Työttömien sosiaalinen hyvinvointi
Työttömyyden hoidossa on enemmän panostettava sosiaaliseen hyvinvointiin ja terveydellisiin näkökulmiin
https://www.soste.fi/valityomarkkinat-ja-tarvelahtoiset-tyollisyyspalve…
Esimerkiksi Sepponen ym. (2012) ovat puhuneet pitkäaikaistyöttömyyden taustalla vaikuttavasta utuisesta ongelmavyyhdistä, josta kumpuaa välityömarkkinoilla olevalle hyvin erilaisia tarpeita. Ihmisten tilanteet ovat usein monimutkaisia ja vaikeaselkoisia, minkä vuoksi edes perustarpeita ei ole välttämättä aluksi helppoa havaita ja hahmottaa.
Tärkeän suomalaista työttömyyttä käsittelevän tutkimuksen (Kortteinen & Tuomikoski 1998a) mukaan pitkäaikaiseen työttömyyteen liittyy sairastavuuden lisääntymistä, sosiaalisen luottamuksen murenemista, sosiaalisten suhteiden sirpaloitumista, yhteiskunnallisen kiinnittymisen heikentymistä, toimeentulo-ongelmia sekä yleistä merkityksellisyyden menetystä. Tarpeiksi käännettynä nämä ongelmat näyttäytyvät riittävän terveyden turvaamisena, sosiaalisten suhteiden ja sosiaalisten taitojen vahvistumisena, osallisuuden ja luottamuksen vahvistumisena, riittävän toimeentulon turvaamisena sekä positiivisen tulevaisuuden näkymän vahvistumisena.
”Riittävän terveyden saavuttaminen on keskeinen tarve, joka vaikuttaa edelleen moniin muihin tekijöihin työttömyyden taustalla.”
Työttömyyden ja terveyden välisestä suhteesta on olemassa runsaasti tutkimusta. Vaikka edelleen kiistellään siitä, johtaako työttömyys terveysongelmien lisääntymiseen vai terveysongelmat työttömyyteen ja sen pidentymiseen, on selvää, että työttömillä vajeita terveydessä esiintyy työssäkäyviä enemmän. Kuten Peppi Saikku (2011) on todennut, työttömyyden ja terveyden välillä vallitsee moniulotteinen vaikutussuhde, josta voi syntyä jopa itse itseään vahvistava kierre. Toisin sanoen työttömyys heikentää terveyttä ja heikentynyt terveys puolestaan heikentää työllistymisen mahdollisuuksia. Siksi riittävän terveyden saavuttaminen on keskeinen tarve, joka vaikuttaa edelleen moniin muihin tekijöihin työttömyyden taustalla.
Kommentit (37)
Jos kuntouttava on muka niin hienoa ja hyödyllistä, niin miksi siellä pitää olla karenssin uhalla? Siis jos vapaaehtoisesti menee kuntouttavaan (koska pakottaa ei voi) ja havaitseekin sen itselle hyödyttömäksi/haitalliseksi/tarpeettomaksi, niin miksi keskeyttämisestä seuraa karenssi? Eihän se mitään pakkohoitoa ole. Aiemmin kuntouttava oli täysin vapaaehtoista, miksi ei enää? Syy: kunnat eivät halua maksaa "sakkoja" pitkäaikaistyöttömistä, jotka eivät ole toimenpiteessä. Kuntouttava on siis kuntien taloutta kuntouttavaa, työttömän kustannuksella.
Voin erinomaisen hyvin, kun pysyn mahdollisimman kaukana kaikista alentuvasti lässyttävistä ihmisistä ja etenkin työkkäri/kela/"kuntouttava"-helvetistä. Tulisipa perustulo niin voisin vielä paremmin, silloin noista turhista, sadististen kyykyttäjien suojatyöpaikoista ja vainosta pääsisi vihdoinkin eroon ja työttömän ,sairaaksi kiusatun hyvinvointi se vaan kohisten nousisi.
Työttömille annettavat rangaistukset (-20% .max -40% karenssi) ovat liian lepsuja. työttömät lähinnä nauravat niille
1. jos työ ei maistu ensin otaan pois työttömyys korvaus
2. sitten asumistuki
3. muut keinot
Vierailija kirjoitti:
Jos kuntouttava on muka niin hienoa ja hyödyllistä, niin miksi siellä pitää olla karenssin uhalla? Siis jos vapaaehtoisesti menee kuntouttavaan (koska pakottaa ei voi) ja havaitseekin sen itselle hyödyttömäksi/haitalliseksi/tarpeettomaksi, niin miksi keskeyttämisestä seuraa karenssi? Eihän se mitään pakkohoitoa ole. Aiemmin kuntouttava oli täysin vapaaehtoista, miksi ei enää? Syy: kunnat eivät halua maksaa "sakkoja" pitkäaikaistyöttömistä, jotka eivät ole toimenpiteessä. Kuntouttava on siis kuntien taloutta kuntouttavaa, työttömän kustannuksella.
Työttömyysturva on vastikkeellista ja minä ihmettelen kuinka on kolmekin vuotta olleita työttömiä joidenka vaan annetaan olla eikä laiteta kuntouttavaan. Millä perusteella ne saavat olla työttöminä?

Mitä ajattelit tuollaisesta seuraavan?
En tiedä ketään työstäkieltäytyjää jolla olisi alennettu sosiaaliturva. Niillä on usein joku allergia niin ettei työ sovi. Allergeenisuus työlle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömille annettavat rangaistukset (-20% .max -40% karenssi) ovat liian lepsuja. työttömät lähinnä nauravat niille
1. jos työ ei maistu ensin otaan pois työttömyys korvaus
2. sitten asumistuki
3. muut keinot
Mitä ajattelit tuollaisesta seuraavan?
Niin että se tekisi töitä elättääkseen itsensä. Jos se on nainen niin se elättää itsensä kakaroita tekemällä veronmaksajille ja varmasti sellaisella miehellä joka ei niitä elätä vaan on varaton työtön. Kukaan muu ei niitä kakaroita vähä älyiselle naiselle paneskele kuin sellainen jolla ei ole aikomustakaan elättää niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kuntouttava on muka niin hienoa ja hyödyllistä, niin miksi siellä pitää olla karenssin uhalla? Siis jos vapaaehtoisesti menee kuntouttavaan (koska pakottaa ei voi) ja havaitseekin sen itselle hyödyttömäksi/haitalliseksi/tarpeettomaksi, niin miksi keskeyttämisestä seuraa karenssi? Eihän se mitään pakkohoitoa ole. Aiemmin kuntouttava oli täysin vapaaehtoista, miksi ei enää? Syy: kunnat eivät halua maksaa "sakkoja" pitkäaikaistyöttömistä, jotka eivät ole toimenpiteessä. Kuntouttava on siis kuntien taloutta kuntouttavaa, työttömän kustannuksella.
Työttömyysturva on vastikkeellista ja minä ihmettelen kuinka on kolmekin vuotta olleita työttömiä joidenka vaan annetaan olla eikä laiteta kuntouttavaan. Millä perusteella ne saavat olla työttöminä?
Terveet työttömät eivät tarvitse kuntouttavaa työtoimintaa vaan oikean työpaikan palkkoineen, eläkekertymineen ja lomineen. Itse en lähtisi orjatyöhön. Eihän se työttömän vika ole jos firmojen johto ajaa yrityksensä siihen malliin että joutuvat heittämään väkensä pihalle. Itsekin sain kenkää yhdessä n 200 muun kanssa 3v ennen eläköitymistä. Se on selvää että sen ikäiset eivät enää uutta työtä saa. Minulle ei kukaan tarjonnutkaan mitään hölynpölykursseja tms. Onneksi eläköityminen pelasti pois siitä järjestelmästä. Olin myös yli 40v koko ajan töissä etten sitäkään paitsi jäänyt. Valitetaan huoltosuhdetta ja kuitenkin pidetään +50 ikäisiä työhön kykenemättöminä. Kyllä siinä aikamoinen veropotti jää saamatta. Kuntouttavat palkattomat työt eivät hyödytä ketään.

Ei ihmisiä pidä laittaa palkattomiin töihin tai puuhakerhoihin sillä perusteella, ettei kunta tai valtio ole onnistunut järkkäämään oikeaa työpaikkaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömille annettavat rangaistukset (-20% .max -40% karenssi) ovat liian lepsuja. työttömät lähinnä nauravat niille
1. jos työ ei maistu ensin otaan pois työttömyys korvaus
2. sitten asumistuki
3. muut keinot
Mitä ajattelit tuollaisesta seuraavan?
Niin että se tekisi töitä elättääkseen itsensä. Jos se on nainen niin se elättää itsensä kakaroita tekemällä veronmaksajille ja varmasti sellaisella miehellä joka ei niitä elätä vaan on varaton työtön. Kukaan muu ei niitä kakaroita vähä älyiselle naiselle paneskele kuin sellainen jolla ei ole aikomustakaan elättää niitä.
Onpa hajanainen ajatus. Olisiko sinulla siellä joku kirjoitustaitoinen kaveri, joka saisi tuohon soperrukseen vähän ryhtiä?
Mä olin kuntouttavassa 2v6kk johon perään tuli 7kk palkkatuki, mitään mulle ei jäänyt käteen tuosta koko ajasta. Nyt ollaan oltu taas 4v työttömänä. Ja tuo paikka missä olin kuntoutettavassa oli täynnä jotain skitsofreenikkoja ketkä ei muuta tehnyt päivän aikana kuin aukosivat päätänsä. Kyllä tuollainen paikka saa pikemminkin harkitsemaan itsaria kuin elämää parantamaan.
Lisäys edelliseen, ehkä itsari olikin se mitä työkkäri tuossa haki. Koska kyllähän itsarillakin saadaan ne työttömyys luvut paremmaksi. Ei tuollaisen paikan tarkoitus ole sun elämää tarkoitus parantaa millään tavalla, vaan pikemminkin ajaa sut vaikeaan masennukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kuntouttava on muka niin hienoa ja hyödyllistä, niin miksi siellä pitää olla karenssin uhalla? Siis jos vapaaehtoisesti menee kuntouttavaan (koska pakottaa ei voi) ja havaitseekin sen itselle hyödyttömäksi/haitalliseksi/tarpeettomaksi, niin miksi keskeyttämisestä seuraa karenssi? Eihän se mitään pakkohoitoa ole. Aiemmin kuntouttava oli täysin vapaaehtoista, miksi ei enää? Syy: kunnat eivät halua maksaa "sakkoja" pitkäaikaistyöttömistä, jotka eivät ole toimenpiteessä. Kuntouttava on siis kuntien taloutta kuntouttavaa, työttömän kustannuksella.
Työttömyysturva on vastikkeellista ja minä ihmettelen kuinka on kolmekin vuotta olleita työttömiä joidenka vaan annetaan olla eikä laiteta kuntouttavaan. Millä perusteella ne saavat olla työttöminä?
Terveet työttömät eivät tarvitse kuntouttavaa työtoimintaa vaan oikean työpaikan palkkoineen, eläkekertymineen ja lomineen. Itse en lähtisi orjatyöhön. Eihän se työttömän vika ole jos firmojen johto ajaa yrityksensä siihen malliin että joutuvat heittämään väkensä pihalle. Itsekin sain kenkää yhdessä n 200 muun kanssa 3v ennen eläköitymistä. Se on selvää että sen ikäiset eivät enää uutta työtä saa. Minulle ei kukaan tarjonnutkaan mitään hölynpölykursseja tms. Onneksi eläköityminen pelasti pois siitä järjestelmästä. Olin myös yli 40v koko ajan töissä etten sitäkään paitsi jäänyt. Valitetaan huoltosuhdetta ja kuitenkin pidetään +50 ikäisiä työhön kykenemättöminä. Kyllä siinä aikamoinen veropotti jää saamatta. Kuntouttavat palkattomat työt eivät hyödytä ketään.
Ja sairaatko työttömät sitten pitää orjatöihin laittaa? Missä sairastutaan lisää?

Hyödyttää se kuntaa kun niillä ei mene sakkomaksuaja pitkäaikaistyöttömistä kun ne laitetaan kuntouttavaan työtoimintaan. Harva saa eläkkeen ja kuinka vakava sairaus on se että saa eläkkeen? Se on joku syöpä minkä takia olen nähnyt jonkun saavan eläkkeen. Kuntouttava auttaa sellaisia yksinäisiä joilla ei olisi sosiaalisia suhteita ilman kuntouttavaa työtoimintaa eikä vertaistukea. Kyllä se kuntouttava hyödyttää minua ja olen paljon oppinut siellä. Onko ihan omaa kokemusta kun sanot ettei se hyödytä ketään? Millä perusteella sanot ettei se hyödytä ketään? Tampereella ainakin on aivan mahtavaa kuntouttavaa ja valinnan varaa on mihinkä paikkaan menee mielenkiinnon mukaan.

No jos tykkäät, niin mikäpä siinä. Mutta miksi siellä pitää olla karenssin uhalla, jos jostain syystä ei kuty sovikaan? Erittäin omituista, että kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelu, jota ei saa ilman sanktioita keskeytttää. Vain lääkäri voi määrätä pakkohoitoon, ei työkkäri/kunta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kuntouttava on muka niin hienoa ja hyödyllistä, niin miksi siellä pitää olla karenssin uhalla? Siis jos vapaaehtoisesti menee kuntouttavaan (koska pakottaa ei voi) ja havaitseekin sen itselle hyödyttömäksi/haitalliseksi/tarpeettomaksi, niin miksi keskeyttämisestä seuraa karenssi? Eihän se mitään pakkohoitoa ole. Aiemmin kuntouttava oli täysin vapaaehtoista, miksi ei enää? Syy: kunnat eivät halua maksaa "sakkoja" pitkäaikaistyöttömistä, jotka eivät ole toimenpiteessä. Kuntouttava on siis kuntien taloutta kuntouttavaa, työttömän kustannuksella.
Työttömyysturva on vastikkeellista ja minä ihmettelen kuinka on kolmekin vuotta olleita työttömiä joidenka vaan annetaan olla eikä laiteta kuntouttavaan. Millä perusteella ne saavat olla työttöminä?
Terveet työttömät eivät tarvitse kuntouttavaa työtoimintaa vaan oikean työpaikan palkkoineen, eläkekertymineen ja lomineen. Itse en lähtisi orjatyöhön. Eihän se työttömän vika ole jos firmojen johto ajaa yrityksensä siihen malliin että joutuvat heittämään väkensä pihalle. Itsekin sain kenkää yhdessä n 200 muun kanssa 3v ennen eläköitymistä. Se on selvää että sen ikäiset eivät enää uutta työtä saa. Minulle ei kukaan tarjonnutkaan mitään hölynpölykursseja tms. Onneksi eläköityminen pelasti pois siitä järjestelmästä. Olin myös yli 40v koko ajan töissä etten sitäkään paitsi jäänyt. Valitetaan huoltosuhdetta ja kuitenkin pidetään +50 ikäisiä työhön kykenemättöminä. Kyllä siinä aikamoinen veropotti jää saamatta. Kuntouttavat palkattomat työt eivät hyödytä ketään.
Hyödyttää se kuntaa kun niillä ei mene sakkomaksuaja pitkäaikaistyöttömistä kun ne laitetaan kuntouttavaan työtoimintaan. Harva saa eläkkeen ja kuinka vakava sairaus on se että saa eläkkeen? Se on joku syöpä minkä takia olen nähnyt jonkun saavan eläkkeen. Kuntouttava auttaa sellaisia yksinäisiä joilla ei olisi sosiaalisia suhteita ilman kuntouttavaa työtoimintaa eikä vertaistukea. Kyllä se kuntouttava hyödyttää minua ja olen paljon oppinut siellä. Onko ihan omaa kokemusta kun sanot ettei se hyödytä ketään? Millä perusteella sanot ettei se hyödytä ketään? Tampereella ainakin on aivan mahtavaa kuntouttavaa ja valinnan varaa on mihinkä paikkaan menee mielenkiinnon mukaan.
Jos lukee hallituksen uudet työllisyystoimet niin kohta ei varmaan sillä syövälläkään saa eläkettä kun kiristävät kriteerejä entisestään! vihaksi pistää kaikkien vajaakuntoisten puolesta. Oma äitini oli kerran papereiden mukaan "riittävän terve töihin, mutta liian sairas kuntoutettavaksi"
Tästä blogipostauksesta löytyy runsaasti linkkejä hallituksen tämän hetken suunnitelmista työttömien päänmenoksi
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sonja-nurmi/paperilla-se-paranee/
Miksi käskit? Oletko TE-virkailija?