Lue keskustelun säännöt.
Kiittämättömät lastenlapset
03.06.2021 |
Tyttö (12 vuotta) ja poika (11 vuotta) eivät osaa edes kiittää, kun saavat jotakin, lahjoista ja rahasta lähtien. Tavalliset ruoat eivät kelpaa, raha kyllä. "Hei mummo, mä haluisin vähän rahaa." TÄMÄ mummo (ja vaari) lopettavat nyt rahan antamisen määräämättömäksi ajaksi!
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos mummo opettaisi lasta kiittämään ja voi voi jos ei maistu, sitten on syömättä.
Mummo on opettanut sitä jo vuosikausia, vaan eipä tunnu auttavan. Lapset eivät osaa edes onnitella isovanhempiaan syntymäpäivinä. Ei siis onnistu onnitteleminen, ei kiittäminen. Kyse ei voi olla ujoudestakaan, koska molemmat ovat yleisesti ottaen vilkkaita lapsia. Lapset ovat pojan, miniä on lastenhoitajana päiväkodissa.
Oisit aikoinaan opettanut poikaasi paremmin. Arvattinhan tossa jo aiemmin että syytät miniääsi, hänhän on jopa päiväkodissa töissä. Kuulostat, sori vaan aika ikävältä tyypiltä.
Poikani on hyvin kohtelias: hän osaa kiittää ja muistaa aina onnitella. Joka kerta, kun hän on käynyt meillä lastensa kanssa, hän lähettää kotiin saavuttuaan aina vähintään tekstiviestin ja kiittää siinä siitä, kuinka mukavaa oli taas tavata. Valitettavasti poikani on nyt eromassa lastensa äidistä, syynä pian entisen miniän uskottomuus. Hänellä on ollut avioliiton aikana useita muitakin miessuhteita.
Poikasi on nyt isä ja se on hänen tärkein tehtävänsä. Ei oman äidin helmoissa roikkuminen. Lapset ovat nyt hänen elämässään tärkein asia. Sillä tavalla niistä lapsistakin kasvaa hyvätapaisia, kun isä vaan muistaa keskittyä heihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ainahan antaja voi antaessaan kasvattaa, ja sanoa, että kun saa jotakin, siitä kuuluu kiittää. Jos ei vanhemmat sitä tee, sitten muiden pitää olla esimerkkinä. Muistelisin, että lapsuudessani 60-luvulla oli hyvin yleistä, että lapsia opetettiin aina kiittämään. Tai enemmänkin sitä vaadittiin, kiittämättä jättäminen ei ollut nimittäin vaihtoehto.
Tuo ruoka-asia taas on sellainen, että suotta siitä on vetää herneet kärsään, jos esiteinille ei joku ruoka "kelpaa". Yleensä se on tottumiskysymys. En vielä 60 v. ikäisenäkään ymmärrä, miksi lasten pitäisi tykätä samoista ruuista, kuin isovanhemmat. Lapsi ei kuole nälkään, jos joskus ei ruoka maistu, vaan ottaa vaikka leipää yms. Itselleni on kauhistus, jos minun olisi syötävä jotain sellaista, josta en kerta kaikkiaan pidä. Riittää, kun lapsi syö kotona riittävän monipuolisesti.Ongelmana tuossa syömäpuolessa on se, että miniä on totuttanut lapset pitsoihin, ranskalaisiin perunoihin, lasagneen ym. valmisruokiin ja isoihin karkkipusseihin (useita kertoja viikossa). Jos minä laitan esimerkiksi perunamuusia ja nakkeja, niin ei kelpaa. Lapset ovat usein vetäneet jo pussit karkkia, ennen kin tulevat meille, joten vatsat ovat jo niin täynnä, ettei enää ruoka mahdu vatsaan.
Mikä ongelma tuossa on? Laita ylijäänyt ruoka jääkaappiin, jos lapset eivät ole nälkäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos mummo opettaisi lasta kiittämään ja voi voi jos ei maistu, sitten on syömättä.
Mummo on opettanut sitä jo vuosikausia, vaan eipä tunnu auttavan. Lapset eivät osaa edes onnitella isovanhempiaan syntymäpäivinä. Ei siis onnistu onnitteleminen, ei kiittäminen. Kyse ei voi olla ujoudestakaan, koska molemmat ovat yleisesti ottaen vilkkaita lapsia. Lapset ovat pojan, miniä on lastenhoitajana päiväkodissa.
Oisit aikoinaan opettanut poikaasi paremmin. Arvattinhan tossa jo aiemmin että syytät miniääsi, hänhän on jopa päiväkodissa töissä. Kuulostat, sori vaan aika ikävältä tyypiltä.
Poikani on hyvin kohtelias: hän osaa kiittää ja muistaa aina onnitella. Joka kerta, kun hän on käynyt meillä lastensa kanssa, hän lähettää kotiin saavuttuaan aina vähintään tekstiviestin ja kiittää siinä siitä, kuinka mukavaa oli taas tavata. Valitettavasti poikani on nyt eromassa lastensa äidistä, syynä pian entisen miniän uskottomuus. Hänellä on ollut avioliiton aikana useita muitakin miessuhteita.
Poikasi on nyt isä ja se on hänen tärkein tehtävänsä. Ei oman äidin helmoissa roikkuminen. Lapset ovat nyt hänen elämässään tärkein asia. Sillä tavalla niistä lapsistakin kasvaa hyvätapaisia, kun isä vaan muistaa keskittyä heihin.
Ei hän roiku minussa, ilmoittaa vaan meille, kun asuvat meistä melkein sadan kilometrin päässä, että ovat päässeet turvallisesti perille, tuolla liikenteessähän voi tapahtua ihan mitä vaan. Uusi elämä on pojalla nyt alkamassa. Hän on asiallisen, mutta tiukan kasvatuslinjan kannattaja. Tuleva entinen miniä on muuten ihan mukava ihminen, mutta hän on hyvin perso rahalle: kaikki menee, mitä tulee ja nopeassa tahdissa. Talousasiat eivät tosiaan ole ihan hallinnassa, kulutusluottoja on joutunut ottamaan. Lasten pitää saada toteuttaa itseään, vaikka talo räjähtäisi. Ja yksi mies ei tosiaan hänelle tunnu riittävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ainahan antaja voi antaessaan kasvattaa, ja sanoa, että kun saa jotakin, siitä kuuluu kiittää. Jos ei vanhemmat sitä tee, sitten muiden pitää olla esimerkkinä. Muistelisin, että lapsuudessani 60-luvulla oli hyvin yleistä, että lapsia opetettiin aina kiittämään. Tai enemmänkin sitä vaadittiin, kiittämättä jättäminen ei ollut nimittäin vaihtoehto.
Tuo ruoka-asia taas on sellainen, että suotta siitä on vetää herneet kärsään, jos esiteinille ei joku ruoka "kelpaa". Yleensä se on tottumiskysymys. En vielä 60 v. ikäisenäkään ymmärrä, miksi lasten pitäisi tykätä samoista ruuista, kuin isovanhemmat. Lapsi ei kuole nälkään, jos joskus ei ruoka maistu, vaan ottaa vaikka leipää yms. Itselleni on kauhistus, jos minun olisi syötävä jotain sellaista, josta en kerta kaikkiaan pidä. Riittää, kun lapsi syö kotona riittävän monipuolisesti.Ongelmana tuossa syömäpuolessa on se, että miniä on totuttanut lapset pitsoihin, ranskalaisiin perunoihin, lasagneen ym. valmisruokiin ja isoihin karkkipusseihin (useita kertoja viikossa). Jos minä laitan esimerkiksi perunamuusia ja nakkeja, niin ei kelpaa. Lapset ovat usein vetäneet jo pussit karkkia, ennen kin tulevat meille, joten vatsat ovat jo niin täynnä, ettei enää ruoka mahdu vatsaan.
Mikä ongelma tuossa on? Laita ylijäänyt ruoka jääkaappiin, jos lapset eivät ole nälkäisiä.
He eivät enää syö juuri ollenkaan meillä, kun ovat saaneet 'jälkiruokansa' jo etukäteen. Laitoin äskettäin jauhelihakeittoa, kun he tulivat meille käymään. Pojantytär huudahti: - Ja mähän en mitään paskakeittoa syö!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ainahan antaja voi antaessaan kasvattaa, ja sanoa, että kun saa jotakin, siitä kuuluu kiittää. Jos ei vanhemmat sitä tee, sitten muiden pitää olla esimerkkinä. Muistelisin, että lapsuudessani 60-luvulla oli hyvin yleistä, että lapsia opetettiin aina kiittämään. Tai enemmänkin sitä vaadittiin, kiittämättä jättäminen ei ollut nimittäin vaihtoehto.
Tuo ruoka-asia taas on sellainen, että suotta siitä on vetää herneet kärsään, jos esiteinille ei joku ruoka "kelpaa". Yleensä se on tottumiskysymys. En vielä 60 v. ikäisenäkään ymmärrä, miksi lasten pitäisi tykätä samoista ruuista, kuin isovanhemmat. Lapsi ei kuole nälkään, jos joskus ei ruoka maistu, vaan ottaa vaikka leipää yms. Itselleni on kauhistus, jos minun olisi syötävä jotain sellaista, josta en kerta kaikkiaan pidä. Riittää, kun lapsi syö kotona riittävän monipuolisesti.Ongelmana tuossa syömäpuolessa on se, että miniä on totuttanut lapset pitsoihin, ranskalaisiin perunoihin, lasagneen ym. valmisruokiin ja isoihin karkkipusseihin (useita kertoja viikossa). Jos minä laitan esimerkiksi perunamuusia ja nakkeja, niin ei kelpaa. Lapset ovat usein vetäneet jo pussit karkkia, ennen kin tulevat meille, joten vatsat ovat jo niin täynnä, ettei enää ruoka mahdu vatsaan.
Mikä ongelma tuossa on? Laita ylijäänyt ruoka jääkaappiin, jos lapset eivät ole nälkäisiä.
He eivät enää syö juuri ollenkaan meillä, kun ovat saaneet 'jälkiruokansa' jo etukäteen. Laitoin äskettäin jauhelihakeittoa, kun he tulivat meille käymään. Pojantytär huudahti: - Ja mähän en mitään paskakeittoa syö!
Ja mitä poikasi sanoi tähän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Ja tämä tietenkin on miniäsi syytä, poikasihan on täydellinen, eikös vaan? Ja jos totta puhuisit, niin eihän miniä ole edes kelvollinen puoliso pojallesi sen lisäksi että on huono äiti. Eiks nii?
No mitäs jos nuo lapsenlapset ovatkin tyttären lapsia, eikä pojan lapsia?
Mitäs sitten suutasi soittelisit?
Ittehän siihen malliin soittelet, että taatusti on miniä syyllinen ja jos ei olisikaan jostain syystä, niin kato peiliin, itsehän tyttäresi olet kasvattanut.
Mulla ei ole lapsia, sori!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ainahan antaja voi antaessaan kasvattaa, ja sanoa, että kun saa jotakin, siitä kuuluu kiittää. Jos ei vanhemmat sitä tee, sitten muiden pitää olla esimerkkinä. Muistelisin, että lapsuudessani 60-luvulla oli hyvin yleistä, että lapsia opetettiin aina kiittämään. Tai enemmänkin sitä vaadittiin, kiittämättä jättäminen ei ollut nimittäin vaihtoehto.
Tuo ruoka-asia taas on sellainen, että suotta siitä on vetää herneet kärsään, jos esiteinille ei joku ruoka "kelpaa". Yleensä se on tottumiskysymys. En vielä 60 v. ikäisenäkään ymmärrä, miksi lasten pitäisi tykätä samoista ruuista, kuin isovanhemmat. Lapsi ei kuole nälkään, jos joskus ei ruoka maistu, vaan ottaa vaikka leipää yms. Itselleni on kauhistus, jos minun olisi syötävä jotain sellaista, josta en kerta kaikkiaan pidä. Riittää, kun lapsi syö kotona riittävän monipuolisesti.Ongelmana tuossa syömäpuolessa on se, että miniä on totuttanut lapset pitsoihin, ranskalaisiin perunoihin, lasagneen ym. valmisruokiin ja isoihin karkkipusseihin (useita kertoja viikossa). Jos minä laitan esimerkiksi perunamuusia ja nakkeja, niin ei kelpaa. Lapset ovat usein vetäneet jo pussit karkkia, ennen kin tulevat meille, joten vatsat ovat jo niin täynnä, ettei enää ruoka mahdu vatsaan.
Mikä ongelma tuossa on? Laita ylijäänyt ruoka jääkaappiin, jos lapset eivät ole nälkäisiä.
He eivät enää syö juuri ollenkaan meillä, kun ovat saaneet 'jälkiruokansa' jo etukäteen. Laitoin äskettäin jauhelihakeittoa, kun he tulivat meille käymään. Pojantytär huudahti: - Ja mähän en mitään paskakeittoa syö!
Ja mitä poikasi sanoi tähän?
Hän sanoi tiukasti: - Hei, pois tuommoinen kielenkäyttö! Lasten äiti mulkaisi poikaani vihaisesti. Ei saisi komentaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos mummo opettaisi lasta kiittämään ja voi voi jos ei maistu, sitten on syömättä.
Mummo on opettanut sitä jo vuosikausia, vaan eipä tunnu auttavan. Lapset eivät osaa edes onnitella isovanhempiaan syntymäpäivinä. Ei siis onnistu onnitteleminen, ei kiittäminen. Kyse ei voi olla ujoudestakaan, koska molemmat ovat yleisesti ottaen vilkkaita lapsia. Lapset ovat pojan, miniä on lastenhoitajana päiväkodissa.
Oisit aikoinaan opettanut poikaasi paremmin. Arvattinhan tossa jo aiemmin että syytät miniääsi, hänhän on jopa päiväkodissa töissä. Kuulostat, sori vaan aika ikävältä tyypiltä.
Poikani on hyvin kohtelias: hän osaa kiittää ja muistaa aina onnitella. Joka kerta, kun hän on käynyt meillä lastensa kanssa, hän lähettää kotiin saavuttuaan aina vähintään tekstiviestin ja kiittää siinä siitä, kuinka mukavaa oli taas tavata. Valitettavasti poikani on nyt eromassa lastensa äidistä, syynä pian entisen miniän uskottomuus. Hänellä on ollut avioliiton aikana useita muitakin miessuhteita.
Poikasi on nyt isä ja se on hänen tärkein tehtävänsä. Ei oman äidin helmoissa roikkuminen. Lapset ovat nyt hänen elämässään tärkein asia. Sillä tavalla niistä lapsistakin kasvaa hyvätapaisia, kun isä vaan muistaa keskittyä heihin.
Ihan taukki vastaus,poikaa vaan syytetään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä muakin ärsyttää, että toinen kummilapsi soittaa rahaa ja pyytää lahjoja yms. Ja pyytää siis tosi kalliita synttärilahjoja. Ei ole muuten missään tekemisissä, hyvä jos vastaa puhelimeen tai viestiin.
Toinen kummilapsi taas soittelee ja laittaa viestiä, muistaa mun synttärit (lähettää kortin, mikä on ihana).
Ja kyl meidän tutun perheessä niin lapset meni isovanhemmilta suoraan pyytämään esim. Tonnin pyörää ja vanhemmat vieressä säesti, eikä yhtään miettinyt hintaa vaikka tietää varsin hyvin ettei isovanhemmilla ole siihen varaa.
Että kyl näitä riittää
Ongelmana tuossa syömäpuolessa on se, että miniä on totuttanut lapset pitsoihin, ranskalaisiin perunoihin, lasagneen ym. valmisruokiin ja isoihin karkkipusseihin (useita kertoja viikossa). Jos minä laitan esimerkiksi perunamuusia ja nakkeja, niin ei kelpaa. Lapset ovat usein vetäneet jo pussit karkkia, ennen kin tulevat meille, joten vatsat ovat jo niin täynnä, ettei enää ruoka mahdu vatsaan.