Ainoana lapsena päätin etten siirrä kärsimystäni lapsille ja teen ainakin 2 lasta, nyt minulla on 3 ja alan epäillä

Vierailija kirjoitti:

Lapsena toisinaan suorastaan vihattiin siskon kanssa toisiamme. Jos oli jotai sukujuhlia toisen seura kelpasi pakosta kun oltiin molemmat aika ujoja lapsia. Teineinä tapeltiin niin että tavarat lenteli ja verta roiskui ja silloin ajateltiin kumpikin että kun muuttaa kotoa pois ei nähdä enää ikinä ellei ole aivan pakko. Äiti oli aina aivan kauhuissaan eikä yhtään ymmärtänyt meidän riitelyä hänellä kun ei ole sisaruksia ja isä taas ymmärsi hyvin ja kielsi äitiä puuttumasta riitelyyn, että saadaan itse setvittyä ja hänellä on viisi veljeä.

Nyt aikuisina ollaan hyviä kavereita ja toistemme tuki ja turva. Ei mikään ystävä tai puoliso korvaa sitä tukea jonka parhaimmillaan sisarukselta voi saada. Se toinen kun on elänyt sitä samaa elämää ja ollut aina siinä vieressä niin hän myös ymmärtää ihan eri tavalla.

Tsemppiä aplle kyllä se siitä kunhan vähän kasvavat.

Meillä muuten sama, mutta vanhemmat jatkuvasti puuttuivat meidän välien selvittelyyn ja jakoivat tuomioita omasta päästään. Yleensä tuomio oli että nyt sinä vanhempana pyydät anteeksi ja vanhempi sisarus oli syyllinen, koska pitäisi hänen nyt ymmärtää pientä (1,5v nuorempi sisko). Tämän tuloksena siskolla ja vanhemmilla on hyvät välit, itselläni ei kenenkään kanssa mitään suhdetta. Luottamus rikottiin moneen kertaan pahasti, eikä se enää palaa. 

Meillä sisarukset on leikkineet pienestä asti joka päivä yhdessä. Alle kaksi vuotta ikäeroa ja pitävät yhtä ja puolustavat toisiaan. Tappelevat harvoin ja jos tappelevat niin sopivat nopeasti.

Mä taas oon vaan kova panemaan

Minulla on tyttö ja poika ja he ovat olleet pienestä pitäen hyvät kaverukset keskenään. Leikkineetkin yhdessä ilman ongelmia, mm. Legoilla. Edelleen puolustavat toisiaan, jos me vanhemmat ärähdetään - mikä on tavallaan hellyttävää.

Jos suku on riitaisa niin silloin ne lapsesikin yleensä. Ja jos ei niin ei. Tämä pätee aika usein, ei tietenkään aina. Onneksi meillä ei tapella.

Lapset lapsina ovat sitten ihan asia erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena toisinaan suorastaan vihattiin siskon kanssa toisiamme. Jos oli jotai sukujuhlia toisen seura kelpasi pakosta kun oltiin molemmat aika ujoja lapsia. Teineinä tapeltiin niin että tavarat lenteli ja verta roiskui ja silloin ajateltiin kumpikin että kun muuttaa kotoa pois ei nähdä enää ikinä ellei ole aivan pakko. Äiti oli aina aivan kauhuissaan eikä yhtään ymmärtänyt meidän riitelyä hänellä kun ei ole sisaruksia ja isä taas ymmärsi hyvin ja kielsi äitiä puuttumasta riitelyyn, että saadaan itse setvittyä ja hänellä on viisi veljeä.

Nyt aikuisina ollaan hyviä kavereita ja toistemme tuki ja turva. Ei mikään ystävä tai puoliso korvaa sitä tukea jonka parhaimmillaan sisarukselta voi saada. Se toinen kun on elänyt sitä samaa elämää ja ollut aina siinä vieressä niin hän myös ymmärtää ihan eri tavalla.

Tsemppiä aplle kyllä se siitä kunhan vähän kasvavat.

Meillä muuten sama, mutta vanhemmat jatkuvasti puuttuivat meidän välien selvittelyyn ja jakoivat tuomioita omasta päästään. Yleensä tuomio oli että nyt sinä vanhempana pyydät anteeksi ja vanhempi sisarus oli syyllinen, koska pitäisi hänen nyt ymmärtää pientä (1,5v nuorempi sisko). Tämän tuloksena siskolla ja vanhemmilla on hyvät välit, itselläni ei kenenkään kanssa mitään suhdetta. Luottamus rikottiin moneen kertaan pahasti, eikä se enää palaa. 

Juuri tuon takia isä kielsi puuttumasta. Ja jos äiti puuttui niin ai luoja sitä v*tutuksen määrää kun sisko sai väännettyä asiat niin että mä olisin se syypää. Toisinaan oli myös tuota, että oli syy kumman vain niin mun vanhempana olisi aina pitänyt joustaa ja antaa periksi.

Tehkää niitä lapsia just sen verran että on myös sitten laittaa rahaa siihen elämiseen. Sen verran tilaa että on ne omat huoneet. Mistään en ollut lapsena niin kateellinen kenellekkään kuin siitä ikiomasta huoneesta, tilasta ja rauhasta. Varmaan osittain tuon takia ettei sitä ollut ollaan siskon kanssa tänäpäivänä todella omapitäväisiä molemmat.

Ap on nyt selkeästi väsynyt ja kyllä nostan hattua jaksamisesta kolmen tuon ikäisen lapsen kanssa. Varmasti ovat rakkaita, mutta raskas vaihe.

En kyllä uskaltaisi kenellekkään sanoa mikä on oikea määrä lapsia.

Minulla oli sisko ja suht läheisiä kyllä ollaan. Meillä itsellämme on vain yksi lapsi, ts nuori miehenalku 15 v. Oltiin molemmat miehen kanssa sitä mieltä vielä 30v, että "onneksi kaikkien ei tarvitse tehdä lapsia" ja kyse ei ollut siitä että ei pidettäis lapsista. Ympärillämme pyöri siskojemme lapset (yhteensä 10 kpl). Sitten kuitenkin ajateltiin, että jospa kuitenkin. Ihana poika syntyi ja rakas, mutta aika pian oli selvää meille, että yksi riittää. Ja se oli meille oikea päätös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vain yksi vaihe elämästä. Sisarusten olemassaolo korostuu sitten kun on aikuinen ja vanhemmat ovat vanhuksia tai edesmenneitä. Ainoa lapsi on molemmissa tilanteissa yksin.

Ei välttämättä. Tunnen useamman perheen joissa sisarukset eivät ole mitenkään läheisiä keskenään.

Tsemppiä Ap, tuotahan se enimmäkseen on.

Se on unelmaa että sisarukset tulevat toimeen. Osa tietysti mutta useimmat ei.

Meilläkin yhtä sisarusta suosittiin ja kyllähän sen tietää että vieläkin miettii miksi?

Itsestäni oli ihanaa olla ainoa lapsi. Oma lapsilukuni saa myös jäädä tulevaisuudessa yhteen.

Muutamalla lapsuudenkaverilla oli ihan hirviömäisiä sisaruksia. En siis puhu mistään pikkunahinoista vaan mm. tavaroiden rikkomisesta, varastelusta ja käsiksi käymisestä. Ei tullut mieleenkään että pitäisi olla kateellinen tuollaisesta.

Vanhemmatkin riitelivät omien sisarustensa kanssa minkä ehtivät. Ai että vastuun jakaminen ikääntyvien vanhempien ja muiden yhteisten asioiden hoitamisesta? Ei heillä sellaista ollut. Sitä vastuuta pompoteltiin sisarelta toiselle ja huudettiin kilpaa kuka hoitaa mitäkin, kuka on taas mokannut, kuka ei tee tarpeeksi. Paljon helpomalla pääsee kun on yksi henkilö, joka hoitaa kaiken.

Vanhusten hoitaminen ja ylipäänsä kaikki hoidettavat työt jää siskoille. Hankkikaa tyttöjä siis.

Jos perhedynamiikka on riitaisa, kieroutunut arvomaailma, luonnevikoja tai muuta ongelmaa (orastava avioero, päihdeongelmia, mt-ongelmaa, traumoja), niin kyllähän se väkisinkin näkyy lapsissa ja siten sisarustenvälisinä skismoina.

Mikäli vanhemmat ovat epäreiluja (suosivat yhtä, sorsivat toista), vanhemmuus hukassa, stressiä - tai mukana on vaikkapa vanhemman tai lapsen persoonallisuushäiriötä, niin takuulla sisarussuhteet on solmussa.

Silloin ei edes se ainokainen yksi lapsi pelastu. Ei kannata lisääntyä, jos vähääkään tuntuu, ettei resussit riitä. Tosin harva etukäteen tietää, mitä elämä tuo.

Vierailija kirjoitti:

Yksi lapsi on maailman paras valinta ihan joka tavalla. Meillä toisen lapsen  virkaa toimittaa kissa.

Sitä ei vaan tiedä elämää eteenpän. Tunnen perheen jolla oli vain yksi lapsi. Tämä menehtyi autokolarissa. Vanhemmat eivät tunnu siitä koskaan toipuvan. Ovat jo sen ikäisiä, ettei enää uusia lapsia saada.

Muistan, että vanhat ihmiset sanoivat ennen, että pitäisi olla särkymisen vara. Siis tarkoittivat, että perheessä olisi hyvä olla useampi lapsi. Sen ainoan lapse voi menettää sairauden tai onnettomuuden kautta, mutta myös on perheitä, joissa siitä ainokaisesta on tullut ongelma. On huumeiden käyttöä, alkoholia, rikollisuutta yms. Näissä perheissä olisi ollut hyvä olla se toinenkin lapsi, jolla olisi mennyt elämä paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi lapsi on maailman paras valinta ihan joka tavalla. Meillä toisen lapsen  virkaa toimittaa kissa.

Sitä ei vaan tiedä elämää eteenpän. Tunnen perheen jolla oli vain yksi lapsi. Tämä menehtyi autokolarissa. Vanhemmat eivät tunnu siitä koskaan toipuvan. Ovat jo sen ikäisiä, ettei enää uusia lapsia saada.

Muistan, että vanhat ihmiset sanoivat ennen, että pitäisi olla särkymisen vara. Siis tarkoittivat, että perheessä olisi hyvä olla useampi lapsi. Sen ainoan lapse voi menettää sairauden tai onnettomuuden kautta, mutta myös on perheitä, joissa siitä ainokaisesta on tullut ongelma. On huumeiden käyttöä, alkoholia, rikollisuutta yms. Näissä perheissä olisi ollut hyvä olla se toinenkin lapsi, jolla olisi mennyt elämä paremmin.

Ja mä taas muistan onnettomuuden, jossa koko perhe yhtä lasta lukuunottamatta menehtyi kerralla. Meni isä , äiti ja sisarukset. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vain yksi vaihe elämästä. Sisarusten olemassaolo korostuu sitten kun on aikuinen ja vanhemmat ovat vanhuksia tai edesmenneitä. Ainoa lapsi on molemmissa tilanteissa yksin.

Sisaruksissa ei ole mitään takuuta siitä, että olisivat oikeasti toistensa tukena.

Mielenkiintoista luettavaa. Olen itse ainoa lapsi ja aina vannonnut, etten samaa taakkaa omalle lapselleni suo, vaan teen useamman. Itsellä sisaruksen kaipuu on ollut aina todella kova. Yksin leikkiminen oli kurjaa, pääasiassa piirtelin ja askartelin. Vanhemmat puhalsivat yhteen hiileen, joten tuntui, että olin aina yksin heitä vastaan. Kaikille lomareissuillekin olisi kaivannut kaveria.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista luettavaa. Olen itse ainoa lapsi ja aina vannonnut, etten samaa taakkaa omalle lapselleni suo, vaan teen useamman. Itsellä sisaruksen kaipuu on ollut aina todella kova. Yksin leikkiminen oli kurjaa, pääasiassa piirtelin ja askartelin. Vanhemmat puhalsivat yhteen hiileen, joten tuntui, että olin aina yksin heitä vastaan. Kaikille lomareissuillekin olisi kaivannut kaveria.

Tuo on kyllä kurjaa jos ainoa lapsi jätetään noin yksin. Ei johdateta harrastusten ( ja joukkueharrastuksen )pariin, ei anneta tulla kavereita kylään, eikä olla tarpeeksi läsnä lapselle lomareissuilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vain yksi vaihe elämästä. Sisarusten olemassaolo korostuu sitten kun on aikuinen ja vanhemmat ovat vanhuksia tai edesmenneitä. Ainoa lapsi on molemmissa tilanteissa yksin.

Joillakin ne riidat vain jatkuu aikuisenakin ja varsinkin perinnöstä riidellään kun vanhemmat ovat edesmenneitä.

Tähän voi vanhemmat paljon vaikuttaa ja listata omaisuuden ja niiden arvon etukäteen ja ohjata testamentilla jakoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista luettavaa. Olen itse ainoa lapsi ja aina vannonnut, etten samaa taakkaa omalle lapselleni suo, vaan teen useamman. Itsellä sisaruksen kaipuu on ollut aina todella kova. Yksin leikkiminen oli kurjaa, pääasiassa piirtelin ja askartelin. Vanhemmat puhalsivat yhteen hiileen, joten tuntui, että olin aina yksin heitä vastaan. Kaikille lomareissuillekin olisi kaivannut kaveria.

Tuo on kyllä kurjaa jos ainoa lapsi jätetään noin yksin. Ei johdateta harrastusten ( ja joukkueharrastuksen )pariin, ei anneta tulla kavereita kylään, eikä olla tarpeeksi läsnä lapselle lomareissuilla. 

Moni yksilapsisen perheen vanhempi on autismin kirjoilla tai erityisherkkä. Ei jakseta enempää kuin yhtä lasta, ja sen lapsen mukana tulevia sosiaalisia kontakteja yritetään karsia aivan minimiin. Itsekästä, kyllä. Epäilen että oma äitini on assi. Ei kuitenkaan kieltänyt kavereitani käymästä, päinvastoin halusi että mulla oli ystäviä, mutta oli aina voimat pois kun he olivat lähteneet.

Olen itse ainoa lapsi, ja olisin itse halunnut kaksi, mutta sain vain yhden. Onneksi lapsi (nyt 9 v tyttö) ei onneksi itse kaipaa sisarusta. On saman tyyppinen kuin minäkin, eli tarvitsee paljon omaa aikaa ja tilaa. Kun tulee kotiin kaverinsa luota, jossa 2 pikkusisarusta, on ihan poikki siitä härdellistä ja nauttii oman kodin hiljaisuudesta (itse tämän kertoi). Itselläni oli tämä sama lapsena, mutta silti ajoittain kaipasin sisarusta. Kuvittelin kai, että sisarus olisi seuranani silloin kun haluan, mutta muuten antaisi minun olla rauhassa. Nyt aikuisena olisi kiva, että lapsellani olisi serkkuja, muuten ei sisarusta itselleni kaipaa. Lähinnä lapsen takia surettaa, että onko hän sitten aikuisena ihan yksin, kun ei ole sisaruksia eikä serkkuja, kun meistä aika jättää. Mutta voi kai ne läheiset ihmiset olla muitakin kuin verisukulaisia.

Vierailija kirjoitti:

Ainoana lapsena sanon että he arvostavat sisaruksia kun vanhemmat ikääntyvät! Antaisin mitä vain sisaresta, joka jakaisi tämän taakan kanssani :(

Taakka on suhteellista ja kovin yksilöllistä. Äitini on 81v ja en taakasta puhuisi. Toki tilanne voisi olla eri, jos hän sairastelisi, asuisi isossa talossa jne.