Ainoana lapsena päätin etten siirrä kärsimystäni lapsille ja teen ainakin 2 lasta, nyt minulla on 3 ja alan epäillä

Vierailija kirjoitti:

Ainoana lapsena sanon että he arvostavat sisaruksia kun vanhemmat ikääntyvät! Antaisin mitä vain sisaresta, joka jakaisi tämän taakan kanssani :(

Aloittajalla on kaksi poikaa ja yksi tytär.

Tytär joutuu hoitamaan vanhemmat yksin.

Kasvoin köyhässä kolmen lapsen perheessä. Kyllä meillä oli omat karkkipussit jne. Ei se pari karkkipussia lisää viikossa minkään perheen taloutta kaada. Vaatteita tuli joitain vanhemmilta sisaruksilta nuoremmille. Se oli vain järkevää ja ekologista. Ja joskus se vaate oli tosi kiva, minkä halusikin itselleen. Saatiin silti myös paljon omia vaatteita.

Oma huone olisi toki ollut kiva. Kadehdin kavereita, joilla oli omat huoneet. Toisaalta niillä joilla oli omat huoneet oli myös yleensä huonot välit sisaruksiinsa. Musta oli ainakin pienempänä kiva jakaa huone. Me oltiin etenkin mun toisen sisaruksen kanssa tosi läheisiä. Hän oli mun paras ystävä. Höpöteltiin iltaisin tuntikausia ennen kuin maltettiin mennä nukkumaan. Teini-iässä ja etenkin lukiota aloittaessa oma huone olisi kyllä ollut jo tarpeen. Mutta ymmärsin, että raha ei kasva puussa.

Mä olen todella iloinen, että mulla on sisaruksia. Etenkin kun vanhemmista aika jättää, niin ei jää heti ihan yksin.

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin köyhässä kolmen lapsen perheessä. Kyllä meillä oli omat karkkipussit jne. Ei se pari karkkipussia lisää viikossa minkään perheen taloutta kaada. Vaatteita tuli joitain vanhemmilta sisaruksilta nuoremmille. Se oli vain järkevää ja ekologista. Ja joskus se vaate oli tosi kiva, minkä halusikin itselleen. Saatiin silti myös paljon omia vaatteita.

Oma huone olisi toki ollut kiva. Kadehdin kavereita, joilla oli omat huoneet. Toisaalta niillä joilla oli omat huoneet oli myös yleensä huonot välit sisaruksiinsa. Musta oli ainakin pienempänä kiva jakaa huone. Me oltiin etenkin mun toisen sisaruksen kanssa tosi läheisiä. Hän oli mun paras ystävä. Höpöteltiin iltaisin tuntikausia ennen kuin maltettiin mennä nukkumaan. Teini-iässä ja etenkin lukiota aloittaessa oma huone olisi kyllä ollut jo tarpeen. Mutta ymmärsin, että raha ei kasva puussa.

Mä olen todella iloinen, että mulla on sisaruksia. Etenkin kun vanhemmista aika jättää, niin ei jää heti ihan yksin.

Kyllä se kaataa jos on köyhä perhe. Vuodessa on 52 viikkoa. Aika suuri summa menee kahteen ylimääräiseen karkkipussiin.

Minulla on 2 siskoa, jotka ovat aina olleet seuranani, turvanani ja ystävänäni, vaikka emme tosin usein tapaakaan. Myös mieheni sisarukset puolisoineen ovat olleet minulle todella tärkeitä, kun olen muuten ollut joskus yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoana lapsena sanon että he arvostavat sisaruksia kun vanhemmat ikääntyvät! Antaisin mitä vain sisaresta, joka jakaisi tämän taakan kanssani :(

Aloittajalla on kaksi poikaa ja yksi tytär.

Tytär joutuu hoitamaan vanhemmat yksin.

Mistäköhän helvetistä sinäkin sen kuvittelet tietäväsi?

Minäkin, ainoa lapsi, tein tarkoituksella kaksi lasta. Koko lapsuus meni (salaa) kadehtien kavereita, joilla oli sisarus. Olisin halunnut hoitaa pikkusisarusta tai sitten olla itse se pienempi.

Eikä ne kaverini mitään sisarustensa kanssa tapelleet, hyvissä väleissä ovat, mitä nyt joskus nahistelivat, kuten sisarukset tekee. Oli heillä hyvää kaveruuttakin: aina heillä oli se oma kamu mukana mökillä, matkoilla, kotona (tarvittaessa peli- ja leikkikaveri) ja mummilassa.

Kun makasin yksin huoneessani ja pelkäsin pimeää, mietin aina, että olisipa kiva, jos tuossa olisi toinen sänky, jossa nukkuisi sisko tai veli, niin ei pelottaisi.

Koulussakin kavereitani moikkaili iso- tai pikkusisarus välitunneilla, minua ei kukaan... Ja teininä näillä kavereilla oli sisarustensa vuoksi laajempi kaveripiiri, kun ne tunsivat myös niitä sisarustensa kavereita ja bileitä riitti.

Ja aikuisenakin näillä on hauskoja jouluja, kun väkeä on paljon (kaikki sisarukset puolisoineen ja lapsineen) ja tekevät matkoja porukalla. Ja jos tarvitsee vaikka lapsenhoitoapua, niin sisarukset jeesaa toisiaan.

Ja sitten se, kun omat vanhemmat vanhenee, niin sisarukset voivat jakaa hoitohommia. Minä ajan 110 km 6 x viikossa ja käyn katsomassa, että vanhuksilla on kaikki kunnossa. Ei oikein aina jaksaisi.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin, ainoa lapsi, tein tarkoituksella kaksi lasta. Koko lapsuus meni (salaa) kadehtien kavereita, joilla oli sisarus. Olisin halunnut hoitaa pikkusisarusta tai sitten olla itse se pienempi.

Eikä ne kaverini mitään sisarustensa kanssa tapelleet, hyvissä väleissä ovat, mitä nyt joskus nahistelivat, kuten sisarukset tekee. Oli heillä hyvää kaveruuttakin: aina heillä oli se oma kamu mukana mökillä, matkoilla, kotona (tarvittaessa peli- ja leikkikaveri) ja mummilassa.

Kun makasin yksin huoneessani ja pelkäsin pimeää, mietin aina, että olisipa kiva, jos tuossa olisi toinen sänky, jossa nukkuisi sisko tai veli, niin ei pelottaisi.

Koulussakin kavereitani moikkaili iso- tai pikkusisarus välitunneilla, minua ei kukaan... Ja teininä näillä kavereilla oli sisarustensa vuoksi laajempi kaveripiiri, kun ne tunsivat myös niitä sisarustensa kavereita ja bileitä riitti.

Ja aikuisenakin näillä on hauskoja jouluja, kun väkeä on paljon (kaikki sisarukset puolisoineen ja lapsineen) ja tekevät matkoja porukalla. Ja jos tarvitsee vaikka lapsenhoitoapua, niin sisarukset jeesaa toisiaan.

Ja sitten se, kun omat vanhemmat vanhenee, niin sisarukset voivat jakaa hoitohommia. Minä ajan 110 km 6 x viikossa ja käyn katsomassa, että vanhuksilla on kaikki kunnossa. Ei oikein aina jaksaisi.

Jatkan vielä: ja sitten, kun vanhempani kuolee, olen ihan ypö-yksin. Ei mitkään ystävät tai miehen suku ole sama asia kuin omat sisarukset :-(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vain yksi vaihe elämästä. Sisarusten olemassaolo korostuu sitten kun on aikuinen ja vanhemmat ovat vanhuksia tai edesmenneitä. Ainoa lapsi on molemmissa tilanteissa yksin.

Joillakin ne riidat vain jatkuu aikuisenakin ja varsinkin perinnöstä riidellään kun vanhemmat ovat edesmenneitä.

Viisaat vanhemmat tekee selkeät ja tasapuoliset testamentit. Viisaat lapset kunnioittaa vanhempiensa tahtoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vain yksi vaihe elämästä. Sisarusten olemassaolo korostuu sitten kun on aikuinen ja vanhemmat ovat vanhuksia tai edesmenneitä. Ainoa lapsi on molemmissa tilanteissa yksin.

Joillakin ne riidat vain jatkuu aikuisenakin ja varsinkin perinnöstä riidellään kun vanhemmat ovat edesmenneitä.

Viisaat vanhemmat tekee selkeät ja tasapuoliset testamentit. Viisaat lapset kunnioittaa vanhempiensa tahtoa.

Viisaat tuskin tappelevat. 

Itse olen ainoa lapsi, jolla kolme lasta. Nyt kun kaikki kolme ovat teini-iässä, niin kaduttaa, että tein yhtäkään. Tai ehkä se yksi olisi vielä mennyt. Kaipaan omaa aikaa ja rauhaa, en jaksa koko ajan vääntää jostain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin köyhässä kolmen lapsen perheessä. Kyllä meillä oli omat karkkipussit jne. Ei se pari karkkipussia lisää viikossa minkään perheen taloutta kaada. Vaatteita tuli joitain vanhemmilta sisaruksilta nuoremmille. Se oli vain järkevää ja ekologista. Ja joskus se vaate oli tosi kiva, minkä halusikin itselleen. Saatiin silti myös paljon omia vaatteita.

Oma huone olisi toki ollut kiva. Kadehdin kavereita, joilla oli omat huoneet. Toisaalta niillä joilla oli omat huoneet oli myös yleensä huonot välit sisaruksiinsa. Musta oli ainakin pienempänä kiva jakaa huone. Me oltiin etenkin mun toisen sisaruksen kanssa tosi läheisiä. Hän oli mun paras ystävä. Höpöteltiin iltaisin tuntikausia ennen kuin maltettiin mennä nukkumaan. Teini-iässä ja etenkin lukiota aloittaessa oma huone olisi kyllä ollut jo tarpeen. Mutta ymmärsin, että raha ei kasva puussa.

Mä olen todella iloinen, että mulla on sisaruksia. Etenkin kun vanhemmista aika jättää, niin ei jää heti ihan yksin.

Kyllä se kaataa jos on köyhä perhe. Vuodessa on 52 viikkoa. Aika suuri summa menee kahteen ylimääräiseen karkkipussiin.

Me elettiin tukien varassa Helsingissä, eli meitä köyhempiä ei kyllä Suomessa olisi voinut edes olla.

Mä taas kadun että en tehnyt lainkaan lapsia😔

Aika yksioikoista ajatella, että sisarukset tai niiden puute olisi avain onneen. Asiat eivät ole ”ihan” näin yksinkertaisia, olisikin niin voisimme kaikki helposti tehdä oikeita valintoja. Itse olen ainokainen, vanhempani olivat iäkkäitä minut saadessaan. Siinä on ollut hyviä ja huonoja puolia. Itselläni on vin yksi lapsi eikä useampia välttämättä ole enää tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vain yksi vaihe elämästä. Sisarusten olemassaolo korostuu sitten kun on aikuinen ja vanhemmat ovat vanhuksia tai edesmenneitä. Ainoa lapsi on molemmissa tilanteissa yksin.

Joillakin ne riidat vain jatkuu aikuisenakin ja varsinkin perinnöstä riidellään kun vanhemmat ovat edesmenneitä.

Testamentti, ei tarvitse (kannata) tapella.

Vierailija kirjoitti:

Ainoana lapsena sanon että he arvostavat sisaruksia kun vanhemmat ikääntyvät! Antaisin mitä vain sisaresta, joka jakaisi tämän taakan kanssani :(

Minä olen vanhempieni ainut lapsi. Saivat minut vielä yli nwlikymppisinä. Aina haaveilin sisaruksesta.

Noh, otin puutteesta vaarin ja olen itse tehnyt 4 lasta, joista vanhin nyt 18v ja nuorin 2v. Tämä 18 v on niin noheva tapaus, että hän on se joka kanssani pitää huolen meidän monisairaasta mummosta.

Vinkiksi siis muille ainoille lapsille: tehkää itse monta lasta ja aloittakaa lastenteko nuorina. Aina ennen kärsin siitä että oma perhe oli tosi pieni, nytpä on porukkaa ympärillä ja oikein ootan että lapseni löytävät puolisonsa ja ehkä itsekin saavat lapsia 😊

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ainoa lapsi, jolla kolme lasta. Nyt kun kaikki kolme ovat teini-iässä, niin kaduttaa, että tein yhtäkään. Tai ehkä se yksi olisi vielä mennyt. Kaipaan omaa aikaa ja rauhaa, en jaksa koko ajan vääntää jostain.

Minusta taas teinien kanssa on leppoisampaa kuin pikkulasten.

Nyt voi jutella kaikesta maan ja taivaan välillä ja perustella puhumalla asioita. Teinit auttelee mua puhelin- ja tietsikkahommissa ja heidän kauttaan pysyn kärryillä teinijutuista kuten esim. meemeistä, videoista, trendeistä ja musasta.

Ehkä mulla on helpot teinit, kun ei ne mitään riehu ja huuda. Omaa aikaa on nyt enemmän kuin koskaan, kun teinit osaa itse lämmittää ruokaa (tehdäkin sitä ja käydä kaupassa), mennä harrastuksiin ja nehän on tosi paljon kavereiden kanssa menossa muutenkin.

Ja teineistä on apua siivoamisessa ja muissa kotihommeleissa!

Tämä on parasta aikaa. Kohta ne lentää jo pesästä, niisk!

Vierailija kirjoitti:

Ainoana lapsena sanon että he arvostavat sisaruksia kun vanhemmat ikääntyvät! Antaisin mitä vain sisaresta, joka jakaisi tämän taakan kanssani :(

Mikä taakka? Ei sun pakko ole huolehtia vanhemmistasi. Mikäli sulla olisi sisar, niin miksi luulet, että se haluaisi jakaa taakan kanssasi?

Yksi lapsi on maailman paras valinta ihan joka tavalla. Meillä toisen lapsen virkaa toimittaa kissa.

Lapsena toisinaan suorastaan vihattiin siskon kanssa toisiamme. Jos oli jotai sukujuhlia toisen seura kelpasi pakosta kun oltiin molemmat aika ujoja lapsia. Teineinä tapeltiin niin että tavarat lenteli ja verta roiskui ja silloin ajateltiin kumpikin että kun muuttaa kotoa pois ei nähdä enää ikinä ellei ole aivan pakko. Äiti oli aina aivan kauhuissaan eikä yhtään ymmärtänyt meidän riitelyä hänellä kun ei ole sisaruksia ja isä taas ymmärsi hyvin ja kielsi äitiä puuttumasta riitelyyn, että saadaan itse setvittyä ja hänellä on viisi veljeä.

Nyt aikuisina ollaan hyviä kavereita ja toistemme tuki ja turva. Ei mikään ystävä tai puoliso korvaa sitä tukea jonka parhaimmillaan sisarukselta voi saada. Se toinen kun on elänyt sitä samaa elämää ja ollut aina siinä vieressä niin hän myös ymmärtää ihan eri tavalla.

Tsemppiä aplle kyllä se siitä kunhan vähän kasvavat.

Vierailija kirjoitti:

Yksi lapsi on maailman paras valinta ihan joka tavalla. Meillä toisen lapsen virkaa toimittaa kissa.

Niin, ehkä teille paras.

Turha tässä nyt on vääntää siitä, onko yksi lapsi parempi vai monta. Perheitä, luonteita, menneisyydenkokemuksia ja elämäntilanteita on niin monenlaisia. Eiköhän kaikki tee, kuten parhaaksi näkee.