Olisin täysin valmis palaamaa töihin, vauva 6 kk

toivottavasti kuitenkin ajattelet lastesi etua, ja viihtyisit vielä kotona jonkin aikaa...



vai olisko lasten isovanhemmista hoitajiksi?

Kyllä niille rakastava perhe löytyy!!

Miksi olet halunnut lisää lapsia?

Mulle puistotreffit, perhekahvilat yms. ovat aivan henkireikä. Kun jaksaa sitkeästi käydä, niin tutustuu ihmisiin. Ekalla kerralla niitä kavereita ei saa, mutta vähän kun juttelee eri ihmisten kanssa, niin niitä samanhenkisiä alkaa löytyä. Jos ei näitä olisi, olisin valmis töihin ihan välittömästi.

Siinä samalla päätin, että minä todellakin palaan heti äitiysloman jälkeen. No, kun aikaa vähän kului, niin ajatus paluusta muuttuikin ahdistavaksi. Pakko oli kuitenkin mennä, kun oli kaikki sovittu töihin jo.

Mitäs jos kuitenkin vaan jaksaisit sinnitellä sinne vanhempainrahakauden loppuun ja palaisit sitten töihin. Eihän tässä ole enää kuin 3-4 kk, vai kuinka? Itsellenikin tekee joskus tiukkaa tää kotona olo, mutta kun tietää ettei se ole ikuista, niin kestää paremmin. Ja itse asiassa, nyt kun työhön lähtö häämöttää lähiaikoina, ei sitten millään raaskisikaan laittaa sitä pikku palleroista hoitoon, vaikka toisaalta töihin tekeekin mieli :).

mutta jotenkin vaan tämä kauhea rumba on alkanut ahdistamaan ap

Itselläni lasten ikäero 1v 8kk ja kun nuorempi oli 6 kk olin jo läpeensä kyllästynyt kotonaoloon. En lapsiin enkä heidän hoitamiseensa vaan nimenomaan siihen kotonaolon tylsyyteen ja tapahtumattomuuteen. Perhekerhot ja muut eivät paljoa auttaneet, tunsin olevani niissä ulkopuolinen ja lakkasin sitten käymästäkin. On myös raskaampaa olla kotona 2 v ja 6 kk kanssa kuin jos esikoinen olisi selvästi vanhempi.



Mutta niin kuin joku jo sanoikin, se tunne voi mennä ohi. 6 kk on ilmeisesti sellainen aika, että siinä ehtii mennä kotonaolon viehätys ohi, mutta kun tästä kriisistä selviää, voi taas viihtyä edes siedettävästi. Itse panin tämän " 6 kk kriisin" osittain hormonitoiminnan piikkiin. Minulla auttoi sekin, kun ajattelin, että tämän jälkeen minulla ei enää koskaan ole tilaisuutta olla vauvan kanssa kotona ja että kuopuksen ei enää koskaan tämän jälkeen ole 6 kk ikäinen =). Myös se auttaa, jos pystyy järjestämään edes yhden illan viikossa jotakin omaa menoa, harrastuksia ym. Omaan jaksamiseen kannattaa panostaa.



Ei kannata vertailla itseään elämäntapakotiäiteihin. Toisille kotonaolo sopii, toisille ei. Se että tunnustat tällaisen asian - ja vieläpä tällä palstalla! - on vain rehellistä ja rohkeaa, eikä osoitus siitä että olisit huono äiti. Ymmärrän sinua täysin.

Täällä on niitäkin, jotka ymmärtää sua. Jätä noi supermamien mielipiteet omaan arvoonsa.

Voit viedä lapsesi hoitoon ihan sallitusti jo muutaman kuukauden kuluttua. Tämän tiedon pitäisi jo helpottaa jonkin verran =)

Yritä kehittää itsellesi jotain mielekästi hommaa siiheksi asti, että saisit muutakin sisältöä elämääsi kuin lapset. Löytyy vapaaehtoistyötä, etäopiskelua, jos minkälaista itsensäkehittämiskurssia ja erittäin paljon harrastuksia, joilla saat turruttavan kotiolon muodostumaan siedettäväksi kunnes palaat töihin.

Sitä en tiedä miten se vaikuttaisi vanhempainrahaan, mutta jos mahdollisuus ois työn puolesta kannattaa selvittää asia?

Jos miehelläsi on säännöllinen työaika, niin olisit joskus iltaisin tai viikonloppuisin töissä?

ei johtajasopimuksella muuetn voida miehesi kotiin jäämistä kieltää. Toki työnantaja voi olla nurjamielinen mutta ei tuo mikään irtisanomisperuste ole.

Mutta en oikeasti lähtisi töihin, vaikka niin päsisin helpommalla.

Meillä on lapset vähän yli 4 ja vähän alle 2 ja kotona aion hoitaa siihen, kun kuopus on kolme.



Jossain vaiheessa iski marssiväsymys ja aloin opiskella sellaista lapsuudenhaaveammattia. Kävi niin onnellisesti, että sitä voi lukea etänä, kurssipäiviä on vuodessa vain viisi.



On ihan eri alaa kuin millä oikeasti olen, enkä tiedä, vaikka vaihtaisin sille sitten kokonaan.



Pelasti minun päänuppini ja meidän perheen arjen!

ihan mitä vaan. Kun on välillä edes pari tuntia pois kotoa, niin on taas kiva palata takasin ja se tekee tosi hyvää!! Ei kai missään sanota, että jos olet kotiäiti, niin olet vankina siellä neljän seinän sisällä kaikki päivät 24h

siis piti päästä jatkamaan uraansa siivoojana!! Mieskään ei jäänyt kotiin.

meillä miehen kotiin jääminen onnistuu..



Ei minun töihin meneminen tai sinne haluaminen tee minusta sen huonompaa äitiä kuin muistakaan.



Kokemuksestani äidit, jotka jäävät kotiin useaksi vuodeksi hyväksyvät perinteisen naisen ja miehen roolimallin ja työnjaon ja se myös sopii heidän arvoihinsa hyvin, he eivät näe siinä mitään ongelmallista eikä siitä heille ongelmia ehkä seuraakaan.



Minun koulutus ja arvomaailma taas tuo esiin noita eroja ja niistä seuraavia ongelmia, jotka todella vaikeuttavat kotona viihtymistä.



- arvostan työtäni ja viihdyn siinä (en yliarvosta eikä se mene lapsieni edelle)

- työssäni myös minua arvostetaan (kotona ei kiitosta heru)

- jäädessäni kotiin lykkään työuraani 3-6-9 vuodella, mieheltä tällaista kukaan ei edes uskalla vaatia!!

- jäädessäni kotiin olen monin tavoin riippuvainen miehestäni: taloudellisesti, sosiaalisesti: hänen osallistumisensa lapsen ja kodin hoitoon antaa minulle mahdollisuuksia kodin ulkoiseen elämään, kun/jos hän kieltäytyy minulla ei ole mitään mahdollisuuksia

- mahdollisessa erotilanteessa minä jään tyhjän päälle ja suoraan sanoen tipun kuiluun: ei säästöjä, ei omaisuutta, ei työpaikkaa, ei työuraa, joka takaisi työn saannin, minimaalinen tukiverkosto kotona olon jälkeen jne.

olen itse kuulema ollut jo 3 kuukauden ikäisestä päivähoidossa ja ihan " normaali" olen =)) Itsekin olen lapseni vienyt alle vuoden ikäisenä hoitoon ja palannut työelämään. Homma toimi ja toimii loistavasti. Se on vaan ihmisestä kiinni kelle mikäkin käy.. jotkut viihtyy kotiäitinä ja osa tahtoo töihin. Yksinkertaista!!

taas suvaitsemattomia kapeakatseisia ihmisiä täällä arvostelemassa. Leimataan alkuperäinen suurinpiirtein täysin huonoksi äidiksi, jos olisi valmis menemään töihin lapsen ollessa vasta 6kk.



Mitä se teille muille kuuluu? Ei se, että laittaa lapsensa aikaisemmin hoitoon kuin naapuri laittaa omansa tee kenestäkään sen huonompaa äitiä!