Lue keskustelun säännöt.
Teinkö virheen? Nyt kaduttaa! Miksi tunnen näin..
30.05.2021 |
Lyhyesti: vaihdoin työpaikkaa. Entisestä lomautettuna jo yli vuoden, työmatkaa päivässä reilu 90 km yhteensä. Uusi työ ihan kodin lähellä, palkka pienempi n 300e. Nyt kuitenkin olo ihan kamala, kaduttaa. Mistä tämä voi johtua? Vaikka tulevaisuus vanhassa työpaikassa tällä hetkellä (korona)epävarmaa. En vaan näe tilanteessa nyt mitään hyvää. Miksi reagoun näin?
Kommentit (40)
Se on ihan ok. Saa ikävöidä kivoja työkavereita ja tuttua, turvallista työtä. Saa jännittää ja stressata uutta. Ei ole mitään velvollisuutta hampaat irvessä hehkuttaa mitään. Teit päätöksen ihan hyvin perusteluin, aika näyttää alatko viihtymään vai haluatko taas vaihtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Brutto- vai nettopalkka 300e vähemmän? Jos brutto, niin sitten lompakkoosi se tekee vain 150-200e vähemmän mikä lienee säästyneiden bensojen hinta.
Vierailija kirjoitti:
Jäisit siis mieluummin lomautetuksi?
En. Toivoin vain että olisi kutsuttu takaisin töihin lomautukselta. Yli vuoden odotin, mutta sitä kutsua ei vaan kuulunut ;-(. Tämä masentaa. Miksi esim minä en olisi saanut jäädä töihin... työni olen kuitenkin aina hoitanut hyvin ja kiitettävästi. Jostakin syystä en osaa ollenkaan iloita uudesta työpaikasta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäisit siis mieluummin lomautetuksi?
En. Toivoin vain että olisi kutsuttu takaisin töihin lomautukselta. Yli vuoden odotin, mutta sitä kutsua ei vaan kuulunut ;-(. Tämä masentaa. Miksi esim minä en olisi saanut jäädä töihin... työni olen kuitenkin aina hoitanut hyvin ja kiitettävästi. Jostakin syystä en osaa ollenkaan iloita uudesta työpaikasta. Ap
Sinulla on nyt kovin sekavia tunteita, eikä pelkosi vaikuta olevan yhtään rationaalisia. Puhut työpaikoistasi kuin parisuhteesta. "Enkö mä kelvannut enää? Mikä mussa oli vikana? Nyt kaduttaa että erosin, mulla on niin kova ikävä"
Mulla oli samanlaisia tuntemuksia, ja paljon pelkoja, vaikka vaihdoin paljon parempaan. Minulla se liittyy läheisriippuvuuteen, mietin onko sinulla samaa.
Kytket nyt itsetuntosi työpaikkaan, ja arvosi henkilönä. Heille se on vain matematiikkaa, työtä riittää nyt x määrä. Työpaikkaan ei pidä kiinnittyä noin vahvan tunteenomaisesti, se on kuin rakastaisi naimisissa olevaa miestä. Sieltä ei tule vastinetta koskaan takaisin.
Vastaan kuin vastaisin eronneelle: valinta ei ollut sinun, siis myöskään syyllisyys ei ole sinun. Menetit eron myötä sen "suvun", mutta sinulla ei ollut vaihtoehtoa jäädä.
Sinä olit ihan tarpeeksi hyvä, kyse ei ollut sinusta.
Sinä ansaitset parempaa, ja on onnekas kuka on sinut nyt saanut (töihinsä).
Jos tämä ei tunnu oikealta, tännekään ei ole pakko jäädä lopuksi ikää. Anna kuitenkin surutyölle ja toipumiselle aikaa ainakin vuosi, ennen kuin päätät että tämä oli huono juttu.
Uutta työtä on aina helpompi hakea ja saada, kun olet jo valmiiksi töissä. Niin pitkä lomautus ja olit jo vaarassa syrjäytyä ja jäädä työmarkkinoilta kokonaan. Nytkin sinulla on jo vaikeuksia ottaa uutta työtä vastaan. Todella huolestuttavaa. Kynnys lähteä uuteen oli jo melkein liian korkea. Älä nyt luovuta, jos haluat pysyä työmarkkinoilla ja työkykyisenä. Kohta et ehkä olisi uskaltanut enää lähteä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäisit siis mieluummin lomautetuksi?
En. Toivoin vain että olisi kutsuttu takaisin töihin lomautukselta. Yli vuoden odotin, mutta sitä kutsua ei vaan kuulunut ;-(. Tämä masentaa. Miksi esim minä en olisi saanut jäädä töihin... työni olen kuitenkin aina hoitanut hyvin ja kiitettävästi. Jostakin syystä en osaa ollenkaan iloita uudesta työpaikasta. Ap
Miksi jäit odottamaan niin valtavan pitkäksi aikaa? Oliko se jostain syystä unelmiesi työpaikka, ja tämä nykyinen on jotenkin väärällä alalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäisit siis mieluummin lomautetuksi?
En. Toivoin vain että olisi kutsuttu takaisin töihin lomautukselta. Yli vuoden odotin, mutta sitä kutsua ei vaan kuulunut ;-(. Tämä masentaa. Miksi esim minä en olisi saanut jäädä töihin... työni olen kuitenkin aina hoitanut hyvin ja kiitettävästi. Jostakin syystä en osaa ollenkaan iloita uudesta työpaikasta. Ap
Sinulla on nyt kovin sekavia tunteita, eikä pelkosi vaikuta olevan yhtään rationaalisia. Puhut työpaikoistasi kuin parisuhteesta. "Enkö mä kelvannut enää? Mikä mussa oli vikana? Nyt kaduttaa että erosin, mulla on niin kova ikävä"
Mulla oli samanlaisia tuntemuksia, ja paljon pelkoja, vaikka vaihdoin paljon parempaan. Minulla se liittyy läheisriippuvuuteen, mietin onko sinulla samaa.
Kytket nyt itsetuntosi työpaikkaan, ja arvosi henkilönä. Heille se on vain matematiikkaa, työtä riittää nyt x määrä. Työpaikkaan ei pidä kiinnittyä noin vahvan tunteenomaisesti, se on kuin rakastaisi naimisissa olevaa miestä. Sieltä ei tule vastinetta koskaan takaisin.Vastaan kuin vastaisin eronneelle: valinta ei ollut sinun, siis myöskään syyllisyys ei ole sinun. Menetit eron myötä sen "suvun", mutta sinulla ei ollut vaihtoehtoa jäädä.
Sinä olit ihan tarpeeksi hyvä, kyse ei ollut sinusta.
Sinä ansaitset parempaa, ja on onnekas kuka on sinut nyt saanut (töihinsä).
Jos tämä ei tunnu oikealta, tännekään ei ole pakko jäädä lopuksi ikää. Anna kuitenkin surutyölle ja toipumiselle aikaa ainakin vuosi, ennen kuin päätät että tämä oli huono juttu.
Uutta työtä on aina helpompi hakea ja saada, kun olet jo valmiiksi töissä. Niin pitkä lomautus ja olit jo vaarassa syrjäytyä ja jäädä työmarkkinoilta kokonaan. Nytkin sinulla on jo vaikeuksia ottaa uutta työtä vastaan. Todella huolestuttavaa. Kynnys lähteä uuteen oli jo melkein liian korkea. Älä nyt luovuta, jos haluat pysyä työmarkkinoilla ja työkykyisenä. Kohta et ehkä olisi uskaltanut enää lähteä mihinkään.
Suuri kiitos näistä sanoista! Luettuani tekstisi useaan kertaan silmäni alkavat hiljalleen aukeamaan. Ja olen nyt luultavasti katsellut entistä työpaikkaa ruusun punaisten lasien läpi, negatiiviset asiat ehtineet "unohtua" tässä reilun vuoden aikana. Senkin olen huomannut että tämä kotona olo alkaa tuntumaan aina vaan paremmalta, vaikka tajuan kyllä että ei tämä voi näin loputtomiin jatkua. Ikääkin minulla alkaa kohta olemaan sen verran että kukaan ei enää töihin ota. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäisit siis mieluummin lomautetuksi?
En. Toivoin vain että olisi kutsuttu takaisin töihin lomautukselta. Yli vuoden odotin, mutta sitä kutsua ei vaan kuulunut ;-(. Tämä masentaa. Miksi esim minä en olisi saanut jäädä töihin... työni olen kuitenkin aina hoitanut hyvin ja kiitettävästi. Jostakin syystä en osaa ollenkaan iloita uudesta työpaikasta. Ap
Miksi jäit odottamaan niin valtavan pitkäksi aikaa? Oliko se jostain syystä unelmiesi työpaikka, ja tämä nykyinen on jotenkin väärällä alalla?
En tiedä oliko mikään unelmien paikka, tuskin. Uusi työ sama ala, tuttua hommaa. Pitkä aika lomautettuna koska täällä päin ei todellakaan ole työpaikoista ylitarjontaa... ja kun paikkoja tulee avoimeksi niin pääsääntöisesti tällä alalla osa-aikaisia. Sain täydet tunnit. Olen jotenkin hämmentynyt/järkyttynyt miksi reagoin näin. Yhden kerran aikaisemminkin olen vaihtanut työpaikkaa, vaikeaa oli silloinkin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäisit siis mieluummin lomautetuksi?
En. Toivoin vain että olisi kutsuttu takaisin töihin lomautukselta. Yli vuoden odotin, mutta sitä kutsua ei vaan kuulunut ;-(. Tämä masentaa. Miksi esim minä en olisi saanut jäädä töihin... työni olen kuitenkin aina hoitanut hyvin ja kiitettävästi. Jostakin syystä en osaa ollenkaan iloita uudesta työpaikasta. Ap
Sinulla on nyt kovin sekavia tunteita, eikä pelkosi vaikuta olevan yhtään rationaalisia. Puhut työpaikoistasi kuin parisuhteesta. "Enkö mä kelvannut enää? Mikä mussa oli vikana? Nyt kaduttaa että erosin, mulla on niin kova ikävä"
Mulla oli samanlaisia tuntemuksia, ja paljon pelkoja, vaikka vaihdoin paljon parempaan. Minulla se liittyy läheisriippuvuuteen, mietin onko sinulla samaa.
Kytket nyt itsetuntosi työpaikkaan, ja arvosi henkilönä. Heille se on vain matematiikkaa, työtä riittää nyt x määrä. Työpaikkaan ei pidä kiinnittyä noin vahvan tunteenomaisesti, se on kuin rakastaisi naimisissa olevaa miestä. Sieltä ei tule vastinetta koskaan takaisin.Vastaan kuin vastaisin eronneelle: valinta ei ollut sinun, siis myöskään syyllisyys ei ole sinun. Menetit eron myötä sen "suvun", mutta sinulla ei ollut vaihtoehtoa jäädä.
Sinä olit ihan tarpeeksi hyvä, kyse ei ollut sinusta.
Sinä ansaitset parempaa, ja on onnekas kuka on sinut nyt saanut (töihinsä).
Jos tämä ei tunnu oikealta, tännekään ei ole pakko jäädä lopuksi ikää. Anna kuitenkin surutyölle ja toipumiselle aikaa ainakin vuosi, ennen kuin päätät että tämä oli huono juttu.
Uutta työtä on aina helpompi hakea ja saada, kun olet jo valmiiksi töissä. Niin pitkä lomautus ja olit jo vaarassa syrjäytyä ja jäädä työmarkkinoilta kokonaan. Nytkin sinulla on jo vaikeuksia ottaa uutta työtä vastaan. Todella huolestuttavaa. Kynnys lähteä uuteen oli jo melkein liian korkea. Älä nyt luovuta, jos haluat pysyä työmarkkinoilla ja työkykyisenä. Kohta et ehkä olisi uskaltanut enää lähteä mihinkään.Suuri kiitos näistä sanoista! Luettuani tekstisi useaan kertaan silmäni alkavat hiljalleen aukeamaan. Ja olen nyt luultavasti katsellut entistä työpaikkaa ruusun punaisten lasien läpi, negatiiviset asiat ehtineet "unohtua" tässä reilun vuoden aikana. Senkin olen huomannut että tämä kotona olo alkaa tuntumaan aina vaan paremmalta, vaikka tajuan kyllä että ei tämä voi näin loputtomiin jatkua. Ikääkin minulla alkaa kohta olemaan sen verran että kukaan ei enää töihin ota. Ap
Mikä kotona olossa tuntuu yhä paremmalta? Ehkä syy noihin tuntemuksiin ei johdukaan siitä, että tuossa nimenomaisessa työpaikassa olisi mitään vikaa, vaan ehkä et vaan olisi enää halunnut mennä töihin.
Etkö olisi halunnut mennä enää lainkaan töihin? Oletko niin vanha, että eläke häämöttää, tai onko miehesi jo eläkkeellä?
Vai pelottaako sinua salaa uudessa työpaikassa, että et opi etkä pärjää, etkä kelpaa enää. Pelkäätkö, että olet liian vanha.
Itsetunnon lasku on varmasti yksi syy, miksi syrjäydytään pitkän työttömyysjakson takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä on taas romanttista 💕
Ai että....
No niin on 💕
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäisit siis mieluummin lomautetuksi?
En. Toivoin vain että olisi kutsuttu takaisin töihin lomautukselta. Yli vuoden odotin, mutta sitä kutsua ei vaan kuulunut ;-(. Tämä masentaa. Miksi esim minä en olisi saanut jäädä töihin... työni olen kuitenkin aina hoitanut hyvin ja kiitettävästi. Jostakin syystä en osaa ollenkaan iloita uudesta työpaikasta. Ap
Sinulla on nyt kovin sekavia tunteita, eikä pelkosi vaikuta olevan yhtään rationaalisia. Puhut työpaikoistasi kuin parisuhteesta. "Enkö mä kelvannut enää? Mikä mussa oli vikana? Nyt kaduttaa että erosin, mulla on niin kova ikävä"
Mulla oli samanlaisia tuntemuksia, ja paljon pelkoja, vaikka vaihdoin paljon parempaan. Minulla se liittyy läheisriippuvuuteen, mietin onko sinulla samaa.
Kytket nyt itsetuntosi työpaikkaan, ja arvosi henkilönä. Heille se on vain matematiikkaa, työtä riittää nyt x määrä. Työpaikkaan ei pidä kiinnittyä noin vahvan tunteenomaisesti, se on kuin rakastaisi naimisissa olevaa miestä. Sieltä ei tule vastinetta koskaan takaisin.Vastaan kuin vastaisin eronneelle: valinta ei ollut sinun, siis myöskään syyllisyys ei ole sinun. Menetit eron myötä sen "suvun", mutta sinulla ei ollut vaihtoehtoa jäädä.
Sinä olit ihan tarpeeksi hyvä, kyse ei ollut sinusta.
Sinä ansaitset parempaa, ja on onnekas kuka on sinut nyt saanut (töihinsä).
Jos tämä ei tunnu oikealta, tännekään ei ole pakko jäädä lopuksi ikää. Anna kuitenkin surutyölle ja toipumiselle aikaa ainakin vuosi, ennen kuin päätät että tämä oli huono juttu.
Uutta työtä on aina helpompi hakea ja saada, kun olet jo valmiiksi töissä. Niin pitkä lomautus ja olit jo vaarassa syrjäytyä ja jäädä työmarkkinoilta kokonaan. Nytkin sinulla on jo vaikeuksia ottaa uutta työtä vastaan. Todella huolestuttavaa. Kynnys lähteä uuteen oli jo melkein liian korkea. Älä nyt luovuta, jos haluat pysyä työmarkkinoilla ja työkykyisenä. Kohta et ehkä olisi uskaltanut enää lähteä mihinkään.Suuri kiitos näistä sanoista! Luettuani tekstisi useaan kertaan silmäni alkavat hiljalleen aukeamaan. Ja olen nyt luultavasti katsellut entistä työpaikkaa ruusun punaisten lasien läpi, negatiiviset asiat ehtineet "unohtua" tässä reilun vuoden aikana. Senkin olen huomannut että tämä kotona olo alkaa tuntumaan aina vaan paremmalta, vaikka tajuan kyllä että ei tämä voi näin loputtomiin jatkua. Ikääkin minulla alkaa kohta olemaan sen verran että kukaan ei enää töihin ota. Ap
Mikä kotona olossa tuntuu yhä paremmalta? Ehkä syy noihin tuntemuksiin ei johdukaan siitä, että tuossa nimenomaisessa työpaikassa olisi mitään vikaa, vaan ehkä et vaan olisi enää halunnut mennä töihin.
Etkö olisi halunnut mennä enää lainkaan töihin? Oletko niin vanha, että eläke häämöttää, tai onko miehesi jo eläkkeellä?
Vai pelottaako sinua salaa uudessa työpaikassa, että et opi etkä pärjää, etkä kelpaa enää. Pelkäätkö, että olet liian vanha.
Itsetunnon lasku on varmasti yksi syy, miksi syrjäydytään pitkän työttömyysjakson takia.
Kyllä minä vielä töihin olisin halunnut mennä. Eläke ikään on vielä reilusti aikaa. Uskon että pärjään ja vastuuta vähän enemmän, mutta palkassa se ei näy. Olin tässä paikassa jonkin aikaa osa-aikaisena lomautuksen aikana ennen vakinaistamista. Sain silloin palkan lisäksi soviteltua pvrahaa. Silloin tienasin työ määrän nähden hyvin. Nyt en kovinkaan paljoa enempää kun kokoaikatöissä... nautin siitä vapaudesta kun lähes 30 v tehnyt töitä. Nyt pystyin käymään lasteni luona heidän opiskelupaikkakunnilla, harrastamaan, nautin kotona olosta kun ei kiire mihinkään jne. Toki tiedostin koko ajan sen että ei niitä päiväraha päiviä loputtomiin olisi riittänyt. Kuvittelin vain että palaan entisiin hommiin kun lomautus loppuu, mutta ei sitä kutsua reilussa vuodessa tullutkaan. Oli pakko tehdä päätös otanko tämän paikan vastaan vai jäänkö odottelemaan... täysin tyhjän päälle en halunnut joutua, se pelottaisi vielä enemmän. Olen varmaan luonteeltani sellainen että en haluaisi tehdä suuria päätöksia, inhoan isoja muutoksia. Tuttu ja turvallinen olisi kaikkein parasta. Ap
Jos entisen työpaikan suhdanteet paranevat koronan jälkeen ja rekrytoivat taas, niin sinähän voit hakea takaisin. Tietenkin joudut aloittamaan uutena työntekijänä, mutta jos työ ja kollegat olivat hyviä, niin mikä ettei.
Tuttu tunne, minut lomautettiin 20 palveluvuoden jälkeen ja kun lähes vuosi oli lomautusta kulunut, eikä mitään mielenkiintoa työnantajalta kuulunut, sanoin itseni irti.
Todella outo ajatus mennä töihin jonnekin muualle, aloitan elokuussa uudessa paikassa ja kyllä on ristiriitaiset fiilikset. Pidin entisestä työstäni todella paljon ja oli ilo käydä töissä.
No kyllähän se uusikin paikka alkaa tuntua kivalta ennen pitkää.
Koska lomautuksesi kesti yli 200 päivää, kai sait irtisanomisajan palkan ja lomakorvauksen?
Irtisanomisajan palkka lasketaan tässä tapauksessa kuin työnantaja olisi irtisanonut suhteen.
Eli jos olit ollut yli 12 vuotta samassa paikassa, saat 6 kk:n palkan ilman työvelvoitetta.
Vierailija kirjoitti:
Brutto- vai nettopalkka 300e vähemmän? Jos brutto, niin sitten lompakkoosi se tekee vain 150-200e vähemmän mikä lienee säästyneiden bensojen hinta.
Netto... edelleen palkkapäivinä ikävä entistä. nyt ei sunnuntaina eikä iltaisin töitä. Peruspalkalla mennään... ap
Jäisit siis mieluummin lomautetuksi?