Lue keskustelun säännöt.
Avautumista yksinäisyydestä
08.06.2021 |
Muutin miehen ja työn perässä miehen kotipaikkakunnalle. Paikkakunta on tosi pieni, alle 2000 asukasta. Meille syntyi talvella todella toivottu ja ilolla odotettu vauva, joka on nyt muutaman kuukauden ikäinen ihana pieni. Aika helppokin. Odotusaikana utelin neuvolassa paikkakunnan lapsitilannetta ja kuulin että yhden käden sormin on laskettavissa vuosittain syntyvät vauvat. Eli mitenkään aktiivista vauvaperhetoimintaa täällä ei ole.
Eikä mulle oo muodostunut tänne minkäänlaisia kaverisuhteita. Työni, josta olen nyt vanhempainvapaalla, oli aika yksinäistä asiantuntijatyötä toisella pikkupaikkakunnalla. Eli työstäkään ei oikein ehtinyt muodostumaan sosiaalisia verkostoja.
Ja nyt olen pienen vauvan kanssa aivan helvetin yksinäinen. Mies tekee työtä, joka sitoo näin kesäisin aamusta iltaan ja välillä pitkälle yöhön, eikä vapaapäiviä juuri ole. Vapaalla ollessaan on loistava isä ja on vauvan kanssa, mutta niitä vapaahetkiä on tähän vuodenaikaan kovin harvassa. Joten me ollaan vauvan kanssa kaksin aivan valtavan paljon. Asumme aika syrjässä, kaukana naapureista ja kyläkeskuksesta. Aiemmin keväällä lenkkeilin ahkerasti vaunujen kanssa, mutta nyt ei enää kiinnosta edes se, en halua mennä tuonne metsäteille verenhimoisten itikoiden syötäväksi raskaita vaunuja juosten työntämään. Omat tukiverkostot toki aina puhelimen päässä, mutta fyysisesti yli kahden tunnin ajomatkan päässä. Lähin kasvukeskus, jossa siis kauppakeskuksia ja muuta viihdykettä, yli tunnin ajomatkan päässä. Ja mitäpä sitä sielläkään yksinään. Vauva on kyllä ihana ja rakas pieni, mutta seuraa hänestä ei kyllä vielä ole.
Tuntuu, että olen menettänyt ison osan itseäni. Mulla ei ole mitään omaa juttua, ei mitään jonka parissa pääsisin edes hetkeksi irti vauva-arjesta. Vaikka mies vauvan kanssa olisikin, niin eipä mulla oikein ole mitään tekemistä tai menemistä, jonka parissa voisin päätäni nollata. Haaveilen että syksyllä voisin jatkaa rakasta uintiharrastustani, mutta sekin onnistuu lähimmässä kasvukeskuksessa, siellä reilun tunnin matkan päässä. Eli voi jäädä haaveeksi sekin, ainakin säännöllisemmin käyminen.
En oikein tiedä mitä haen tällä viestillä. Ehkä tsemppausta, jos ja kun joku muukin on samantyyppisessä tilanteessa ollut ja ehkä siitä jopa täysjärkisenä selvinnyt.
Kommentit (31)
Tiedän tunteen. Muutin mieheni taloon maalle. Synnytyksen jälkeen keskellä ei yhtään mitään, mies töissä, vaunulenkit mahdottomia, koska talviaikaan tiet aurattiin miten aurattiin. Löytyi äitiryhmä jossa minua kaupungista tullutta katsottiin kuin kuusta pudonnutta. Ja se seläntakana puhumisen määrä oli jotain ihan uskomatonta.
X-vuotta sitä kestettiin kunnes mieheni päätti, että avioliiton ja perheen edun takia on parempi, että muutetaan kylille.
Jälkeenpäin mietin, että miten järkyttävän yksinäinen olin. Skypet, Facebookit ja muut tekniset härpäkkeet ei poista sitä toisen ihmisen kohtaamisen kaipuuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja se seläntakana puhumisen määrä oli jotain ihan uskomatonta.
Tämä. Eikä auta vaikka olisit itse kuinka ystävällinen ja vastaanottavainen ja seurallinen. Sua ei vaan hyväksytä, koskaan.
Aika julmiakin vastauksia kyllä aloittajalle. Uskon että monellekin ensimmäisen (?) lapsen vanhemmalle tulee yllätyksenä lapsehoidon sitovuus ja sen mukanaan tuoma yksinäisyys. Äitien yksinäisyyden tunne on tunnustettu ja tutkittu asia, mutta juurikaan mitään kaikenkattavia ratkaisuja ongelmaan ei ole onnistuttu luomaan. Ratkaisuja ei ole minullakaan, mutta haluan toivottaa aloittajalle tsemppiä ja jaksamista nauttia vauva-ajasta. Ennenkuin huomaatkaan, se on ohi ja työelämän mukanaan tuoma arki vie taas mennessään.
Vierailija kirjoitti:
Ja se seläntakana puhumisen määrä oli jotain ihan uskomatonta.
Tämä. Eikä auta vaikka olisit itse kuinka ystävällinen ja vastaanottavainen ja seurallinen. Sua ei vaan hyväksytä, koskaan.
Ja vielä saadaan lisää vettä myllyyn, jos paikkakunnalla kummittelee joku katkeroitunut eksä hoveineen.
Sinuna pakkaisin sekä vauvan että itseni ja lähtisin vanhemmille. Mitä järkeä kykkiä yksin kotona, kun isä ei kuitenkaan näe vauvaa hirveästi saati osallistu hänen hoitamiseensa?
Mua turhauttaa nämä vanhemmat, jotka eivät ole valmiita joustamaan työstään ja palkastaan, vaan painavat pitkät päivät töitä. Itse vaihdoin kolmivuorotyön opinnoista päivätyön opintoihin, samalla leikaten karhun osan tulevasta palkastani siksi, että voin viettää lapseni kanssa enemmän aikaa.
En halua katua vanhoilla päivillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saanut selvää kuinka pitkään olette siellä asuneet?
Jos olet ikäsi kasvanut tiheämmin asutuilla seuduilla palvelujen lähellä olet niin oppinut elämään sellaisen seudun tavoilla, että vie aikansa ennen kuin keksii mitä ihmiset touhuavat maaseudun syrjäkylillä. Saman kun olen käynyt itsekin läpi.
Nyt kesäaikaan pienetkin paikkakunnat piristyvät ja jotakin ohjelmaa voi löytyä. Onko kylätaloa, jonne voisit mennä katselemaan mitä touhuavat? Pienien paikkakuntien ja niiden tapahtumien ongelma on se, ettei tietoa osata ja kyetä levittämään tarpeeksi laajalle.
Onko someyhteisöä, jota kautta voi löytyä joku toinen uimaharrastaja ja menette kimppakyydillä uimaan sitten talvella? Samalla saatat löytää loistavan lastenhoitoavunkin. (Ja kai siellä on järviä, jossa uidaan kesällä?)
Auto on ehdoton välttämättömyys, joten ajatko autoa ja onko sinulla omaa autoa? Muuten olet todellakin nalkissa kotinurkillasi, eikä maaseudulla oikein muuten pääse mihinkään.
JOudut olemaan aloitteen tekijä joka suhteessa. Ehkä nyt vielä vasta syntyneen lapsen kanssa se on haastavaa, mutta se on nopein keino löytää aktiviteetteja. Kukaan ei sinua tule kodistasi noutamaan.
On järkevää miettiä oman elämäsi laatua, mutta mieti sitä myös ratkaisukeskeisesti. Älä anna uuden elämän latistaa sinua.
Sinun täytyy etsiä ne muut vauva-/lapsiperheet. Ei niitä kavereita niin montaa tarvitse olla, 1-2 on jo hyvin. Jätä vaikka ilmoitus tosiaan tai mene jonnekin leikkipaikalle, jos sellainen on ja kysyt numeroita ja kutsut kylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä kannattaa miettiä, millainen persoona olet. Luuletko, että tulet ikinä viihtymään kyseisellä paikkakunalla, vai onko tämä vielä ns. alkushokkia? Itsellä ei tässä elämäntilanteessa hirveästi ole ystäviä, mutta olen aika introverttiluonne ja nautin kotona oleilusta. Maalla varmaan laittelisin pihaa ym. vaikka en mikään kovin toiminnan ihminen olekaan. Mutta jos olet itse sen tyylinen ihminen, että et oikein viihdy yksinäsi, niin ehkä kyseinen paikkakunta ei ole se paras mahdollinen.
Itse opiskelen tällä hetkellä tutkinto-opiskelijana ja vaikka kaikki onkin etänä, niin tuo kuitenkin yhteisöllisyyden tuntua. Kiinnostaisko sua esim. avoimen kurssit? Vaikka paikkakunnalla ei olisi kesäyliopistoa tai muuta vastaavaa, niin nykyään etänäkin on vaikka mitä tarjolla. Vaikka et kotoa pääsisikään pois, niin kenties saisit uutta jutteluseuraa, ajateltavaa ja jotakin omaa tekemistä. Lisäksi paikkakunnan FB-ryhmät? Voisko sieltä kysellä seuraa tai tekemistä?
Ettekö voi muuttaa edes miehen sukulaisten ja kavereiden lähelle? Saisit seuraa edes heistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene mukaan seurakunnan toimintaan. Siellä ei tarvitse olla uskovainen.
Ja taas tätä samaa hömppää päivästä toiseen.