Lapseni onkin ylipainoinen, mitä tehdä?
10-vuotias poikani näyttää tavallisen hoikalta vaatteet päällä, mutta ilman niitä huomaa mahaa löytyvän ja housukoon pitää olla pituutta isompi. Huvikseni kirjoitin hänen mittansa lasten painoindeksilaskuriin ja kauhukseni huomasin hänen olevan lievästi ylipainoinen :o Tämä on ihan uutta minulle, kun itse lapsena olin luonnostani hyvin hoikka ja samoin on lapsen sisarus. Pitäisikö tälle tehdä jotain ja jos niin mitä? Kerron tässä lapsen elintavoista niin hihkaiskaa missä kannattaisi parantaa.
- Lapsi syö perusterveellistä kotiruokaa, mutta paljon, eli lautanen tyhjenee täysin ja usein pyytää lisää (vs. sisarus, jolta jää puolet syömättä). Saattaa syödä kaksi välipalaa iltapäivän aikana, jos koulussa syö ja sitten kotona uudestaan, mutta muuten ei napostele ruoka-aikojen välissä. Jotain herkkua/jälkkäriä saa 1-2 kertaa viikossa, mutta ei ole erityisesti makean perään vaan nirsoilee sen suhteen enemmän kuin tavallisen ruoan kanssa.
- Tiedän, että lapsi koulussa juoksee hippaleikkiä kaikki välkät eli yhteensä noin 1h/päivä, mutta koulun jälkeen liikkuminen ei ole ihan jokapäiväistä, kun ei ole kauheasti kavereita. Ohjattua liikuntaharrastusta on 2 kertaa viikossa ja yleensä sen lisäksi kyllä parina, kolmena päivänä leikkii jotain aktiivista leikkiä pidemmän aikaa. Kerran viikossa käydään jollain pidemmällä retkellä, ja lapsi kyllä tykkää liikkumisesta eikä valita siitä koskaan.
- Hidas nukahtaja, joten yleensä ehtii nukkua 9-10 tuntia ennen kuin herätetään kouluun. Viikonloppuisin nukkuu 10-10,5 tuntia.
Mitä muuta voisi vielä huomioida? Vai voiko toivoa, että tämä on vain jotain varastointia tulevaa pituuspyrähdystä varten?
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mehut pois, niitä ei tarvita. Ruokaa ei tarvitse 10-vuotiaan santsata, anna porkkanaa/kurkkua/omena päälle. Enemmän arkiliikuntaa, jos illat istutaan pelaamassa ja syödään tupla-annoksia niin ei tarvitse miettiä mistä paino kertyy. Jos ei ole kavereita joiden kanssa ulkoilla niin sitten perheen kanssa pyöräilemään, kävelylle ym.
Meillä raahataan lapset ulkoilemaan joka päivä jos eivät itse mene. Monesti teini alkaa soitella siinä vaiheessa kavereita ulos. Pienempien kanssa sitten mennään. Liikunnallinen elämäntapa on tärkeää opetella jo nuorena niin aikuisena se on itsestäänselvyys.
Santsaamisen kieltäminen ja väkisin ulos raahaaminen lapsena voivat johtaa terveisiin elämäntapoihin aikuisena - tai sitten ei. Voi kun etukäteen tietäisikin.
Et varmaan ole tosissasi. Ihan varmasti lapsena ja nuorena omaksutut tavat on helpompi ylläpitää aikuisenakin.
Vai mietitkö oikeasti että ehkä ei ole sen vaikeampaa alkaa syödä terveellisesti jos lapsesta asti on syönyt vaikka pari pussia karkkia, muutaman sipsejä ja limsat päälle viikossa, kuin että jos ei ole?
Minusta on myös täysin vanhemman vastuulla saada lapsi liikkumaan, eikä vaan odotella että ehkä joku päivä laittaa pelit pois ja lähtee pihalle. Mutta tämähän vaatii vanhemmalta viitseliäisyyttä, siksi tällaiset kommentit.
Siinä tulikin heti kaksi argumentointivirhettä - olettaen että olet sama keskustelija kuin tuo aiempi.
Ensimmäinen on maalitolppien siirtäminen. Puhuttiin siitä, voiko 10-vuotiaalta kieltää terveellisen ruoan santsaamisen. Sinä olit sitä mieltä, että kyllä voi, omenaa vain tilalle. Kun asia kyseenalaistettiin, hyökkäsit vastaan karkki- ja sipsipussien vuorella.
Toinen argumentointivirhe oli kanssakeskustelijan henkilöön meneminen. Minä totesin, että lapsesta ei voi etukäteen tietää, kuinka tietynlainen kasvatus vaikuttaa hänen aikuisiällä, ja sinä - täysin epäloogisesti - viittasit viitseliäisyyteeni kasvattajana, vaikka et voi tietää asiasta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Murrosikäisen on suositeltua olla normi painossa mieshormonitason maksimoinniksi (pituus, lihasmassa, veijarin pituus jne).
Ei sitä tasoa tarvitse maksimoida. Normaalius on parasta tässäkin asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mehut pois, niitä ei tarvita. Ruokaa ei tarvitse 10-vuotiaan santsata, anna porkkanaa/kurkkua/omena päälle. Enemmän arkiliikuntaa, jos illat istutaan pelaamassa ja syödään tupla-annoksia niin ei tarvitse miettiä mistä paino kertyy. Jos ei ole kavereita joiden kanssa ulkoilla niin sitten perheen kanssa pyöräilemään, kävelylle ym.
Meillä raahataan lapset ulkoilemaan joka päivä jos eivät itse mene. Monesti teini alkaa soitella siinä vaiheessa kavereita ulos. Pienempien kanssa sitten mennään. Liikunnallinen elämäntapa on tärkeää opetella jo nuorena niin aikuisena se on itsestäänselvyys.
Santsaamisen kieltäminen ja väkisin ulos raahaaminen lapsena voivat johtaa terveisiin elämäntapoihin aikuisena - tai sitten ei. Voi kun etukäteen tietäisikin.
Et varmaan ole tosissasi. Ihan varmasti lapsena ja nuorena omaksutut tavat on helpompi ylläpitää aikuisenakin.
Vai mietitkö oikeasti että ehkä ei ole sen vaikeampaa alkaa syödä terveellisesti jos lapsesta asti on syönyt vaikka pari pussia karkkia, muutaman sipsejä ja limsat päälle viikossa, kuin että jos ei ole?
Minusta on myös täysin vanhemman vastuulla saada lapsi liikkumaan, eikä vaan odotella että ehkä joku päivä laittaa pelit pois ja lähtee pihalle. Mutta tämähän vaatii vanhemmalta viitseliäisyyttä, siksi tällaiset kommentit.
Jos aikuisena on helppoa säilyttää lapsuudessa omaksutut tavat, niin sehän tarkoittaa että sun pitää raahata sitä kullannuppua ulos joka päivä kuolemaasi saakka tai muuten se jää vaille liikuntaa.
Ap:llä on ihan turha kertoa vanhemmille että lapsen ei tarvitse mättää määrättömästi ruokaa ja että liikkua pitäisi myös. Ne on argumentointivirheitä.
Vierailija kirjoitti:
Ap:llä on ihan turha kertoa vanhemmille että lapsen ei tarvitse mättää määrättömästi ruokaa ja että liikkua pitäisi myös. Ne on argumentointivirheitä.
Väärin. Ne ovat premissejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murrosikäisen on suositeltua olla normi painossa mieshormonitason maksimoinniksi (pituus, lihasmassa, veijarin pituus jne).
Ei sitä tasoa tarvitse maksimoida. Normaalius on parasta tässäkin asiassa.
Semantiikkaa asiayhteydessä. Mitä vähemmän vararengasta (monipuolinen ruokavalio, liikunta, terveet elämäntavat jne), niin sitä paremmat edellytykset saavuttaa se mitä geneettisesti on saavutettavissa.
"Nyt lähtee läskit nyt lähtee ne läskit kävelemään..."
Vierailija kirjoitti:
Ap:llä on ihan turha kertoa vanhemmille että lapsen ei tarvitse mättää määrättömästi ruokaa ja että liikkua pitäisi myös. Ne on argumentointivirheitä.
Vastustitko sinä nyt siis 10-vuotiaan terveellisen pääruoan santsaamista vai määrätöntä mättämistä? Jälkimmäistä vastustan minäkin, ensimmäistä en.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murrosikäisen on suositeltua olla normi painossa mieshormonitason maksimoinniksi (pituus, lihasmassa, veijarin pituus jne).
Ei sitä tasoa tarvitse maksimoida. Normaalius on parasta tässäkin asiassa.
Semantiikkaa asiayhteydessä. Mitä vähemmän vararengasta (monipuolinen ruokavalio, liikunta, terveet elämäntavat jne), niin sitä paremmat edellytykset saavuttaa se mitä geneettisesti on saavutettavissa.
Murrosiän ylipaino voi jonkin verran johtaa kasvupyrähdyksen aikaistumiseen, mutta lopullinen pituus määräytyy geenien perusteella, mikäli ei suorastaan aliravitsemukseen mennä. Sikäli huolesi on turha.
Perusruokaa en lähtisi rajoittamaan. Saa satsata. Mutta ruokailuun kuuluu salaatti. Juomana aina mieluiten vesi, maitokin käy. Ei sokerisia herkkuja, jälkkäriksi esim. hedelmä. Arkiliikuntaa päivittäin, joko pihalla pyörimistä tai kävelylenkki yhdessä. Lapselle olisi hyvä 3 tuntia ulkoilua päivässä, vähintään 2. Herkkupäivänä maltillisesti herkkuja.
Mehu pois ja sillä lähtee jo paino pikkuhiljaa tippumaan. Jos välttämättä haluaa mehua niin funlight kaloritonta mehua. Tuoremehut on hirveitä energiapommeja.
Jos haluaa santsata niin santsi annokseksi vaikka ruokaisaa salaattia. Tee ruokaa vain sen verran mitä on syöjiä. Esim. 1 pihvi ja 3 perunaa per syöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murrosikäisen on suositeltua olla normi painossa mieshormonitason maksimoinniksi (pituus, lihasmassa, veijarin pituus jne).
Ei sitä tasoa tarvitse maksimoida. Normaalius on parasta tässäkin asiassa.
Semantiikkaa asiayhteydessä. Mitä vähemmän vararengasta (monipuolinen ruokavalio, liikunta, terveet elämäntavat jne), niin sitä paremmat edellytykset saavuttaa se mitä geneettisesti on saavutettavissa.
Murrosiän ylipaino voi jonkin verran johtaa kasvupyrähdyksen aikaistumiseen, mutta lopullinen pituus määräytyy geenien perusteella, mikäli ei suorastaan aliravitsemukseen mennä. Sikäli huolesi on turha.
Näinhän minä kerroin. Vararengas voi kohottaa estrogeenin määrää kehossa ja tämä taas vaikuttaa negatiivisesti testosteronin tuotantoon. Toki estrogeenillä on tehtävänsä myös luumassaan ja sen kasvun pysäyttämiseen. Toki ei nyt AP:n ensisijaisia huolia :)

Ennemminkin tuo on keski-ikäisten miesten huoli, ja osittain erilaisten lisäravinnefirmojen rakentama sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:llä on ihan turha kertoa vanhemmille että lapsen ei tarvitse mättää määrättömästi ruokaa ja että liikkua pitäisi myös. Ne on argumentointivirheitä.
Vastustitko sinä nyt siis 10-vuotiaan terveellisen pääruoan santsaamista vai määrätöntä mättämistä? Jälkimmäistä vastustan minäkin, ensimmäistä en.
Kaksi annosta on 10-vuotiaalle paljon, sehän on aikuisellekin paljon! Maha venyy ja liikaa syömisestä tulee tapa. Lapsi syö kaksi annosta ruokaa ja on ylipainoinen, tarvitseeko oikeasti miettiä missä vika?
En nyt muuhun kommentoi, mutta tuoremehun ei kyllä mitenkään päin pitäisi kuulua päivittäiseen ruokavalioon. Tuoremehu on herkku, jolla voi ehkä viikonloppuna hieman herkutella. Aivan liian paljon sokeria ja lisäksi hampaille paha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:llä on ihan turha kertoa vanhemmille että lapsen ei tarvitse mättää määrättömästi ruokaa ja että liikkua pitäisi myös. Ne on argumentointivirheitä.
Vastustitko sinä nyt siis 10-vuotiaan terveellisen pääruoan santsaamista vai määrätöntä mättämistä? Jälkimmäistä vastustan minäkin, ensimmäistä en.
Kaksi annosta on 10-vuotiaalle paljon, sehän on aikuisellekin paljon! Maha venyy ja liikaa syömisestä tulee tapa. Lapsi syö kaksi annosta ruokaa ja on ylipainoinen, tarvitseeko oikeasti miettiä missä vika?
Ethän sä edes tiedä, paljonko on lautasellinen tässä tapauksessa. En ole ap, mutta meillä koko perhe syö leipä-/salaattilautasilta, ja kyllä santsataan.
Välillä tätä suositellaan laihdutuskeinonakin.
Kolmen urheilevan kouluikäisen pojan äitinä naurattaa kauheasti tämä santsiannoksien kauhistelu.
Ei silti, kyllä joskus meillä kyläilleet vieraatkin ovat kauhistelleet (hoikkien) lastemme annoskokoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:llä on ihan turha kertoa vanhemmille että lapsen ei tarvitse mättää määrättömästi ruokaa ja että liikkua pitäisi myös. Ne on argumentointivirheitä.
Vastustitko sinä nyt siis 10-vuotiaan terveellisen pääruoan santsaamista vai määrätöntä mättämistä? Jälkimmäistä vastustan minäkin, ensimmäistä en.
Kaksi annosta on 10-vuotiaalle paljon, sehän on aikuisellekin paljon! Maha venyy ja liikaa syömisestä tulee tapa. Lapsi syö kaksi annosta ruokaa ja on ylipainoinen, tarvitseeko oikeasti miettiä missä vika?
Minä sanoisin juuri päin vastoin: anna lapselle pieni annos ja anna santsata niitä pieniä annoksia niin monta kertaa kuin haluaa. Jos lapsella on taipumusta syödä mitä eteen laitetaan niin ei kannata laittaa yhtä isoa annosta, joka menee sitten oli nälkä vai ei, vaan antaa lapsen arvioida kylläisyyttä aina annosten välissä. Ei siis kyselemällä lapselta onko kylläinen, vaan niin että jos lapsella on vielä nälkä niin sitten se kyllä pyytää lisää.
Ihan normaalilta ja terveelliseltä kuulostaa syömiset. Saattaa toki esim ostaa salaa karkkia koulun jälkeen. Uskon, että paino tasoittuu kun tulee kasvupyrähdys. Oliko lapsen isä samanmallinen samanikäisenä?