Lapseni onkin ylipainoinen, mitä tehdä?
10-vuotias poikani näyttää tavallisen hoikalta vaatteet päällä, mutta ilman niitä huomaa mahaa löytyvän ja housukoon pitää olla pituutta isompi. Huvikseni kirjoitin hänen mittansa lasten painoindeksilaskuriin ja kauhukseni huomasin hänen olevan lievästi ylipainoinen :o Tämä on ihan uutta minulle, kun itse lapsena olin luonnostani hyvin hoikka ja samoin on lapsen sisarus. Pitäisikö tälle tehdä jotain ja jos niin mitä? Kerron tässä lapsen elintavoista niin hihkaiskaa missä kannattaisi parantaa.
- Lapsi syö perusterveellistä kotiruokaa, mutta paljon, eli lautanen tyhjenee täysin ja usein pyytää lisää (vs. sisarus, jolta jää puolet syömättä). Saattaa syödä kaksi välipalaa iltapäivän aikana, jos koulussa syö ja sitten kotona uudestaan, mutta muuten ei napostele ruoka-aikojen välissä. Jotain herkkua/jälkkäriä saa 1-2 kertaa viikossa, mutta ei ole erityisesti makean perään vaan nirsoilee sen suhteen enemmän kuin tavallisen ruoan kanssa.
- Tiedän, että lapsi koulussa juoksee hippaleikkiä kaikki välkät eli yhteensä noin 1h/päivä, mutta koulun jälkeen liikkuminen ei ole ihan jokapäiväistä, kun ei ole kauheasti kavereita. Ohjattua liikuntaharrastusta on 2 kertaa viikossa ja yleensä sen lisäksi kyllä parina, kolmena päivänä leikkii jotain aktiivista leikkiä pidemmän aikaa. Kerran viikossa käydään jollain pidemmällä retkellä, ja lapsi kyllä tykkää liikkumisesta eikä valita siitä koskaan.
- Hidas nukahtaja, joten yleensä ehtii nukkua 9-10 tuntia ennen kuin herätetään kouluun. Viikonloppuisin nukkuu 10-10,5 tuntia.
Mitä muuta voisi vielä huomioida? Vai voiko toivoa, että tämä on vain jotain varastointia tulevaa pituuspyrähdystä varten?
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
lievässä tappauksessa on hyvä muuttaa hieman ruokailua oikeaan suuntaan. pieni virhe on helpompi korjata kuin myöhemmin jojoilla ison virheen kanssa
Mihin suuntaan ruokailua kannattaisi muuttaa?
ap
Siis millä tavalla. Että antaisi ylipäätään vähemmän ruokaa, vaikka lapsi kokee nälkää?
ap
Syökö salaattia? Sitä lisää vatsaa täyttämään.
Jospa tarjoaisit lapselle sellaista ruokaa, joka tekee kylläiseksi vähemmällä määrällä. Ei tarttis lapsen santsata.
Normaalirasvaista ruokaa ilman keinorasvoja ja kevyt-tuotteita.
Vierailija kirjoitti:
Syökö salaattia? Sitä lisää vatsaa täyttämään.
Älä nyt tällaista soopaa neuvo.
Vierailija kirjoitti:
Tee uusi. Näet onko geeneissä
Mainitsinkin jo tuossa alkuperäisessä, että lapsella on suunnilleen samanikäinen sisarus, joka on hyvin hoikka. Näiden lasten elintavoissa suurin ero on se, että hoikka lapsi syö huomattavasti vähemmän perusruokaa, eikä melkein yhtään kasviksia. Hoikka lapsi syö paljon vain silloin jos tarjolla on jotain epäterveellistä, kuten pizzaa, hampurilaista tai herkkuja.
Lapsi kasvaa ja hoikistuu kasvupyrähdyksissä. Anna olla.
Vierailija kirjoitti:
Siis millä tavalla. Että antaisi ylipäätään vähemmän ruokaa, vaikka lapsi kokee nälkää?
ap
Ei, vaan panostat ruuan sisältöön. Anna ruoka normaalirasvaisena, se pitää kylläisenä vähemmällä määrällä.
Lautasmalli aina, myös silloin jos ottaa lisää ruokaa. Eli myös kasviksia lisää, ei pelkästään perunoita ja nakkikastiketta.
Vierailija kirjoitti:
Siis millä tavalla. Että antaisi ylipäätään vähemmän ruokaa, vaikka lapsi kokee nälkää?
ap
Lautasellinen ruokaa kerrallaan riittää kyllä kymmenvuotiaalle. Jos ei ole jo vatsalaukkuaan venyttänyt lian suureksi. Eli annoskoko, yksi lautasmallin mukainen annos ja kiitos. Sovi vaikka, että jos vartin päästä on vielä nälkä, tulee hakemaan santsiannoksen.
Vierailija kirjoitti:
Syökö salaattia? Sitä lisää vatsaa täyttämään.
Syö kyllä. Koulussa ottaa aina salaattia ruoan oheen. Kotona pilkotaan yleensä kypsentämätöntä kasvista muun ruoan oheen ja joskus lapsi syö välipalaksi salaatin, jos meillä on valmiina, mutta voisi kyllä olla useammin.
ap
(kasi oli myös ap)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syökö salaattia? Sitä lisää vatsaa täyttämään.
Älä nyt tällaista soopaa neuvo.
Mitä sinä sitten neuvoisit?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee uusi. Näet onko geeneissä
Mainitsinkin jo tuossa alkuperäisessä, että lapsella on suunnilleen samanikäinen sisarus, joka on hyvin hoikka. Näiden lasten elintavoissa suurin ero on se, että hoikka lapsi syö huomattavasti vähemmän perusruokaa, eikä melkein yhtään kasviksia. Hoikka lapsi syö paljon vain silloin jos tarjolla on jotain epäterveellistä, kuten pizzaa, hampurilaista tai herkkuja.
Ei tule tuokaan lapsi olemaan hoikka tai terve kasvupyrähdyksen jälkeen, jos ei totu kasvisten ym. terveelliseen syöntiin jo lapsena. Kasviksia kuuluu olla joka aterialla. Lapsesi eivät syö suositusten mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis millä tavalla. Että antaisi ylipäätään vähemmän ruokaa, vaikka lapsi kokee nälkää?
ap
Ei, vaan panostat ruuan sisältöön. Anna ruoka normaalirasvaisena, se pitää kylläisenä vähemmällä määrällä.
Mistä tiedän, että ruoka on normaalirasvaista?
ap
Missä on tarpeellinen liikuntaharrastus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syökö salaattia? Sitä lisää vatsaa täyttämään.
Älä nyt tällaista soopaa neuvo.
Mitä sinä sitten neuvoisit?
ap
Kasviksia on toki hyvä syödä, mutta ei niillä vatsaa täytetä, nälkä on muuten taas hetken päästä. Anna lapselle kaikki ruoka normaalirasvaisena, se pitää kylläisenä ilman santsausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syökö salaattia? Sitä lisää vatsaa täyttämään.
Syö kyllä. Koulussa ottaa aina salaattia ruoan oheen. Kotona pilkotaan yleensä kypsentämätöntä kasvista muun ruoan oheen ja joskus lapsi syö välipalaksi salaatin, jos meillä on valmiina, mutta voisi kyllä olla useammin.
ap
(kasi oli myös ap)
Sitä sitten vain vielä vähän enemmän ja muuta hiilaria vähemmän lautasmallin mukausesti niin laihtuminen tapahtuu ihan ilman vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis millä tavalla. Että antaisi ylipäätään vähemmän ruokaa, vaikka lapsi kokee nälkää?
ap
Ei, vaan panostat ruuan sisältöön. Anna ruoka normaalirasvaisena, se pitää kylläisenä vähemmällä määrällä.
Mistä tiedän, että ruoka on normaalirasvaista?
ap
Et kai tosissas tuota kysynyt??
lievässä tappauksessa on hyvä muuttaa hieman ruokailua oikeaan suuntaan. pieni virhe on helpompi korjata kuin myöhemmin jojoilla ison virheen kanssa