluaa etsiä rinnalleen kumppanin, joka on tukena myös niinä vaikeina aikoina?

Lähtökohtaisesti en, ja mitä pienempiä lapset ovat, sitä vahvempi ei on. Olen itse lapseton, koska en vain ole valmis lasten tuomiin rajoitteisiin. Se tuskin muuttuu iän myötä. Pidän kuitenkin lähes poikkeuksetta itseäni vanhemmista ihmisistä, ja jos olisin sinkku, voisin harkita kumppaniksi ihmistä, jonka omat lapset ovat aikuisia eivätkä enää asu kotona. Yliopistoaikoina tapailin professoria, jolla oli ikäiseni lapsi päättyneestä liitostaan. Tosin yleensä vanhempien ihmisten kanssa parisuhde ei ikäeron vuoksi pidemmän päälle toimi. Oma mieheni on 10 vuotta vanhempi, ja mielestäni meillä on hyvä ikäero.

Nuorena en olisi deittaillut. En ymmärtänyt ollenkaan kuinka joku tekee lapsia ja lähestulkoon heti eroaa. Elatusmaksut niskassa 18- vuotta useasta lapsesta ja usein aika varattomia tyyppejä niin ei sellaisen kanssa mitään yhteistä uskaltanut perustaa. Tuntui että menisi toisten perustamaan valmiiseen perheeseen. Ikääntyessä sillä ei enää olisi mitään merkitystä montako perhettä on perustanut. 

Ei. En ole lapsi-ihmisiä.

En. Olen lapseton syystä enkä halua uusioperhettä, lapsenlapsia tai lapsiperhe-elämää missään muodossa. Siis en MISSÄÄN muodossa.

Suurinta osaa naisista lapset eivät yh-isällä kuitenkaan haittaa, joten etsi seuraa, jolle lapsesi ovat OK.

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joo, eihän onnen ohi kannata kävellä, jos sattuu olemaan lapsia ja muuten saa asiat toimimaan ja rakastuu. Ihme mustavalkoajattelua täällä; ihminen on jotenkin pilallalla, jos on lapsia ennestään. Tai itse on niin tiukasti kiinni ydinperheajattelussa, että voi mennä lopulta väärän ihmisen kanssa yhteen ihan vaan koska pitää olla ydinperhekulissi tai ei mitään.

Minä yksinkertaisesti tiedän, että minulle ei sovi puoliso, jolla on lapsia. Arvomme, elämäntapamme, prioriteettimme, ajankäyttömme jne. eroavat toisistaan niin paljon, että jompikumpi - tai molemmat - joutuisivat jatkuvasti tekemään kompromisseja asian takia, joka ei ole itselle sopiva. Plus olen sitä mieltä, että vanhemman prioriteetti tulee olla lapset, kun niitä on tähän  maailmaan saattanut. Minun prioriteettilistalla lapsia ei ole.

Uskoisin,että suurimmalle osalle lapset on OK, jos puoliso natsaa kaiken kaikkiaan muutoin, joten minunlaisia "naisänkyröitä" tuskin hirveästi on :D

Kyllä kelpuuttaisin. Minulla tosin ei ole koskaan ollut miestä kenellä on lapsia, joten en tiedä miten se vaikuttaisi suhteeseen. Mutta lähtökohtaisesti ei olisi mikään ongelma. N32.

Vierailija kirjoitti:

yksinhuoltajamiestä kyllä, yhteishuoltajamiestä siitä riippuen millainen riippakivi ja kontrolloija hänen exänsä on.

Tää oli paras 😺. Yhden kontrolloivan naisvauvan (exän) kokenut

Se riippuu lapsen iästä, miten se on kasvatettu, onko miehellä parisuhteelle kahdenkistä aikaa. Ja hoitaako lapsen äiti hyvin oman vastuualueen. Minulla on jo aikuiset lapset. Yhteen en muuttaisi missään tapauksessa.

En oikeastaan. Minua vähän arveluttaisi ja ehkä ärsyttäisi, jos se toinen vanhempi olisi siinä koko ajan soittelemassa ja viestittelemässä. Vaikka tietysti ymmärrän, että pitäähän lasten asioista koko ajan keskustella ja sopia. Siksi on parempi, että molemmat aikuiset ovat samassa tilanteessa, niin osaavat paremmin sopeutua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joo, eihän onnen ohi kannata kävellä, jos sattuu olemaan lapsia ja muuten saa asiat toimimaan ja rakastuu. Ihme mustavalkoajattelua täällä; ihminen on jotenkin pilallalla, jos on lapsia ennestään. Tai itse on niin tiukasti kiinni ydinperheajattelussa, että voi mennä lopulta väärän ihmisen kanssa yhteen ihan vaan koska pitää olla ydinperhekulissi tai ei mitään.

Minä yksinkertaisesti tiedän, että minulle ei sovi puoliso, jolla on lapsia. Arvomme, elämäntapamme, prioriteettimme, ajankäyttömme jne. eroavat toisistaan niin paljon, että jompikumpi - tai molemmat - joutuisivat jatkuvasti tekemään kompromisseja asian takia, joka ei ole itselle sopiva. Plus olen sitä mieltä, että vanhemman prioriteetti tulee olla lapset, kun niitä on tähän  maailmaan saattanut. Minun prioriteettilistalla lapsia ei ole.

Uskoisin,että suurimmalle osalle lapset on OK, jos puoliso natsaa kaiken kaikkiaan muutoin, joten minunlaisia "naisänkyröitä" tuskin hirveästi on :D

Minulla itselläni oli aikuiset lapset, kun aloin viisikymppisenä seurustelemaan ikäiseni miehen kanssa, jolla oli alakouluikäinen iltatähti. Aika pian huomasin, etten enää halunnut lapsen tuomia rajoituksia varsinkin kun lapsella oli ADHD. Omien lasteni kasvattaminen oli ollut sen verran intensiivistä, että tajusin haluavani nauttia uudesta elämäntilanteestani ja tehdä mitä hyvittää ilman rajoituksia. Mies syytti minua kovasti siitä, etten pitänyt hänen lapsestaan ja kuvitteli sen olevan eron.

Täytyisi kolahtaa todella kovaa, että jaksaisin alkaa sietää lapsia vapaa-ajallani. Tuskin tosin kukaan vanhempikaan haluaa kumppanikseen ihmistä, joka vain sietää lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joo, eihän onnen ohi kannata kävellä, jos sattuu olemaan lapsia ja muuten saa asiat toimimaan ja rakastuu. Ihme mustavalkoajattelua täällä; ihminen on jotenkin pilallalla, jos on lapsia ennestään. Tai itse on niin tiukasti kiinni ydinperheajattelussa, että voi mennä lopulta väärän ihmisen kanssa yhteen ihan vaan koska pitää olla ydinperhekulissi tai ei mitään.

Minulla itselläni oli aikuiset lapset, kun aloin viisikymppisenä seurustelemaan ikäiseni miehen kanssa, jolla oli alakouluikäinen iltatähti. Aika pian huomasin, etten enää halunnut lapsen tuomia rajoituksia varsinkin kun lapsella oli ADHD. Omien lasteni kasvattaminen oli ollut sen verran intensiivistä, että tajusin haluavani nauttia uudesta elämäntilanteestani ja tehdä mitä hyvittää ilman rajoituksia. Mies syytti minua kovasti siitä, etten pitänyt hänen lapsestaan ja kuvitteli sen olevan eron.

Tuo on ollut varmaan raskasta, kun on omat lapsensa jo kasvattanut ja sitten yhtäkkiä kuvioissa onkin uusi, erityishuomiota tarvitseva lapsi. Hyvä että tunsit rajasi ja pidit niistä kiinni. 

Itsellä on todella sekavat fiilikset. Kaikki lapsiasiat kauhistuttaa jo ajatuksenakin. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Haluan lapsia mutta itse en niitä voi saada(kohtu poistettu terveyssyistä), joten deittailen myös yh-isiä koska jos löydän niin elämäni rakkauden saisin myös samalla perheen.

Älä ryhdy toisen naisen lapsille äidiksi äläkä ala pitää toisen naisen lapsia perheenäsi. Anna lapsen vanhempien säilyttää vanhemmuutensa yhteisenä asianaan. Sinä voit ryhtyä miehen kanssa parisuhteeseen. Jos haluat lapsia voit adoptoida niitä. Harmi ettei Suomessa saa enää käytää vuokrakohtua. Se laki pitäisi poistaa. 

Voisin, jos saisin olla lapsen elämässä tasavertainen aikuinen. Esimerkiksi leskimiehen ja lapset voisin ottaa, tai jos lasten äiti on mukava ja ymmärtää, että uusioperhe on lapsenkin etu, kun aikuiset toimivat kivasti ja fiksusti keskenään. Jos taas kuvio olisi sellainen, että on se ex-perhe, jonka ympärillä kaikki pyörii ja olisin itse se ylimääräinen, joka ei kuulu joukkoon ja joka aina yksin joustaa kaikesta (kuten se luonnollisesti menee, jos on lapsia), en lähtisi siihen ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En deittailisi vaikka minulla on lapsia. Tiedän voimavarani sentään.

Jos sulla kerta on lapsia, niin ethän sä sillon ole LAPSETON!

Ja ap kysyi lapsettomien mielipiteitä, eli ei sinun! Eikö ihmiset tosiaan edes sen vertaa nykyään tajua mitään, että tietäisivät edes mitä tarkoittaa lapseton?!

No herranjestas, tämä on keskustelupalsta, eiköhän hän saa sanoa sanottavansa ihan vain keskustellakseen! Turha olla töykeä.

En olisi deittaillut. Yh:na deittailin yh-isejä mutta oli alusta alkaen selvää, että suhde ei etenisi saman katon alle niin pitkään kuin jommallakummalla olisi vielä kotona asuvia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan ihmisestä. Jos noin joudut miettimään, niin todennäköisesti ei kannata, tai sitten olette ihan tapailuasteella.

Lähinnä pelottaa, että joutuu tahtomattaan lapsenkaitsijaksi, vaikka monta kertaa sanonut, että se peli ei sitte vetele. Ja kuullut muilta paljon kauhutarinoita, miten se homma ei toimi... Haluaisin kuulla muiden kokemuksia ja ajatuksia asiasta. 

AP

Vietätte aikaa vain lapsettomina viikonloppuina, juhlapyhinä + lomapäivinä. Tai lapsen läsnäollessa teet selväksi, että sinä et kanna hänestä vastuuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

yksinhuoltajamiestä kyllä, yhteishuoltajamiestä siitä riippuen millainen riippakivi ja kontrolloija hänen exänsä on.

Älä sano! :D 

Mieheni exä vaikutti ihan normaalilta ensimmäisen vuoden. Oli jopa tyytyväinen kun mieheni löysi vihdoinkin mukavan naisen. Mutta sitten kun ostettiin talo, ja mentiin kihloihin, niin alkoikin toinen ääni kellossa soida! Kaikki olikin huonosti, mies ei muka koskaan ota lapsia (vaikka otti täysin sopimuksen mukaan) maksoi liian vähän lapsista jne. Joka asiaa on saanut vääntää. Nyt tosin 5v jälkeen on jo vähän rauhoittunut. Ei varmaan jaksa enää kiusata.

Ei kai ne lapsista maksamiset sinulle kuulu.

Voisin mä sitä yh:ta deittailla mutta ei olisi mitään mielenkiintoa tavata lapsia tai ryhtyä niille hoitajaksi. Lapset taas on tai ainakin pitäisi olla yh:n elämän ykkösprio joten eiköhän suhde olisi tuhoon tuomittu alkumetreistä alkaen