Jos nainen ei 35-vuotiaana ole varma, haluaako lapsia vai ei

Lapsia ei pitäisi hankkia varmuuden vuoksi tai koska aikaraja alkaa häämöttää. Lasta pitää haluta ja pitää olla henkisesti valmis lapsen tuloon. Muuten se on tosi itsekästä ja näin syntyy niitä onnettomia ihmisiä.

En valitse kumpaakaan huonoista vaihtoehdoista.

Itse olen 35 ja totesin, että ei sitä lasta tule koskaan haluamaan tarpeeksi, jos tähän ikään asti on ajatellut että ehkä se joskus myöhemmin alkaa sitten kiinnostaa. Sitä kun on koko ikäni minulle väitetty, "sitten kun aikuistut - valmistut - menet naimisiin - ostat asunnon" ja olen itsekin vähän ollut sillä mielellä, että kyllä se sitten aikanaan alkaa mieli muuttua jos on muuttuakseen, että katsellaan nyt tässä vähän.

Nyt voi jo suoraan sanoa, että ei tule tapahtumaan. Kyllä se olisi jo käynyt. Kyse ei ole siitä, että elämäntilanteessa ei sopisi vauva kuvioihin, vaan kaikki olisi jo pidemmän aikaa hyvin ja "valmiina". Vain halu puuttuu. Ei ole vieläkää tullut sellaista oloa, että nyt vauva. Ennemminkin, että kaikki on nyt mukavasti ja olen onnellinen.

Eli ihan omaan kokemukseen perustuen äänestin.

Kannatti hankkia varmuuden vuoksi. Olen tosi onnellinen ja haluaisin vielä toisenkin. Mietin vaan liian kauan, yli sen 35.

Mua ei lastenhankkiminen ekaan 35 ikävuoteen mennessä kiinnostellut, ajattelin aina, että ehkä joskus sitten…. Kunnes 35-vuotiaana tapasin nykyisen mieheni ja päässäni syttyi heti ajatus; tuon miehen haluan lasteni isäksi. Nyt on eka lapsi tulossa. Nyt on ihan mukavaa, että meistä tulee perhe.

Vierailija kirjoitti:

En valitse kumpaakaan huonoista vaihtoehdoista.

Mitä muita vaihtoehtoja on? Ajattelit sitten vielä muutaman vuoden arpoa, että pitäiskö kuitenkin/enpä tiedä kuitenkaan, kunnes luonto päättää asian puolestasi?

Kovin on vaihtoehdoista kaksi ääripäätä. Meille syntyi lapsi kun olin 38 v. ja mies 39 v.

Ei ollut vauvakuumetta, vaan asia tietoisesti päätettiin. Hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 35 ja totesin, että ei sitä lasta tule koskaan haluamaan tarpeeksi, jos tähän ikään asti on ajatellut että ehkä se joskus myöhemmin alkaa sitten kiinnostaa. Sitä kun on koko ikäni minulle väitetty, "sitten kun aikuistut - valmistut - menet naimisiin - ostat asunnon" ja olen itsekin vähän ollut sillä mielellä, että kyllä se sitten aikanaan alkaa mieli muuttua jos on muuttuakseen, että katsellaan nyt tässä vähän.

Nyt voi jo suoraan sanoa, että ei tule tapahtumaan. Kyllä se olisi jo käynyt. Kyse ei ole siitä, että elämäntilanteessa ei sopisi vauva kuvioihin, vaan kaikki olisi jo pidemmän aikaa hyvin ja "valmiina". Vain halu puuttuu. Ei ole vieläkää tullut sellaista oloa, että nyt vauva. Ennemminkin, että kaikki on nyt mukavasti ja olen onnellinen.

Eli ihan omaan kokemukseen perustuen äänestin.

Puit ajatukseni täydellisesti sanoiksi. Terveisin toinen 35 vee.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 35 ja totesin, että ei sitä lasta tule koskaan haluamaan tarpeeksi, jos tähän ikään asti on ajatellut että ehkä se joskus myöhemmin alkaa sitten kiinnostaa. Sitä kun on koko ikäni minulle väitetty, "sitten kun aikuistut - valmistut - menet naimisiin - ostat asunnon" ja olen itsekin vähän ollut sillä mielellä, että kyllä se sitten aikanaan alkaa mieli muuttua jos on muuttuakseen, että katsellaan nyt tässä vähän.

Nyt voi jo suoraan sanoa, että ei tule tapahtumaan. Kyllä se olisi jo käynyt. Kyse ei ole siitä, että elämäntilanteessa ei sopisi vauva kuvioihin, vaan kaikki olisi jo pidemmän aikaa hyvin ja "valmiina". Vain halu puuttuu. Ei ole vieläkää tullut sellaista oloa, että nyt vauva. Ennemminkin, että kaikki on nyt mukavasti ja olen onnellinen.

Eli ihan omaan kokemukseen perustuen äänestin.

Elämä ei ole koskaan valmis, ihmiset ja ympäristö muuttuvat. Miehen sisko havahtuvat 50 v. miettimään, että olisiko pitänyt perustaa perhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 35 ja totesin, että ei sitä lasta tule koskaan haluamaan tarpeeksi, jos tähän ikään asti on ajatellut että ehkä se joskus myöhemmin alkaa sitten kiinnostaa. Sitä kun on koko ikäni minulle väitetty, "sitten kun aikuistut - valmistut - menet naimisiin - ostat asunnon" ja olen itsekin vähän ollut sillä mielellä, että kyllä se sitten aikanaan alkaa mieli muuttua jos on muuttuakseen, että katsellaan nyt tässä vähän.

Nyt voi jo suoraan sanoa, että ei tule tapahtumaan. Kyllä se olisi jo käynyt. Kyse ei ole siitä, että elämäntilanteessa ei sopisi vauva kuvioihin, vaan kaikki olisi jo pidemmän aikaa hyvin ja "valmiina". Vain halu puuttuu. Ei ole vieläkää tullut sellaista oloa, että nyt vauva. Ennemminkin, että kaikki on nyt mukavasti ja olen onnellinen.

Eli ihan omaan kokemukseen perustuen äänestin.

Elämä ei ole koskaan valmis, ihmiset ja ympäristö muuttuvat. Miehen sisko havahtuvat 50 v. miettimään, että olisiko pitänyt perustaa perhe.

Sisko (50 v) miehensä kanssa mietti, miksi tekivät lapset. Niin ovat ihmiset erilaisia. Meillä ei ole ja ollut hyvä päätös.

Pitänee miettiä haluaako perheen, jossa on lapsia. Haluaako kokonaisuuden josta huolehtia kumppanin kanssa. Haluaako jakaa itsensä, elämänsä, aikansa lasten ja kumppanin kanssa.

Hakuaako luopua isosta osaa omaa aikaa lasten pikkulapsivaigeessa. Tykkääkö huolehtia lapsista ja asioista.

Onko valmis haasteisiin. Ei oo helppoa aina.

Tykkääkö lapsista.

Haluaako seurata kehitystä ja haluaako perhe-elämää.

Ei ole mustavalkoista joko tai lapset tai ei. Ei maailma niin erillään ole.

Se elämä on kuitenkin ja sinulla on kuitenkin se oma elämä, oli lapsia tai ei.

Ohjaako valintaa toivo, epäluulo, pelko, luottamus tai joku muu?