Te, joiden lapset eivät koskaan saa stipendejä ja palkintoja

Taas on se päivä vuodessa, kun some täyttyy ihmisten postauksista. Lapset ovat saaneet huipputodistuksia, stipendejä ja palkintoja. Onnea teille ja lapsillenne!

Sitten on me, joiden lapset ei koskaan saa mitään. Myönnän, että haluaisin olla ihan zen tämän asian kanssa, mutta en pysty. Harmittaa aina vähän mutta pidän sen toki sisälläni, enkä ränttää katkeruutta lasten silmien edessä :D En kaipaa tällaisia juttuja, jotta voisin somessa pröystäillä tai kehuskella kellekään :D Mutta olisi kiva nähdä ilo ja ylpeys omassa lapsessa, joka saa kivan huomionosoituksen. En tiedä miten todennäköistä on, että neljästä lapsesta yksikään ei saa koskaan mitään palkintoa tai stipendiä, täytynee alkaa kerrata todennäköisyyslaskentaa jos saisi perspektiiviä tähän asiaan :)

Mulla on siis neljä lasta, kuopuskin lopetti jo ekan kouluvuotensa, vanhin yliopistossa. Kaikki ovat olleet hyviä koulussa, oppineet nopeasti ja ovat hyväkäytöksisiä, kilttejä ja rauhallisia. Ilmeisesti ei ole kukaan ollut ikinä riittävän hyvä, jotta olisi siitä palkittu, eikä kehittynyt niin nopeasti, jotta olisi sellaisesta huomioitu. Kavereita on aina ollut kaikilla lapsilla paljon, mutta myös hymypatsaat, kiva kaveri -stipendit ja kaikenlaiset hyvis-palkinnot on myös kiertäneet kaukaa. Ne näyttää aina menevän niille äänekkäille ja rohkeille lapsille, jotka varmasti ovat myös hyviä kavereita ja luokkahengen ylläpitäjiä, mutta jotka myös jostain syystä ovat aina mukana kaikessa luokan draamassa ja kiusaamiskeisseissä (tämä on vain mun kokemus omien lasten luokilta, ei varmaan samanlaista kaikkialla). Ai niin, ja käytösarvosana ei ole koskaan ollut yhdelläkään mun lapsella siellä parhaassa ruudussa. Toki se vissiin vaatii just sellaista aktiivista otetta luokassa, johon omat ei ehkä luontaisesti lähde. Sen ymmärrän.

Mutta mukavaa kesää siis myös teille, joiden lapset ei koskaan tule kevätjuhlista muun kuin todistuksen kanssa! Sekin on ihan ok :)