Kumppanuusvanhemmuus. Mistä löytää tasokas mies? Kuinka varmistua sitoutumisesta lapseen? Vai suosiolla spermapankkiin?

Vierailija kirjoitti:

Eikö kumppanuusvanhemmuus sisällä nimenomaan ajatusta syvästä toisen osapuolen luottamuksesta? Miten ihmeessä voit lähteä silloin liikenteeseen siten, että kuvittelet tuon luottamuksen syntyvän salamannopeasti, kun se luottamus myös menetetään yhtä nopeasti esim. monen kymmenen yhteisen tutustumis-/elämisvuoden jälkeen?

Joltisakin ohuehkoa, hataraa hakemista.

Sinuna hidastaisin ja miettisin hyvän tovin. Mitä oikeasti haluat. Sanot, että lapsella on hyvä olla isä. Se jo kysyy tutustumista ja ajan- sekä vaivannäköä. Etkä siltikään varma voi olla. Kuten et spermashotistakaan. Voihan paperillekin kirjoittaa mitä tahansa.

Kuten sanottu, hidas rakentaminen ei tässä tapauksessa ole käytettävissä oleva vaihtoehto. Ja varmahan ei voi elämässä olla edes vaikka tekisi kaiken ns. "oikein" eli perinteisellä opiskelu-seurustelu-ammatti-omistusasunto-avioliitto-lapsi -kaavalla. Se on täällä palstallakin jo moneen kertaan todettu.

Eli jos oletetaan vaihtoehdoiksi kumppanuuden solmiminen nopeasti tai suosiolla spermapankki ja yksinhuoltajuus, kumpaan kallistuisit?

Kumppanin valinta ei tapahdu arpomalla vaan käytettävissä olevan aineiston perusteella (mm. keskustelut, ulospäin näkyvät elämänhallinnasta kertovat indikaattorit, kumppanin perheenjäseniin tutustuminen mahdollisuuksien mukaan, ihmisestä tuleva intuitio), mutta hyvä kulissi ei ole laadun tae ja todellinen luotettavuus punnitaan vasta tositilanteessa.

Kumppanin ei tarvitse olla täydellinen ihminen, ainoastaan hyvä isä lapselle. Mutta jos toinen osapuoli on vastuuton kasvattaja tai ihmisenä epäluotettava, niin yksinhuoltajuus on parempi. Eli kannattaako mielestäsi edes yrittää vai heittää suosiolla pyyhe kehään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kumppanuusvanhemmuus sisällä nimenomaan ajatusta syvästä toisen osapuolen luottamuksesta? Miten ihmeessä voit lähteä silloin liikenteeseen siten, että kuvittelet tuon luottamuksen syntyvän salamannopeasti, kun se luottamus myös menetetään yhtä nopeasti esim. monen kymmenen yhteisen tutustumis-/elämisvuoden jälkeen?

Joltisakin ohuehkoa, hataraa hakemista.

Sinuna hidastaisin ja miettisin hyvän tovin. Mitä oikeasti haluat. Sanot, että lapsella on hyvä olla isä. Se jo kysyy tutustumista ja ajan- sekä vaivannäköä. Etkä siltikään varma voi olla. Kuten et spermashotistakaan. Voihan paperillekin kirjoittaa mitä tahansa.

Kuten sanottu, hidas rakentaminen ei tässä tapauksessa ole käytettävissä oleva vaihtoehto. Ja varmahan ei voi elämässä olla edes vaikka tekisi kaiken ns. "oikein" eli perinteisellä opiskelu-seurustelu-ammatti-omistusasunto-avioliitto-lapsi -kaavalla. Se on täällä palstallakin jo moneen kertaan todettu.

Eli jos oletetaan vaihtoehdoiksi kumppanuuden solmiminen nopeasti tai suosiolla spermapankki ja yksinhuoltajuus, kumpaan kallistuisit?

Kumppanin valinta ei tapahdu arpomalla vaan käytettävissä olevan aineiston perusteella (mm. keskustelut, ulospäin näkyvät elämänhallinnasta kertovat indikaattorit, kumppanin perheenjäseniin tutustuminen mahdollisuuksien mukaan, ihmisestä tuleva intuitio), mutta hyvä kulissi ei ole laadun tae ja todellinen luotettavuus punnitaan vasta tositilanteessa.

Kumppanin ei tarvitse olla täydellinen ihminen, ainoastaan hyvä isä lapselle. Mutta jos toinen osapuoli on vastuuton kasvattaja tai ihmisenä epäluotettava, niin yksinhuoltajuus on parempi. Eli kannattaako mielestäsi edes yrittää vai heittää suosiolla pyyhe kehään?

Kuulostaa korvaani äärimmäisen laskelmoidulta, jotenkin tulee mieleen, että itse lapsella ei oikeasti ole mitään merkitystä. Tai että just nyt on se lapsi hankittava keinolla millä hyvänsä täyttämään jotain vajetta? Pönkittämään omaa sos.med.tasoa?

Itse jos olisin tuossa tilanteessa, valitsisin adoption. Tosin en tiedä, miten helposti ovet avautuisivat yksinhakijana. Mutta sitä yrittäisin. Jos heti sanottaisiin, että nöy vei, niin antaisin asian olla.

Vierailija kirjoitti:

No todennäköisesti AP ei ole mikään palkintotamma ja miksi kukaan mies haluaisi sitoa itsensä ja aikansa tuntemattomaan naiseen vaikka olisikin yhteinen lapsi puhumattakaan vielä rahasta?

AP ei etsi miestä itselleen eikä aio nakittaa ketään vastahakoiseen isyyteen. On olemassa myös miehiä, jotka ihan aidosti haluavat lapsen ja ovat aidosti halukkaita panostamaan lapseensa aikaa ja rahaa. Jos sellainen löytyy, niin tilanne on win-win. Jos ei, niin ilmankin pärjätään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nuo siemenpankit on ihan sitä varten. Pitää vaan hyväksyä, että isällä ei välttämättä ollut lainkaan sellaiset fyysiset ja henkiset ominaisuudet joita itse on suosinut siihen asti eli nk. arpapeliä on. Ja kyllä, aika monella suomessa on siniset silmät, mutta puhutaanko siellä hörökorvista mitään tai pyöreistä lihavista kasvoista... :)

Suomessa arpapeliä, mutta ulkomaisilla yksityisklinikoilla luovuttajista on tarkat speksit ja valokuvat. :)

Voin tulla köyräisemään pari kertaa viikossa, jos ei tarvi osallistua elareihin

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa korvaani äärimmäisen laskelmoidulta

Kyseessä on herkkä ja monitahoinen asia, jolla on syvällisiä eettisiä ja filosofisia ulottuvuuksia. Tämä on vauva.fi. Kysymyksenasettelu on tarkoituksellisen karsittu ja kärjistetty.

Vierailija kirjoitti:

jotenkin tulee mieleen, että itse lapsella ei oikeasti ole mitään merkitystä. Tai että just nyt on se lapsi hankittava keinolla millä hyvänsä täyttämään jotain vajetta? Pönkittämään omaa sos.med.tasoa?

Lapsi on hankittava "just nyt", koska biologinen aikaikkuna. Ei ihan välittömästi, mutta lähivuosien aikana.

Kaikki lisääntyminen voidaan kuitata "vajeen täyttämiseksi", myös ydinperheessä.

Lapsella on merkitystä. Siksi pyrkimyksenä on tarjota lapselle niin hyvät lähtökohdat (geneettisesti, emotionaalisesti ja perhekuvion puolesta) kuin näillä eväillä on mahdollista. Tähän yksilöt pyrkivät myös pariutumisessaan, mutta prosessi on enemmän alitajuinen kuin tiedostettu.

Perinteinen polku ja perinteinen ydinperhe ovat hyviä ja tavoiteltavia asioita niille joitka sitä haluavat ja joille se on mahdollista, mutta eivät tässä tapauksessa realistinen vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Itse jos olisin tuossa tilanteessa, valitsisin adoption. Tosin en tiedä, miten helposti ovet avautuisivat yksinhakijana. Mutta sitä yrittäisin. Jos heti sanottaisiin, että nöy vei, niin antaisin asian olla.

Adoptio ei ole sinänsä poissuljettu vaihtoehto, mutta prosessi on hidas ja epävarma jopa aviopareille. Jos koen tarvetta laajentaa perhettä myöhemmin, seuraava lapsi saattaa hyvinkin olla adoptoitu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumppanuusvanhemmuutta haluavat ovat yleensä niitä "jämäpaloja", joita kukaan ei ole halunnut suhteeseen. Eli taso ei ole mitenkään korkea.

Samoin spermapankissa. Kukaan terve mene omia geenejään jakamaan tuntemattomille.

Tätä en allekirjoita. Ystäväni on lahjoittanut spermaa pankkiin koska haluaa aidosti auttaa lapsettomia

Vierailija kirjoitti:

Miksi puhut kuin teini jos olet 37-vuotias? Haluat tietää tuntemattoman ihmisen kyvystä pitkäaikaiseen, syvään luottamussuhteeseen mahdollisimman nopeasti. Katsos, kun sen asian voi varmistaa olemalla kyseisen henkilön kanssa pitkäaikaisessa luottamussuhteessa. Kumppanuusvanhemmuus toki päällisin puolin näyttää yksinkertaiselta sosiaaliselta hankkeelta. Ja vaikka se parisuhteeseen ja ydinperheeseen verrattuna saattaa olla helpompi hanke, niin silti äärimmäisen moniulotteinen, jossa suunnatonta haastetta luo teidän vastuunne tästä herkästä ja haavoittuvasta pienestä ihmisestä.

Jos siis haet kumppanuusvanhempaa, niin sinun pitää tietenkin pystyä luottamaan häneen ihan samalla tavalla kuin vaikka omaan puolisoonkin tai läheisiin ystäviisi. Ei se luottamuksen rakentaminen ole mikään nopea prosessi, varsinkaan n. 40-vuotiaalle. Aito luottamus vaatii, että koet kyseisen henkilön kanssa sekä onnellisia hetkiä, että katastrofeja. Yhdessä sitten kasvatte näistä kokemuksista, oppien rakentavasti ratkaisemaan konflikteja. Tällaisen henkilön haluat löytää kumppanuusvanhemmaksi.

Ja silti naisen tulee aina olla valmistautunut yksinhuoltajuuteen. Niin parisuhteessa kuin kumppanuusvanhemmuudessa.

Varaudu siihen, että kumppanuusvanhempaa etsiessäsi saat yhteydenottoja miehiltä jotka etsivät salarakasta, pariskunnilta jotka etsivät todellisuudessa vain sijaissynnyttäjää ja hyvinkin sekavissa elämäntilanteissa olevilta. Spermapankki voi olla parempi vaihtoehto.

Itse miehenä kumppanuusvanhempaa etsiessäni törmäsin jatkuvasti siihen että kyseiseen tarkoitukseen tehdyt forumit olivat pullollaan jämänaisia, jotka todellisuudessa etsivät ensisijaisesti miestä itselleen ja lapsi pariutumisen jälkeen. Eivät siis todellisuudessa kumppanuusvanhemmuutta. Naiset olivat niitä, jotka eivät olleet kelvanneet kenellekään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluat tietää tuntemattoman ihmisen kyvystä pitkäaikaiseen, syvään luottamussuhteeseen mahdollisimman nopeasti. Katsos, kun sen asian voi varmistaa olemalla kyseisen henkilön kanssa pitkäaikaisessa luottamussuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Ei se luottamuksen rakentaminen ole mikään nopea prosessi, varsinkaan n. 40-vuotiaalle. Aito luottamus vaatii, että koet kyseisen henkilön kanssa sekä onnellisia hetkiä, että katastrofeja. Yhdessä sitten kasvatte näistä kokemuksista, oppien rakentavasti ratkaisemaan konflikteja.

Ideaalitilanteessa juuri näin. Reealimaailmassa ellei kumppani löydy lähipiiristä, 37-vuotiaan aika pitkäaikaisen luottamussuhteen hitaaseen kypsyttelyyn yhteisten onnen hetkien ja katastrofien kautta on kovin rajallinen.

Juuri näin, mutta ei kai lasta tietoisesti tuoda epävakaalla pohjalla olevaan ihmissuhteeseen. Vaikka näin toki moni toimii, koska he haluavat tyydyttää lapsella omia tarpeitaan.

Hyvä myös tuoda esille seuraava asia. Jos ihmisen kyky ylläpitää ihmissuhteita on niin huono, ettei 37-vuotiaana ole vielä pysyvässä parisuhteessa, niin mikä on kyseisen henkilön kyvykkyys opettaa pienelle lapselle sosiaalisia taitoja? 37-vuotiailla sinkuilla on tietenkin taustallaan vaihtelevia elämäntarinoita, parisuhde on vaikea projekti. Niin on myöskin lasten kasvatus. Jos henkilö ei kykene ylläpitämään parisuhdettaan, on se huono indikaatio myös henkilön kyvystä kasvattaa lapsista sosiaalisesti ja muiltakin ominaisuuksiltaan täysipainoisia aikuisia. Ap ei täysipainoiselta vielä vaikuta.

Tässä ajatuksessasi on se ongelma, että tunnut ajattelevan ihmisen kyvyn olla suhteessa olevan samanlainen, oli tilanne mikä tahansa. Kun todellisuudessa kyse on yhteensopivuudesta tietyn ihmisen kanssa. Henkilö A voi olla onnistunatta pysyvässä parisuhteessa henkilöiden B, C, D ja E kanssa. Mutta jos hän ehtii kohdata ja tutustua henkilön F kanssa, he voivatkin olla yhdessä onnellisia ja suhde toimia hyvin. Samoin F ei vaan ollut yhteensopiva Q:n ja T:n kanssa. Silti oikeanlaisen kumppanin löytyessä hänkin voi elää vuosikausia toimivassa ja hyvässä suhteessa. Jotkut kohtaavat sen sopivan kumppanin 16-vuotiaana, toiset 23-vuotiaana ja toiset 65-vuotiaana. Paljolti tuuripeliä. Turha tehdä siitä mitään yleistä kelpaavuuskysymystä.

Vierailija kirjoitti:

Itse miehenä kumppanuusvanhempaa etsiessäni törmäsin jatkuvasti siihen että kyseiseen tarkoitukseen tehdyt forumit olivat pullollaan jämänaisia, jotka todellisuudessa etsivät ensisijaisesti miestä itselleen ja lapsi pariutumisen jälkeen. Eivät siis todellisuudessa kumppanuusvanhemmuutta. Naiset olivat niitä, jotka eivät olleet kelvanneet kenellekään

Samansuuntaisia kokemuksia itsellänikin. Usean vuoden etsinnän jälkeen päätin että nyt kaikki peliin. Tutustuin naikkoseen isolta paikkakunnalta (omalta paikkakunnalta ei ollut vuosien jälkeenkään löytynyt), huomasin nopeasti, miksi oli ns.vanhapiika ja hänen seurassa oli välillä jopa tukala olla, mutta annoin mennä kun pelkäsin, että jään lapsettomaksi muuten. Nainen ihastui ja koin että hän ei lähde muuten projektiin kun vain jos on jonkinasteinen lupaus parisuhteeseen. Menimme sänkyyn, mikä onkin ainoa asia, mitä tosissani tässä koko projektissa kadun, sillä nainen rakastui minuun ja sen jälkeen alkoi vaatia minua jättämään vaimoni. Pelasin mukana ja toivoin, että hän tulisi nopeasti raskaaksi, sillä en pitänyt häntä edes seksuaalisesti puoleensavetävänä. Kukaan ei varmasti ymmärrä motiivejani, eikä vähiten vaimoni, joka tietenkin vaistosi käytöksestäni, että kaikki ei mennyt niin kuin oli ollut puhe. Tämä jämänainen tuli raskaaksi ja ilakoi kun olinkin yhtäkkiä sinkku vaimoni lähdettyä, mutta en voinut enää teeskennellä ihastunutta ja sanoin ettemme voi olla yhdessä. Sillä on nyt seurauksensa eli näen lastani kun se äidille sopii, ei suostu yhteishuoltajuuteen ja elatusmaksut on massiiviset. Mutta tätähän minä sitten kai halusin? Nyt minulla on se kaipaamani lapsi, ei perhettä ja tiedän ainakin mihin 1/3 tuloistani menee. Lapsikin on suloinen, mutta enpä voi sanoa että olisin kovin onnellinen saatikka että keinot oli kaiken tämän arvoista.  

Perinteiset arvot kunniaan! Kaiken maailman kumppanuusvanhemmat ja moniaviolliset suhteet on epänormaalia. Mikä ihmisiä vaivaa? Sen takia niin monella on nykyään mt-ongelmia niin paljon kun on tultu niin kauas normaalista elämästä ja pallo kantaa päällään kaikenmaailman friikkejä.

Mikä ap:n tilanne mahtaa olla nyt? Onko lapsi saatu ja miten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumppanuusvanhemmuutta haluavat ovat yleensä niitä "jämäpaloja", joita kukaan ei ole halunnut suhteeseen. Eli taso ei ole mitenkään korkea.

 

Samoin spermapankissa. Kukaan terve mene omia geenejään jakamaan tuntemattomille.

 

Yksityisklinikoilla on tarkka seula esim. perinnölisten sairauksien yms. suhteen. Parhailla klinikoilla luovuttajasta kerrotaan mm. koulutus ja ammatti, ulkonäkö, ruumiinrakenne, luonteenpiirteet, perhesuhteet, kiinnostuksenkohteet, jne. Moni luovuttaja on menestyvä ja perheellinen, mutta luovuttaa spermaa auttaakseen muita.

Se ei toki takaa että lapsesta tulee samanlainen, mutta ainakin lähtökohta on parempi kuin Sami Syrjäytyneellä.

Puolet tulee äidiltä.

Hei, sinä jota huijattiin jämänaisen kanssa. 

kyllä sinulla on oikeus vaatia huoltajuutta puoliksi!?

vaadi ihmeessä. Samalla myös elatusmaksusi pienenevät. 

Oikeuden kautta jos ei muuten. Ja hän on ollut tökerö sinua kohtaan.