Lue keskustelun säännöt.
Mistä tiedät, että rakastat? Oli kyse puolisosta, lapsesta tai vanhemmasta.
03.06.2021 |
Olen lopen kyllästynyt aikuiseen poikaani. Ärsyttää pelkkä ajatuskin hänestä. Toivon hänelle hyvää, mutta kaukana minusta.
Rakastanko häntä vai en? Mistä tiedän?
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
minä en rakasta vanhempiani. tuntuu pahalta sanoa, mutta niin se vain on. sisko ainoa perheestä jota siedän. minä tiedän, että olen rakastunut silloin kun olisin mielummin tämän tietyn henkilön kanssa, kuin yksin.
Minustakin tuntuu, että tätä on paljon. Harva rakastaa oikeasti. Ihmiset vain kuvittelevat rakastavansa. Tai sanovat, että rakastavat, koska niin kuuluu tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sen vaan tietää, tai siis minä tiedän. Äitiäni en ole koskaan rakastanut, isääni rakastin lapsena ja myöhemmin kun pystyimme solmimaan kahden aikuisen ihmisen ystävyyden.
Puolisolleni kerroin rakkaudestani noin viikon seurustelun jälkeen, enkä ole sitä näiden 15 vuoden aikana kertaakaan epäillyt. Lapsiani rakastan ehdoitta, ja aika paljon pitäisi tapahtua että se rakkaus päättyisi.
Ehkä sinulle käy kuten minulle ja isälleni: löydät myöhemmin lapsesi aikuisena ihmisenä ja huomaatte rakastavanne toisianne.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen vaan tietää, tai siis minä tiedän. Äitiäni en ole koskaan rakastanut, isääni rakastin lapsena ja myöhemmin kun pystyimme solmimaan kahden aikuisen ihmisen ystävyyden.
Puolisolleni kerroin rakkaudestani noin viikon seurustelun jälkeen, enkä ole sitä näiden 15 vuoden aikana kertaakaan epäillyt. Lapsiani rakastan ehdoitta, ja aika paljon pitäisi tapahtua että se rakkaus päättyisi.
Ehkä sinulle käy kuten minulle ja isälleni: löydät myöhemmin lapsesi aikuisena ihmisenä ja huomaatte rakastavanne toisianne.
Mutta MISTÄ tiedät, että rakastat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen vaan tietää, tai siis minä tiedän. Äitiäni en ole koskaan rakastanut, isääni rakastin lapsena ja myöhemmin kun pystyimme solmimaan kahden aikuisen ihmisen ystävyyden.
Puolisolleni kerroin rakkaudestani noin viikon seurustelun jälkeen, enkä ole sitä näiden 15 vuoden aikana kertaakaan epäillyt. Lapsiani rakastan ehdoitta, ja aika paljon pitäisi tapahtua että se rakkaus päättyisi.
Ehkä sinulle käy kuten minulle ja isälleni: löydät myöhemmin lapsesi aikuisena ihmisenä ja huomaatte rakastavanne toisianne.
Mutta MISTÄ tiedät, että rakastat?
Mistä sinä tiedät, että aurinko on keltainen? Jotenkin samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen vaan tietää, tai siis minä tiedän. Äitiäni en ole koskaan rakastanut, isääni rakastin lapsena ja myöhemmin kun pystyimme solmimaan kahden aikuisen ihmisen ystävyyden.
Puolisolleni kerroin rakkaudestani noin viikon seurustelun jälkeen, enkä ole sitä näiden 15 vuoden aikana kertaakaan epäillyt. Lapsiani rakastan ehdoitta, ja aika paljon pitäisi tapahtua että se rakkaus päättyisi.
Ehkä sinulle käy kuten minulle ja isälleni: löydät myöhemmin lapsesi aikuisena ihmisenä ja huomaatte rakastavanne toisianne.
Mutta MISTÄ tiedät, että rakastat?
Mistä sinä tiedät, että aurinko on keltainen? Jotenkin samalla tavalla.
Aurinko ei ole keltainen ja sinä puhu paskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tiedän rakkauden kumppaniani kohtaan siitä, että hän näyttää silmissäni kauniilta ja komealta. Ihailen häntä ja sitä miten hän toimii. Jos hän on poissa, ajattelen häntä usein ja ikävöinkin. Hän tuoksuu hyvälle. Hänen kosketuksensa tuntuu hyvälle. Ja ajatus hänen menettämisestään tuntuu tuskalliselta. Tämän kumppanin kanssa olen ollut yhdessä 7 vuotta.
Lapsiani rakastan eri tavoin. Sitä on vaikeampi selittää. Olisi helppoa sanoa, että siksi kun he ovat mun lapsia.
Äitiäni ja isääni en rakasta, koska he ovat kaltoinkohdelleet mua, jonka takia olen kärsinyt itsetunto-ongelmista.
Jollain tapaa rakastan kaikkia ihmisiä, jotka eivät tee muille pahaa. Tiedän sen siitä, että tulen hyvälle tuulelle, jos joku hymyilee mulle tai auttaa jotain ihmistä.
Lasta rakastan, sen vaan tiedän. Miesten suhteen mulla on ollut aina toi sama kysymys, joskus on tuntunut että rakastan mutta se on mennyt aina nopeasti ohi. Ehkä en ole ikinä rakastanut ketään kumppania. Olen kuitenkin vastannut että rakastan kun kysytään, jos olen ollut tyytyväinen kumppanin kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa on pljon kylmää ja vihamielistä vanhemmuutta. Omat vanhempani vihaa lapsiaan, siis jokaista, toinen on väkivaltainen narsisti joka haluaa talloa ja tuhota omat lapsensa. Väkivaltaa olen joutunut sietämään lapsena JA aikuisena. Nyt en ole enää väleissä.
En vihaa heitä aktiivisesti mutta tunnen suurta inhoa. Edelleen kaikenlaista perzeilyä yrittävät kautta rantain välikäsiä käyttäen, ja jättivät omat lapset perinnöttä (kai jonkun lakiosan saa jos viitsisi alka riitelemään).
Yksinäinen vanhuus tulossa heille. En tod aio auttaa. Pilasivat jo lapsuuteni ja nuoruuteni, enää en anna heidän riistää minulta kaikkea!
Olen miettinyt tätä kysymystä paljon viime aikoina. Minulla on hyvä mies, mutta kun ollaan tässä koronavuosi nuhjattu samoissa nurkissa toisiimme törmäilemässä niin tällä hetkellä tunnelma parisuhteessa ei ole mikään maailman romanttisin. Välillä kyllästyttää ja toivoisi jo sitä omaa tilaa ja vapautta. Mutta kuitenkin kun ajattelen häntä, vaikka ärtyneinäkin hetkinä, se herättää tietynlaisen vähän kipeänkin tunteen syvällä sisimmässäni. Syvää kiintymystä tai jotakin sellaista. Myös ajatus siitä, että hän kärsisi, on todella surullinen.
En myöskään ole mikään äiti Teresa, en lainkaan sellaista uhrautujatyyppiä, mutta joskus huomaan vaistonvaraisesti ajattelevani hänen etuaan ennen omaani.
Ehkä se on sitä.
minä en rakasta vanhempiani. tuntuu pahalta sanoa, mutta niin se vain on. sisko ainoa perheestä jota siedän. minä tiedän, että olen rakastunut silloin kun olisin mielummin tämän tietyn henkilön kanssa, kuin yksin.